Miksi vapaaehtoisesti lapseton loukkaantuu, jos toteaa ettei hänellä ole yhtä paljon elämänkokemusta kuin äideillä?

Vierailija kirjoitti:

Elämänkokemuksen lisääntyessä ymmärrys, ajattelun avaruus ja kaikkinainen sydämen sivistys lisääntyy.

Nin, tai sitten käy juuri päinvastoin, ja ihmisestä tulee arempi, umpimielisempi, epäluuloisempi ja asenteiltaan luutuneempi. Ei ole olemassa mitään pskologista mekanismia, joka tiristäisi ihmisen kokemuksista vain sitä puhtainta viisauden nektaria. Vastoinkäymiset katkeroittavat vähintään yhtä usein kuin ne kasvattavatkin.

Elämänkokemus antaa huonot eväät muiden auttamiseen ja elämässä menestymiseen siksikin, että omia omiin kokemuksiin ja niiden yleistettävyyteen uskotaan todella lujasti, kävi miten kävi. Kun tietoon suhtautuu neutraalisti, on helpompi olla avoin uudelle, paremmalle tiedolle.

Mielestäni paras kommentti tässä keskustelussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ihmisestä kertoo jo aika paljon se, että hänen mielestä "elämänkokemus" on oleellinen asia.

Riippuu mitä sillä tarkoitetaan.

Kyllä minä mieluummin jossain kriisissä tai menetyksen sattuessa otan yhteyttä ihmiseen jolla on elämänkokemusta kuin johonkuhun jolla ei ole ihan siksi etten halua kuulla mitään ymmärtämätömiä  kökköloukkauksia vaikka niitä ei pahalla sanottaisikaan.

Yleensäkin ne ihmiset joilla on elämänkokemusta tietävät että eivät kaikkea tiedä mutta ne joilla ei ole luulevat kaikesta kaiken tietävänsä.

Ei se elämänkokemus ole lapsista kiinni. Aika naiivi joka sellaista luulee. Syystäkin suuttuu kun toinen on niin typerä.

No kuka tahansa loukkaantuu, jos hänelle mennään sanomaan että sulla on pienempi elämänkokemus kuin mulla. Millainen on se keskustelu, jossa täytyy kommentoida toisen elämänkokemusta? Ei ihan äkkiä tule mieleen. Todella outoa itsekorostusta tuollainen. Jos itse olisin lapseton, ja joku sanoisi minulle noin, niin ajattelisin ettei keskustelukumppani taida käydä ihan täysillä.

Miksi kenellekään pitäisi ylipäätään sanoa, ettei hänellä ole elämänkokemusta?

Muuta kuin loukkaamistarkoituksessa siis.

Minäpä sanon, että kaikilla joilla ei ole ollut vaikeaa psyykkistä sairausta ei ole elämänkokemusta. Itselläni on vaikea sairaus josta hiljalleen paranen. Harvapa tietää millaista on etsiä riittävää hoitoa vähillä varoilla hirveä väsymys ja koko päivän täyttävän sairauden kanssa. Hoitoa kun ei tahdo saada kun on tarpeeksi kipeä.  Nähnyt aika hyvin elämän kurjan puolen.

Mulle ainakin on kertynyt elämänkokemusta paljon enemmän aikana ennen lapsia kuin sen jälkeen. Ikäviä asioita tapahtui, mutta hyviä myös. Lasten kanssa on ollut aika tasaista.

Minä olen tavannut sellaisen vanhemman jonka mielestä minun mielipiteilläni ei ollut minkäänlaista arvoa, koskivat ne mitä tahansa polittiikasta parisuhteeseen ja kaikkeen siltä väliltä koska minulla ei ole lapsia.

Tämä henkilö oli mies.

Eronnut  ja lapset ex-vaimolla.

Joillekin se lasten saanti on ainoa mitta jolla elämänkokemusta tai yhtään mitään mitataan.

Säälittävää.

Miksi lapsilla pitäisi yrittää päteä? En ymmärrä.

Äiti olen minäkin, mutta en piiruakaan hurskaamou tai parempi kuin lapseton. Miten synnyttäminen tekee kenestäkään toista paremman..? Vähässä on pätemisen aiheet.