Äiti laittoi välit poikki. Neuvoja asian korjaamiseksi?

Mitä äitisi ei hyväksy nykyisessä elämäntavassa? Ja onko ylipäätään mahdollista että hän voisi sen hyväksyä ja jos voi niin miksi pitäisi?

Jätit kertomatta tärkeimmän asian: mikä elämäntavassasi on sellaista, ettei äitisi sitä hyväksy? Onko kyse esim. rikollisuudesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta vai jostain muusta? Joillekin asioille ei yksinkertaisesti voi mitään, esim. jos äitisi on fanaattinen lahkolainen ja sinä olet lähtenyt lahkosta pois.

Olet aikuinen ihminen, yritä löytää elämääsi sellaisia ihmisiä, joilta saat hyväksyntää ja henkistä tukea. Äitisi saattaa muuttaa mieltään vielä joskus tai sitten ei.

Mikä elämäntavassasi on ei hyväksyttävää? Eikö näihin aloituksiin saa laittaa kaikkea, kun aina pitää muiden udella? Entä jos en utele, vaan sanon, mikä tuli ekana mieleen: jos äitisi ei hyväksy homouttasi, ei voi mitään. 

Minullakin tuli homous ensiksi mieleen, koska mitä muuta nyt voi elämäntavassasi olla pielessä?

Jos äitisi on niin rajoittunut ja alkeellinen, ettei homoutta hyväksy, niin ei tosiaan voi mitään. 

(taisi tulla ihan sama mielipide kuin edelliselläkin ilman mitään uutta pointtia, mutta lähetän nyt silti)

Jos kyseessä on jokin pintapuolinen asia jota äiti ei hyväksy, se ei todennäköisesti ole vaivan arvoista. Kukaan normaali ihminen ei 'hylkää' omaa lastaan jonkun ihan hölmön asian vuoksi.

Kirjoita hänelle kirje, jossa kerrot tuon mitä avauksessasi? Tai voisiko isäsi tai sisaruksesi toimia välittäjänä?

Onko sinulla hyvät välit sisaruksiin/isään/isovanhempiin?

Sano äidillesi että "ovi on aina auki" siltä varalta jos hän haluaa korjata välit, tuskin voit muutakaan. Oon ite vähän samassa tilanteessa koska äitini on kiihkeä ateisti eikä tunnu hyväksyvän sitä että mä oon kristitty.

Kerropas nyt, mikä se elämäntapasi on.

Vierailija kirjoitti:

Jätit kertomatta tärkeimmän asian: mikä elämäntavassasi on sellaista, ettei äitisi sitä hyväksy? Onko kyse esim. rikollisuudesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta vai jostain muusta? Joillekin asioille ei yksinkertaisesti voi mitään, esim. jos äitisi on fanaattinen lahkolainen ja sinä olet lähtenyt lahkosta pois.

Olet aikuinen ihminen, yritä löytää elämääsi sellaisia ihmisiä, joilta saat hyväksyntää ja henkistä tukea. Äitisi saattaa muuttaa mieltään vielä joskus tai sitten ei.

Perheeni ei ole uskonnollinen, mutta äidin syy hänen itsensä mukaan on juurikin suhteeni miehiin. Olen ollut parisuhteessa sekä naisten että miesten kanssa. Hän ei vaan voi unohtaa asiaa emmekä voi puhua siitä avoimesti koska se on äidilleni liian rankkaa. -ap

Mun vanhemmat katkaisivat välit minuun kun erosin juoposta exästäni ja pari vuotta myöhemmin menin naimisiin ulkomaalaissyntyisen (tosin täysin suomea puhuvan ja työssäkäyvän) miehen kanssa. Edes lapsiini eivät pidä yhteyttä muutoin kuin soittamalla syntymäpäivinä ja samalla toki haukkuen lapsille minut ja mieheni. Että kyllä näitä taliaivoja riittää.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla hyvät välit sisaruksiin/isään/isovanhempiin?

Isovanhemmat ovat kuolleet, sisaruksia ei ole. Isääni minulla on tavanomaiset välit, kuten vanhemmalla ja lapsella kuuluisi. -ap

Ap, olen pahoillani.

Osa ihmisistä on vanhoillisia, tietämättömiä ja rajoittuneita eivätkä he pysty ymmärtämään, että voit rakastua niin naiseen kuin mieheenkin.

Ehkä äitisi rauhoittuu jossain vaiheessa ja huomaa, kuinka tärkeää on elää sovussa oman lapsensa kanssa.

Pidä muihin sukulaisiisi mahdollisimman hyvät välit. Äitisi saattaa ymmärtää tilanteesi paremmin jatkossa.

Jos ei, niin sinulla on onneksi muita sukulaisia, ystäviä jne.

Ennen kuin ap edes kerroit niin ajattelin että homosuhteet on todennäköinen syy. Ikävä kyllä se on liian yleistä. Itse vanhempana en pysty ymmärtämään mikä merkitys sillä on, onko lapsi hetero vai homo.

Äitisi joko pääsee tai on pääsemättä asian yli. Itse et voi juurikaan asiaan vaikuttaa. Elät itseäsi etkä äitiäsi varten. Joillain homofobia johtuu omista peitellyistä homoseksuaalisista tuntemuksista.

Et voi ap korjata toisessa ihmisessä olevaa vikaa, et niin millään lailla. Voit vaan oppia elämään ilman tuota ihmistä elämässäsi. Ei ole sinun velvollisuutesi hoitaa äidistäsi normaalia - eikä se olisi mahdollistakaan. Hän muuttuu joku päivä jos itse haluaa, mutta sinä et voi asialle mitään. Eikä sen muutoksen odottelun varaan kannata elämäänsä rakentaa. Jos joku hylkää lapsensa siksi että lapsi rakastaa "väärää" ihmistä, ei se vanhemmanrakkaus ole ollut normaalia ja tervettä alun alkaenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätit kertomatta tärkeimmän asian: mikä elämäntavassasi on sellaista, ettei äitisi sitä hyväksy? Onko kyse esim. rikollisuudesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta vai jostain muusta? Joillekin asioille ei yksinkertaisesti voi mitään, esim. jos äitisi on fanaattinen lahkolainen ja sinä olet lähtenyt lahkosta pois.

Olet aikuinen ihminen, yritä löytää elämääsi sellaisia ihmisiä, joilta saat hyväksyntää ja henkistä tukea. Äitisi saattaa muuttaa mieltään vielä joskus tai sitten ei.

Perheeni ei ole uskonnollinen, mutta äidin syy hänen itsensä mukaan on juurikin suhteeni miehiin. Olen ollut parisuhteessa sekä naisten että miesten kanssa. Hän ei vaan voi unohtaa asiaa emmekä voi puhua siitä avoimesti koska se on äidilleni liian rankkaa. -ap

Onko avoimuus välttämätön edellytys väleille?

Yrittäisin luultavasti olemaan puhumatta asiasta joka vastapuolelle on liian vaikeaa. Keskustelisin avoimesti kaikesta muusta kuin suhteistani.

Ystäviksi tai muuten läheisiksi etsisin sitte henkilöitä joille voin puhua myös avoimesti suhteistani.

Äitisi ei sulauta bi-seksualisuuttasi. Surullista. Jotkut ovat pidättyväisiä ja ahdistuneita seksuaalisuudesta ylipäätään eikä ne ole puheenaiheita vanhemman ja aikuisen välillä-

Olen äit ja kuuluun toiseen ääripäähän ja keskustelen lasteni kanssa avoimesti myös seksuaalisuudesta. Yksi lapsistani on homo, yksi hetero ja yksi bi. Itsellänikin on kokeiluja samaa sukupuolta olevien kanssa. Parisuhteissa olen ollut vain miesten kanssa.

Olen kasvanut ahdasmielisessä kodissa jossa homous oli kuolemansynti. Matka tähän mitä nyt olen on ollut pitkä prosessi, muutaman vuosikymmenen mittainen. 

Ajattelepa asiaa niin, ettei äitisi ehkä voi hyväksyä itsessään olevaa puolta joka olisi kiinnostunut omasta sukupuolestaan ja torjuu kaiken siihen viittavan. Tunnen ihmisiä jotka ovat kieltäneet todellisen minänsä, solmineet jopa avioliiton ja saaneet lapsia ja vasta myöhemmin tulleet ulos kaapista oman todellisen seksuaalisuutensa kanssa. Kaikki eivät uskalla tulla koskaan.

Minulla on työkaveri joka on mies ja parisuhteessa naisen kanssa, erittäin homovastainen. Humalassa ollessa näkyy kuitenkin toisenlaisia viitteitä, miehetkin kiinnostaa.

Toinen työkaveri oli joutunut nuorena muuttamaan kotoaan kun isänsä ei hyväksynyt poikansa homoutta, ei voinut edes käydä kotonaan. Äiti hyväksyi ja kävi katsomassa poikaansa uudella paikkakunnalla.

Tähän maahan mahtuu paljon surullisia tarinoita, onneksi ollaan menty koko ajan parempaan suuntaan. Nuoriso on hyvin sallivaa eikä ketään kummastuta toisten seksuaalinen suuntautuminen.

En ymmärrä äitiäsi. Mäkään en (uskonnollisista syistä) hyväksy homoseksuaalisuuden harjoittamista kuten en esim. avoliittoa tai uudelleenavioitumistakaan mutta en nyt hyvänen aika kuitenkaan ikinä hylkäisi lastani vaikka se valitsisi jonkun noista elämäntavoista. Ei se ettei hyväksy jonku elämäntapaa automaattisesti tarkota että rakastaisi sitä ihmistä yhtään vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätit kertomatta tärkeimmän asian: mikä elämäntavassasi on sellaista, ettei äitisi sitä hyväksy? Onko kyse esim. rikollisuudesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta vai jostain muusta? Joillekin asioille ei yksinkertaisesti voi mitään, esim. jos äitisi on fanaattinen lahkolainen ja sinä olet lähtenyt lahkosta pois.

Olet aikuinen ihminen, yritä löytää elämääsi sellaisia ihmisiä, joilta saat hyväksyntää ja henkistä tukea. Äitisi saattaa muuttaa mieltään vielä joskus tai sitten ei.

Perheeni ei ole uskonnollinen, mutta äidin syy hänen itsensä mukaan on juurikin suhteeni miehiin. Olen ollut parisuhteessa sekä naisten että miesten kanssa. Hän ei vaan voi unohtaa asiaa emmekä voi puhua siitä avoimesti koska se on äidilleni liian rankkaa. -ap

Onko avoimuus välttämätön edellytys väleille?

Yrittäisin luultavasti olemaan puhumatta asiasta joka vastapuolelle on liian vaikeaa. Keskustelisin avoimesti kaikesta muusta kuin suhteistani.

Ystäviksi tai muuten läheisiksi etsisin sitte henkilöitä joille voin puhua myös avoimesti suhteistani.

Ei avoimuus varsinaisesti ole edellytys. Häiritsee vain että voidaan sitten äidin kanssa puhua korkeintaan viikon säästä, ettei vain tulisi puheeksi jokin aihe jossa voitaisiin sivuuttaa esim. parisuhdettani. Ei ole jotenkin normaalia että hän ahdistuu pelkästä ajatuksestakin. -ap