Äiti laittoi välit poikki. Neuvoja asian korjaamiseksi?

Kokemuksen syvällä rintaäänellä on todettava, että jotkut eivät vain pääse tuollaisen asian yli vuosienkaan jälkeen. Pitävät näkemyksestään kiinni hautaan saakka. Omalla kohdalla tein vain päätöksen jättää asian sikseen vuosien saatossa, ei se helppoa ollut!

T: 15 vuotta oman [jo edesmenneen] äitinsä kanssa välejään soutanut ja huovannut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätit kertomatta tärkeimmän asian: mikä elämäntavassasi on sellaista, ettei äitisi sitä hyväksy? Onko kyse esim. rikollisuudesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta vai jostain muusta? Joillekin asioille ei yksinkertaisesti voi mitään, esim. jos äitisi on fanaattinen lahkolainen ja sinä olet lähtenyt lahkosta pois.

Olet aikuinen ihminen, yritä löytää elämääsi sellaisia ihmisiä, joilta saat hyväksyntää ja henkistä tukea. Äitisi saattaa muuttaa mieltään vielä joskus tai sitten ei.

Perheeni ei ole uskonnollinen, mutta äidin syy hänen itsensä mukaan on juurikin suhteeni miehiin. Olen ollut parisuhteessa sekä naisten että miesten kanssa. Hän ei vaan voi unohtaa asiaa emmekä voi puhua siitä avoimesti koska se on äidilleni liian rankkaa. -ap

Paskiainen, äitisi siis.

Minulla on poika, enkä todellakaan ymmärrä näitä lastensa hylkääjiä. Vanhempiaan ei valitettavasti voi valita, voi päättää vain itse olla sitten parempi omalle mahdolliselle jälkikasvulleen. Minäkään en siis ole äitini kanssa ollut vuosikausiin väleissä.

Asutko muuten Helsingissä? Oon about samanikäinen, lähdetään jonnekin juhliin tai baariin niin tulee muuta ajateltavaa.

Hyvä että sulla on isääsi hyvät välit. Niin ainakin toisella vanhemmista on aivosolut tallella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätit kertomatta tärkeimmän asian: mikä elämäntavassasi on sellaista, ettei äitisi sitä hyväksy? Onko kyse esim. rikollisuudesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta vai jostain muusta? Joillekin asioille ei yksinkertaisesti voi mitään, esim. jos äitisi on fanaattinen lahkolainen ja sinä olet lähtenyt lahkosta pois.

Olet aikuinen ihminen, yritä löytää elämääsi sellaisia ihmisiä, joilta saat hyväksyntää ja henkistä tukea. Äitisi saattaa muuttaa mieltään vielä joskus tai sitten ei.

Perheeni ei ole uskonnollinen, mutta äidin syy hänen itsensä mukaan on juurikin suhteeni miehiin. Olen ollut parisuhteessa sekä naisten että miesten kanssa. Hän ei vaan voi unohtaa asiaa emmekä voi puhua siitä avoimesti koska se on äidilleni liian rankkaa. -ap

Uskon kyllä, että tilanne voi parantua. Olettehan huomanneet ilmapiirin muuttuneen tosi paljon vuosikymmenen aikana. Esim. presidenttiehdokas, erilaiset julkkikset tulleet kaapista ulos. Meillä sisarussarjassa myös homo. Ensin asia oli kaikille yllätys ja shokki. Mutta sitten päivä päivältä ajatukseen tottui. Pitää ymmärtää antaa aikaa. Vanhemmat ovat eläneet ajan, jolloin homoudesta saattoi joutua vankilaan tai että se oli sairaus. Ihan päivässä asia ei muutu.

Pyydä äitiäsi vaikka kylään. Tai menette kahdestaan syömään ulos. Jatkat puhelinsoittoja ja kerro mitä sinulle kuuluu. Jätä mainitsematta aluksi parisuhteeseesi liittyvät. Kysyköön äiti niitä sitten kun on valmis. Jos hän todella olisi halunnut laittaa välit poikki niin ei edes puhuisi puhelimessa. Jotenkin koita ymmärtää asiaa hänen kannaltaan. Me äidit ajattelemme eniten, että lasta kiusataan ja hän joutuu kärsiä suuntautumisensa vuoksi. Siitä tulee meille äidelle tosi paha mieli. Ja asiat, mitkä aiheuttaa pahaa oloa, ihminen koittaa kieltää ja unohtaa ja olla ajattelematta. Se on luonnollinen psykologinen reaktio.

Ihanaa, että olet jo antanut äidillesi anteeksi ja haluat luoda yhteyttä. Tsemppiä <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätit kertomatta tärkeimmän asian: mikä elämäntavassasi on sellaista, ettei äitisi sitä hyväksy? Onko kyse esim. rikollisuudesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta vai jostain muusta? Joillekin asioille ei yksinkertaisesti voi mitään, esim. jos äitisi on fanaattinen lahkolainen ja sinä olet lähtenyt lahkosta pois.

Olet aikuinen ihminen, yritä löytää elämääsi sellaisia ihmisiä, joilta saat hyväksyntää ja henkistä tukea. Äitisi saattaa muuttaa mieltään vielä joskus tai sitten ei.

Perheeni ei ole uskonnollinen, mutta äidin syy hänen itsensä mukaan on juurikin suhteeni miehiin. Olen ollut parisuhteessa sekä naisten että miesten kanssa. Hän ei vaan voi unohtaa asiaa emmekä voi puhua siitä avoimesti koska se on äidilleni liian rankkaa. -ap

Onko avoimuus välttämätön edellytys väleille?

Yrittäisin luultavasti olemaan puhumatta asiasta joka vastapuolelle on liian vaikeaa. Keskustelisin avoimesti kaikesta muusta kuin suhteistani.

Ystäviksi tai muuten läheisiksi etsisin sitte henkilöitä joille voin puhua myös avoimesti suhteistani.

Ei avoimuus varsinaisesti ole edellytys. Häiritsee vain että voidaan sitten äidin kanssa puhua korkeintaan viikon säästä, ettei vain tulisi puheeksi jokin aihe jossa voitaisiin sivuuttaa esim. parisuhdettani. Ei ole jotenkin normaalia että hän ahdistuu pelkästä ajatuksestakin. -ap

Sun äiti on ihminen ja saa loukkaantua ja ahdistua jos siltä tuntuu! Ihan niinku sinä!

Olen itse äiti mutta myös se nainen joka olen. Tuntuu oudolta että olisin vähemmän ihminen mitä lapseni. Ja lapseni dissaisivat tunteeni.

Lapsen homous on kriisi vanhemmalle. Siinä menee toiveet omasta isovanhemmuudesta. Koita ymmärtää äitiäsi ja luoda välejä. Sanoit että juttelette muutaman kerran vuodessa niin tuo ei kuulosta välirikolta vaan teidän tapa hoitaa välejänne. Tehän olette yhteydessä ja sinä kerrot ettet tahdo ottaa yhteyttä ja seliseli ja taas miten äitisi kuuluisi olla. Kumpi teistä soittaa? Sinä vai äitisi? Minusta tuo on vaan valtataistelua.

Koita keksiä etukäteen puheenaiheita jos et keksi muuta kuin sinun parisuhteesi tai sää! ?

On tuo niin valitettavaa :/ Kunnon ihminen, mutta ei saa olla oma itsensä! Pitääkö olla joku Jari Sillanpää, että on jotain ja hyväksytään?

Mitä väliä oikeastaan olisikaan tuollaisen äidin "rakkaudella", mikä ei ole aitoa, vilpitöntä, suvaitsevaa  ja suoraan sydämestä?

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi"...

Muista ap että vaikka äiti ei väleihin enää suostuisikaan, et sinä ole tehnyt mitään väärin. Jokainen on sellainen kuin on. Sinun ei tarvitse muuttua vain siksi että joku toinen on ahdasmielinen. Se mihin sukupuoleen joku on suuntautunut, ei tietääkseni ole keneltäkään pois. Jotkut vain kuvittelevat sillä olevan merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätit kertomatta tärkeimmän asian: mikä elämäntavassasi on sellaista, ettei äitisi sitä hyväksy? Onko kyse esim. rikollisuudesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta vai jostain muusta? Joillekin asioille ei yksinkertaisesti voi mitään, esim. jos äitisi on fanaattinen lahkolainen ja sinä olet lähtenyt lahkosta pois.

Olet aikuinen ihminen, yritä löytää elämääsi sellaisia ihmisiä, joilta saat hyväksyntää ja henkistä tukea. Äitisi saattaa muuttaa mieltään vielä joskus tai sitten ei.

Perheeni ei ole uskonnollinen, mutta äidin syy hänen itsensä mukaan on juurikin suhteeni miehiin. Olen ollut parisuhteessa sekä naisten että miesten kanssa. Hän ei vaan voi unohtaa asiaa emmekä voi puhua siitä avoimesti koska se on äidilleni liian rankkaa. -ap

Onko avoimuus välttämätön edellytys väleille?

Yrittäisin luultavasti olemaan puhumatta asiasta joka vastapuolelle on liian vaikeaa. Keskustelisin avoimesti kaikesta muusta kuin suhteistani.

Ystäviksi tai muuten läheisiksi etsisin sitte henkilöitä joille voin puhua myös avoimesti suhteistani.

Ei avoimuus varsinaisesti ole edellytys. Häiritsee vain että voidaan sitten äidin kanssa puhua korkeintaan viikon säästä, ettei vain tulisi puheeksi jokin aihe jossa voitaisiin sivuuttaa esim. parisuhdettani. Ei ole jotenkin normaalia että hän ahdistuu pelkästä ajatuksestakin. -ap

Sun äiti on ihminen ja saa loukkaantua ja ahdistua jos siltä tuntuu! Ihan niinku sinä!

Olen itse äiti mutta myös se nainen joka olen. Tuntuu oudolta että olisin vähemmän ihminen mitä lapseni. Ja lapseni dissaisivat tunteeni.

Lapsen homous on kriisi vanhemmalle. Siinä menee toiveet omasta isovanhemmuudesta. Koita ymmärtää äitiäsi ja luoda välejä. Sanoit että juttelette muutaman kerran vuodessa niin tuo ei kuulosta välirikolta vaan teidän tapa hoitaa välejänne. Tehän olette yhteydessä ja sinä kerrot ettet tahdo ottaa yhteyttä ja seliseli ja taas miten äitisi kuuluisi olla. Kumpi teistä soittaa? Sinä vai äitisi? Minusta tuo on vaan valtataistelua.

Koita keksiä etukäteen puheenaiheita jos et keksi muuta kuin sinun parisuhteesi tai sää! ?

Kuulostaa siltä että olet yhtä lapsellinen kuin aloituksessa mainittu ap:n äiti.. :D joskus tuntuu että monen vanhemmat käyttäytyvät kuin viisivuotiaat uhmaikäiset lapset ja lapsi puolestaan lähempänä kypsää aikuista. Ei näin.

Vierailija kirjoitti:

Pyydä äitiäsi vaikka kylään. Tai menette kahdestaan syömään ulos. Jatkat puhelinsoittoja ja kerro mitä sinulle kuuluu. Jätä mainitsematta aluksi parisuhteeseesi liittyvät. Kysyköön äiti niitä sitten kun on valmis. Jos hän todella olisi halunnut laittaa välit poikki niin ei edes puhuisi puhelimessa. Jotenkin koita ymmärtää asiaa hänen kannaltaan.

Ihan hyvä ajatus sinällään, mutta jossain menee myös se raja jonka jälkeen ei kannata enää (yksipuolisesti) yrittää ylläpitää ihmissuhdetta. Jos äiti pysyy vuosi toisensa jälkeen kivimuurina vaikka ap kuinka yrittää ja yrittää, siinä alkaa rikkoa vain itseään kun toiselta ei saakaan rakastavaa vastakaikua. Eli kannattaa myös ajoissa lopettaa se yrittäminen, koska joiltakin vanhemmilta sitä rakkautta ei vaan tule, teki lapsi mitä tahansa.