Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo
Tuli mieleen tuosta Milla leipoo kakkuja - otsikosta, että kuinka moni mahtaa olla tietoinen, että joidenkin vuosien päästä voi hyvinkin joutua leipomaan päästäkseen lääkäriin.
Siinä uutisessa, jossa puhuttiin lapsen suhteesta isänäitiin ja äidinäitiin, oli lopussa maininta, jossa sanottiin, että tulevaisuudessa isovanhemmat ovat aivan uudella tavalla osa perheiden elämää, koska hyvinvointipalveluja leikataan.
Sitä on vaikeaa huomata, koska kaikki tapahtuu niin hitaasti hiipien. Kansalaiset ikään kuin sokeutuvat leikkauksille. Poliitikot osaavat retoriikan ja pelottelun. Kansalaisille luodaan paniikkimieliala, jolloin aivan törkeitäkin leikkauksia saadaan läpi.
Sekin mentaliteetti, että ammattijärjestöt alkavat menettää suosiotaan, on täysin ns. herrojen aivopesua. Suomessa käytiin aikanaan verinen sisällissota, jotta työläinen saisi työstään sen, mikä työläiselle kuuluu.
ÄLÄ äänestä porvareita, mikäli et kuuluu tosirikkaisiin! Jos myös SINÄ haluat lailla taatun oikeuden sairaudenhoitoon, vanhustenhoitoon jne, ÄLÄ äänestä porvareita! Niin rikas, että kannattaisi äänestää porvarrita, olet vasta, jos vuositulosi pyörivät sadoissa tuhansissa.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan kannattavat hyvinvointivaltiota, mutta se pitää myös kustantaa. Aina ei voi korottaa palkkoja jos rahaa valtion kirstuun ei tule. Tarvitsijoita tulee kaikenaikaa lisää. On vastuullista miettiä valtion menojen lisäksi myös tuloja. Sitä on valtion asioiden hoito.
Kaikesta huolimatta kuitenkin koko ajan tehdään päätökskä, jotka todennäköisesti vain lisäävät kustannuksia (esim. sote). Lisäksi valtionmonopolema (joista tulee tuloja) yksityistetään jne. Tajuatko millaisia multisuperosinkoja maksetaan yritysjohtajille ym? Tiesitko, että miljonääri Nalle Wahlroos saa valtiolta satoja järkyttäviä määriä tukia? Näihin ei puututa, ehei! Ja se on täysin tietoista!
Varsinkin kokoomus tykkää puhua vastuullisuudesta "täytyy kantaa vastuu". Se on mantra, joka ohjelmoidaan ja markkinoidaan kansalaisten pääjän hyvänä asiana ja kun ollaan tarpeeksi pitkällä, ymmärretään yks kaks, että omaiset pitää hoitaa kotona (silloin ei itse pääse tietty töihin) Jos sairastuu, pitää itse kantaa vastuu rahallisesta pärjäämisestään tai pärjäämättömyydestään vaikka tappamalla itsensä jneMinäkin ihmettelen maataloustukia ja esim lomittajasysteemiä kun kioskinpitäjällekään ei kustanneta sijaista. Mutta näitä upporikkaita Wahlrooseja on hyvin vähän. Sensijaan kuten mainitsin tarvitsijoita tulee kaikenaikaa lisää. Toistaiseksi kotihoito toimii hyvin vaikka muuta väitetään, laitoshoitopaikkoja tarvitaan ehdottomasti lisää ja se maksaa. Minusta subjektiivisen päivähoidon karsimisella vain päivähoitoa tarvitseville saataisi varoja kasvavaan vanhustyön tarpeeseen.
Nämä upporikkaan Wahlroosit ovat kuitenkin nimen omaan se ryhmä, joka kaikkein kiihkeimmin ovat ajamassa alas hyvinvointipalveluja.
Jos tarkoitat vanhusten kotihoitoa, sen tila ei missään tapauksessa ole hyvä! Korkeintaan se on välttävä, mutta pian ei sitäkään. Omaiset eivät hoida, mutta toisaalta, kun ei töistä pysty jäämään pois.
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan ihan hupiin ole ajamassa alas hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ei tietenkään. Se tehdään oman hyödyn saamiseksi.
Mitä jenkit edellä, me perässä. Siellä työntekijöiden osuus voitoista on laskenut roimasti Reaganista lähtien. Sama tapahtuu Euroopassa, kuten esim Piketty osoitti. Rikkaille aina vaan enemmän, köyhille vähemmän. Maailmansodat sekoitti pakkaa jonkin verran, ja niitten jälkeinen solidarisuus-aate pitkitti vaikutusta, mutta se aate on nyt kuollut ja kuopattu.

Ensinnäkin upporikkaat kaikesta huolimatta maksavat (useimmat) suurimman verotaakan. Omassa perheessä kotihoito vanhuksiemme kohalla on toiminut erittäin hyvin. Olemme tietysti omaisina myös olleet paljon mukana. Eihän koskaan ihmisten omaa vastuuta omaisistaan voi korvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan kannattavat hyvinvointivaltiota, mutta se pitää myös kustantaa. Aina ei voi korottaa palkkoja jos rahaa valtion kirstuun ei tule. Tarvitsijoita tulee kaikenaikaa lisää. On vastuullista miettiä valtion menojen lisäksi myös tuloja. Sitä on valtion asioiden hoito.
Kaikesta huolimatta kuitenkin koko ajan tehdään päätökskä, jotka todennäköisesti vain lisäävät kustannuksia (esim. sote). Lisäksi valtionmonopolema (joista tulee tuloja) yksityistetään jne. Tajuatko millaisia multisuperosinkoja maksetaan yritysjohtajille ym? Tiesitko, että miljonääri Nalle Wahlroos saa valtiolta satoja järkyttäviä määriä tukia? Näihin ei puututa, ehei! Ja se on täysin tietoista!
Varsinkin kokoomus tykkää puhua vastuullisuudesta "täytyy kantaa vastuu". Se on mantra, joka ohjelmoidaan ja markkinoidaan kansalaisten pääjän hyvänä asiana ja kun ollaan tarpeeksi pitkällä, ymmärretään yks kaks, että omaiset pitää hoitaa kotona (silloin ei itse pääse tietty töihin) Jos sairastuu, pitää itse kantaa vastuu rahallisesta pärjäämisestään tai pärjäämättömyydestään vaikka tappamalla itsensä jneMinäkin ihmettelen maataloustukia ja esim lomittajasysteemiä kun kioskinpitäjällekään ei kustanneta sijaista. Mutta näitä upporikkaita Wahlrooseja on hyvin vähän. Sensijaan kuten mainitsin tarvitsijoita tulee kaikenaikaa lisää. Toistaiseksi kotihoito toimii hyvin vaikka muuta väitetään, laitoshoitopaikkoja tarvitaan ehdottomasti lisää ja se maksaa. Minusta subjektiivisen päivähoidon karsimisella vain päivähoitoa tarvitseville saataisi varoja kasvavaan vanhustyön tarpeeseen.
Nämä upporikkaan Wahlroosit ovat kuitenkin nimen omaan se ryhmä, joka kaikkein kiihkeimmin ovat ajamassa alas hyvinvointipalveluja.
Jos tarkoitat vanhusten kotihoitoa, sen tila ei missään tapauksessa ole hyvä! Korkeintaan se on välttävä, mutta pian ei sitäkään. Omaiset eivät hoida, mutta toisaalta, kun ei töistä pysty jäämään pois.Ensinnäkin upporikkaat kaikesta huolimatta maksavat (useimmat) suurimman verotaakan. Omassa perheessä kotihoito vanhuksiemme kohalla on toiminut erittäin hyvin. Olemme tietysti omaisina myös olleet paljon mukana. Eihän koskaan ihmisten omaa vastuuta omaisistaan voi korvata.
Mutta joillain ei ole omaisia! Joillain ei ole ketään pitämässä puolia, ja ihmisarvo ei saa riippua siitä!
On täysin todellista elämää, että ihminen voi joutua odottamaan kuset ja paskat housuissa tunti tolkulla! Mutta huomaan, että sinullakin on taipumusta lyhytnäköiseen, oman kuplan sisällä syntyneeseen ajatteluun: kun itsellä menee hyvin, muilla menee hyvin ja jos ei mene, syyn täytyy olla henkilössä itsessään. Tämä ei pidä paikkaansa! Ei vähimmässäkään määrin.
Upporikkailla menee todella hyvin, vaikka he maksaisivat enimmäismäärän veroa. Heillä on miljoonansa, koska heillä on YHTEISKUNNASSA oleva yritys, josta YHTEISKUNNAN ihmiset ostavat hyödykkeitä! He ovat saaneet rahansa, koska sinä, minä ja naapurin Pertsa ostamme. He eivät näin ollen ole ulkona yhteiskuntavastuusta.
Jos Seija siivoojalle jää verojen jälkeen käteen 1100 e elämiseen, se on HIEMAN eri asia kuin Yrjö yritysjohtaja, jolle jää rankankin verotuksen jälkeen käteen kymmeniä tonneja + miljoonabonukset! Eli voidaan todella miettiä, kuka sen taakan ihan oikeasti kantaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan ihan hupiin ole ajamassa alas hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ei tietenkään. Se tehdään oman hyödyn saamiseksi.
Mitä jenkit edellä, me perässä. Siellä työntekijöiden osuus voitoista on laskenut roimasti Reaganista lähtien. Sama tapahtuu Euroopassa, kuten esim Piketty osoitti. Rikkaille aina vaan enemmän, köyhille vähemmän. Maailmansodat sekoitti pakkaa jonkin verran, ja niitten jälkeinen solidarisuus-aate pitkitti vaikutusta, mutta se aate on nyt kuollut ja kuopattu.
Selkeyden vuoksi voisi tarkentaa, että ei vain köyhille vähemmän vaan myös etenkin ns. keskiluokalle. Liian moni ei köyhä mutta ei rikaskaan kuvittelee olevansa varakas.

TÄMÄ! Siis niin tämä! Tämä aihe koskee keskiluokkaa ja keskiluokka tästä kärsisi todellisten köyhien ohessa! Keskiluokka ei ole varakas kansanosa, eikä heidän MISSÄÄN NIMESSÄ pitäisi äänestää esim. kokoomusta. Jostain syystä (suuri tietämättömyys) moni silti näin tekee.
Kyllä ne vasuritkin kuule ihan töissä käyvät. Totta on se, että köyhin kansanosa nostaisi mellakan ja turvallisuudelle saisi heittää hyvästit, koska ihminen tarvitsee ruokaa elääkseen.
Sinulle on jostain syystä siis täysin vieras käsite, että ihminen voi olla töissä käyvä, ihan ok:sti tienaava ja haluta silti maksaa veroja yhteiseen hyvään? Mikä ihmeen maksajaosapuoli?? Maksajaosapuoli on suurin osa Suomen kansasta! Ja kyllä meistä jokainen on elämässään myös siellä saamapuolella! Kaikki koulutus, erikoissairaanhoito, ym, on YHTEISISTÄ varoista ihan meille jokaiselle mahdollinen hyvä.