Miten te muut yksinhuoltajat jaksatte sitä jatkuvaa tarvitsematta?

Pidän tavoitteet pieninä. Ikkunoita en ole pessyt kahteen vuoteen, sisällä siivoan kyllä. Eineksiä syödään viikoittain, mutta pääpaino on helpoissa kotiruoissa. Ja joskus ateria on korvattu jopa sipseillä (saa kivittää).

Aika kuluu, lapset kasvaa. Ongelmat isompien kanssa ovat toki suurempia, mutta ainakin elämä menee eteenpäin. Se on minulle se helpottava tieto. Vaikka mikä olisi, niin huominen tulee. Illalla saatan ottaa lasin viiniä ja istua hiljaisuudessa. Se nollaa jo kummasti.

Haaveilen myös paljon. Lomasta, harrastuksista, kauniista kodista.

Mistä päin olet, ap? Jos toisen yh:n seura piristää, mielelläni vaihdan jotain yhteystietoja :) Itse Tampereelta.

Kiitos vastauksista. Mun lapset on 4 ja 6. Elämännälkäisiä poikia jotka tarvitsisivat välillä sitä toistakin seuranpitäjää jotta itse jaksaisin olla sen lopun aikaa pirteämmin kuin välillä olen. Mä väsyn. Ja sit mä huudan. On meillä niitä kikattelujakin ja kaikkea sellaista, olen kyllä onnellinen ja kiitollinen heistä, mutta välillä vaan kaikki on liikaa. Kun tulee niitä ruuhkia esim aikatauluihin ja keskinäisten tappeluiden selvittämisiin. Ja nämä omat hormonit, voi luoja. Viikko kuukaudesta on todella tunteellista aikaa ja ei, siihen ei auta se että tiedostaa sen johtuvan pyhästä naiseudesta vaan kyllä se ketutus pistää ketuttamaan silti. Kerron rakastavani joka päivä ja suukotan ja halaan mutta välillä vaan haluaisin juosta ja delegoida homman toiselle. Mutta kun ei ole sitä toista. Sillä tavalla heti siinä. Se on se hetki jolloin itku tulee.

-AP

Meillä on koti kaaoksessa ja välillä einestä. Saa ruutuaikaa tai keksiä tekemistä itsekseen. Ei siis stressata liikaa.

Rakastetaan, tehdään hauskoja asioita kodin ulkopuolella yhdessä, mietitään yhdessä mikä leffa katsotaan tai minne pyöräillään.

Viikonlopun Hesarin aikana ei saa häiritä, vessarauha ja muutama muu oman ajan sääntö aika pienestä pitäen ;)

Yksi lapsi ja totaali-yh (töissä, ettei sentään ihan boheemia elämää vietetä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain se tulee, jaksaminen.

Mulla oli hetki, jolloin ajattelin, että nyt en enää jaksa. Makasin lattialla silmät kiinni ja olin varma, että jäisin siihen, muumioituisin lopulta.

Silloin konttausikäinen tuli, läps läps läps sanoi kädet lattiaa vasten. Nosti kätensä otsalleni, tiputti kuolapisaran ja sanoi ättä.

Se toimi. En pelkästään jaksanut avata silmiä, vaan nousin ylös ja hymyilin.

Jostain ne voimat vaan annettiin vaikeisiin aikoihin. Ei niitä tarvitse jaksaa kuin päivä kerrallaan tai jos on erityisen raskasta, tuntikin riittää.

Voimia ap sinulle.

💗💗💗 Täällä myös kyyneleet poskilla. Lapset 1 ja 2 ja rankkaa on. Hoen, että pakko jaksaa. Juon kahvin lattialla, nautin hetkistä kun tytöt leikkii riitelemättä yhdessä! Edes sen 5min. Aamulla täällä herää kaksi kaunista ihmisenalkua.. Meillä ruokailut on aina ihania. Sotkua tulee, mutta on myös ihana tunnelma!

Ala hiljalleen opettaa lapsille esim. Että kun tulet töistä istut tässä 10 min. Ja juot kupin kahvia ja sinua ei saa häiritä. Istu paikallasi ja älä tee muuta kuin juot kahvia ja katso ikkunasta ulos. Älä lue, älä selaa luuria.

Pakota itsesi ajattelemaan ja haaveilemaan kivoista asioista. Älä mieti töitä tai lapsia.Pidä ajatukset vaikka kukissa ja kahvissa. Pakota ajatuksesi takaisin.

10 min kuluttua ilmoitat lapsille että nyt saa tulla/ nyt äiti jatkaa taas.

Toista joka päivä. Lapset tottuvat yllättävän nopeasti siihen että on olemassa äidin hetki ja silloin ei häiritä. Auttaa sinua jaksamaan kun tiedät että voit illalla pitää pienen hetken itsellesi. Älä jätä hetkeä liian myöhäiseen aikaan jolloin lapset ovat väsyneitä.

Äidin oma hetki on hyvä idea. Kiitos! En ole tullut ajatelleeksi että siitäkin voi tehdä ihan rutiinin. Nyt kun nämä kuukautiset tästä taas menee ja viikonlopun saan ehkä hengähtää, koetan olla taas järjestelmällisempi. Voi kunpa se vielä joskus onnistuisi pysyvästi. Tuntuu vaan että tätä hommaa on joka suuntaan niin paljon että aina jossain välissä sopimukset prakaa koska on oikaistava.

-AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helposti. Mutta olenkin harvinaisen hyvä organisaattori. Olen myös opettanut lapset siihen että minulla on hetkiä vain itselleni, esimerkiksi kun tulen töistä ja juon kupin kahvia.

Joo siis tää! Lapsille voi todellakin sanoa, että nyt ei äitiä häiritä ja kotona pitää olla hiljaista. Lisäksi lapset kannattaa opettaa mahdollisimman omatoimisiksi ja opettaa heidät riehumisen ja kitinän sijaan keskustelemaan. Näin heitä jaksaa paljon paremmin. Lapset kannattaa siis opettaa siihen, että viihtyisyys ja perheen toimivuus on myös heidän vastuullaan!

Tuossa onkin tavoitetta kerrakseen. t. eräs toinen yh

Vierailija kirjoitti:

Äidin oma hetki on hyvä idea. Kiitos! En ole tullut ajatelleeksi että siitäkin voi tehdä ihan rutiinin. Nyt kun nämä kuukautiset tästä taas menee ja viikonlopun saan ehkä hengähtää, koetan olla taas järjestelmällisempi. Voi kunpa se vielä joskus onnistuisi pysyvästi. Tuntuu vaan että tätä hommaa on joka suuntaan niin paljon että aina jossain välissä sopimukset prakaa koska on oikaistava.

-AP

Olen samaa mieltä. Kun on väsynyt, ei toinen ole paikkaamassa tilannetta ja sitten on helppo oikaista. Ei kukaan ole täydellinen eli älä stressaa, vaikka joskus oikaisetkin, kunhan 90 % pysyt niissä rutiineissa ;)

Itse koen vaikeaksi sen, että olen sekä sekä se leikkisä ja löysempi ja rennompi ja sitten taas se tiukkis vanhempi. Roolien vaihtaminen on siis haasteellista. Useinhan kahden vanhemman perheessä toinen on se, joka antaa helpommin periksi ja toinen pitää kuria. Itse olen tähän yrittänyt ottaa sellaisen arjen ja viikonlopun erottelun, mutta eihän se aina onnistu, vaan usein viikonloppuna on vaikeuksia olla se enemmän leikkivä, rutiineista löysentävä äiti. Mutta jatkan kuitenkin harjoittelua valitsemallani tiellä.

Vierailija kirjoitti:

Saakohan tuota otsikkoa enää muokattua? Harmi jos nyt joku ei vastaakaan kun luulee sekoiluksi :/

-AP

Mulla ainakin aivot korjasivat ensilukemalla tuon kirjoitusvirheen oikeaan muotoon. Vasta toisella lukemalla huomasin virheen.

Kaikilla ei vissiin toimi aivot tällä tavalla. Tämän ominaisuuden ansiosta en oikein jaksa lämmetä palstalla päteville kielipoliiseille milloin mistäkin nipottaessaan.

Vierailija kirjoitti:

Olisi hienoa pystyä organisoimaan kaikki koko ajan mutta ainakin itse olen ihan tavallinen ihminen jolla myös tunteet heittelee enkä pysty aina olemaan kone. Kun ei niin usein menisi siihen äänen korottaminen. Ja sekin useimmiten vain siksi että en ehdi "johdonmukaisesti" tilanteeseen puuttumaan jos on vaikka ruoka hellalla tai vastaavaa...

-AP

Sisäistä tämä yksi asia: tunteet eivät vain tule jostain, ne eivät imeydy esimerkiksi ilmasta sinuun. Ne syntyvät sinun omista ajatuksistasi. Tunteita ei ehkä voi hallita mutta ajatuksiaan voi ja sitä voi harjoitella. Kiperissä tilanteissa kysyn lapsilta että HALUATTEKO te että alan huutamaan, sekin on nimittäin oma valinta. Joskus haluan huutaa mutta useimmiten ei. Muista myös että kun laulat tai vihellät, et voi olla vihainen. Ja syö hyvin, itse raivoan kun verensokeri on alhaalla. T. Entinen raivoaja

Yksi hyvä sääntö on myös se että klo 21 loppuu kaikenlainen palvelu, se on minun omaa aikaani. Ei edes kannata yrittää, paitsi sairaana. Aamuhesari on toinen kun lapset on ruokittu.

Täällä 1,5 v ikäerolla vietetty soolovauvavuosi. Eipä siinä auttanut muu kuin laskea kuukausia, että kohta on eka puoli vuotta ohi. Kohta se on 8 kk. Kohta on vuosi ohi. Aina kun aikaa liikeni niin istuin haaveilemassa ajasta kun lapset ovat isompia ja minulla taas enemmän aikaa rentoutua ja miten hauskaa meillä sitten on erinäisillä perheretkillä. Olen opettanut tovereille nyt aamukahvin pyhäksi. Isken lapset syömään lattialle telkkarin eteen aamiaista (helppo kiskaista vaatteet pesuun ja vetäistä mopilla sotku pois heti) ja juon aamukahvit rauhassa. Varmaan syntiä jonkun pedagogin silmissä, mutta näin saan aamusta rauhallisia ja mukavia kaikille osallisille. Samalla tavalla oikaisen toisinaan iltapalan kanssa. Opetin taaperolle, että imuri on lelu ja sisään tullessa on mahtavan kivaa saalistaa heti sisään raahautuneet hiekat imuriin, joten asunto pysyy siistimpänä. Oveluus tässä on kasvanut melkoisesti. Esimerkiksi lelujen keräämisestä tein näille seuraleikin. Lelukori jätetään auki ja katsotaan kuinka pitkältä tavaran saa sinne heitettyä. Asunnon siistinä pysyminen on näillä pavlovoinneilla toiminut nätisti, mutta voi luoja tämä univelka tekee fyysisesti hauraaksi.