Sallitko itsellesi pettymyksen tunteen?

Vierailija kirjoitti:

Lamaantuminen.

Sen minäkin osaan.

Se on todellakin peestä, koska tekeminen ei välttämättä tuo mielihyvää, koska turhautuminen on niin suurta... Ja lamauttaa kyvyn mielihyvään. Näin olen järkeillyt. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen kysymys. En itse muista yhtään suurempaa pettymyksen aihetta elämästäni, mutta pohdittuani aihetta hetken aikaa tajusin vältteleväni pettymyksen tunnetta ennakoimalla. Jos tiedän että elämässäni on tulossa jokin valtavan positiivinen tapahtuma, en iloitse siitä etukäteen. Ajattelen että no, katsotaan nyt miten tässä käy, iloitsen sitten kun tuo asia toteutuu. Tajusin vasta nyt, että tämä ajattelumalli oikeasti syö iloa elämästäni, enkä lopulta koe asiasta lopultakaan niin suurta iloa kuin olisin aidosti tuntenut jos olisin antanut itselleni siihen luvan. Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa on ilmeisesti iskostunut hyvin mieleeni.

Hyvä pointti! Usein saattaa käydä vielä niin, ettei pettymyksen pelossa uskalla tarttua mahdollisuuksiin, ettei vaan pety. Ilottomuuden lisäksi voi siis myös elää ns. säästöliekillä.Ap

Monelle tuokin on varmasti totta. Minun kohdallani mielestäni ei, ainakaan vielä. Teen kyllä töitä saavutusteni eteen ja ajattelen ettei sen ole väliä jos en onnistukaan, elämä rullaa kyllä eteenpäin. Mutta kuinka paljon niillä saavutuksilla on merkitystä jos niistä ei osaa iloita?

Jännittävä aihe kyllä, sallin kyllä muut negatiiviset tunteet kuten vihan ja surun ja osaan käsitellä ne mutta selkeästi pettymys on tunne jota en halua kokea. Ehkä viha ja suru ovat helpompia hyväksyä, koska tyypillisesti tilanteisiin joissa nuo tunteet esiintyvät eivät ole omasta toiminnastani riippuvaisia. Ehkä on helpompi ajatella että nyt kävi tällainen surkea asia, en voinut siihen vaikuttaa joten on ok käsitellä tämä tunne. Pettymys taas useimmiten seuraa omasta toiminnasta, jolloin seuraa myös itsesyytös, joka onkin tunteena hieman vaikeampi. Tai näin siis omalla kohdallani ajattelen, tietysti kaikki tunteet voivat johtua monenlaisista asioista eikä syy tietenkään aina ole itsessä. Ajattelin tässä pohdinnassa niitä asioita jotka olisivat potentiaalisesti voineet aiheuttaa valtavan pettymyksen tunteen juuri minulle.

Niin suomalainen on kait vähän sellainen että  ei mene tyhmyyttään kohti pettymystä vaan taustalla on järki, mutta nykyisellään maailman näkisin vähän olevan varsinkin elinkeinoelämän puolella sen kaltainen että sitä rohkeutta tarvitaan (että ei sentään lättnäjaloin maankamaralla), mutta sitten tulisi olla myös´kin yhteiskunnallisella tasolla puitteet kunnossa että se riskin ottaminen rohkeuden varjolla ei ole järjetöntä ja kohtuutonta, eli ei sentään takki auki kohti pettymyksiä vaan riskit arvioiden eli jos tulee takkiin niin ei sentään kaikkea menetä ja koko mielenterveyttään. Toki luovuus, innostus, motivointi vaatii pientä uskonkipinää (optimismia) ja ehkä hieman ilmapiirin osalta sellaista pientä hienosäätöä: vähän kannustavampaan suuntaan kuten esim itsekkyydestä luopumista suunnaten se enemmänkin toimivaan vuorovaikutukseen joka taas luo ympärilleen tukiverkosoa joka auttaa pettymyksissä.

makethejp kirjoitti:

Niin suomalainen on kait vähän sellainen että  ei mene tyhmyyttään kohti pettymystä vaan taustalla on järki, mutta nykyisellään maailman näkisin vähän olevan varsinkin elinkeinoelämän puolella sen kaltainen että sitä rohkeutta tarvitaan (että ei sentään lättnäjaloin maankamaralla), mutta sitten tulisi olla myös´kin yhteiskunnallisella tasolla puitteet kunnossa että se riskin ottaminen rohkeuden varjolla ei ole järjetöntä ja kohtuutonta, eli ei sentään takki auki kohti pettymyksiä vaan riskit arvioiden eli jos tulee takkiin niin ei sentään kaikkea menetä ja koko mielenterveyttään. Toki luovuus, innostus, motivointi vaatii pientä uskonkipinää (optimismia) ja ehkä hieman ilmapiirin osalta sellaista pientä hienosäätöä: vähän kannustavampaan suuntaan kuten esim itsekkyydestä luopumista suunnaten se enemmänkin toimivaan vuorovaikutukseen joka taas luo ympärilleen tukiverkosoa joka auttaa pettymyksissä.

että ehkä sellainen sanonta kuin "luovuus ja hullus" pitää osaltaan paikkakin. Että muuttuuko sitten lopulta mikään jos ei ole sitä rohkeutta, syntyykö uusia innovaatioita jos ei rohkne, syntyykö uuta jos ei kyseenalaista vanhoja juurtuneita käsityksiä, no suomi elää jokatapauksessa monessakin suhteessa murroksen aikaa. On toki sanontakin kuten "vanhaa hyväksi havaittua ei kannata muuttaa". En tiedä.

makethejp kirjoitti:

makethejp kirjoitti:

Niin suomalainen on kait vähän sellainen että  ei mene tyhmyyttään kohti pettymystä vaan taustalla on järki, mutta nykyisellään maailman näkisin vähän olevan varsinkin elinkeinoelämän puolella sen kaltainen että sitä rohkeutta tarvitaan (että ei sentään lättnäjaloin maankamaralla), mutta sitten tulisi olla myös´kin yhteiskunnallisella tasolla puitteet kunnossa että se riskin ottaminen rohkeuden varjolla ei ole järjetöntä ja kohtuutonta, eli ei sentään takki auki kohti pettymyksiä vaan riskit arvioiden eli jos tulee takkiin niin ei sentään kaikkea menetä ja koko mielenterveyttään. Toki luovuus, innostus, motivointi vaatii pientä uskonkipinää (optimismia) ja ehkä hieman ilmapiirin osalta sellaista pientä hienosäätöä: vähän kannustavampaan suuntaan kuten esim itsekkyydestä luopumista suunnaten se enemmänkin toimivaan vuorovaikutukseen joka taas luo ympärilleen tukiverkosoa joka auttaa pettymyksissä.

että ehkä sellainen sanonta kuin "luovuus ja hullus" pitää osaltaan paikkakin. Että muuttuuko sitten lopulta mikään jos ei ole sitä rohkeutta, syntyykö uusia innovaatioita jos ei rohkne, syntyykö uuta jos ei kyseenalaista vanhoja juurtuneita käsityksiä, no suomi elää jokatapauksessa monessakin suhteessa murroksen aikaa. On toki sanontakin kuten "vanhaa hyväksi havaittua ei kannata muuttaa". En tiedä.

Muistan joskus lapsuudessani kun pelasin pokeria erään hyvin jalat maassa olevan kaverini kanssa. Tiedostin tämän että hän on hyvin varovainen realisti. Näin ollen valitsin pelistrategiaksi sen että menen all in joka kierroksella. Hänen pelimerkkiinsä hupenivat ja suutui kun hävisi pelin.

Vierailija kirjoitti:

Entä, kun ei jaksa surra, kun kohdalle on osunut liikaa pettymyksiä? Toivon, että seuraus ei ole katkeroituminen.

Itselläni on nyt niin monta isoa pettymystä, sekä taloudellisesti, ammatillisesti että ihmissuhteissa, että mitta on yksinkertaisesti täynnä. En aio käsitellä näitä, en surra, vihata enkä ajatella. Tulkoon vastaan sitten myöhemmin vaikka vatsahaavana tai syöpänä, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa.

Älä pelkää, että käsittelemätön tunne muuttuisi fyysiseksi sairaudeksi. Mitään tuollaista kytköstä ei ole tieteellisesti todistettu. New age -höpöjuttuja. Tuntemani patoaja on terve kuin pukki (ikääntynyt nainen), mutta toinen tuttuni, räiskyvä ja suora nuori nainen sairastui jo 30-vuotiaana syöpään.

Onkohan mulla joku kieltämisvaihde päällä, kun olen yltiöpositiivinen.

27 oli siis Ap

Hei Alex!

Kyllä se siitä!

Lohduttaudu vaan siihen, että kohta kaikki vihaavat Petteriä enemmän kuin sinua.

Jaxuhali.

Up

Usein pettymyksen takana oleva todellisuus, totuus tai mikä lie (you name it), on liian satuttava tai haavoittava, että sen käsittely vaikeutuu. Esimerkiksi pitkittyneenä turhautumisena tai sanattomana suruna tai totaalisena lamaannuksena, kyvyttömyytenä nauttia mistään.

Tämä on hyvä ketju, kannattaa lukea tuo alun linkin takana oleva teksti. Asia on juuri noin.

Vierailija kirjoitti:

Usein pettymyksen

takana oleva todellisuus, totuus tai mikä lie (you name it), on liian satuttava tai haavoittava, että sen käsittely vaikeutuu. Esimerkiksi pitkittyneenä turhautumisena tai sanattomana suruna tai totaalisena lamaannuksena, kyvyttömyytenä nauttia mistään.

Yksilölliset erot varmaan tulee sitten eroissa yksilöiden erilaisissa itsetunnoissa, herkkyyksissä ja tunnetaidoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä, kun ei jaksa surra, kun kohdalle on osunut liikaa pettymyksiä? Toivon, että seuraus ei ole katkeroituminen.

Itselläni on nyt niin monta isoa pettymystä, sekä taloudellisesti, ammatillisesti että ihmissuhteissa, että mitta on yksinkertaisesti täynnä. En aio käsitellä näitä, en surra, vihata enkä ajatella. Tulkoon vastaan sitten myöhemmin vaikka vatsahaavana tai syöpänä, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa.

Älä pelkää, että käsittelemätön tunne muuttuisi fyysiseksi sairaudeksi. Mitään tuollaista kytköstä ei ole tieteellisesti todistettu. New age -höpöjuttuja. Tuntemani patoaja on terve kuin pukki (ikääntynyt nainen), mutta toinen tuttuni, räiskyvä ja suora nuori nainen sairastui jo 30-vuotiaana syöpään.

Samaa mieltä! Olen myös alle 30-vuotiaana syöpään sairastunut ja näen punaista, kun joku väittää tunteiden huonon hallinnan aiheuttavan sairautta tai muuta roskaa. Heidän kannattaisi hölynpölyn sijaan lukea vaikka faktaa soluista ja syövän synnystä.

Hommassa voisi olla perää vain jotain sellaista kautta, että esim. suru tai stressi aiheuttaa unettomuutta, mikä aiheuttaa kortisolitason nousua, mikä aiheuttaa immuniteetin heikkenemistä. Mutta voi syöpään sairastuneella olla hyvä immuniteettijärjestelmäkin, joskus vain solut alkavat jakaantua virheen vuoksi niin hallitsemattomasti, että sen estämiseksi elimistöllä ei ole paljon tehtävissä. Syöpäkasvain ei todellakaan ole mikään suremattomien surujen aiheuttama kasauma, jonka voi selvittää tunteet purkamalla.

Tuollainen ajattelu paitsi syyllistää sairastunutta, on myös vaarallista, jos uskotaan että syövän voi myös poistaa hihhulikeinoin.

Iän myötä suhtautumiseni alkaa muuttua.

Lopettelen kolmansia opintoja. Olen ollut sellainen "ikuinen opiskelija" -tyyppi.

Olen pettynyt näihinkin opintoihin, opettajien huonoon esimerkkiin miten ihmisiä kohdellaan, opintojen antamiin valmiuksiin käytännön työssä sekä alan työllisyysnäkymiin. Olen vihainen ja surullinen, mutta viha herättää taisteluntahtoni. Aion tehdä elämälläni jotakin. Aion tehdä töitä.

Olen nyt 34. Aiemmin olisin varmaan etsinyt uutta alaa, tai täydennyskoulutusta. Nyt ajattelen, että vastaus ei ole ulkopuolellani ja kaikki tuottaa pettymyksen. Sama uskonnollisen etsikkoaikani kanssa. Psykoterapiakin oli rajallista, terapeuttini vain ihminen jota aluksi idealisoin. En usko, että mieskään vaihtamalla paranee.

Kai on opittava, ettei joulupukkia olekaan olemassa. Minussa on voima ja vastaus.

Voi tyttö nuori, petyt vielä itseesikin. Kaikkea ei voi hallita.

Vierailija kirjoitti:

Jo tämä ketju lievitti oloani. Samoin se, että päätin etsiä asiasta vain sen hyviä puolia. Kirjoitin myös päiväkirjaa. Aion myös tehdä fyysistä tekemistä. Joka päivä jotain. Päivä kerrallaan. Siinä suuntaa kerrakseen.

Pettymyksen syy oli se, että olin muuttamassa yhteen miehen kanssa ihan lähi viikkoina ja hän veti maton alta. Ap

Onneksi et ehtinyt muuttaa! Olisi ollut hirveä vaiva muuttaa sisään ja sitten heti taas ulos.

Nimim. Been there

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo tämä ketju lievitti oloani. Samoin se, että päätin etsiä asiasta vain sen hyviä puolia. Kirjoitin myös päiväkirjaa. Aion myös tehdä fyysistä tekemistä. Joka päivä jotain. Päivä kerrallaan. Siinä suuntaa kerrakseen.

Pettymyksen syy oli se, että olin muuttamassa yhteen miehen kanssa ihan lähi viikkoina ja hän veti maton alta. Ap

Onneksi et ehtinyt muuttaa! Olisi ollut hirveä vaiva muuttaa sisään ja sitten heti taas ulos.

Nimim. Been there

Tämän onneksi tiedostan! Ja siksi se onkin 'etsin asioista hyviä puolia' listallani ykkösenä. Luojan kiitos en ehtinyt muuttaa!!

Ei ei, elämä on juhla!

Olen oppinut tänään enemmän kuin uskoinkaan. Oikeastaan voisin sanoa valaistuneeni ☺😍💓😎😉 ja sitten vähän 😭😒😢 myös. Voittopuolisesti hyvä päivä in the end. Kiitos kaikille jotka osallistuitte. Keskustelua saa toki jatkaa ja mielelläni luen lisää(kin) T. Ap