Mummo hylkäsi lapset, miten sen selität lapsille?

Joku syyhän lapsille on kerrottava.. mites olis jos sanosit että mummo on vihainen sinulle ja siksi käyttäytyy noin... ja että vika ei ole lapsissa. Mutta ihme käytöstä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu, mutta ei ne lapset varsinaisesti siitä kärsi, että mummo ei huomaa tms. Vasta kun sinä nostat asian esille, he keksivät, että aha, tässä oli nyt joku ongelma.

Älä muistuta lapsillesi mummosta mitään, jätä asia ja kas - se unohtuu. Ihan turha selitellä jne., jos tilanne jatkunut jo 2 vuotta ettekä ole kyenneet sitä selvittämään. Ongelmannehan on se, että kukaan ei riitele yksin, joten mummolla olisi varmasti ihan erilainen tarina kerrottavana. Miehesi on pöyristynyt ja halvaantunut jne. ja sinä komppaat vieressä, että pahapaha käly, pahapaha anoppi. Silti miehesi ei halua tehdä asialle mitään, joten miksi ihmeessä syyllistät anoppia, kun vieressäsi on jutun avainhenkilö.

Syyllisen etsiminen kolmannesta osapuolesta (kälystä) on aika omituista, koska hän ei ole mukana välirikossa. Sinä olet selkeästi katkera siitä, että et aikanaan saanut mummolasta ilmaista lastenhoitopaikkaa, joten miten olisi oman toiminnan pohtiminen?

No ensinnäkin, emme puhu mummosta juurikaan mitään kotona. Lapsille se tulee mieleen kun näkeevät mummon kotitalon, valokuvia, serkut puhuu. Ja todellakin käly on tämän sopan keittänyt ja jopa myöntänyt sen mutta toki sanallisesti vain kahden kesken.

Eikö sun kohdalle ole koskaan sattunut petollista ja pahaa tarkoittavaa, omaa etuaan ajavaa ihmistä? Näitä on näköjään oikeasti olemassa, eka kerta kun näin järkyttävän ilkeä ihminen on mun kohdalle sattunut. Ja saikin kyllä aikamoisen sopan aikaan.

Teki muuten saman tempun toisellekkin veljelleen että kyllä mä (ja me) se syyttävä sormi sinne päin suunnataan.

Ap.

Eli OLETTE siis tekemisissä sen umpikieron ja pahanpahan kälyn kanssa. Miksi? Mitä ihmetä te tai teidän lapset siitä saatte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mummo ja ukko olleet pois kuvioista jo 10vuotta. Päättivät alkaa perinnön jakoon hengissä ollessaan, no lapsia on kaksi toinen sai suvussa kulkeneen maatilan ja toinen... Ei mitään, koska meillä jo oma mökki. Niin loppui sukuloimiset ja huonoista selityksistä johtuen välit viileni. No keskusteltiin, missä nyt yhdessä tavataan kun sukupaikka meni, kertoi mummo ettei niin välitä vaikka ei enää tavattaisi. No tästä mieheni mielensä pahoittaneena että mummo saa ottaa yhteyttä seuraavaksi, eipä ole mitään kuulunut ja 10 vuotta odoteltu. Lapset olivat 6 ja 4v kerroimme että mummolla ja ukolla on nyt muita kiireitä ottaa yhteyttä kun aikaa on. Asumme n.400km päässä toisistamme eikä vahingossa törmäillä. Välit meni myös veljen perheeseen joka perinnon otti vastaan, ja perijäveli huomattavasti parempituloinen kuin me, eli olisi voinut jonkun mökin ostaa tai vaikka tuon sukupaikan. No me mökkeilemme velkaisella mökillämme ilman sukulaisia, lapsille on nyt vanhempana hiukan valotettu mitä tapahtui.

Tämä joka sai tilan varmaan jatkoi sen pitoa, eikö?

Sukupaikka ? Eikös se ollut mummon ja tämän miehen koti?

Kyllä rahalla on ihme voima, valitettavasti, saa ihmissuhteetkin poikki.

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että ihmiset saavat omalla omaisuudelle tehdä ihan mitä haluavat. En minä esim ole ollut kerryttämässä vanhempieni omaisuutta

Kyllä omilla rahoillaan saa toki tehdä mitä haluaa. Kummasti on sodan jälkeisille sukupolville tämä iskostunut päähän. Maatilat, metsät ja rantamökit tulivat perintönä automaattisesti ja sitten alkoi omahyväisyyden oma aika. Lapsista viis, kunhan itsellä on kivaa, matkustellen ja tiluksilla oleskellen. Mietitään, mihin loput omaisuudesta voisi lahjoittaa ettei vaan omat lapset saisi mitään, koska omalla omaisuudellaan voi tehdä mitä vaan. Sattunut sitten unohtumaan, että sitä omaisuutta saivat perintönä omilta vanhemmiltaan, heiltä, jotka vielä välittivät aidosti läheisistään. Mennyt joku hattuun n. 40-luvun jälkeen syntyneillä?

Pitääkö minun säästää perintöni koskmattomana serkkujen lapsille, koska ei ole omia lapsia? Vai kummilapsille? Vai vanhempieni kummilapsille?

On ihan eri asia käyttää omaisuutensa ITSE, kuin lahjoittaa se kahdesta lapsesta vain toiselle. 

Sitäpaitsi tuossa esimerkissähän ne epätasapuoliset vanhemmat eivät halunneet muutenkaan olla lapsensa eli kirjoittajan miehen kanssa tekemisissä ("mummo kertoi ettei niin välitä vaikka ei enää tavattaisi"), joten tuskin on ylipäätään normaalit ihmiset kyseessä.

Kommentoin vain tähän ihmeelliseen kommenttiin, en ap:n tilanteeseen:

Kyllä omilla rahoillaan saa toki tehdä mitä haluaa. Kummasti on sodan jälkeisille sukupolville tämä iskostunut päähän. Maatilat, metsät ja rantamökit tulivat perintönä automaattisesti ja sitten alkoi omahyväisyyden oma aika. Lapsista viis, kunhan itsellä on kivaa, matkustellen ja tiluksilla oleskellen. Mietitään, mihin loput omaisuudesta voisi lahjoittaa ettei vaan omat lapset saisi mitään, koska omalla omaisuudellaan voi tehdä mitä vaan. Sattunut sitten unohtumaan, että sitä omaisuutta saivat perintönä omilta vanhemmiltaan, heiltä, jotka vielä välittivät aidosti läheisistään. Mennyt joku hattuun n. 40-luvun jälkeen syntyneillä?

Ei olla tekemisissä. Mistä noin käsitit?

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaveerata, käly ei ole tuntevinaan meitä tai lapsia.

Mä en lähde yhtään tolle haukkumislinjalle. Sellaista en harrasta enkä lapsille opeta.

Joku ihmetteli miksei mies tee mitään. Alussa tekikin. Puhui äidilleen mutta joka toinen lause oli ollut että en usko ja joka toinen mä oon kuullut vähän muuta. Eli anoppi ei ottanut kuuleviin korviinsa poikansa puheita. Mies yritti myös jutella siskonsa kanssa mutta tämä oli mennyt äitinsä selän taakse nauramaan ja siinä kaikki.

Kyllä se käytös oli miehelle shokki ja kyllä mä ymmärrän ettei tuollaisen jälkeen koe että haluaisi yrittää uudelleen. Mä olen sitkeänpi ja tähän asti luullut ettei ole mitään asiaa mikä ei puhumalla selviäisi. Mutta paha puhua yksinään.

Kyllä me aikuiset ollaan tilanne hyväksytty eikä kaiken tämän jälkeen niin käly kuin mummikaan tule olemaan meidän elämässä mitenkään. En koe tuollaisia ihmisiä turvallisiksi lasten lähellä ja luottamus on mennyt aikuisten välillä.

Kyllä se vaan kirpaisee kun lapset ei ymmärrä. Oon mä aina jotain ympäripyöreää sanonut mutta varonut etten sano pahasti. Kälystä lapset ei kysele mutta pelkäävät. En tiedä miksi. Luulen että johtuu siitä ettei se puhu lapsille vaikka lapsi puhuisi sille.

Pelkäätkö että sinut leimattaisiin jotenkin syylliseksi johonkin, jos kerrot lapsillesi totuuden? Tajuathan että te miehesi kanssa ette ole tehneet mitään väärää, se on mummosi ja kälysi syy että välit ovat menneet

Miksi mummosta pitäisi rakentaa lapsille valheellinen "hyvä muisto"? Eikö lasten ole pitemmän päälle parempi kasvaa rehellisessä ja avoimessa ilmapiirissä. Niin rakentuu pohja sille, että osaavat toimia ja elää oikein sitten kun itse ovat aikuisia. Ihmisiä on erilaisia ja sen, että lasten isän sattui synnyttämään persoonallisuushäiriöinen itsekeskeinen ja tyhmä paska on tietysti harmillista mutta ei sen kannata häiritä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos kirjoittaisin mummolle kirjeen? Lukee jos lukee, mutta olette ainakin yrittäneet.

Hirveän surullista, että ihminen voi tuhlata ainoaa elämäänsä vihanpitoon. Ja vielä lapsia kohtaan.

Kyllä se oma poikansa voisi jutella äitinsä kansa. Siinä näköjään suvussa tuota kuuluisaa jääräpäisyyttä. Et sinä mahda sinne sille asialle mitään. Kolma jäärää äiti ja lapset. Entäs ukki?

Se selitys, että mummi on sairas on mielestäni paras. Sitähän tuo hänen käytökseensä on. Ei terve ihminen käyttäydy noin. Se että selitätkö lapselle sitä mielenterveyden sairautena tai minä...voi olla monimutkaista. Sairaus on sairaus eikä niille aina ole niin yksioikoisia selityksiä. Alzheimerin tautihan on juuri tuollaisen suuntaan.

Ja sairas suku siellä taustalla. Onhan tuo tosi ikävää. Tosi ikävää, mutta . Pakottaa et voi.

Tuohan on teiltä kaikilta pois, niin teidän perheeltä kuin serkuilta ja mummolta.

Ilmankin kyllä pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaveerata, käly ei ole tuntevinaan meitä tai lapsia.

Mä en lähde yhtään tolle haukkumislinjalle. Sellaista en harrasta enkä lapsille opeta.

Joku ihmetteli miksei mies tee mitään. Alussa tekikin. Puhui äidilleen mutta joka toinen lause oli ollut että en usko ja joka toinen mä oon kuullut vähän muuta. Eli anoppi ei ottanut kuuleviin korviinsa poikansa puheita. Mies yritti myös jutella siskonsa kanssa mutta tämä oli mennyt äitinsä selän taakse nauramaan ja siinä kaikki.

Kyllä se käytös oli miehelle shokki ja kyllä mä ymmärrän ettei tuollaisen jälkeen koe että haluaisi yrittää uudelleen. Mä olen sitkeänpi ja tähän asti luullut ettei ole mitään asiaa mikä ei puhumalla selviäisi. Mutta paha puhua yksinään.

Kyllä me aikuiset ollaan tilanne hyväksytty eikä kaiken tämän jälkeen niin käly kuin mummikaan tule olemaan meidän elämässä mitenkään. En koe tuollaisia ihmisiä turvallisiksi lasten lähellä ja luottamus on mennyt aikuisten välillä.

Kyllä se vaan kirpaisee kun lapset ei ymmärrä. Oon mä aina jotain ympäripyöreää sanonut mutta varonut etten sano pahasti. Kälystä lapset ei kysele mutta pelkäävät. En tiedä miksi. Luulen että johtuu siitä ettei se puhu lapsille vaikka lapsi puhuisi sille.

Pelkäätkö että sinut leimattaisiin jotenkin syylliseksi johonkin, jos kerrot lapsillesi totuuden? Tajuathan että te miehesi kanssa ette ole tehneet mitään väärää, se on mummosi ja kälysi syy että välit ovat menneet

Ensisijaisesti haluan osata selittää lapsille tilanteen jotenkin etteivät he koe olevansa syyllisiä tilanteeseen. Enkä kyllä ota syytä omille niskoillenkaan koska se olisi valhe.

Kyllä mä oisin anopilta mielelläni kysynyt miten tämän lapsille selittää... Ja ylipäätään miksi lapset tästä joutuu kärsimään. En mä nyt osaa kuvitella että mitkään kälyn puheet olisi mummoa kuitenkaan lapsia saanut vihaamaan.

Haluaisin toki tietää senkin mitä ihmettä käly meidänkin tuiki tavallisesta perheestä on pystynyt keksimään että näin kävi. Tai siitä veljen perheestä.

Meille on ihan arvoitus mitä on tehty tai sanottu.

Ei kälyn olisi tarvinnut pelätä että meidän lapset mummolassa olisi olleet liikaa, meitä on kuitenkin tässä 2 aikuista ja hän on yksin lasten kanssa. Normaalit välit toki mummoon haluttiin koska oli lapsille ainut isovanhempi joka elossa. Ihan ok asialliset välit oli kälyynkin aina, ei ikinä ystävystytty eikä mitään mutta juteltiin ihan normaalisti.

Ap

Onko mummon perheessä ollut insestiä?

Itse olen kyllä sen verran räväkkä ja tempperamenttinen että pistäisin kunnon shown pystyyn kun seuraavan kerran kaupoilla nähtäisiin. Kunnon huudot ja yksityiskohdat julki niin että muutkin kuulevat minkälainen akka on kyseessä. Olen riitävästi leijona emo ettei lapsiani halveksita julkisesti!

Niin kauan kun et selitä asiaa lapsillesi (ikätaso huomioiden) selkeästi ja rehellisesti, he tulevat kuvittelemaan että syy on heissä. Lapsille on luontaista "selittää" itselleen ympäristönsä ja perheensä mahdollisimman vakaaksi, koska muuten tilanne olisi heille liian stressaava. Lapsen henkiinjäänti kun riippuu siitä, että hänestä pidetään huolta ja ympäristö on vakaa. Siksipä kaikki virheellisyydet ympäristössä muuntuvat lapsen päässä hänen OMAKSI virheellisyyksi - oma virheellisyys kun on psykologisesti helpompi kestää, koska se ei uhkaa henkiinjäämistä samalla lailla kuin ympäristön virheellisyys. Tästä johtuen esim. persoonallisuushäiriöisten vanhempien lapset ottavat persoonansa osaksi "huonouden ja pahuuden", koska lapsi ei voi kestää tilannetta, jossa oma äiti ja/tai isä olisivat huonoja ja pahoja.

Eli nyt kun salailet ja piilottelet asian todellista tilaa etkä siitä juuri lapsille kerro, he hyvin todennäköisesti ajattelevat että vika on heissä - että äiti ei puhu asiasta koska he ovat tehneet jotain tuhmaa, ovat tuhmia, jne jne. On siis erittäin tärkeää PUHUA asiasta lapsille jotta he kokevat ettet yritä piilotella jotain heidän pahuuksiaan, ja että puhut siitä REHELLISESTI jotta heille tulee selkeäksi että mikään sukulaisten käytös ei johdu lapsista itsestään. Ja samalla tietysti vakuuttaa, ettei mummon ja tädin "sairaus" uhkaa lapsia mitenkään, eikä tartu heihin tai teihin vanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kyllä sen verran räväkkä ja tempperamenttinen että pistäisin kunnon shown pystyyn kun seuraavan kerran kaupoilla nähtäisiin. Kunnon huudot ja yksityiskohdat julki niin että muutkin kuulevat minkälainen akka on kyseessä. Olen riitävästi leijona emo ettei lapsiani halveksita julkisesti!

Olisit yhtä ääliö kuin anoppi.

Melkoinen leijonaemo, kun itse nolaisit lapset tuollaisella showlla.

Sanoisin, että mummi on sairas eikä ole meidän elämässämme.

Hymyilisin ja tervehtisin kohteliaasti kun tavataan (varmaankin ylitsevuotavan ystävällisesti ja kovaäänisesti) mutta välttelisin tapaamisia parhaani mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mummo ja ukko olleet pois kuvioista jo 10vuotta. Päättivät alkaa perinnön jakoon hengissä ollessaan, no lapsia on kaksi toinen sai suvussa kulkeneen maatilan ja toinen... Ei mitään, koska meillä jo oma mökki. Niin loppui sukuloimiset ja huonoista selityksistä johtuen välit viileni. No keskusteltiin, missä nyt yhdessä tavataan kun sukupaikka meni, kertoi mummo ettei niin välitä vaikka ei enää tavattaisi. No tästä mieheni mielensä pahoittaneena että mummo saa ottaa yhteyttä seuraavaksi, eipä ole mitään kuulunut ja 10 vuotta odoteltu. Lapset olivat 6 ja 4v kerroimme että mummolla ja ukolla on nyt muita kiireitä ottaa yhteyttä kun aikaa on. Asumme n.400km päässä toisistamme eikä vahingossa törmäillä. Välit meni myös veljen perheeseen joka perinnon otti vastaan, ja perijäveli huomattavasti parempituloinen kuin me, eli olisi voinut jonkun mökin ostaa tai vaikka tuon sukupaikan. No me mökkeilemme velkaisella mökillämme ilman sukulaisia, lapsille on nyt vanhempana hiukan valotettu mitä tapahtui.

Tämä joka sai tilan varmaan jatkoi sen pitoa, eikö?

Sukupaikka ? Eikös se ollut mummon ja tämän miehen koti?

Kyllä rahalla on ihme voima, valitettavasti, saa ihmissuhteetkin poikki.

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että ihmiset saavat omalla omaisuudelle tehdä ihan mitä haluavat. En minä esim ole ollut kerryttämässä vanhempieni omaisuutta

Kyllä omilla rahoillaan saa toki tehdä mitä haluaa. Kummasti on sodan jälkeisille sukupolville tämä iskostunut päähän. Maatilat, metsät ja rantamökit tulivat perintönä automaattisesti ja sitten alkoi omahyväisyyden oma aika. Lapsista viis, kunhan itsellä on kivaa, matkustellen ja tiluksilla oleskellen. Mietitään, mihin loput omaisuudesta voisi lahjoittaa ettei vaan omat lapset saisi mitään, koska omalla omaisuudellaan voi tehdä mitä vaan. Sattunut sitten unohtumaan, että sitä omaisuutta saivat perintönä omilta vanhemmiltaan, heiltä, jotka vielä välittivät aidosti läheisistään. Mennyt joku hattuun n. 40-luvun jälkeen syntyneillä?

Suuriin ikäluokkiin kuuluva sukulaiseni totesi osuvasti, että hänen sukupolvensa aikana katosi suvun sisäinen yhteisöllisyys. Edellinen, sotaveteraanisukupolvi, piti kiinteät välit kaikkiin sukulaisiin, pikkuserkuksista alkaen. Nyt, oman ikäisteni kohdalla harva esim tietää tai tuntee isovanhempiensa serkkujen jälkeläisiä. Tämä varmaan johtuu siitä, että rakennettiin hyvinvointivaltio, joka huolehtii yksilöiden taloudellisesta turvasta. Enää ei tarvitse olla tekemisissä suvun kanssa, aikaisemmin taas turvauduttiin sukuun tilanteessa kuin tilanteessa. Seurauksena juurettomuutta ja suurta itsekkyyttä, esim juuri perinnönjakoasioissa ja omaisuuden käytössä.

Onneksi tuoreemmat sukupolvet toimivat toisin. Kolmekymppiset kutsuvat häihinsä kaikki serkut, koska halutaan olla tekemisissä suvun kanssa.

Eikun.. eihän nämä 80-luvulla syntyneet halua kutsua edes isovanhempia paikalle, koska kavereitten kanssa on kivampaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun et selitä asiaa lapsillesi (ikätaso huomioiden) selkeästi ja rehellisesti, he tulevat kuvittelemaan että syy on heissä. Lapsille on luontaista "selittää" itselleen ympäristönsä ja perheensä mahdollisimman vakaaksi, koska muuten tilanne olisi heille liian stressaava. Lapsen henkiinjäänti kun riippuu siitä, että hänestä pidetään huolta ja ympäristö on vakaa. Siksipä kaikki virheellisyydet ympäristössä muuntuvat lapsen päässä hänen OMAKSI virheellisyyksi - oma virheellisyys kun on psykologisesti helpompi kestää, koska se ei uhkaa henkiinjäämistä samalla lailla kuin ympäristön virheellisyys. Tästä johtuen esim. persoonallisuushäiriöisten vanhempien lapset ottavat persoonansa osaksi "huonouden ja pahuuden", koska lapsi ei voi kestää tilannetta, jossa oma äiti ja/tai isä olisivat huonoja ja pahoja.

Eli nyt kun salailet ja piilottelet asian todellista tilaa etkä siitä juuri lapsille kerro, he hyvin todennäköisesti ajattelevat että vika on heissä - että äiti ei puhu asiasta koska he ovat tehneet jotain tuhmaa, ovat tuhmia, jne jne. On siis erittäin tärkeää PUHUA asiasta lapsille jotta he kokevat ettet yritä piilotella jotain heidän pahuuksiaan, ja että puhut siitä REHELLISESTI jotta heille tulee selkeäksi että mikään sukulaisten käytös ei johdu lapsista itsestään. Ja samalla tietysti vakuuttaa, ettei mummon ja tädin "sairaus" uhkaa lapsia mitenkään, eikä tartu heihin tai teihin vanhempiin.

Paitsi tässä kyse on isovanhemmasta, joka ei ole mukana elämässä. Ei se ole sama asia. Ei lapset siitä välttämättä huolta kanna lainkaan.

Eivät he mistään jää paitsi niin kauan kun asiasta ei muistuteta, nosteta asiaa esille, eivät näe tympeää isovanhempaa tai muuten asia ei vaikuta mihinkään.

Ei lapset sitä ymmärrä, että isovanhemman kuuluisi olla elämässä. Elämässä on paljon ihmisiä, joita nähdään satunnaisesti, vain kerran, jne. Eivät lapset heitä kaipaa, kun eivät ajattele heidän kuuluvan olla elämässä.

Siis nyt menny ohi tai pyydän tarkennusta, onko sulla tietoa, mitä se käly on teistä puhunut?

Mä uskon myös, että jos ei ole mielenterveysongelmista kyse, aikuiset ihmiset voivat keskustella ongelmat niin, että sovussa pystytään elämään, vaikkei parhaimpina ystävinä, niin asiallisina aikuisina.

Mutta jos menee siihen, ettei tää selkene, sano mummulle, että sinua, poikaansa ja lapsia surettaa, jos hän oikeasti katkaisee välit lapsiin, mutta se on hänen valintansa ja menetyksensä.

Mitä tilanteesta puhut lapsille, sitä on vaikea sanoa, lapsen iän ja kypsyystason mukaisesti. Hyviä ohjeita on tullut miten mummu on sairas ja toivottavasti menee pian ohi.

Kälyt voivat puhua mitä soopaa tahansa pyrkiäkseen itse äidin yksittäissuosioon. Puheet ovat sisällöltään sellaista, niin pahaa, ettei niistä kehtaa kukaan puhua suoraan mustamaalatulle. Kälyn puheet ovat voineet alunperin lähteä äitinsä asenteista, vähättelystä ja aliarvoimisesta poikaa kohtaan ja tämän valintoja, olivat ne sitten mitä tahansa. Käly hoitaa likaisen työn, eikä käly itse ymmärrä, että hän on väline, äitinsä jatke. Äiti palkitsee tytärtään tästä, suosiolla. Tyypillistä narsistiperheen käytöstä.

Kuten sanoin jo, ei mulla ole aikomusta ottaa enää yhteyksiä anoppiin tai kälyyn, ei tälläisen jälkeen asiat enää korjaannu.

Kivoja vinkkejä sain kuitenkin lapsille kertomiseen, mietin vielä miehen kanssa miten asia käydään läpi kunhan tulee seuraavan kerran puhe mummosta.

Mistä joku repäisi tänne insestin? Ei kyllä nyt mistään sellaisesta ole kyse :0

Kyllä mä luulen että perheen ainoalla ja kuopustytöllä on äitiinsä ihan erilaiset välit kuin poikiin. Huomasin tämän jo omassa perheessä kun äiti lli vielä elossa. Mä soittelin päivittäin äidille, veli kerran pari parin kuukauden välein. Toki vikaa pitää olla äidisdäkin mutta kyllä mä uskon että tytär saa aivopestyä äitiään niin halutessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kyllä sen verran räväkkä ja tempperamenttinen että pistäisin kunnon shown pystyyn kun seuraavan kerran kaupoilla nähtäisiin. Kunnon huudot ja yksityiskohdat julki niin että muutkin kuulevat minkälainen akka on kyseessä. Olen riitävästi leijona emo ettei lapsiani halveksita julkisesti!

Olisit yhtä ääliö kuin anoppi.

Melkoinen leijonaemo, kun itse nolaisit lapset tuollaisella showlla.

Sanoisin, että mummi on sairas eikä ole meidän elämässämme.

Hymyilisin ja tervehtisin kohteliaasti kun tavataan (varmaankin ylitsevuotavan ystävällisesti ja kovaäänisesti) mutta välttelisin tapaamisia parhaani mukaan.

Kyllähän se mummo on elämässä! Tunkee väkisin kaupoille samaan aikaan ja tekee ison numeron ettei tervehdi! Varmasti kyttää jossain lähellä ja odottaa että menevät kauppaan ja sitten syöksyy niskojaan nakellen sisään kauppaan ja epä kunnioittaa lapsia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun et selitä asiaa lapsillesi (ikätaso huomioiden) selkeästi ja rehellisesti, he tulevat kuvittelemaan että syy on heissä. Lapsille on luontaista "selittää" itselleen ympäristönsä ja perheensä mahdollisimman vakaaksi, koska muuten tilanne olisi heille liian stressaava. Lapsen henkiinjäänti kun riippuu siitä, että hänestä pidetään huolta ja ympäristö on vakaa. Siksipä kaikki virheellisyydet ympäristössä muuntuvat lapsen päässä hänen OMAKSI virheellisyyksi - oma virheellisyys kun on psykologisesti helpompi kestää, koska se ei uhkaa henkiinjäämistä samalla lailla kuin ympäristön virheellisyys. Tästä johtuen esim. persoonallisuushäiriöisten vanhempien lapset ottavat persoonansa osaksi "huonouden ja pahuuden", koska lapsi ei voi kestää tilannetta, jossa oma äiti ja/tai isä olisivat huonoja ja pahoja.

Eli nyt kun salailet ja piilottelet asian todellista tilaa etkä siitä juuri lapsille kerro, he hyvin todennäköisesti ajattelevat että vika on heissä - että äiti ei puhu asiasta koska he ovat tehneet jotain tuhmaa, ovat tuhmia, jne jne. On siis erittäin tärkeää PUHUA asiasta lapsille jotta he kokevat ettet yritä piilotella jotain heidän pahuuksiaan, ja että puhut siitä REHELLISESTI jotta heille tulee selkeäksi että mikään sukulaisten käytös ei johdu lapsista itsestään. Ja samalla tietysti vakuuttaa, ettei mummon ja tädin "sairaus" uhkaa lapsia mitenkään, eikä tartu heihin tai teihin vanhempiin.

Paitsi tässä kyse on isovanhemmasta, joka ei ole mukana elämässä. Ei se ole sama asia. Ei lapset siitä välttämättä huolta kanna lainkaan.

Eivät he mistään jää paitsi niin kauan kun asiasta ei muistuteta, nosteta asiaa esille, eivät näe tympeää isovanhempaa tai muuten asia ei vaikuta mihinkään.

Paitsi että kyllähän ne lapset huomasi. Miksi kommentoitte kun selkeästi ette ole lukeneet ketjua? Ap aiemmissa kommenteissaan:

"Miten mä selitän mummon käytöksen lapsille? Mummon jonka he muistavat. Ollaan astuttu pari kertaa samaan paikkaan, kuten kauppaan. Lasten ilme kun mummo ei katso päinkään :(
Lapset miettii onko heissä vikaa, ovatko tehneet jotain pahaa. En osaa kertoa miksi emme voi käydä mummon luona. Tätä on siis kestänyt jo 2 vuotta ja lapset odottaa selitystä edelleen. Sydän särkyy joka kerta kun mummo tulee jonkun lapsen mieleen.

...

"... lapset kyllä tietää että serkut on siellä paljon, en voi sanoa että on riitaa, ne voi aina selvittää eikä sitä riitaa edes ole. "

...

"Serkukset tapaavat päiväkodissa kun joku sitä ihmetteli."

"

Useinkaan nuo piirteet tulevat esille vanhemmiten kun insesti muistojen sulkeminen pois mielestä käy vaikeammaksi. Lapsen lapset muistuttavat omasta lapsuudesta ja sen tapahtumista, lapsi saattaa vielä olla saman näköinenkin tai muuten muistuttaa raiskasi sukulaista.