Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies löi riidan yhteydessä, ero ainoa vaihtoehto?

Vierailija
10.06.2016 |

Ollaan oltu miehen kanssa melkeen 12v yhdessä eikä koskaan aikaisemmin ole tapahtunut mitään vastaavaa. Riitoja on muutenkin todella harvoin, ehkä kerran puolessa vuodessa tai jopa harvemmin. Elämä on ollut kaikin puolin hyvää, tietysti elämässä on välillä ollut rankempia jaksoja, joista on selvitty toinen toista tukemalla ja nämä koettelemukset on vaan vahvistaneet liittoamme.

Meillä oli alkuviikosta riitaa, pari päivää ennen kun mies lähti työmatkalle. Riidan yhteydessä mies käyttäytyi todella uhkaavasti ja löi minua ensin kasvoihin. jonka takia horjahdin ja löin sitten vielä pääni lattiaan. Mies näytti ensin siltä, että aikoisi hyökätä uudelleen kimppuuni, sitten ilme muuttui säikähtäneeksi ja mies lähti ulos. Tämän jälkeen otin lapsen ja vein hänet vanhemmilleni ja menin itse lääkäriin varmistamaan olenko kunnossa. Mitään pahempaa ei onneksi tapahtunut, selvisin säikähdyksellä. Kotiin en uskaltanut mennä ennen kun tiesin miehen lähteneen työmatkalle ja olevan pari viikkoa poissa. Miehelle ilmoitin, että olen lapsen kanssa toistaiseksi pois kotoa.

Olen niin ihmeissäni ja peloissani tästä tapahtuneesta. En olisi ikinä uskonut, että mies tekisi jotain tällaista. Mikään ei ole koskaan viitannut siihen, että olisi väkivaltainen. Onko ainoa vaihtoehto ero? Vai voiko olla vaan yksittäinen tapaus, jos menisi esim. terapiaan niin voisiko auttaa?

Vanhempieni lisäksi olen kahdelle hyvälle ystävälle tästä puhunut ja heidän mielestään minun pitäisi antaa miehelle vielä mahdollisuus eikä heti miettiä eroa. Itse en ole ollenkaan varma, koska pelkään todella paljon tuon tapahtuneen takia. En tiedä, miten pystyisin vielä luottamaan mieheen, ilman että koko ajan miettisin millonkohan sama tapahtuu uudestaan. Lisäksi olen aina ollut sillä kannalla, että jos mies lyö ensimmäisen kerran niin en jää odottamaan toista kertaa. Tästä huolimatta on tullut mietittyä, että olisiko kuitenkin annettava mahdollisuus? Vai olisiko se omalla hengellään leikkimistä, jos mies tekisi saman kuitenkin uudestaan?

Meillä on tosiaan yksi 3v lapsi. Pelottaa myös hänen puolesta, jos jään tähän suhteeseen, että tekeekö mies jossain vaiheessa lapsellekin jotain. Tai jos eroamme, niin miten uskallan antaa miehen tavata lasta, jos hällä just sillon syystä tai toisesta palaa pinna ja tekee lapselle jotain.

Kommentit (121)

Vierailija
101/121 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkiekossa riidan (tappelun) aloittaja saa aina 2+2 minuuttiaj ja se jälkimmäinen osapuoli vain 2 minuuttia, eikä aina sitäkään, jos jälkimmäisen toiminta katsotaan itsepuolustukseksi henkistä väkivaltaa kohtaan.

Ei ole olemassa sellaista kuin "itsepuolustus henkistä väkivaltaa kohtaan".

Jääkiekossa voidaan tuomita tappelun aloittaja = henkinen väkivalta, tappelun aloittajaksi, jos toinen osapuoli ei osoita riitelyn halua. Tämä on FAKTA!

Jääkiekkoilija

Eli jääkiekossa joku sanoo pahasti toiselle ja toinen sitten mitään riitelynhalua osoittamatta tipauttaa hanskat jäähän ja vetää pahastisanojaa turpaan - ja molemmat jäähylle? Et ymmärrä jääkiekosta mitään, etkä myöskään elämästä joka ei ole jääkiekkoa. Tämä on FAKTA!

Jääkiekossa aloittaja saa aina suuremman tuomion, ei koskaan pienempää vaikka häviäisi taistelun. Usko jo, tämä on faktaa!

"Taistelun"? Se on pelkkää huvittavan näköistä muksimista niissä toppauksissa. Näyttävät pehmoleluilta eikä taistelijoilta.

Sulavasti aloit sitten inttää ihan eri asiaa, kun huomasit edellisen kommenttisi olevan joutavaa horinaa.

Vierailija
102/121 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde pois. Olin samassa tilanteessa joskus. Jäin ja tilanne lähti pahenemaan vuosi vuodelta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/121 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanoisitteko kasvokkain nuo samat asiat ap:lle mitä täällä anonyymisti kirjoittelette?

Mikäli oikeasti voisitte mennä syyllistämään ja haukkumaan miehensä hakkaamaa naista, niin olette kyllä tosi pitkän terapian tarpeessa.

Suomihan on tilastojen kärjessä naisiin kohdistuvan väkivallan suhteen - ainakin sivistysmaista. Kun sen ottaa huomioon, ei ole mitenkään ihmeellistä että tähänkin ketjuun hortoilee vaikka miten monta nykyistä ja tulevaa naisenhakkaajaa.

Vierailija
104/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lähde pois. Olin samassa tilanteessa joskus. Jäin ja tilanne lähti pahenemaan vuosi vuodelta.

Samaa mieltä

Vierailija
105/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika paskamainen tilanne. Kun miettii teidän yhteistä historiaa. Itse mietin lähtöä, nainen käynyt riveleihin kiinni muutaman kerran (vaikka tätäkin keskustelua seuranneena, monen mielestä tämä on täysin sallittua litsareiden ja tönimisten ohella). Viimeksi alko tulemaan potkuja. Joo, eihän se sinällään mitää suurta saa aikaan ja helposti fyysisen tappelun voittaisin, mutta kun en halua tälläistä, se on ahdistavaa...

Meillä on pieni lapsi ja uhannut huoltajuuden viemisellä jos lähden.

Vierailija
106/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todellakin lähtisin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/121 |

Ei ole ok. Häivy. Jos on todisteita mistään uhkailusta tai väkivaltaisuudesta, tai jos saat niitä kerättyä, ei vaimosi voi sinulta huoltajuutta viedä.

Et ilmeisesti käytä itse väkivaltaa? Se on myös sinun puolellasi vaimoasi vastaan siinä että saako hän yksinhuoltajuuden vai ei. Oikeasti yksinhuoltajuus onnistuu vain painavin syin, eikä (oman kertomasi mukaan) niitä teidän tilanteessanne ole.

Vierailija
108/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde vielä kun voit!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli suhde kaksi vuotta ja muutin miehen työn perässä toiselle (hänen synnyinseudulleen). Siellä mies muuttui jotenkin sovinistiksi ja alkoi vain pyöriä vanhojen kavereiden kanssa minun jäädessä yksin pienen vauvan kanssa. Lapsemme ollessa puolivuotias olin tutustunut paikkakuntalaisiin muihin äiteihin ja sain kutsun juhliin. Sieltä tullessani(lapsella oli palkattu naapurin likka hoitajaksi) mies pahoinpiteli minut, sillä olin kuulemma huono äiti ja ollut huoraamassa muiden huorien kanssa :(

Jäin ikävä kyllä suhteeseen vielä muutamaksi vuodeksi ja väkivalta raaistui ja olin miltei menettämässä lapsenkin. MIETI TARKKAAN!!!

Nyt me olemme onnellisia kahden lapsen kanssa, jota mies ei halua tavata. Ei kuulemma edes ole varmuudella hänen vaan jonkun muun. No isyystestiin menoa olen miettinyt mutta en tiedä hyödyttääkö se isän halukkuutta tavata lastaan. Tekosyy taitaa olla.

Vierailija
110/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erään kerran riitelimme mieheni kanssa. Yritin läpsäistä sitä kädellä naamaan jolloin hän otti kädestä kiinni ja sanoi "et koskaan enää yritä mitään tälläistä". Enkä ole yrittänyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli suhde kaksi vuotta ja muutin miehen työn perässä toiselle (hänen synnyinseudulleen). Siellä mies muuttui jotenkin sovinistiksi ja alkoi vain pyöriä vanhojen kavereiden kanssa minun jäädessä yksin pienen vauvan kanssa. Lapsemme ollessa puolivuotias olin tutustunut paikkakuntalaisiin muihin äiteihin ja sain kutsun juhliin. Sieltä tullessani(lapsella oli palkattu naapurin likka hoitajaksi) mies pahoinpiteli minut, sillä olin kuulemma huono äiti ja ollut huoraamassa muiden huorien kanssa :(

Jäin ikävä kyllä suhteeseen vielä muutamaksi vuodeksi ja väkivalta raaistui ja olin miltei menettämässä lapsenkin. MIETI TARKKAAN!!!

Nyt me olemme onnellisia kahden lapsen kanssa, jota mies ei halua tavata. Ei kuulemma edes ole varmuudella hänen vaan jonkun muun. No isyystestiin menoa olen miettinyt mutta en tiedä hyödyttääkö se isän halukkuutta tavata lastaan. Tekosyy taitaa olla.

Tässäkin tapauksessa väkivalta on tullut kuvioihin jo kahden vuoden kuluessa, ja käytös muuttunut jo ennen väkivaltaa sovinistiseksi. Ei ne luonnevikaiset yleensä pysty todellista luonnettaan 12 vuotta salaamaan. Ja yleensä väkivalta alkaa pikkuhiljaa, ensin haukkumisella ja muulla verbaalisella alistamisella ja halveksunnalla, siirtyen sitten tönimiseen ja siitä kovempaan väkivaltaan. Jos väkivalta alkaa tuolla tavalla puskista yli kymmenen vuoden väkivallattomuuden (ap kertoo että suhde ollut hyvä, silloin siihen ei liene ole kuulunut sanallinenkaan alistaminen aiemmin) jälkeen, on ihan perustelua epäillä jotain aivosairautta tai aloitettua steroidien tai muiden huumeiden käyttöä. Ihminen tietysti kehittyy ja voi kasvaa henkisesti koko ikänsä, mutta aikuisen persoonan muuttuminen yhtäkkiä väkivallattomasta väkivaltaiseksi, ilman jotain fysiologista syytä, on kyllä käytännössä lähes mahdotonta. Jotain merkkejä aggressioista tunteiden purku keinona on ollut jo aiemmin. Joko ap on täysin ummistanut silmänsä asialta, tai sitten hän on keksinyt koko jutun. Kallistun jälkimmäisen puolelle.     

Vierailija
112/121 |

Kaksi vuottakin on pitkä aika mielestäni esittää muuta kuin on. Luulin, että kahdessa vuodessa jo oikea luonne paljastuisi ja uskalsimme tehdä pienokaisen. Ennen hänen kotipaikkakunnalleen muuttoamme ei minkäänlaisia pahoja merkkejä ollut ilmassa. Ei todellakaan mikään sovinisti raivoaja vaan iloinen ja urheilullinen ihana mieheni. Jotenkin se muutto muutti myös mieheni :( Ehkä pienessä lintukodossa yhdessä lenkkeillessäme hän salaa haaveilikin ryyppäämisestä jätkien kanssa ja minun alistamisestani. Muuttui vaan kyllä ihan kusipääksi kavereidensa kanssa.

Kuinka kauan pitää asua yhdessä ja seurustella, että voi tehdä lapsen yms. 20 vuotta, että oikea luonne paljastuu vai kauanko? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkiekossa riidan (tappelun) aloittaja saa aina 2+2 minuuttiaj ja se jälkimmäinen osapuoli vain 2 minuuttia, eikä aina sitäkään, jos jälkimmäisen toiminta katsotaan itsepuolustukseksi henkistä väkivaltaa kohtaan.

Ei ole olemassa sellaista kuin "itsepuolustus henkistä väkivaltaa kohtaan".

On toki. Henkinen itsepuolustus on muun muassa omasta itsetunnosta huolehtimista, ystävien kanssa keskustelua ja ikävien ihmisten välttämistä. Suosittelen kaikille.

Vierailija
114/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olisin laittanut jo eropaperit menemään ja etsisin kiireellä kämppää/asuisin vanhempieni luona jo. Mua ei lyödä kuin kerran ja se on sitten siinä se suhde. Onneksi ei ole tarvinnut koskaan joutua ko. tilanteeseen. En tiedä oliko tästä vastauksesta mitään hyötyä, kun jokainen kuitenkin tekee omat ratkaisunsa. Minä en vaan ymmärrä naisia jotka jäävät lyövän miehen luokse. Miksi mies ei voisi lyödä uudestaan, kun on lyönyt kerran?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/121 |

Kaikki naiset varmaan ajattelevat, että heitä ei lyödä kuin kerran. Kaikki uskovat että lähtisivät heti. Eihän kukaan suunnittele antavansa pahoinpidellä itseään. Mutta jos mies lyökin oikeasti, moni ei lähde. Osa ei lähde ennen kuin jalat edellä.

Vierailija
116/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aika paskamainen tilanne. Kun miettii teidän yhteistä historiaa. Itse mietin lähtöä, nainen käynyt riveleihin kiinni muutaman kerran (vaikka tätäkin keskustelua seuranneena, monen mielestä tämä on täysin sallittua litsareiden ja tönimisten ohella). Viimeksi alko tulemaan potkuja. Joo, eihän se sinällään mitää suurta saa aikaan ja helposti fyysisen tappelun voittaisin, mutta kun en halua tälläistä, se on ahdistavaa...

Meillä on pieni lapsi ja uhannut huoltajuuden viemisellä jos lähden.

Niin, aika moni tässä ketjussa ollut sitä mieltä että naista saa lyödä koska hän harjoittaa henkistä vakivaltaa miestä kohtaan. Henkistä vakivaltaa on se, että osallistuu riitaan sen sijaan että kuuntelisi nöyränä ja rauhoittelisi miestä.

Hesarissa oli hiljattain juttua siitä, miten huoltajuuskiistat ratkaistaan oikeudessa. Äidin suosiminen kiistoissa osoittautui myytiksi. Nainen saa lapset useammin, koska yleensä mies ei edes halua huoltajuutta.

Vierailija
117/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotain särkyi pysyvästi. Myönnä se ja mieti jatkoa pitkään ja hartaasti. T: Yhä kiihtyvien lyöntien ex-uhri, joka älysi lähteä vielä elävänä. Ja lyönnin syy vaikkapa "Mitä vittua tuijotat"?

Ota aapee yhteys: lyömätön linja.

Vierailija
118/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jäisi odottamaan enää toista kertaa. Voihan se olla niin, että mies on koko elämänsä aikana vain kerran väkivaltainen. Mutta kun tuota ei voi mitenkään tietää, että jääkö oikeasti vain yhdeksi kerraksi. Varsinkin kun mies on pakoillut sen sijaan että olisi ottanut heti vastuun tekemisistään, niin kyllä lähtisin todellakin karkuun ja vauhdilla!

Vierailija
119/121 |
11.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juoksisin ja lujaa!

Vierailija
120/121 |
14.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten menee ap, oletko kunnossa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi yksi