Tarviikohan ruoanlaittoon jotain aivojen omaa osa-aluetta...
Tätä on tullut aina joskus mietittyä, kun ihmetyttää miten voi olla mahdollista että jotkut ei osaa laittaa ruokaa ollenkaan. Siis ihan sellaista perusruokaa. Keitetyt perunatkin palaa tyylin pohjaan. Kuitenkin ihan normaaliälyisiä ihmisiä yleensä. Eli voiko sitten olla että joku aivojen osa-alue puuttuu. Omista vanhemmistakin toinen on tällainen. Jossain riisipaketissakin lukee tarkat ohjeet miten se keitetään, niin ei vaan osaa. Jotenkin tosi vaikea ymmärtää.
Kommentit (21)
Syön pelkästään itse tekemää ruokaa mutta se on aina mautonta. Ehkä vielä joskus oppii tekemään hyvältä maistuvaa perusruokaa. En tosin ole kuin muutaman vuoden vasta tosissani yrittänyt. Maustehyllyt on kyllä täynnä ettei sen siitä luulisi johtuvan.
Lapset ovat ihania, mutta ruoanlaittaminen ei. Miksi ruoanlaiton täytyisikään olla vain yhden ihmisen vastuulla? Päivät ovat toki erilaisia. Joskus on ihan ok päivä keittiössäkin. Onneksi vain lasten loma-aikana joutuu laittamaan kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Einekset eivät oikein maistu, joten kai minä osaan laittaa kelvollista ruokaa heille. Toistan vain itseäni ja olen vailla inspiraatiota ruoanlaitossa.
1.
Jos oli peruskoulussa huono kemiassa, niin ei osaa kokatakaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos oli peruskoulussa huono kemiassa, niin ei osaa kokatakaan.
Huomio, hyvät palstailijat! Kommentissa 5 tarjolla ammattimaista aivopierentää!
Vierailija kirjoitti:
Syön pelkästään itse tekemää ruokaa mutta se on aina mautonta. Ehkä vielä joskus oppii tekemään hyvältä maistuvaa perusruokaa. En tosin ole kuin muutaman vuoden vasta tosissani yrittänyt. Maustehyllyt on kyllä täynnä ettei sen siitä luulisi johtuvan.
Käytä kermaa, voita ja sulatejuustoa ruokiin, niistä saa hyvää makua.
Tulipa tästä aloituksesta mieleen ensimmäinen kerta kun tein makaronia.. Fiksuna likkana keitin pussillisen kerrallaan eikä muuten loppunut ruoka sinä päivänä kesken :)
Olen miettinyt samaa kun jostain syystä ohjeita noudattaenkin onnistun mokaamaan massiivisesti ruoanlaitossa.
Luulen että tuo on asia joka pitää oppia viimeistään teininä. Jos sitä ei silloin opi, niin aikuisena se on aika vaikeaa. Siis sellainen peruslogiikka ruoanlaiton kanssa. Siksi oiskin hyvä antaa teinien kokkailla kotona. Ei siis pakottaa tekemään jokaista arkista pääruokaa, vaan vaikka jotain teinin toivomia herkkuja joskus. Säilyy sellainen innostus kokkailuun ja leipomiseen samalla.
Vierailija kirjoitti:
Syön pelkästään itse tekemää ruokaa mutta se on aina mautonta. Ehkä vielä joskus oppii tekemään hyvältä maistuvaa perusruokaa. En tosin ole kuin muutaman vuoden vasta tosissani yrittänyt. Maustehyllyt on kyllä täynnä ettei sen siitä luulisi johtuvan.
Laitatko suolaa? Suola korostaa mausteita ja ruuan omia makuja, jo pieni määrä riittää
Vierailija kirjoitti:
Tulipa tästä aloituksesta mieleen ensimmäinen kerta kun tein makaronia.. Fiksuna likkana keitin pussillisen kerrallaan eikä muuten loppunut ruoka sinä päivänä kesken :)
Toivottavasti tämä tapahtui joskus ekaluokan kesälomalla, eikä vasta omaan asuntoon muuton jälkeen.
Ruuan tekeminen ei oli ihan älyttömän helppoa. Siinä on helvetisti asioita, jotka pitää hallita, jotta saa kaikki asiat natsaamaan. Ei sitä harjoittelematta opi. Lapset pitäisi kyllä ehdottomasti ottaa enemmän mukaan ruuan valmistukseen, enkä nyt puhu mistää taaperoista, vaan teineistä.
Kyllä varmaan ja mulla taitaa olla siinä aivojen osassa joku puutos. Mä en osaa tehdä hyvää ruokaa. Enkä koskaan keksi mitä tekisin, että ruoka olisi sopivan vaihtelevaa ja monipuolista. Ruoanlaitto on minusta kauhean tylsää, haluaisin vain selviytyä nopeasti siitä ja syömisestä, että päästään tekemään jotain kiinnostavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön pelkästään itse tekemää ruokaa mutta se on aina mautonta. Ehkä vielä joskus oppii tekemään hyvältä maistuvaa perusruokaa. En tosin ole kuin muutaman vuoden vasta tosissani yrittänyt. Maustehyllyt on kyllä täynnä ettei sen siitä luulisi johtuvan.
Käytä kermaa, voita ja sulatejuustoa ruokiin, niistä saa hyvää makua.
Sekä makaroonilaatikko kannattaa aina aloittaa sipukeittopussilla. Blo böndiä tietenkin.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön pelkästään itse tekemää ruokaa mutta se on aina mautonta. Ehkä vielä joskus oppii tekemään hyvältä maistuvaa perusruokaa. En tosin ole kuin muutaman vuoden vasta tosissani yrittänyt. Maustehyllyt on kyllä täynnä ettei sen siitä luulisi johtuvan.
Laitatko suolaa? Suola korostaa mausteita ja ruuan omia makuja, jo pieni määrä riittää
Suola on tottumuskymys. Itse olen tottunut melko vähään suolaan ja minulla on vaikeuksia syödä ravintoloissa, koska niiden ruuat ovat usein niin suolaisia että se vie makunautinnon ja joutuu puoli väksin syömään tönkkösuolatun ruuan.
Kun vähentään suolaa niin maut pääsee esiin. Se on sitten eri juttu jos ruuassa ei lähtötilanteessa ole mitään makua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön pelkästään itse tekemää ruokaa mutta se on aina mautonta. Ehkä vielä joskus oppii tekemään hyvältä maistuvaa perusruokaa. En tosin ole kuin muutaman vuoden vasta tosissani yrittänyt. Maustehyllyt on kyllä täynnä ettei sen siitä luulisi johtuvan.
Laitatko suolaa? Suola korostaa mausteita ja ruuan omia makuja, jo pieni määrä riittää
Samaa "suolaisuutta" saa myös käyttämällä liperiä ja kynteliä. (no ainakin ne tehostavat makuja, samoin salvia vie rasvan makua pois ja tuo oman ripauksensa mukaan)
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmaan ja mulla taitaa olla siinä aivojen osassa joku puutos. Mä en osaa tehdä hyvää ruokaa. Enkä koskaan keksi mitä tekisin, että ruoka olisi sopivan vaihtelevaa ja monipuolista. Ruoanlaitto on minusta kauhean tylsää, haluaisin vain selviytyä nopeasti siitä ja syömisestä, että päästään tekemään jotain kiinnostavampaa.
Kuten kirjoittelemaan av palstalle paskaa tai katsomaan telkkaria?
Seksikin on tylsää jos yrittää päästä siitä helpolla ja nopeasti ohi.
Ruuan valmistus on itseasiassa todella hyvää ajanviihdettä ja kivaa tekemistä.
Minä en osaa laittaa ruokaa, aina mautonta paskaa tai oudon makuista, muijakaan ei osaa ja mun mielestä on huono että lapset saa paskaa ruokaa.
Jotenkin tuli surkea olo kun olin viime viikonloppuna kylässä ja siellä emäntä teki ihan tavallisia perusruokia, salaattia ym. Ja ne oli uskomattoman hyviä, koostumus, maku kaikki, teki mieli syödä ihan sikana niin hyviä ne oli.
Varmasti on noin. Ja varmasti pätee samat säännöt kuin muihinkin asioihin eli että jos asia kiinnostaa tulee parempaa jälkeä, toistamalla taidot paranee, toiset ovat soveltuvampia luonnostaan kuin toiset.
Itseä kiinnostaa ruoanlaitto aivan käsittämättömän vähän, ajatukset on kutakuinkin että miksi ihmeessä väkertäisin nälkäisenä tunnin jotain ruokaa mistä tulee pahempaa kun kaupasta tai ravintolasta saa. Ei mitään iloa siitä että itse on tehnyt ja viisi minuuttia niin ruoka on syöty, iloitsen ihan muista asioista.
Tuo maustaminen on sellainen asia, jonka oppii kokkailun myötä. Kun on itse maustanut, niin oppii erottamaan ne eri mausteet, tietää mistä pitää, mitä pitää lisätä että ois vielä parempaa jne. Itse maustan nykyään näppituntumalla kaiken ja ihmiset aina kehuu. Sitä paitsi on hieno fiilis, kun osaa tehdä itse paremman makuista ruokaa kuin mistään muualta saa. Enkä tosiaan käytä mitään sipulikeittoaineksia, ne on minusta kamalia. Toki voi niistäkin aloittaa jos ei yhtään osaa.
A) Ruoanlaitto ei kiinnosta. B) On niin paljon muuta tekemistä, että perunat unohtuvat ja palavat pohjaan. C) Tätä ei kiinnostavaa täytyy silti tehdä joka päivä. D) Missä on yhteiskeittiöt, jotta jokaisessa kodissa ei aina tarvitsisi joko syödä eineksiä tai kuluttaa aikaa keittiössä? D) Jälkien siivoaminenon tylsää. E) Kiitos kun muistutit, täytyykin nostaa broilerijauheliha lämpiämään, jotta lapset saavat tänäänkin iltapäiväruokansa! F) Laihtuisin, jos ei aina tarvitsisi ajatellakaan toisten ruokailuja. G) Kyllä ruokani on syötäväksi kelpaavaa.