Lue keskustelun säännöt.
Miksi leikkipuistossa muut vanhemmat vaan näplää kännykkää?
11.06.2016 |
Leikkipuistossa muut vanhemmat on jotenkin tylsistyneen oloisia. Pääasiassa vaan käyttävät kännykkää. Tai sitten pitkästyneellä äänellä komentavat lapsiaan.
Itse olen leikkipuistossa ihan fiiliksissä ja menen lapsen perässä, innostan kokeilemaan laitteita ja autan tarvittaessa. Lapsi vielä ihan pieni niin ei oikein osaa itse.
Olisi kiva ottaa kontaktia muihin vanhempiin. Mutta jos yritän jutella jonkun kanssa, niin yleensä eivät ryhdy keskusteleman. Kännykkää tuijottavan juttusille ei oikein osaa mennä. Ja moni muu on jotenkin vaan ohittanut minut.
Ihan outoa käytöstä. Miksi vanhemmat on sellaisia?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Milloin äidit saavat hetken huokaista ja tehdä jotain mukavaa? Vaikka sitten tylsistyneenä tuijottaa sitä puhelimen ruutua. Kotona lapset vaativat jatkuvasti huomiota. Puistossa keksivät omaa puuhaa. Pitääkö mun silloinkin olla kokoajan ympärillä hääräämässä, vaikka leikit sujuvat ilmankin. Ja tosiaan, jos ap:lla on ensimmäinen lapsi kyseessä ja vielä pieni sellainen, niin puistot ovat varmaan aika uusi juttu. Itse ollaan oltu niin tiheään lähipuistoissa viime vuodet, ettei tosiaankaan jaksa jatkuvasti innostua. Välillä osallistun lasten leikkeihin, kun pyytävät, muutoin vietän hetken hengähdystauon ja nollaan aivoja.
Mutta kun lapsellesi sattuu jotain, niin älä syytä minua "nollaamatonta" äitiä siitä. Olen täydellisen kyllästynyt siihen, että oman juuri kävelemään oppineen taaperon vanhempana joudun olemaan puistotätinä, jonka pitäisi niistää nenät, varmistaa muiden lasten turvallisuus ja selvittää riidat. Ei, en tee sitä. Kun joku seisoo keinulaudalla ja putoaa, en ole se aikuinen, joka kertoo, mitä tapahtui. En tyrehdytä nenäverenvuotoa, en puhalla pipiä pois. Käännän selkäni ja ajattelen, että en häärää, omassa lapsessa on tarpeeksi vahtimista.
Silsi se penkillä istunut aikuinen alkaa yleensä huutamaan minulle, että miksi et tehnyt mitään, sinähän seisoit siinä vieressä. Vastakysyn, että mitä minun olisi pitänyt tehdä, kun hän ei itse vanhempana viitsinyt tehdä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole fiiliksissä leikkikentällä. Leikkikentällä hengailu on tylsintä mitä tiedän. En silti näpelöi kännykkääni.
Miksi vanhemman pitäisi leikkiä puistossa lapsen kanssa? On se nyt kumma, kun äidin pitää mennä sekin vapaa-aika lapselta pilaamaan. Antakaa lasten herranen aika tehdä jotain itsekin ilman, että sähläätte siellä päsmäröimässä, mitä ja miten pitää tehdä. Usein puistossa on muitakin lapsia ja lapset saa itse keksiä tekemistä ja touhua. Ei koskaan historiassakaan ole äidit leikkineet lasten mukana vaan tehneet töitä yms. Lapset saavat itse kehittää mielikuvitustaan porukalla. Ymmärrän vielä, jos puistossa ei ole muita lapsia, niin vanhempi joutuu viihdyttämään, mutta kun muitakin on, niin miksi te ette anna lasten olla porukalla ilman aikuisten jatkuvaa ohjausta.
Ja se nyt on yksi ja sama, lukeeko lehteä vai selaako kännyä.
Vierailija kirjoitti:
Leikkipuistossa muut vanhemmat on jotenkin tylsistyneen oloisia. Pääasiassa vaan käyttävät kännykkää. Tai sitten pitkästyneellä äänellä komentavat lapsiaan.
Itse olen leikkipuistossa ihan fiiliksissä ja menen lapsen perässä, innostan kokeilemaan laitteita ja autan tarvittaessa. Lapsi vielä ihan pieni niin ei oikein osaa itse.
Olisi kiva ottaa kontaktia muihin vanhempiin. Mutta jos yritän jutella jonkun kanssa, niin yleensä eivät ryhdy keskusteleman. Kännykkää tuijottavan juttusille ei oikein osaa mennä. Ja moni muu on jotenkin vaan ohittanut minut.
Ihan outoa käytöstä. Miksi vanhemmat on sellaisia?
Miten sä edes voisit ottaa kontaktia muihin tai ryhtyä juttusille heidän kanssaan, kun sunhan pitää koko ajan mennä ihan fiiliksissä lapsesi perässä? Keskitypä siihen lapseesi ja unohda kontaktit ja jutustelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin äidit saavat hetken huokaista ja tehdä jotain mukavaa? Vaikka sitten tylsistyneenä tuijottaa sitä puhelimen ruutua. Kotona lapset vaativat jatkuvasti huomiota. Puistossa keksivät omaa puuhaa. Pitääkö mun silloinkin olla kokoajan ympärillä hääräämässä, vaikka leikit sujuvat ilmankin. Ja tosiaan, jos ap:lla on ensimmäinen lapsi kyseessä ja vielä pieni sellainen, niin puistot ovat varmaan aika uusi juttu. Itse ollaan oltu niin tiheään lähipuistoissa viime vuodet, ettei tosiaankaan jaksa jatkuvasti innostua. Välillä osallistun lasten leikkeihin, kun pyytävät, muutoin vietän hetken hengähdystauon ja nollaan aivoja.
Mutta kun lapsellesi sattuu jotain, niin älä syytä minua "nollaamatonta" äitiä siitä. Olen täydellisen kyllästynyt siihen, että oman juuri kävelemään oppineen taaperon vanhempana joudun olemaan puistotätinä, jonka pitäisi niistää nenät, varmistaa muiden lasten turvallisuus ja selvittää riidat. Ei, en tee sitä. Kun joku seisoo keinulaudalla ja putoaa, en ole se aikuinen, joka kertoo, mitä tapahtui. En tyrehdytä nenäverenvuotoa, en puhalla pipiä pois. Käännän selkäni ja ajattelen, että en häärää, omassa lapsessa on tarpeeksi vahtimista.
Silsi se penkillä istunut aikuinen alkaa yleensä huutamaan minulle, että miksi et tehnyt mitään, sinähän seisoit siinä vieressä. Vastakysyn, että mitä minun olisi pitänyt tehdä, kun hän ei itse vanhempana viitsinyt tehdä mitään.
No, en minä ainakaan ole koskaan olettanut, että vieras komentaa ja pyyhkii veret nenästä. Taidat kuulua niihin hysteerikkovanhempiin, jotka koko ajan kiehnaa vieressa varottelemassa. Voitko uskoa, että ne muutkin äidit seuraa sivusilmällä ja eivät näe joka paikassa vaaroja? Sitä paitsi pienet vahingot ei tee lapselle huonoa. Oppivat varomaan. Jos lasta aina suojellaan jokaiselta potentiaaliselta kaatumiselta, niin koska se oppii itse arvioimaan niitä tilanteita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitän luojaa koko ajan, että ehdin tehdä ja kasvattaa lapseni isoksi juuri ennen tätä some-aikaa. Maltoin olla läsnä lapseni elämässä. Itse asiassa rakastin sitä kun sai olla töiden jälkeen lapsen kanssa ja puuhailla lapsen ehdoilla. Oli rentouttavaa ja kivaa. Ja oikeastaan se oli sitten lapsi, joka katosi minua ennen some-maailmaan,
teininä.
Vierailija kirjoitti:
Maltoin olla läsnä lapseni elämässä. Itse asiassa rakastin sitä kun sai olla töiden jälkeen lapsen kanssa ja puuhailla lapsen ehdoilla. Oli rentouttavaa ja kivaa
No itse olen läsnä lasteni elämässä aamusta iltaan ja yötämyöden. Koska päiväkotiin en ole heitä laittanut vaan ollut kotiäitinä. Siten meidän ainoa puuhailuhetki ei onneksi ole pieni hetki puistossa, äiskän työpäivän jälkeen.... Olen voinut antaa huomiota mihin aikaan päivästä tahansa ja useita kertoja, ei vain puistossa :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin äidit saavat hetken huokaista ja tehdä jotain mukavaa? Vaikka sitten tylsistyneenä tuijottaa sitä puhelimen ruutua. Kotona lapset vaativat jatkuvasti huomiota. Puistossa keksivät omaa puuhaa. Pitääkö mun silloinkin olla kokoajan ympärillä hääräämässä, vaikka leikit sujuvat ilmankin. Ja tosiaan, jos ap:lla on ensimmäinen lapsi kyseessä ja vielä pieni sellainen, niin puistot ovat varmaan aika uusi juttu. Itse ollaan oltu niin tiheään lähipuistoissa viime vuodet, ettei tosiaankaan jaksa jatkuvasti innostua. Välillä osallistun lasten leikkeihin, kun pyytävät, muutoin vietän hetken hengähdystauon ja nollaan aivoja.
Mutta kun lapsellesi sattuu jotain, niin älä syytä minua "nollaamatonta" äitiä siitä. Olen täydellisen kyllästynyt siihen, että oman juuri kävelemään oppineen taaperon vanhempana joudun olemaan puistotätinä, jonka pitäisi niistää nenät, varmistaa muiden lasten turvallisuus ja selvittää riidat. Ei, en tee sitä. Kun joku seisoo keinulaudalla ja putoaa, en ole se aikuinen, joka kertoo, mitä tapahtui. En tyrehdytä nenäverenvuotoa, en puhalla pipiä pois. Käännän selkäni ja ajattelen, että en häärää, omassa lapsessa on tarpeeksi vahtimista.
Silsi se penkillä istunut aikuinen alkaa yleensä huutamaan minulle, että miksi et tehnyt mitään, sinähän seisoit siinä vieressä. Vastakysyn, että mitä minun olisi pitänyt tehdä, kun hän ei itse vanhempana viitsinyt tehdä mitään.
No, en minä ainakaan ole koskaan olettanut, että vieras komentaa ja pyyhkii veret nenästä. Taidat kuulua niihin hysteerikkovanhempiin, jotka koko ajan kiehnaa vieressa varottelemassa. Voitko uskoa, että ne muutkin äidit seuraa sivusilmällä ja eivät näe joka paikassa vaaroja? Sitä paitsi pienet vahingot ei tee lapselle huonoa. Oppivat varomaan. Jos lasta aina suojellaan jokaiselta potentiaaliselta kaatumiselta, niin koska se oppii itse arvioimaan niitä tilanteita?
Ahaa, hysteerikkovanhempi on se, joka on lähellä lastasi ja näkee, miten tämä työnnetään alas keinusta ja miten lapsi satuttaa itsensä. Siihen ei tarvitse puuttua mitenkään, koska pienet vahingot eivät haittaa ja pientähän se on, jos poskessa on iso ruhje. Se sivusilmällä seuraava vanhempi tietää, että maassa makavaa ja kipua uikuttava lapsi feikkaa, kyllä se sieltä ylös pääsee. Turha keskeyttää omaa aivojen nollaamista.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vaan yks lapsi, helppohan yhden perässä on juosta ja leikkiä. Useamman lapsen kanssa pitää asettautua keskelle leikkipuistoa josta näkee kaiken ja voi juosta omien lasten perään.
Usean lapsen kanssa on siis helpompaa upota siihen some illuusioon? 😨
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhemman pitäisi leikkiä puistossa lapsen kanssa? On se nyt kumma, kun äidin pitää mennä sekin vapaa-aika lapselta pilaamaan. Antakaa lasten herranen aika tehdä jotain itsekin ilman, että sähläätte siellä päsmäröimässä, mitä ja miten pitää tehdä. Usein puistossa on muitakin lapsia ja lapset saa itse keksiä tekemistä ja touhua. Ei koskaan historiassakaan ole äidit leikkineet lasten mukana vaan tehneet töitä yms. Lapset saavat itse kehittää mielikuvitustaan porukalla. Ymmärrän vielä, jos puistossa ei ole muita lapsia, niin vanhempi joutuu viihdyttämään, mutta kun muitakin on, niin miksi te ette anna lasten olla porukalla ilman aikuisten jatkuvaa ohjausta.
Ja se nyt on yksi ja sama, lukeeko lehteä vai selaako kännyä.
Selvä, annan tuon meidän 2v:n mennä omia aikojaan, en turhaan päsmäröi. Sellaiset 6v:t keksivät aika äkkiä, että se on joka paikassa liikaa. Pientä yksinäistä ei päästetä liukumäkeen, ei keinuun. Ne puistokingit kyllä tietää, että kun aikuiset viettää vapa-aikaansa sivummalla, on heillä vihdoinkin valtaa. Ei ole ollut kerta eikä kaksi, kun pari eskari-ikäistä nappaa itselleen kaikki keinut ja ilmoittaa, että muut ei niihin pääse. Puiston lakien mukaan pienempien pitää tyytyä tähän, koska eihän lapsilta saa leikkejä kieltää.
Koska leikkipuistoissa on järjettömän tylsää enkä halua olla tekemisissä puistomammojen kanssa. Käydään siellä vain koska lapsi tykkää ja on pakko. Onneksi ei enää kauaa ole leikkipuistoikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, hysteerikkovanhempi on se, joka on lähellä lastasi ja näkee, miten tämä työnnetään alas keinusta ja miten lapsi satuttaa itsensä. Siihen ei tarvitse puuttua mitenkään, koska pienet vahingot eivät haittaa ja pientähän se on, jos poskessa on iso ruhje. Se sivusilmällä seuraava vanhempi tietää, että maassa makavaa ja kipua uikuttava lapsi feikkaa, kyllä se sieltä ylös pääsee. Turha keskeyttää omaa aivojen nollaamista.
Olen heilunut puistossa nyt 4 vuotta, enkä koskaan törmännyt vastaavaan. Hassua että toisille sattuu noin ilmeisesti viikottain/ päivittäin. Asutteko jossain narkkialueella vai onko vaan värityskirjaa mukana?
No isompaa ei tarvi viihdyttää enää( 5-vuotias) mutta nuoremman perässä kuljen ja leikin. Toisten mammojen kanssa hankala porista kun eipä niitä meidän puistoissa näy..
Kännykästä saatan vilkaista kelloa tai kertoa miehelleni päivän kulusta, kun hän töiden lomasta saattaa joskus viestitellä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua seuraa puistossa yleensä oman lisäksi kolme puolituttua lasta, jotka haluavat että heidät huomioidaan, ja heille jutellaan. Samaten kerhossa, joku saattaa istua syliinkin. Se on ihan ok, kun lapset samalla ottavat minun lapseni leikkeihinsä. Säälittää lähinnä, että joku hukkaa hyvän tilaisuuden olla oman lapsensa kanssa. Puhun siis pienistä, alle kolme vuotiaista, jotka ....
Melko suppea johtopäätös.. Omat lapset(2kpl) ovat olleet tälläisiä pienestä pitäen ja minulla ei ole edes älypuhelinta. Lapseni nyt vaan sattuvat olemaan rohkeita ja erittäin sosiaalisia ja koska ovat kotihoidossa ja käyvät 2xvko kerhossa, ovat seurankipeitä vaikka olenkin lähes koko ajan läsnä. Tuntemattomatkin lapset ja aikuiset kelpaavat, on esikoinen joskus 1v:nä istunut puoliväkisin vieraan äidin syliinkin muskarissa. Neuvolan mielestä kertoo vain, että perusturvallisuus on kunnossa ja lapset ovat sosiaalisia ja rohkeita, tulevat pärjäämään elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vaan yks lapsi, helppohan yhden perässä on juosta ja leikkiä. Useamman lapsen kanssa pitää asettautua keskelle leikkipuistoa josta näkee kaiken ja voi juosta omien lasten perään.
Usean lapsen kanssa on siis helpompaa upota siihen some illuusioon? 😨
Ei sinne välttämättä uppoudu jos puuha on tuttua ja kyllä useamman lapsen kanssa oppii näkemään asioita mihin puuttua mihin ei. Tosin ei ne useampi lapsi välttämättä ole siellä leikkipuistossa yhtäaikaa joku niistä voi olla kavereillaan, mummolassa, isän kanssa jossakin tms.
Arvelen että kännykässä roikkuvat vanhemmat ovat vain lopen väsyneitä. Väsymys syö tehokkaimmin läsnäoloa ja sosiaalisuutta ja tietyssä pisteessä koitat pitää itsesi vain hereillä edes sen kännykän avulla. Tämä ei liity sinällään mitenkään siihen kuinka paljon lapsen kanssa normaalisti tykkäisi touhuilla, mutta lamauttava väsymys tekee tehtävänsä.
Onpas teillä paljon porukkaa puistoissa. Kun minä menen lapsen kanssa puistoon, saadaan aina olla siellä ihan kaksistaan. Mikä puisto tahansa ja aina tyhjillään.
Vierailija kirjoitti:
Onpas teillä paljon porukkaa puistoissa. Kun minä menen lapsen kanssa puistoon, saadaan aina olla siellä ihan kaksistaan. Mikä puisto tahansa ja aina tyhjillään.
Sama juttu, varsinkin arkisin.. Että ei ihme jos sitten lapset meinaavat seota onnesta, kun saavat muutakin seuraa kuin äiti (ja isi) :D
t:56
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas teillä paljon porukkaa puistoissa. Kun minä menen lapsen kanssa puistoon, saadaan aina olla siellä ihan kaksistaan. Mikä puisto tahansa ja aina tyhjillään.
Sama juttu, varsinkin arkisin.. Että ei ihme jos sitten lapset meinaavat seota onnesta, kun saavat muutakin seuraa kuin äiti (ja isi) :D
t:56
Siis 55, anteeksi näppäilyvirhe
No plääh kuule. Olen kökkinyt leikkipuistossa on ja off viimeiset 9 vuotta, enimmäkseen siinä samassa. Joten sori jos en kirmaile riemuissani eestaas koko aikaa nyt kun pieninkin on niin iso ettei tarvitse jatkuvaa kädestäpitämistä ja vahdintaa. Totta kai selvitän riidat ja puhallan kolhut, maistan hiekkakakkuja ja annan vauhtia kiikussa jos pyydetään. Ja lapset onneksi osaavat ja haluavat leikkiä keskenään, niille riittää että olen siinä lähellä jos jotain sattuu tai on asiaa.
Mutta ei, en kiipeile fiiliksissä ja lueskelen uutiset puhelimestakin jos on rauhallinen hetki. Sitä paitsi niinkuin tiedät sillä puhelimella voi tehdä paljon hyödyllisiä, tarpeellisia tai välttämättömiäkin asioita joita ei välttämättä ehdi tehdä päivän aikana muuten. Että kyllä olet mahtava supernainen, kirmaile vaan kun vielä jaksat.