Pelkään jo nyt kandityön tekemistä!
Hain yliopistoon ja en tiedä vielä tulosta. Pelkään jo nyt sen kandityön tekemistä koska siskollani meni sen tekemisessä vuosi. En uskaltanut kysyä mikä siinä on niin vaikeaa.
Jos kandi on vaikea niin onko se gradu sitten jo ylivoimainen tehtävä? Mitä niihin vaaditaan vähimmillään?
Kommentit (63)
Jos ns. menestymisen paine on niin suuri niin miksi opiskella humanistista alaa, jolta työllistyminen on vähän kiikun kaakun?
Kuule, murehdit aivan turhaan. Kaikille muillekin se kandityö on hyvin todennäköisesti ensimmäinen tieteellinen kirjoitustyö. Seminaarit ovat juuri sitä varten, että siellä opitaan tieteellistä kirjoittamista. Kandin kirjoittaminen valmentaa sinua gradun tekoon. Aihe toki kannattaa valita huolella, koska itseä kiinnostavasta aiheesta on helpompaa kirjoittaa. Ja jos kandin kirjoittamisen aikana huomaat, että aihe ei ole sinua varten, valitse gradua varten toinen aihe. Lohdutuksen sanana myös se, että ainakaan itseltäni ei ole missään vaiheessa kyselty gradun saatikka sitten kandin arvosanaa, pääasia on tutkinnon suorittaminen. Eikä niitä tieteellisiä kirjoituksiaan tarvitse työelämässä juuri kirjoittaa, ainakaan jos et tähtää tutkijan uralle.
Ja kandin työtä kannattaa ihan rohkeasti luetuttaa opiskelukavereilla ja vanhemmilla, jos sellainen mahdollisuus on. Usein se paras ja rakentavin kritiikki tulee niiltä, jotka eivät ole asiaan millään tavalla perehtyneitä. Tsemppiä sinulle ja siskollesi myös!
Öööh siis ei noiden lopputöiden nyt mitenkään kuulu olla koko perheen sairastuttavia megahuolia. Ne on opiskelua, ja aika moni tekee niitä ilman mitään sen suurempia draamoja ja suurenteluja. Jotenkin ihan vinoutunutta tuo koko suhtautuminen, että kandit ja gradut olisi sen luokan koettelemus, että aivan pitää jo etukäteen pelätä miten perhe sen kestää.