Vaivaannuttavaa viettää aikaa ystäväni ja hänen miehensä kanssa
Huomenna olisi taas ystävän kanssa sovittu leffailta, johon takuuvarmasti liittyy jossain vaiheessa hänen puolisonsakin. Miehen ei pitäisi olla paikalla silloin, mutta elokuva on varmaan vielä kesken kun mies tulee kotiin. Näin on käynyt joka kerta tähänkin mennessä, eli ystävä sitten selostaa miehelle tapahtumat siihen mennessä, liimaantuu tähän toisessa sohvannurkassa ja he unohtavat minut täysin loppuillaksi. Kommentoivat ihan koko ajan toisilleen leffan tapahtumia ja supisevat, ja vaikka minä osoitan kuuntelevani ja yritän osallistua, olen heille kuin ilmaa. Jos he haluavat kutea kaksin, miksi minut edes pyydetään paikalle? Ai niin, mies ei ollut saatavilla alkuillasta.
Pienten pusujen vaihtaminen, halailu yms ei minua häiritse ollenkaan, mutta tuollainen jatkuva toisessa kiehnääminen on tosi vaivaannuttavaa ja siitä tulee ulkopuolinen olo. Ei tulisi kuuloonkaan että oman mieheni kanssa alkaisin harrastaa tuollaista kun frendi istuu metrin päässä sohvalla. Miten ottaa tälläinen asia puheeksi, enhän minä nyt voi kieltää ystäväni miestä liittymästä seuraamme omassa kotonaan?
Tätä ei tapahdu pelkästään tv:n katsomisen yhteydessä vaan ystävä pyytää miehen seuraamme jos vaikka kokkaamme heillä tai jos olemme kahvilla kaupungilla ja mies on lähistöllä pyörimässä. En usko että miestä edes kiinnostaa meidän juttumme mutta hän vaikuttaa ihmiseltä joka ei kohteliaisuudesta halua kieltäytyäkkään. Nyt hyviä neuvoja vastaanotetaan.
30+ ollaan.
Kommentit (109)
Siis mä en tajua millainen moraali teillä oikein on, jotka jäätte paikalle tai joille kukaan kaveri voi kuvitellakaan esittävänsä jotain kadehdittavaa menoa tuolla tavalla? Jos mun kukaan ystävä olisi ikinä tehnyt noin olisin katsonut heitä kuin halpaa makkaraa ja lähtenyt pois heti. Lisäksi jos toinen kuvittelisikaan tekevänsä minut kateelliseksi moisesta perverssiydestä, niin ottaisin esille jonkun hänen virheensä ja hieroisin sen hänen naamalleen. Sitten katseltaisiin, tekeekö vielä mieli puolinussia mun naamani edessä. Jos ei, niin tuskinpa tekisi mieli silti enää tavata. Koskaaan. Tuollaista huo-raa.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi tämä sama pariskunta on muun muassa paneskellut kovaäänisesti juuri sinä ainoana kertana, kun eritoten pyysivät minua yökylään. Tämän jälkeen ystäväni tuli luokseni tukka sotkuisena hihitellen. Oloni oli todella epämukava.
98
Miten sä kehtasit katsoa sitä enää koskaan sen jälkeen silmiin? Ystäväsihän oli häpäissyt itsensä täysin sinun edessäsi? Hyi saatana. Jos mulle ois tehty noin olisin ollut todella vihainen aamulla ja halveksinut ystävääni täysin avoimesti. En voi sietää jos joku kehtaa olla noin häiritsevä eikä häpeä sitä ollenkaan. Kuuluu todellakin hävetä ja harrastaa seksiä vain paikoissa, missä ketään ei häiritä. Siis oikeesti - mä suuttuisin eikä oltais kavereita enää. En vain kestä tuollaisia pervoja.
paatte saunan lämpeemään vejätte kunnon lärvit ja sitten eikun porukalla sekasaunomaan kyllä se siitä
Vierailija kirjoitti:
Tuo on muuten ihan todellinen ongelma moukkamaisten ihmisten kanssa. Tiedän myös yhden parin lähipiiristä, jotka eivät voi olla harjoittamatta pystynaintia muiden silmien alla.
Ehdotan, että tuossa vaiheessa nouset ylös, keräät popparit ja kiität illasta ja seurasta. Sanot heille, että romanttista illanjatkoa vain ja lähdet kotiin :D Ihan oikeasti lähdet!
40+
Ja muista vielä paukauttaa ovi täysillä kiinni lähtiessäsi. Näin aikuiset hoitavat ihmissuhteensa AV:lla.
Jotkut ei opi ikinä...minä tunnen yhden 45-50 v pariskunnan. (uusi rakkaus tietysti), joka harrastaa tuota. Lääppimistä, kielareita ym. asiaankuuluvaa. Pieni vilkaisu, että näkeekö nyt kaikki miten lujaa heillä menee ja sitten jatketaan.
Ihan totta, ME EMME OLE KATEELLISIA, vaan häpeämme heitä suunnattomasti :O
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi tämä sama pariskunta on muun muassa paneskellut kovaäänisesti juuri sinä ainoana kertana, kun eritoten pyysivät minua yökylään. Tämän jälkeen ystäväni tuli luokseni tukka sotkuisena hihitellen. Oloni oli todella epämukava.
98
Miten sä kehtasit katsoa sitä enää koskaan sen jälkeen silmiin? Ystäväsihän oli häpäissyt itsensä täysin sinun edessäsi? Hyi saatana. Jos mulle ois tehty noin olisin ollut todella vihainen aamulla ja halveksinut ystävääni täysin avoimesti. En voi sietää jos joku kehtaa olla noin häiritsevä eikä häpeä sitä ollenkaan. Kuuluu todellakin hävetä ja harrastaa seksiä vain paikoissa, missä ketään ei häiritä. Siis oikeesti - mä suuttuisin eikä oltais kavereita enää. En vain kestä tuollaisia pervoja.
Ko. kaverini on käsittääkseni oppinut ajattelemaan, että minulle saa ja pitää osoittaa kuinka loistava seksielämä hänellä on johtuen omasta "villistä" nuoruudestani. Olin kuitenkin tuohon aikaan eronnut sekä hiukan allapäin, ja ihan joka tapauksessa todella mautonta ja ikävää käytöstä. Taisin olla vain kommentoimatta asiaa. En kyllä ymmärrä, miksi minut piti ehdottamasti kutsua kuuntelemaan heidän sekstailuaan vierestä juuri sinä aikana, kun olin itse ex-miehen takia rikki.
Ap, täällä myös yksi kohtalotoveri. Me tosin ollaan 23-25 -vuotiaita.
Mun kaveri on naimisissa ja pari muksuakin jo. Mutta aina kun ollaan poikaystäväni kanssa siellä kylässä, niin jostain syystä tällä kaverillani on ihme tarve joko osoittaa miten villiä heillä on edelleen tai sitten muuta vastaavaa. Kesken kahvittelun kaverini nimittäin saattaa vain kouria miestään ja alkaa jauhaa jotain "ah kun sä olet niin seksikäs" tai "panetsä mua tänään kulta?" tms. Joitain arkiaskareita ei voi muka suorittaa, "kun toi X taas on rynkyttäny mua niin että ihan seisominenkin sattuu" ynnä muuta omituista minidraamaa. Siitä vaan tulee jotenkin vaivaantunut tunnelma porukalla.
En ole itsekään mikään siveyden sipuli tai niuho, mutta en tajua miksi porukalla tarvii vetää jotain showta. Jos olen kaverini kanssa kaksistaan niin levy onkin juuttunut vain siihen miehestään valittamiseen :D
Oi voi nyt kyllä hävettää, tunnistan nimittäin itseni hieman tästä kuvauksesta! Taisin olla aika kamala kun aloin poikaystäväni kanssa seurustelemaan. Puolustukseni voin tosin sanoa että olimme silloin oikeasti teinejä, vaikkakin täysi-ikäisiä. Mutta se ei kyllä pitänyt kohdallani paikkaansa, että käytös olisi jotain esitystä muita, varten, puuttui vain käytöstavat rajoittaa teini-iän alkuhuuman ällöromantiikkaa yksityisiin tilaisuuksiin. Lisäksi itseäni ei häirinnyt muiden ällösöpöily ollenkaan, pidin sitä vain hauskana asiana josta sitten heitin usein vitsillä jotain "get a room". Ja koska se oli itselleni sellaista hyvän tahdon kiusoittelua en tajunnut että muilla vastaavat kommentit saattoivat kummuta aidosta kiusaantumisesta. Pahoittelut siis kaikille jotka joutuivat meidän ällösöpöilyä todistamaan! Nykyään olemme toivottavasti parantaneet tapojamme. T: H (Olimmekohan muuten päässeet tänne jonkun arvailun kautta, pariskunnan toinen osapuoli on nimittäin P...)