Sallitko itsellesi pettymyksen tunteen?

Käsittelen juuri yhtä. Raivostuttaa ja itkettää.

Vierailija kirjoitti:

Käsittelen juuri yhtä. Raivostuttaa ja itkettää.

Sama. Olen todellisuudessa vain aivan järjettömän vihainen. Ehkä suru tulee vielä minullekin? Tai ehkä ei tule, koska onnun tässä itkun ym. sallimisessa todella pahasti... Pääsisin varmaan nopeammin yli jos sallisin haavoittuneisuuden. En osaa...

Haluatko kertoa? Ap

Up

Minä kyllä itken ja suren isoja pettymyksiä jopa vuorokauden läpeensä, ja se helpottaa. Vihainen en osaa olla, ja siitä on minulle sanottu etten osaa käsitellä vihaa, olen oikeasti vihainen mutta se ilmenee suruna. Mikä minun mielestäni on ihan puppua, asia on juuri päinvastoin.  

Vetäisin raivotanssit rokin tahtiin. Viha purkautui fyysisesti ja sen alta tuli kyyneltulva.

T.1

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä itken ja suren isoja pettymyksiä jopa vuorokauden läpeensä, ja se helpottaa. Vihainen en osaa olla, ja siitä on minulle sanottu etten osaa käsitellä vihaa, olen oikeasti vihainen mutta se ilmenee suruna. Mikä minun mielestäni on ihan puppua, asia on juuri päinvastoin.  

Tossa Mielentervysseuran linkissä puhuttiin turhautumisesta, vihasta TAI surusta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vetäisin raivotanssit rokin tahtiin. Viha purkautui fyysisesti ja sen alta tuli kyyneltulva.

T.1

Mun pitää kokeilla liikuntaa... Yleensä puran pettymyksiä lukemiseen tai itsetuhoiseen käytökseen (valitettavasti!!). Lamaannun herkästi, enkä halua aamulla avata silmiä. Tänään kokeilen fyysistä tekemistä. Yleensä yritän myös unohtaa eli sivuuttaa, mutta nyt pettymys on ehkä suurin ikinä... Joku kieltämisvaihe taitaa myös olla päällä nyt. Stressitasot on tapissa. Ap

Soittolista: Maj Karma Ukkonen

Apulanta Paha ihminen

Christina Aquilera Fighter

Suruun Sia Big girls cry

Mistäköhän johtuu se, että monella tuntuu fyysinen toiminta auttavan? Millä tavalla fyysisyys laukaisee surun tai auttaa hallitsemaan vihaa sekä turhautumista?? Hmm. Uteliaisuudesta pohdin tätäkin. Ap

Tunteet tapahtuvat kehossa, ovat energiaa ja jännityksiä. Olet varmaan huomannut fyysisiä tuntemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Tunteet tapahtuvat kehossa, ovat energiaa ja jännityksiä. Olet varmaan huomannut fyysisiä tuntemuksia.

Kiitos! Ap

Entä, kun ei jaksa surra, kun kohdalle on osunut liikaa pettymyksiä? Toivon, että seuraus ei ole katkeroituminen.

Itselläni on nyt niin monta isoa pettymystä, sekä taloudellisesti, ammatillisesti että ihmissuhteissa, että mitta on yksinkertaisesti täynnä. En aio käsitellä näitä, en surra, vihata enkä ajatella. Tulkoon vastaan sitten myöhemmin vaikka vatsahaavana tai syöpänä, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Entä, kun ei jaksa surra, kun kohdalle on osunut liikaa pettymyksiä? Toivon, että seuraus ei ole katkeroituminen.

Itselläni on nyt niin monta isoa pettymystä, sekä taloudellisesti, ammatillisesti että ihmissuhteissa, että mitta on yksinkertaisesti täynnä. En aio käsitellä näitä, en surra, vihata enkä ajatella. Tulkoon vastaan sitten myöhemmin vaikka vatsahaavana tai syöpänä, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa.

Olin tuossa jamassa joitain vuosia sitten. Lopulta ero miehestä, jonka kanssa olin ehtinyt nähdä häivähdyksen todellisesta rakkaudesta laukaisi valtavan surun, jonka aikana käsittelin kaiken surua aiheuttaneen... Se oli todella kokonaisvaltaista surua... En kuitenkaan vielä tuolloin oppinut käsittelemään uusia, tulevia pettymyksiä. Se tapahtui vasta paljon myöhemmin.

Lisään vielä numerolle 13... usein tunteet tulee hallitsemattomina, et voi estää kun joku asia laukaisee sen.

Mielenkiintoinen kysymys. En itse muista yhtään suurempaa pettymyksen aihetta elämästäni, mutta pohdittuani aihetta hetken aikaa tajusin vältteleväni pettymyksen tunnetta ennakoimalla. Jos tiedän että elämässäni on tulossa jokin valtavan positiivinen tapahtuma, en iloitse siitä etukäteen. Ajattelen että no, katsotaan nyt miten tässä käy, iloitsen sitten kun tuo asia toteutuu. Tajusin vasta nyt, että tämä ajattelumalli oikeasti syö iloa elämästäni, enkä lopulta koe asiasta lopultakaan niin suurta iloa kuin olisin aidosti tuntenut jos olisin antanut itselleni siihen luvan. Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa on ilmeisesti iskostunut hyvin mieleeni.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen kysymys. En itse muista yhtään suurempaa pettymyksen aihetta elämästäni, mutta pohdittuani aihetta hetken aikaa tajusin vältteleväni pettymyksen tunnetta ennakoimalla. Jos tiedän että elämässäni on tulossa jokin valtavan positiivinen tapahtuma, en iloitse siitä etukäteen. Ajattelen että no, katsotaan nyt miten tässä käy, iloitsen sitten kun tuo asia toteutuu. Tajusin vasta nyt, että tämä ajattelumalli oikeasti syö iloa elämästäni, enkä lopulta koe asiasta lopultakaan niin suurta iloa kuin olisin aidosti tuntenut jos olisin antanut itselleni siihen luvan. Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa on ilmeisesti iskostunut hyvin mieleeni.

Hyvä pointti! Usein saattaa käydä vielä niin, ettei pettymyksen pelossa uskalla tarttua mahdollisuuksiin, ettei vaan pety. Ilottomuuden lisäksi voi siis myös elää ns. säästöliekillä.Ap

Jo tämä ketju lievitti oloani. Samoin se, että päätin etsiä asiasta vain sen hyviä puolia. Kirjoitin myös päiväkirjaa. Aion myös tehdä fyysistä tekemistä. Joka päivä jotain. Päivä kerrallaan. Siinä suuntaa kerrakseen.

Pettymyksen syy oli se, että olin muuttamassa yhteen miehen kanssa ihan lähi viikkoina ja hän veti maton alta. Ap

Ap jatkaa... Pettymys oli siis se, että olin rakentanut luottamusta ja se romuttui täysin. Tunsin itseni petetyksi.

Lamaantuminen.

Sen minäkin osaan.