Palstailijan argumentointiopas!
Näillä näppärillä keinoilla latistat eri mieltä olevat, kohotat itsesi väittelyiden voittajaksi tai keräät runsaasti ylänuolia kommenteillesi:
1. Elämäkortti
Kun henkilöä haittaa jokin asia, joka ei haittaa sinua, hän ei tee elämässään muuta kuin miettii kyseistä asiaa. Kehota häntä keskittymään elämässään johonkin muuhun. Voit vaikka suoraan kopioi-liittää tämän: "Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin miettiä tuollaisia, ap.?" (Tuon voit liittää ihan mihin tahansa keskusteluun, missä vaiheessa tahansa, lukematta aloitusta tai aiempia viestejä. Katsele vain, kuinka ylänuolia satelee!)
2. Hulluuskortti
Samantapainen kuin ylläoleva, mutta elämän sisällöttömyyden sijaan ota esille henkilön ilmiselvä mielenterveysongelma, joka selittää hänen väärät mielipiteensä, ja kehota hankkimaan apua.
3. Provokortti
Joskus on mahdotonta, että joku oikeasti ajattelisi tietystä asiasta toisin kuin sinä. Tällöin kyseessä on provo. Kerro epäilysi ääneen äläkä ota kantaa itse asiaan, sillä silloin olet jäänyt trollin ansaan. Joskus voit ottaa varovasti kantaakin, mutta tällöinkin sinun tulee kertoa, että olet kyllä provosta tietoinen. Tässä kopioi-liitettävä, jonka voit lisätä jokaisen kommenttisi loppuun: "Vaikka provohan tämä oli." Jos et halua kirjoittaa itse mitään, voit liittää viestiisi pelkästään tämän: "Porvoossa taas sattuu ja tapahtuu."
4. Rumuuskortti
Joskus henkilön väärässä oleminen johtuu vain siitä, että hän on oikeassa elämässä ruma tai hänellä on esimerkiksi pieni. Muistuta henkilöä häneen ulkonäöstään johtuvasta ikuisesta yksinäisyydestään, surullisesta asiasta, vahingoniloisesti. Siten hän tajuaa olleensa väärässä... siinä mistä alun perin olikaan kysymys...
5. Kateuskorttikortti
Olet juuri haukkunut kaikki missit rumiksi ja tyhmiksi, ja joku väittää sinun olevan kateellinen, vaikka et voisi mitenkään olla, koska olet missejä kauniimpi ja älykkäämpi. Todista henkilön väite vääräksi huomauttamalla hänen käyttäneen sellaista kuin kateuskortti. Toinen kumoamistapa on kertoa oletetun kateutesi kohteesta jokin todellinen huono puoli (sellainen, josta kukaan ei voi väittää vastaan, esimerkiksi iso luomi naamassa, ruma poikaystävä, tylsä työ, kavereiden puute, huono tyylitaju... ym. ym. jne. jne.), koska jos ihmisessä on huonoja puolia, häntä ei ole mahdollista kadehtia.
Keksittekö lisää?
Kommentit (67)
Todellakin osuvia ja hienoja. Hyvä ketju tämä. Kiitos av-mammat :)
Tässä olisi vielä muutama.
et ole tainnut koskaan saavuttaa asiaa x -kortti
"Ai sun mielestä en sais järjestää unelmieni häitä lainarahalla ja olettaa, että vieraat antaa jokainen vähintään satasen lahjaksi. Huomaa, ettet koskaan oo naimisiin päässy tai miestä saanu, kun et prinsessahäiden tärkeyttä tajua"
kukaan joka on asemassa x ei ole palstalla -kortti
"pitäskö muka uskoa, että joku toimitusjohtaja kirjoittelee av-palstalle, just joo"
olet tehnyt teon x- kortti
"No jos et ymmärrä miksi aion lähetellä herjauskirjeita mieheni salarakkaan työkavereille ja pomolle ni puolustat siis pettämistä! Itse taidat olla just näitä säälittäviä kodinrikkojia, LOL"
Vierailija kirjoitti:
Persu-kortti
Punavihreää ideologiaasi uhkaa jokin rationaaliseen järkeilyyn perustuva argumentti. Kiljaise mikä tahansa lause joka sisältää sanan "persu" niin olet automaattisesti voittanut väittelyn.
Tämähän menee täysin oikein, kun vaihtaa roolit toisenlaiseksi. Red pill punavihreiltä. Persu-viesteissä esiintyy yleensä myös argumentit: taikaseinä, kultamuna, yksittäistapaus, Suomi ei oo tota noin maali... maailman sosijaalitoimisto röyh tai joku muu ironinen sutkautus kasarilta. :D
Pääsy kielletty-kortti
Käytän aina kun havaitsen foorumilla jotain ideologiani vastaista.
t. moderaattori

Se että Suomi ei ole maailman sosiaalitoimisto ei ole ironiaa. Se on karu fakta. Mutta joillekin se on vaikeaa/mahdotonta hyväksyä.
Mutta palstan veret seisauttava, kaiken argumentoinnin pysäyttävä koodisana on: NAISEN VAISTO. Se legitimoi kaiken, se ylittää kaiken, sen avulla on saavutettu kaikki. Muistakaa: NAISTEN VAISTO on vapaudu vankilasta -kortti ja hetkessä kaikki on jonkun toisen syytä.
(Olen muuten feministinainen, niin voitte haukkua senkin samalla, kun väitteeni.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persu-kortti
Punavihreää ideologiaasi uhkaa jokin rationaaliseen järkeilyyn perustuva argumentti. Kiljaise mikä tahansa lause joka sisältää sanan "persu" niin olet automaattisesti voittanut väittelyn.
Tämähän menee täysin oikein, kun vaihtaa roolit toisenlaiseksi. Red pill punavihreiltä. Persu-viesteissä esiintyy yleensä myös argumentit: taikaseinä, kultamuna, yksittäistapaus, Suomi ei oo tota noin maali... maailman sosijaalitoimisto röyh tai joku muu ironinen sutkautus kasarilta. :D
Se että Suomi ei ole maailman sosiaalitoimisto ei ole ironiaa. Se on karu fakta. Mutta joillekin se on vaikeaa/mahdotonta hyväksyä.
Mee nyt jo vittuun. Aikuinen ihminen sössöttämässä tuollaisia. Onko kuu juustoa? Voi vittu.

Ensin EikuIhaPäinvastoin-kortti ja sitten AdHominem-kortti. "Suvaitsevaa" perussettiä. Tunnen oloni niin servatuksi että oxat pois.
Vierailija kirjoitti:
Pääsy kielletty-kortti
Käytän aina kun havaitsen foorumilla jotain ideologiani vastaista.
t. moderaattori
Halla-ahon äänestyskäyttäytymisestä parlamentissa ei saa ainakaan kertoa. Immosen puheita ei saa ruotia. Magneettimediaa ei saa kommentoida. Päättele siitä, ketä modena on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persu-kortti
Punavihreää ideologiaasi uhkaa jokin rationaaliseen järkeilyyn perustuva argumentti. Kiljaise mikä tahansa lause joka sisältää sanan "persu" niin olet automaattisesti voittanut väittelyn.
Tämähän menee täysin oikein, kun vaihtaa roolit toisenlaiseksi. Red pill punavihreiltä. Persu-viesteissä esiintyy yleensä myös argumentit: taikaseinä, kultamuna, yksittäistapaus, Suomi ei oo tota noin maali... maailman sosijaalitoimisto röyh tai joku muu ironinen sutkautus kasarilta. :D
Se että Suomi ei ole maailman sosiaalitoimisto ei ole ironiaa. Se on karu fakta. Mutta joillekin se on vaikeaa/mahdotonta hyväksyä.
Mee nyt jo vittuun. Aikuinen ihminen sössöttämässä tuollaisia. Onko kuu juustoa? Voi vittu.
Ensin EikuIhaPäinvastoin-kortti ja sitten AdHominem-kortti. "Suvaitsevaa" perussettiä. Tunnen oloni niin servatuksi että oxat pois.
Sut on servattu. "Se on karu fakta. Mutta joillekin se on vaikeaa/mahdotonta hyväksyä.
Elämäkortin alalaji on "elämän suurin ongelma" -kortti. Jos joku tekee avauksen jostain epäkohdasta, voidaan päätellä, että asia on hänen elämänsä suurin ongelma. Eihän kukaan sen pienemmistä avauksia tee. Asiaa voidaan välttyä kommentoimasta toteamalla, että "jos toi on sun elämän suurin ongelma, niin hyvin menee!".
Taidat olla itse -kortti, onko mainittu vielä? Jos jollain on omasta poikkeava näkemys jostain asiasta, on ilmiselvää, että hän on itse pedofiili, pettäjä, epäsiisti, seksimaanikko tai frigidi, röyhkeä muita kuppaava siipeilijä-lokki, lapseton tai raskaana, tehnyt useita abortteja, alkoholisti, rahanpesijä, terroristi, mamu tai sellaisen kanssa naimisissa, rasisti, narkki tai elämämkoululainen.
Jankkaus-kortti
Kun muut ovat eri mieltä, jatkat jankkaamista ja suollat kaksi viestiä jokaista muuta viestiä kohti, jossa toistat samoja toistuvia argumentteja. Pahimmillaan avaat useamman ketjun, jossa jankkaat ihan samaa otsikon vaihdellessa, mutta riittävän vähän, jotta sen yhdistää samaan.
Huumorintajuttomuuskortti
Jos sinua moititaan jostain, kerro valittajille, että heillä ei ole huumorintajua. Huumorintajua tulisi olla kaikilla. Jos huomaat, että jollakulla ei sitä ole, kiusaa häntä lisää. Et tee väärin, koska ongelma ei ole sinun käytöksesi vaan muiden suhtautuminen siihen.
Se, että kun väitteen esittäjältä pyydetään lähteitä tai linkkejä lähteisiin, hän vastaa: KVG, ei ole hänen hommansa tms.
Miksi täällä on pelkkiä kortteja?
Esimerkiksi Ad Hominem on argumentaatiovirhe mutta täällä onp uhuttu vain Ad Hominen
m-kortista. Argumentointivirhe on myös se, että ohittaa asiasisällön tai kaiken muun sisällön yhden virheen pohjalta (esim. ad hominem)
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on pelkkiä kortteja?
Esimerkiksi Ad Hominem on argumentaatiovirhe mutta täällä onp uhuttu vain Ad Hominenm-kortista. Argumentointivirhe on myös se, että ohittaa asiasisällön tai kaiken muun sisällön yhden virheen pohjalta (esim. ad hominem)
Mä kirjoitin tuon ad hominem -kortin. Siinä oli siis vähän sama idea kuin kateuskortti-kortissa. Ad hominem tosiaan on argumentaatiovirhe, mutta ad hominem -kortti on se kun jankkaaja takertuu yhden keskustelijan ad hominem -virheeseen ja jää jankuttamaan siitä ja kuvittelee sen perusteella olevansa oikeassa. Se, että yksi keskustelija tekee argumentaatiovirheen ei tarkoita, että vastapuoli olisi automaattisesti oikeassa.
Hyvin olette näitä keksineet, tulee kyllä tuttu tunne monista...
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on pelkkiä kortteja?
Esimerkiksi Ad Hominem on argumentaatiovirhe mutta täällä on puhuttu vain Ad Hominenm-kortista. Argumentointivirhe on myös se, että ohittaa asiasisällön tai kaiken muun sisällön yhden virheen pohjalta (esim. ad hominem)
Mä kirjoitin tuon ad hominem -kortin. Siinä oli siis vähän sama idea kuin kateuskortti-kortissa. Ad hominem tosiaan on argumentaatiovirhe, mutta ad hominem -kortti on se kun jankkaaja takertuu yhden keskustelijan ad hominem -virheeseen ja jää jankuttamaan siitä ja kuvittelee sen perusteella olevansa oikeassa. Se, että yksi keskustelija tekee argumentaatiovirheen ei tarkoita, että vastapuoli olisi automaattisesti oikeassa.
Tätä juuri tarkoitinkin. Vain koska vastapuoli argumentoi huonosti, se ei tarkoita etteikö asia jota hän ajaa, olisi totta/oikea.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on pelkkiä kortteja?
Esimerkiksi Ad Hominem on argumentaatiovirhe mutta täällä onp uhuttu vain Ad Hominenm-kortista. Argumentointivirhe on myös se, että ohittaa asiasisällön tai kaiken muun sisällön yhden virheen pohjalta (esim. ad hominem)
En tiedä, ei kai ole pakko olla "kortteja", vaikka juututtiin niihin. :D Tarkoitus on osoittaa palstalle tyypillisiä epäloogisia argumentteja, joilla kuitenkin usein saa kannatusta, jos on enemmistön kanssa samaa mieltä. Esim. jos keskustelun aloittaja sanoo jotain erimielistä, niin aloittajalle vastaan väittävistä kommenteista kannatusta saavat sellaisetkin, jotka ovat ilkeitä, huonosti perusteltuja, aloittajaa vääristeleviä tms.
Huuhaaheppuli on selkeästi ohuilla jäillä. :) Argumentaatiooon, kun vetoaa, he sanovat, että dokumenttien/lähteiden/linkkien esiin kaivaminen se on sen toisen tehtävä, ei väittäjän tehtävä. Sitten kiukutellaan, kun asiasta huomautetaan. :) Mikä olisi parempi kuin vertaisarvioitu? Kertoisitko :)
Ilmastontutkimus on yksi maailman eniten tutkittu ja konsensuksen saanut tutkimus, jonka tutkimustulokset palastahöpsöli kuittaa: "no eihän se näin mene, kyllähän jo järki tämän sanoo, mittää ei oo".