Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo
Tuli mieleen tuosta Milla leipoo kakkuja - otsikosta, että kuinka moni mahtaa olla tietoinen, että joidenkin vuosien päästä voi hyvinkin joutua leipomaan päästäkseen lääkäriin.
Siinä uutisessa, jossa puhuttiin lapsen suhteesta isänäitiin ja äidinäitiin, oli lopussa maininta, jossa sanottiin, että tulevaisuudessa isovanhemmat ovat aivan uudella tavalla osa perheiden elämää, koska hyvinvointipalveluja leikataan.
Sitä on vaikeaa huomata, koska kaikki tapahtuu niin hitaasti hiipien. Kansalaiset ikään kuin sokeutuvat leikkauksille. Poliitikot osaavat retoriikan ja pelottelun. Kansalaisille luodaan paniikkimieliala, jolloin aivan törkeitäkin leikkauksia saadaan läpi.
Sekin mentaliteetti, että ammattijärjestöt alkavat menettää suosiotaan, on täysin ns. herrojen aivopesua. Suomessa käytiin aikanaan verinen sisällissota, jotta työläinen saisi työstään sen, mikä työläiselle kuuluu.
ÄLÄ äänestä porvareita, mikäli et kuuluu tosirikkaisiin! Jos myös SINÄ haluat lailla taatun oikeuden sairaudenhoitoon, vanhustenhoitoon jne, ÄLÄ äänestä porvareita! Niin rikas, että kannattaisi äänestää porvarrita, olet vasta, jos vuositulosi pyörivät sadoissa tuhansissa.
Kommentit (27)
Tämä aihe kiinnostaa hämmästyttävän vähän niitä, joita asia kaikkein eniten koskettaa
Minä olen rikas ja tulen äänestämään suomidemokraatteja
Kaikkihan kannattavat hyvinvointivaltiota, mutta se pitää myös kustantaa. Aina ei voi korottaa palkkoja jos rahaa valtion kirstuun ei tule. Tarvitsijoita tulee kaikenaikaa lisää. On vastuullista miettiä valtion menojen lisäksi myös tuloja. Sitä on valtion asioiden hoito.
Hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole koskaan ollutkaan. Kun tämän totuuden hyväksyy, niin heti menee vähän paremmin.
Eihän kukaan ihan hupiin ole ajamassa alas hyvinvointiyhteiskuntaa. Reaalimaailma on kuitenkin sellainen, että jos hyvinvointiyhteiskunnan edellytykset katoavat, ei vain voida työntää sormia korviin ja lallatella menemään niinkuin kaikki olisi ennallaan. Ei siitäkään mitään tule otetaankin aina vaan lisää lainaa eikä leikatakaan ollenkaan. Jossain välissä sitten romahtaa kunnolla, joten mieluummin pala kerrallaan hiljalleen kuin yhtenä rysäyksenä.
Koska logistiikka on erittäin halpaa, globalisaation myötä meidän tulotasomme tulee lähestymään köyhien maiden tasoa. Täytyy vain toivoa, että niillä nousee tulot nopeasti, ettei meidän tarvitse hakea vauhtia mistään 5000 € per capita BKT-tasolta.
Vierailija kirjoitti:

Voi pikkupoikaa.. kun ymmärtää, että mies rakentaa talon vuodessa, niin per capita sössötykset ei enää jaksa kiinnostaa. RAKENTAA SIIS talon VUODESSA!!!

Mitä hittoa sä edes sössötät?
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen tuosta Milla leipoo kakkuja - otsikosta, että kuinka moni mahtaa olla tietoinen, että joidenkin vuosien päästä voi hyvinkin joutua leipomaan päästäkseen lääkäriin.
Siinä uutisessa, jossa puhuttiin lapsen suhteesta isänäitiin ja äidinäitiin, oli lopussa maininta, jossa sanottiin, että tulevaisuudessa isovanhemmat ovat aivan uudella tavalla osa perheiden elämää, koska hyvinvointipalveluja leikataan.
Sitä on vaikeaa huomata, koska kaikki tapahtuu niin hitaasti hiipien. Kansalaiset ikään kuin sokeutuvat leikkauksille. Poliitikot osaavat retoriikan ja pelottelun. Kansalaisille luodaan paniikkimieliala, jolloin aivan törkeitäkin leikkauksia saadaan läpi.
Sekin mentaliteetti, että ammattijärjestöt alkavat menettää suosiotaan, on täysin ns. herrojen aivopesua. Suomessa käytiin aikanaan verinen sisällissota, jotta työläinen saisi työstään sen, mikä työläiselle kuuluu.
ÄLÄ äänestä porvareita, mikäli et kuuluu tosirikkaisiin! Jos myös SINÄ haluat lailla taatun oikeuden sairaudenhoitoon, vanhustenhoitoon jne, ÄLÄ äänestä porvareita! Niin rikas, että kannattaisi äänestää porvarrita, olet vasta, jos vuositulosi pyörivät sadoissa tuhansissa.
Ja kumpikohan sen sodan voitti ja antoi teidänkin äänestää ja vaikuttaa. Ehkä on taas sodan paikka.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan kannattavat hyvinvointivaltiota, mutta se pitää myös kustantaa. Aina ei voi korottaa palkkoja jos rahaa valtion kirstuun ei tule. Tarvitsijoita tulee kaikenaikaa lisää. On vastuullista miettiä valtion menojen lisäksi myös tuloja. Sitä on valtion asioiden hoito.
Kaikesta huolimatta kuitenkin koko ajan tehdään päätökskä, jotka todennäköisesti vain lisäävät kustannuksia (esim. sote). Lisäksi valtionmonopolema (joista tulee tuloja) yksityistetään jne. Tajuatko millaisia multisuperosinkoja maksetaan yritysjohtajille ym? Tiesitko, että miljonääri Nalle Wahlroos saa valtiolta satoja järkyttäviä määriä tukia? Näihin ei puututa, ehei! Ja se on täysin tietoista!
Varsinkin kokoomus tykkää puhua vastuullisuudesta "täytyy kantaa vastuu". Se on mantra, joka ohjelmoidaan ja markkinoidaan kansalaisten pääjän hyvänä asiana ja kun ollaan tarpeeksi pitkällä, ymmärretään yks kaks, että omaiset pitää hoitaa kotona (silloin ei itse pääse tietty töihin) Jos sairastuu, pitää itse kantaa vastuu rahallisesta pärjäämisestään tai pärjäämättömyydestään vaikka tappamalla itsensä jne
Vierailija kirjoitti:
IGNORANCE IS BLISS kirjoitti:
TARKOITAT ILMEISESTI RAHAA JAETAAN ILMAISEKSI YHTEISKUNTA AJETAAN ALAS?
Niin, lapsista saa rahaa, jos joutuu leikkaukseen se maksaa potilaalle noin 50eur(oikea hinta tuhansissa), vr&bussiyritykset tekee tappiota jotta meillä olisi HALVAT bussi&junaliput, ilmaiset päivähoidot lapsille, jos on töistä pois kipeänä siitäkin saa rahaa, jne, jne x999999.
http://velkakello.fi/ <- tuolta näkee mitä tapahtuu kun ilmaista rahaa jaetaan ja jaetaan. Et kyllä tiedä yhtään mistä puhut, kovin yleistä tällä palstalla.
MISSÄÄN MUUSSA MAASSA MAAILMASSA EI PÄRJÄÄ NIIN HYVIN KUIN TÄÄLLÄ ILMAN RAHAA TAI TYÖTÄ.
Koska kommunismi on niin kiva asia, kannattaa sinun tuota pikaa muuttaa Venäjälle. Koska muistin juuri että siellä kommunismi toimii ja kaikki maksetaan nipottamatta.
Se ei ole ilmaista rahaa, vaan yhteistä rahaa. Kansalainen MAKSAA TYÖSTÄÄN VEROJA, jotta hän voi luottaa siihen, että jos sairastuu vaikkapa nyt sitten syöpään, hän saa siihen hoidon, eikä joudu puille paljaille! Hän on maksanut siitä!
Sinä se tässä et tiedä, mistä puhut. Puhetyylisi ja taitosi on sitä luokkaa, että taidat olla joku 16v, jolle pappa betalar.
Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat hyvinvoivia muun muassa juuri siitä syystä, ettei ole sellaisia huolia ja murheita, joita monissa muissa maissa on:
mistä rahat lapsen kouluun? Mistä rahat, että pääsee sairaalahoitoon? Mistä rahat, jotta vanha omaiseni ei joudu heitteille? Mistä rahat, että nainenkin pääsisi kotoa töihin?
Esimerkiksi minä, siis ap, olen lähtöisin alkoholistivanhempien perheestä, jossa isä pahoinpiteli äitiä ja harjoitti insestiä. En ikinä olisi toisenlaisessa maailmassa saanut stipendiä yliopistoon, koska kouluni meni totaalisen lekkeriksi. Tulevaisuuteni olisi ollut sinetöity.
Nyt Suomessa asuessani kävin aikuisuuteni puolella, eheydyttyäni tarpeeksi, lukion ja opiskelen nyt arvostettua, työnäkymiltään hyvää alaa. Kiitos VEROVAROILLA TAATUN HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN! Minusta tulee jotain, eikä järkyttävä taustani sanele koko tulevaisuuttani. Eikö tämä ole ihmisarvoista, mitä?
Ap
Ole sitten kiitollinen meille, jotka maksamme sinunkin koulutuksen ja elä ole vetämässä lisää sosiaalipummeja meidän maksettavaksemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen tuosta Milla leipoo kakkuja - otsikosta, että kuinka moni mahtaa olla tietoinen, että joidenkin vuosien päästä voi hyvinkin joutua leipomaan päästäkseen lääkäriin.
Siinä uutisessa, jossa puhuttiin lapsen suhteesta isänäitiin ja äidinäitiin, oli lopussa maininta, jossa sanottiin, että tulevaisuudessa isovanhemmat ovat aivan uudella tavalla osa perheiden elämää, koska hyvinvointipalveluja leikataan.
Sitä on vaikeaa huomata, koska kaikki tapahtuu niin hitaasti hiipien. Kansalaiset ikään kuin sokeutuvat leikkauksille. Poliitikot osaavat retoriikan ja pelottelun. Kansalaisille luodaan paniikkimieliala, jolloin aivan törkeitäkin leikkauksia saadaan läpi.
Sekin mentaliteetti, että ammattijärjestöt alkavat menettää suosiotaan, on täysin ns. herrojen aivopesua. Suomessa käytiin aikanaan verinen sisällissota, jotta työläinen saisi työstään sen, mikä työläiselle kuuluu.
ÄLÄ äänestä porvareita, mikäli et kuuluu tosirikkaisiin! Jos myös SINÄ haluat lailla taatun oikeuden sairaudenhoitoon, vanhustenhoitoon jne, ÄLÄ äänestä porvareita! Niin rikas, että kannattaisi äänestää porvarrita, olet vasta, jos vuositulosi pyörivät sadoissa tuhansissa.Ja kumpikohan sen sodan voitti ja antoi teidänkin äänestää ja vaikuttaa. Ehkä on taas sodan paikka.
Ihannoitko sotaa todella ja toivot sitä? Jos olet lukenut läksysi, muistanet, että sisällissota oli verinen kuin mikä. Siinä kärsi kumpikin osapuoli.
Punaiset oli PAKKO ottaa päätöksentekoon, koska yhtenäisyyttä tarvittiin. Ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa, koska muutoin olisi saanut pelätä vallankumousta venäläisten avulla.
Sitä paitsi vaatimukset olivat täysin kohtuullisia.

ApOle sitten kiitollinen meille, jotka maksamme sinunkin koulutuksen ja elä ole vetämässä lisää sosiaalipummeja meidän maksettavaksemme.
Minä itse olen omin verovaroin vielä maksamassa paitsi omaani, myös muiden kaltaisteni (ja sinun kaltaistesi) koulutusta. Jos sinulla on koulutus ja olet sen Suomessa käynyt, on se sinullekin maksettu, joten turha päteä!
Sosiaalipummeja on loppujen lopuksi hyvin vähän. Tervepäinen, työkykyinen ihminen on hyvin harvoin vapaaehtoisesti kenenkään elättinä. Ne, jotka ovat pakosta, ovat yleensä häpeissään,vaikka tilanne ei olisi heidän omaa syytäkään! Tämä halveeraava sana on vain sinun kaltaistesi markkinoima, tarkoitushakuinen tapa mustamaalata yhteiskuntaa, jossa heikoimpia kannetaan tarvittaessa.
IGNORANCE IS BLISS kirjoitti:
TARKOITAT ILMEISESTI RAHAA JAETAAN ILMAISEKSI YHTEISKUNTA AJETAAN ALAS?
Niin, lapsista saa rahaa, jos joutuu leikkaukseen se maksaa potilaalle noin 50eur(oikea hinta tuhansissa), vr&bussiyritykset tekee tappiota jotta meillä olisi HALVAT bussi&junaliput, ilmaiset päivähoidot lapsille, jos on töistä pois kipeänä siitäkin saa rahaa, jne, jne x999999.
http://velkakello.fi/ <- tuolta näkee mitä tapahtuu kun ilmaista rahaa jaetaan ja jaetaan. Et kyllä tiedä yhtään mistä puhut, kovin yleistä tällä palstalla.
MISSÄÄN MUUSSA MAASSA MAAILMASSA EI PÄRJÄÄ NIIN HYVIN KUIN TÄÄLLÄ ILMAN RAHAA TAI TYÖTÄ.
Koska kommunismi on niin kiva asia, kannattaa sinun tuota pikaa muuttaa Venäjälle. Koska muistin juuri että siellä kommunismi toimii ja kaikki maksetaan nipottamatta.
Ymmärrät kai, ettei tuo velka ole edes todellista rahaa. Melkein kaikki valtiot on velkaa, joten ei se velka ole olemassa ennen kuin se maksetaan takaisin. Ja jos ei makseta? Ei mitään. Kukaan ei voi tehdä mitään. Luottoluokitus putoaa, mutta sekin on täysin keskuspankkien mielivallan alla. Että naama kiinni saatanan aasi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen tuosta Milla leipoo kakkuja - otsikosta, että kuinka moni mahtaa olla tietoinen, että joidenkin vuosien päästä voi hyvinkin joutua leipomaan päästäkseen lääkäriin.
Siinä uutisessa, jossa puhuttiin lapsen suhteesta isänäitiin ja äidinäitiin, oli lopussa maininta, jossa sanottiin, että tulevaisuudessa isovanhemmat ovat aivan uudella tavalla osa perheiden elämää, koska hyvinvointipalveluja leikataan.
Sitä on vaikeaa huomata, koska kaikki tapahtuu niin hitaasti hiipien. Kansalaiset ikään kuin sokeutuvat leikkauksille. Poliitikot osaavat retoriikan ja pelottelun. Kansalaisille luodaan paniikkimieliala, jolloin aivan törkeitäkin leikkauksia saadaan läpi.
Sekin mentaliteetti, että ammattijärjestöt alkavat menettää suosiotaan, on täysin ns. herrojen aivopesua. Suomessa käytiin aikanaan verinen sisällissota, jotta työläinen saisi työstään sen, mikä työläiselle kuuluu.
ÄLÄ äänestä porvareita, mikäli et kuuluu tosirikkaisiin! Jos myös SINÄ haluat lailla taatun oikeuden sairaudenhoitoon, vanhustenhoitoon jne, ÄLÄ äänestä porvareita! Niin rikas, että kannattaisi äänestää porvarrita, olet vasta, jos vuositulosi pyörivät sadoissa tuhansissa.Ja kumpikohan sen sodan voitti ja antoi teidänkin äänestää ja vaikuttaa. Ehkä on taas sodan paikka.
Ihannoitko sotaa todella ja toivot sitä? Jos olet lukenut läksysi, muistanet, että sisällissota oli verinen kuin mikä. Siinä kärsi kumpikin osapuoli.
Punaiset oli PAKKO ottaa päätöksentekoon, koska yhtenäisyyttä tarvittiin. Ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa, koska muutoin olisi saanut pelätä vallankumousta venäläisten avulla.
Sitä paitsi vaatimukset olivat täysin kohtuullisia.
Vasurithan ne tällä palstalla aina meuhkaavat, että jos sosiaalitukia leikataan, saavat varakkaat alkaa pelätä tosissaan itsensä ja perheidensä puolesta. Nimenomaan vasurit selittävät ihan pokkana kuinka _heille_kuuluu_ osa muiden tienaamista rahoista, tai muuten...
Suomalainen tasajako on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen sille maksajaosapuolelle, ja nyt kun maksajaosapuoli on kyllästynyt ja pikkihiljaa vetäytyy maksajan roolista, jolloin mahdollisuudet jatkaa yhtä yltäkylläistä elämää siellä siipeilijöiden leirissä vähenee, alkaa sodalla uhkailu. Jostain syystä itsensä elättäminen omin pikku kätösin ei tunnu tälle kansanosalle olevan vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan kannattavat hyvinvointivaltiota, mutta se pitää myös kustantaa. Aina ei voi korottaa palkkoja jos rahaa valtion kirstuun ei tule. Tarvitsijoita tulee kaikenaikaa lisää. On vastuullista miettiä valtion menojen lisäksi myös tuloja. Sitä on valtion asioiden hoito.
Kaikesta huolimatta kuitenkin koko ajan tehdään päätökskä, jotka todennäköisesti vain lisäävät kustannuksia (esim. sote). Lisäksi valtionmonopolema (joista tulee tuloja) yksityistetään jne. Tajuatko millaisia multisuperosinkoja maksetaan yritysjohtajille ym? Tiesitko, että miljonääri Nalle Wahlroos saa valtiolta satoja järkyttäviä määriä tukia? Näihin ei puututa, ehei! Ja se on täysin tietoista!
Varsinkin kokoomus tykkää puhua vastuullisuudesta "täytyy kantaa vastuu". Se on mantra, joka ohjelmoidaan ja markkinoidaan kansalaisten pääjän hyvänä asiana ja kun ollaan tarpeeksi pitkällä, ymmärretään yks kaks, että omaiset pitää hoitaa kotona (silloin ei itse pääse tietty töihin) Jos sairastuu, pitää itse kantaa vastuu rahallisesta pärjäämisestään tai pärjäämättömyydestään vaikka tappamalla itsensä jne
Minäkin ihmettelen maataloustukia ja esim lomittajasysteemiä kun kioskinpitäjällekään ei kustanneta sijaista. Mutta näitä upporikkaita Wahlrooseja on hyvin vähän. Sensijaan kuten mainitsin tarvitsijoita tulee kaikenaikaa lisää. Toistaiseksi kotihoito toimii hyvin vaikka muuta väitetään, laitoshoitopaikkoja tarvitaan ehdottomasti lisää ja se maksaa. Minusta subjektiivisen päivähoidon karsimisella vain päivähoitoa tarvitseville saataisi varoja kasvavaan vanhustyön tarpeeseen.
Tavallisia työntekijöitä manipuloidaan, jotta saadaan rikkaat rikastumaan ja muut köyhtymään. Suomea alettiin rakentaa sillä periaatteella, että kaikilla olisi hyvä elintaso. Tuloeroja on alettu kasvattaa, ahneet ottavat kaiken mitä vain saavat, muista viis.
Ja piti vielä lisätä, keskustelkaa politiikasta lähipiirissänne. Politiikka ei saa olla tabu! Kannustakaa kaikkia äänestämään hyvinvointivaltion puolesta! Näitä leikkauksia ei ole suunniteltu väliaiksisiksi, vaan pelkiksi välietapeiksi. Päämääränä on, että hoito, joka nyt kuuluu kaikille, kuuluu tulevaisuudessa vain niille, joilla on rahaa! Mahdollisesti juuri sinulle ei tulevaisuudessa ole tarjolla hoitoa esimerkiksi syöpään. Saattaa olla, että kuolet diabetekseen, jos päätetään, että lääkettä saavat jatkossa vain he, joilla on varaa se maksaa.
Ap