En jaksa enää tuota uhmaikäistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otatko syliin palkinnoksi huonosta käytöksestä?

Lapsi kasvatetaan kuin koira. Hyvästä käytöksestä palkitaan, huonosta jätetään huomiotta. Älä ole lälly, ota auktoriteetti lapseen nyt.

Sorry toi koiravertaus, mutta neljän pojan ja yhden koiran kanssa vaan olen todennut noin olevan.

Tähänkin on monta mielipidettä, kasvatusoppaissa sanotaan että lasta ei voi jättää yksin suurten tunteiden kanssa, hylkääminen eri huoneeseen tai huomiotta jättäminen ei ole hyvä ratkaisu. Annan lapsen riehua, annan varoituksia, jos (kun) ne ei mene perille joutuu jäähylle, jäähyn jälkeen otan syliin ja juttelen. Siinä vaiheessa hän on vieläkin raivon vallassa ja lyöminen ja potkiminen alkaa sylissä. Olen neuvoton.

Pidempi jäähy. Täysjäähy. Todennäköisesti ei ns rangaistukset pure, joten kiristä kunnes puree.

Ole johdonmukainen, aina. Kova kuri JA rajattomasti rakkautta. Ei yhtä ilman toista.

Oot sairas.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut lapset on siitä hankalia, että heidän on vihaisena vaikea ottaa vastaan syliä ja lohdutusta. Itse tein oman lapsen kohdalla niin, etten silti jättänyt yksin. Monet kerrat vain istuin siinä vieressä, välillä olin ihan hiljaa ja joskus rauhassa sanoitin lapsen tunteita ja kerroin, ettei mitään hätää, yhdessä selvitään tästä. Se vie aikaa ja on tosi rasittavaa silloin, kun itsellä olisi jotain tärkeämpää tekemistä. Olen kuitenkin kiitollinen, että jaksoin olla läsnä ja opettaa lapselle, että vihaisena ja kiukkuisena kannattaa etsiä lohdutusta vanhemman sylistä. Edelleen kouluun menevä tyttäreni on selvästi mökötykseen ja pitkävihaisuuteen taipuvainen. Hänen on edelleen jonkin verran vaikea ottaa vastaan lohdutusta, mutta nyt hän on oppinut, että yhdessä keskustelemalla asiat kyllä yleensä selviää. Ilman tätä kiukuttelut olisivat paljon pitkäkestoisempia edelleen. 

Jos lapsi on väkivaltainen, voit ottaa hänet tiukasti itseäsi vasten selkä sinuun päin. Selitä, että vihainen saa olla, mutta lyödä ei saa. Päästät irti, kun lupaa olla lyömättä ja jos lyö uudelleen, otat takaisin syliin. Kun lapsi tajuaa, että olet tämän suhteen tosissaan, hän jatkaa raivoamista toisella puolella huonetta. Ja tämä tietenki toistuu tempperamenttisten lasten kanssa satoja kertoja. Monet lapset myös huutavat, että mene pois. Itse olen vähän tilanteen mukaan joko mennyt oven ulkopuolelle ja ilmoittanut odottavani siellä tai jäänyt siitä huolimatta siihen lähelle. Aika pitkälle pärjää kuuntelemalla vaistoja. 

Älä kiinnitä huonoon käytökseen huomiota, mutta älä toisaalta jätä yksin. Sellainen lapsi, jolla on isot tunteet, tarvitsee juuri eniten aikuisen apua ja läsnäoloa. Kehu aina kun lapsi hakee sinulta apua tunteiden säätelyyn eli esim. "hieno juttu, kun tulit syliin istumaan ja rauhoittumaan" tai "osasit loistavasti kertoa, mikä asia sinua harmittaa". Tsemppiä!

Olisipa minulla ollut kaltaisesi vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otatko syliin palkinnoksi huonosta käytöksestä?

Lapsi kasvatetaan kuin koira. Hyvästä käytöksestä palkitaan, huonosta jätetään huomiotta. Älä ole lälly, ota auktoriteetti lapseen nyt.

Sorry toi koiravertaus, mutta neljän pojan ja yhden koiran kanssa vaan olen todennut noin olevan.

Tähänkin on monta mielipidettä, kasvatusoppaissa sanotaan että lasta ei voi jättää yksin suurten tunteiden kanssa, hylkääminen eri huoneeseen tai huomiotta jättäminen ei ole hyvä ratkaisu. Annan lapsen riehua, annan varoituksia, jos (kun) ne ei mene perille joutuu jäähylle, jäähyn jälkeen otan syliin ja juttelen. Siinä vaiheessa hän on vieläkin raivon vallassa ja lyöminen ja potkiminen alkaa sylissä. Olen neuvoton.

Pidempi jäähy. Täysjäähy. Todennäköisesti ei ns rangaistukset pure, joten kiristä kunnes puree.

Ole johdonmukainen, aina. Kova kuri JA rajattomasti rakkautta. Ei yhtä ilman toista.

Oot sairas.

Ihminen, joka ei saa neljävuotiasta kuntoon, on sairas tai sinunlaistesi sekoittama.

Onko lapsi hoidossa? Tämä ero varmaan tekisi hyvää vuorovaikutukselle.

Itselläni on aivan ihana uhmis. Kun uhmaa, niin ajattelen aina sisäisellä hymyllä, että niin se vaan kasvattaa itseään eroon minusta. Onhan se hupaisaa kun neljättä kertaa päivässä heittää lautasen lattialle. Mutta sitten siivotaan, ja jutellaan mikä meni pieleen. Minua auttaa paljon se, että kolmas lapseni. Tiedän, että lapsi kasvaa kyllä ja elämä helpottuu.d

Vierailija kirjoitti:

Jotkut lapset on siitä hankalia, että heidän on vihaisena vaikea ottaa vastaan syliä ja lohdutusta. Itse tein oman lapsen kohdalla niin, etten silti jättänyt yksin. Monet kerrat vain istuin siinä vieressä, välillä olin ihan hiljaa ja joskus rauhassa sanoitin lapsen tunteita ja kerroin, ettei mitään hätää, yhdessä selvitään tästä. Se vie aikaa ja on tosi rasittavaa silloin, kun itsellä olisi jotain tärkeämpää tekemistä. Olen kuitenkin kiitollinen, että jaksoin olla läsnä ja opettaa lapselle, että vihaisena ja kiukkuisena kannattaa etsiä lohdutusta vanhemman sylistä. Edelleen kouluun menevä tyttäreni on selvästi mökötykseen ja pitkävihaisuuteen taipuvainen. Hänen on edelleen jonkin verran vaikea ottaa vastaan lohdutusta, mutta nyt hän on oppinut, että yhdessä keskustelemalla asiat kyllä yleensä selviää. Ilman tätä kiukuttelut olisivat paljon pitkäkestoisempia edelleen. 

Jos lapsi on väkivaltainen, voit ottaa hänet tiukasti itseäsi vasten selkä sinuun päin. Selitä, että vihainen saa olla, mutta lyödä ei saa. Päästät irti, kun lupaa olla lyömättä ja jos lyö uudelleen, otat takaisin syliin. Kun lapsi tajuaa, että olet tämän suhteen tosissaan, hän jatkaa raivoamista toisella puolella huonetta. Ja tämä tietenki toistuu tempperamenttisten lasten kanssa satoja kertoja. Monet lapset myös huutavat, että mene pois. Itse olen vähän tilanteen mukaan joko mennyt oven ulkopuolelle ja ilmoittanut odottavani siellä tai jäänyt siitä huolimatta siihen lähelle. Aika pitkälle pärjää kuuntelemalla vaistoja. 

Älä kiinnitä huonoon käytökseen huomiota, mutta älä toisaalta jätä yksin. Sellainen lapsi, jolla on isot tunteet, tarvitsee juuri eniten aikuisen apua ja läsnäoloa. Kehu aina kun lapsi hakee sinulta apua tunteiden säätelyyn eli esim. "hieno juttu, kun tulit syliin istumaan ja rauhoittumaan" tai "osasit loistavasti kertoa, mikä asia sinua harmittaa". Tsemppiä!

En ole ap, mutta samaa vuoristorataa käydään meilläkin kotona päivittäin 2 v 7 kk erittäin aktiivisen ja temperamenttisen pojan kanssa. Pojalla on paljon ADHD:n oireita, mutta toki liian aikaista diagnoosille. Halusin vain sanoa sinulle, että viestistäsi huokuu hyväntahtoisuus ja empaattisuus. Et sanallakaan syyllistä tai tuomitse, vaan puhut täyttä asiaa, ja tiedät todella mistä puhut. Kiitos siitä. Sain voimia taas huomiseen. :)

Itsellä auttaa tahtoikäisen 3-vuotiaan kanssa tietty rentous. En usko jäähyihin enkä rangaistuksiin. Yritän vain loihtia päiviin kivoja hetkiä enemmän kuin huonoja. Ap, hae apua Perheneuvolasta. Soita sinne heti ma. Olet joutunut tuohon turhaan rankaisemisen kierteeseen, kuten huomaat, se ei auta mitään, vain pahentaa. Saat Perheneuvolasta apua ja tavallisen neuvolan kautta lastenhoitoapua. Apua saa kun sitä osaa pyytää. Tilanteenne on vielä korjattavissa.

Luojan kiits ei ole lapsia. Kuulostaa nimittäin totaalisen hajottavalta puuhalta.

Tiesittekö te jo lisääntymispuuhiin ryhtyesänne, että se olisi tuollaista?