Lue keskustelun säännöt.
En rakasta miestäni enää.
19.07.2022 |
En vain tunne enää mitään. Tuntuu että olen vankina ja ahdistaa yhdessä olo. Riitelemme jatkuvasti. Haluaisin olla taas onnellinen. Seksiä emme ole harrastaneet yli puoleen vuoteen.
Meillä on kolme lasta. Siksi tämä tuntuukin niin hankalalle lähteä tästä vaikka haluaisin. Lisäksi pelkään että jäänkö yksin ja löydänkö enää koskaan ketään. Ja kuinka me molemmat pärjäämme rahallisesti omillamme.. meillä on omistusasunto josta aika rutkasti lainaa jäljellä, en tiedä olisiko kummallakaan varaa jäädä tähän yksin asumaan.
Kommentit (35)
Miksi sitä mietit löydätkö koskaan enää ketään? Et kai sen takia jää rakkaudettomaan suhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin minäkin ajattelin, ja siirsin eroa monta vuotta, ja aivan turhaan. Pärjäsin oikein hyvin ellen paremminkin. Se lähteminen ja uuden elämän alkuun laittaminen siinä on vaikeinta, mutta kun asiat saa rullaamaan niin kaikki järjestyy kyllä.
Oletko koskaan rakastanutkaan vai luulitko vain? Ei kannata erota. Myötä- ja vastoinkäymisissä.
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.
Kai olette vakavasti keskustelleet asioista? Onko tukiverkkoa, että saisi välillä kahdenkeskistä aikaa? Myös parisuhdeterapia on yksi vaihtoehto, jos vain halua löytyy vielä suhteen pelastamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En yhtään tiedä mitä täytyy ensimmäisenä tehdä.. tietysti eropaperit laittaa menemään mutta mitä sen jälkeen.. pitääkö lasten huoltajuus sopia erikseen jossain, esim lastevalvojalla? Olemme asiasta yksimielisiä, viikko-viikko systeemillä mennään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kai olette vakavasti keskustelleet asioista? Onko tukiverkkoa, että saisi välillä kahdenkeskistä aikaa? Myös parisuhdeterapia on yksi vaihtoehto, jos vain halua löytyy vielä suhteen pelastamiseen.
Olemme yrittäneet mutta ei siitä nyt mitään enää tule. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko naapurin Jorella isompi meisseli...?
Jos ei ole pahoinpitelyä tai pettämistä niin ero on syntiä ja sen seurauksena palaa ikuisesti helvetin tulessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu. Meillä on lapsi joka pitää meidät yhdessä. Seksiä on, mutta tuntuu että emme ole samoilla linjoilla seksuaalisesti, se on vain velvollisuus. Olemme vielä täysin erilaisia luonteeltamme... itse olen impulsiivinen toimija ja romantikko, mies analyyttinen eikä pätkääkään romanttinen. Meillä ei ole mitään yhteistä enää. Silti ei uskalla erotakaan.
Joskus van rakkaus kuolee arkeen. Säpinä loppu kun pitää toista itsestään selvyytenä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisit hankkinut aikanaan parempi palkkaisen työn. Typerää jäädä elämässään tuolla tavalla nalkkiin. Ei voi muka erota, kun ei pärjää rahallisesti ilman toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteet tulevat ja menevät, tahto ratkaisee. Avioliittoa solmittaessakin kysytään tahdotko rakastaa. Ei sitä, rakastatko, eikä edes sitä, lupaatko rakastaa. Tahdotko sinä enää edes?
Mistä te sitten riitelette? Ei sekään mitään automaattista ole, että riitoja tulee. Jos oikeasti ei tunne yhtään mitään, ei edes pettymystä tai ärsyyntymistä, tuskin riiteleekään. Ehkä sinua vain kiukuttaa, ettet saa suhteesta enää samanlaisia fiiliksiä kuin aikaisemmin.
Miksi pelkäät yksin jäämistä? Onko pakko olla joku kumppani? Usein vasta sitten toimii parisuhde, kun yksin oleminen ei enää ole mikään peikko. Parisuhde on silloin vapaaehtoinen valinta eikä mikään hätäratkaisu, jotta ei tarvitse olla yksin. Oletko oikeasti koskaan miestäsi rakastanutkaan, vai onko se vain ollut tärkeää, ettei tarvitse olla yksin. Tai onko sinulle tärkeintä se rakastuneena olemisen tunne?
Mitäs muuten jos jättäisit lapset miehellesi? Tai ainakin jonkun heistä? Mitä lapsesi tykkäisivät erostanne? Heitä minä ensisijaisesti ajattelisin, enkä lapsellisesti omien tunnetarpeitteni tyydyttämistä.
Olisiko tätäkin kannattanut miettiä ennen sen perheen perustamista? Oma selusta pitää turvata ensisijaisesti ja sitten vasta alkaa leikkimään niitä perheleikkejä.
Pelkuruus johtaa lopulta katkeruuteen.
Jos et enää rakasta eikä miehesikään enää rakasta sinua niin eihän siinä ole sitten vaihtoehtoja. Eropaperit vaan vetämään.
Sitä ei kannata surra, että löytääkö enää ketään. Varmasti jonkun löydät, mutta voit olla taas samanlaisessa pystyynkuolleessa suhteessa uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan rakastanutkaan vai luulitko vain? Ei kannata erota. Myötä- ja vastoinkäymisissä.
Niin mies oli vain välivaihe, joka toteutti sen unelman perheestä ja mahdollisti esim sen nykyisen kodin. Aina siis aina tulee eteen se vaihe elämässä, jossa joutuu oikeasti ottamaan vastuuta itsestään ja omasta onnestaan, kun sitä ei voi kenenkään muun varaan rakentaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole pahoinpitelyä tai pettämistä niin ero on syntiä ja sen seurauksena palaa ikuisesti helvetin tulessa
Jaahas. Uutta tietoa mulle.
Kannattaisikohan sinun vielä tsekata ihan ne kristinuskon alkeet?
Tai keksiä parempia provoja seuraavien kriisissä olevien kirjoittajien varalle?
Ystävällisesti se vähän pidemmälle teologiaa lukenut sieltä alttarin takaa
Siitä vain lusikat jakoon. Elämä kannattaa sen, minkä sinä saat aikaiseksi. Eli ihan itsestäsi on kaikki kiinni.