Mies löi riidan yhteydessä, ero ainoa vaihtoehto?
Ollaan oltu miehen kanssa melkeen 12v yhdessä eikä koskaan aikaisemmin ole tapahtunut mitään vastaavaa. Riitoja on muutenkin todella harvoin, ehkä kerran puolessa vuodessa tai jopa harvemmin. Elämä on ollut kaikin puolin hyvää, tietysti elämässä on välillä ollut rankempia jaksoja, joista on selvitty toinen toista tukemalla ja nämä koettelemukset on vaan vahvistaneet liittoamme.
Meillä oli alkuviikosta riitaa, pari päivää ennen kun mies lähti työmatkalle. Riidan yhteydessä mies käyttäytyi todella uhkaavasti ja löi minua ensin kasvoihin. jonka takia horjahdin ja löin sitten vielä pääni lattiaan. Mies näytti ensin siltä, että aikoisi hyökätä uudelleen kimppuuni, sitten ilme muuttui säikähtäneeksi ja mies lähti ulos. Tämän jälkeen otin lapsen ja vein hänet vanhemmilleni ja menin itse lääkäriin varmistamaan olenko kunnossa. Mitään pahempaa ei onneksi tapahtunut, selvisin säikähdyksellä. Kotiin en uskaltanut mennä ennen kun tiesin miehen lähteneen työmatkalle ja olevan pari viikkoa poissa. Miehelle ilmoitin, että olen lapsen kanssa toistaiseksi pois kotoa.
Olen niin ihmeissäni ja peloissani tästä tapahtuneesta. En olisi ikinä uskonut, että mies tekisi jotain tällaista. Mikään ei ole koskaan viitannut siihen, että olisi väkivaltainen. Onko ainoa vaihtoehto ero? Vai voiko olla vaan yksittäinen tapaus, jos menisi esim. terapiaan niin voisiko auttaa?
Vanhempieni lisäksi olen kahdelle hyvälle ystävälle tästä puhunut ja heidän mielestään minun pitäisi antaa miehelle vielä mahdollisuus eikä heti miettiä eroa. Itse en ole ollenkaan varma, koska pelkään todella paljon tuon tapahtuneen takia. En tiedä, miten pystyisin vielä luottamaan mieheen, ilman että koko ajan miettisin millonkohan sama tapahtuu uudestaan. Lisäksi olen aina ollut sillä kannalla, että jos mies lyö ensimmäisen kerran niin en jää odottamaan toista kertaa. Tästä huolimatta on tullut mietittyä, että olisiko kuitenkin annettava mahdollisuus? Vai olisiko se omalla hengellään leikkimistä, jos mies tekisi saman kuitenkin uudestaan?
Meillä on tosiaan yksi 3v lapsi. Pelottaa myös hänen puolesta, jos jään tähän suhteeseen, että tekeekö mies jossain vaiheessa lapsellekin jotain. Tai jos eroamme, niin miten uskallan antaa miehen tavata lasta, jos hällä just sillon syystä tai toisesta palaa pinna ja tekee lapselle jotain.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekossa riidan (tappelun) aloittaja saa aina 2+2 minuuttiaj ja se jälkimmäinen osapuoli vain 2 minuuttia, eikä aina sitäkään, jos jälkimmäisen toiminta katsotaan itsepuolustukseksi henkistä väkivaltaa kohtaan.
Ei ole olemassa sellaista kuin "itsepuolustus henkistä väkivaltaa kohtaan".
Vierailija kirjoitti:
Miehenäsi en palaisi MISSÄÄN NIMESSÄ takaisin, kätkisin omaisuuteni ja tekisin rikosilmoituksen lapsen kaappaamisesta ja hakisin eroa välittömästi.
Aha, sitten sinä tekisit niin. Meillä on avioehto ja molemmilla on omaisuutta/rahaa, minulla enemmän perinnön takia.. En ole myöskään kaapannut lasta. Mikäli päädymme eroon, niin mies saa kyllä tavata lastaan, tätä en aio edes yrittää estää, koska isä on lapselle tärkeä, kunhan jollain lailla tiedän, että lapsi on turvassa.
ap
Ap olen pahoillani näistä laasalaisista jotka ovat tulleet provoamaan tähän keskusteluun. Vakava aihe ja jotkut täällä huutelevat miesvihaa. He eivät ymmärrä mitä tekevät. Tai sitten ymmärtävät erittäin hyvinkin, kyllähän nuo odinitkin väittävät olevan naisten turvallisuuden puolella ja silti vetävät vaimojaan pataan.
kaikenmaailman sikoja tekin naitte. Hyviäkin miehiä olisi tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen tulisi ymmärtää ja myöntää kuinka isosta asiasta on kyse. Hänen tulisi selittää ja käydä asiaa läpi apn kanssa niin paljon kuin ap haluaa. Hänen tulisi pyytää oikeasti anteeksi (ei tavan takia tai pakotetusti) ja tehdä kaikkensa ettei tämä toistu. Eli jos masentunut tai vastaavaa niin hoitoon. Jos aloittanut vaikka jotkut lääkkeet/doping aineet jotka aiheuttivat niin kertoa ja lopettaa. Ja mennä joka tapauksessa terapiaan.
Se että lupaa ettei tämä toistu koskaan ei ole minkään arvoista. Mutta se että selittää miksi ja selittää miten konkreettisesti estää ettei toistu esim terapia. Sitten voisin harkita yhdessä jatkamista.
Jännää kuinka te kaikki miesvihaajat ja uhriutujat olette sitä mieltä, että vika on vain miehessä ja ainoastaan miehen tulee muuttua?
Aloittaja saa siis jatkaa henkistä väkivaltaansa ja kotinsa ilmapiirin myrkyttämistä ja terrorisointia samaan vanhaan tapaansa?
Oletko unohtanut ottaa lääkkeesi vai onko joku nainen loukannut sinua niin pahasti, että täytyy jokaiseen tämän tapaiseen ketjuun tulla väittämään, että vika on aina uhrissa (naisessa) eikä siinä joka käyttäytyi väkivaltaisesti?
Tuo miesviha ulisija alkaa käydä jo tylsäksi. Tässäkin keskustelussa käydään läpi apn esittämää tilannetta. Ihan totta että apn miehellä on varmasti oma näkökulmansa asiaan. Mutta vaikka kukaan meistä ei sitä tiedä tuo miesviha ulisija väittää että ap käyttäisi henkistä väkivaltaa jne. Todellisuudessahan voi olla että tuo lyönti johtuu vaikka jostain sairaudesta miehellä. Aivokasvaimesta jne. Mutta miesvihaulisija jankkaa vaan omaa yksipuolista näkemystään vaikka ei tiedä tilanteesta mitään muuta kuin apn kertomuksen.
Miesviha ulisija voisitko käydä juttelemassa jollekkin ammattilaiselle tuosta isosta patoutuneesta vihastasi. Ei täällä huutelu auta sinua eikä surkeasti perustellut mielipiteesi muuta kenenkään käsitystä miehistä ainakaan parempaan suuntaan. Lähinnä säälittää nuo huutelusi.
Onko mahdollista että miehesi käyttää steroideja? Kuntoileeko?
Karmea miesviha viesti taas ilmestyi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekossa riidan (tappelun) aloittaja saa aina 2+2 minuuttiaj ja se jälkimmäinen osapuoli vain 2 minuuttia, eikä aina sitäkään, jos jälkimmäisen toiminta katsotaan itsepuolustukseksi henkistä väkivaltaa kohtaan.
Ei ole olemassa sellaista kuin "itsepuolustus henkistä väkivaltaa kohtaan".
Jääkiekossa voidaan tuomita tappelun aloittaja = henkinen väkivalta, tappelun aloittajaksi, jos toinen osapuoli ei osoita riitelyn halua. Tämä on FAKTA!
Jääkiekkoilija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu miehen kanssa melkeen 12v yhdessä eikä koskaan aikaisemmin ole tapahtunut mitään vastaavaa. Riitoja on muutenkin todella harvoin, ehkä kerran puolessa vuodessa tai jopa harvemmin. Elämä on ollut kaikin puolin hyvää, tietysti elämässä on välillä ollut rankempia jaksoja, joista on selvitty toinen toista tukemalla ja nämä koettelemukset on vaan vahvistaneet liittoamme.
Meillä oli alkuviikosta riitaa, pari päivää ennen kun mies lähti työmatkalle. Riidan yhteydessä mies käyttäytyi todella uhkaavasti ja löi minua ensin kasvoihin. jonka takia horjahdin ja löin sitten vielä pääni lattiaan. Mies näytti ensin siltä, että aikoisi hyökätä uudelleen kimppuuni, sitten ilme muuttui säikähtäneeksi ja mies lähti ulos. Tämän jälkeen otin lapsen ja vein hänet vanhemmilleni ja menin itse lääkäriin varmistamaan olenko kunnossa. Mitään pahempaa ei onneksi tapahtunut, selvisin säikähdyksellä. Kotiin en uskaltanut mennä ennen kun tiesin miehen lähteneen työmatkalle ja olevan pari viikkoa poissa. Miehelle ilmoitin, että olen lapsen kanssa toistaiseksi pois kotoa.
Olen niin ihmeissäni ja peloissani tästä tapahtuneesta. En olisi ikinä uskonut, että mies tekisi jotain tällaista. Mikään ei ole koskaan viitannut siihen, että olisi väkivaltainen. Onko ainoa vaihtoehto ero? Vai voiko olla vaan yksittäinen tapaus, jos menisi esim. terapiaan niin voisiko auttaa?
Vanhempieni lisäksi olen kahdelle hyvälle ystävälle tästä puhunut ja heidän mielestään minun pitäisi antaa miehelle vielä mahdollisuus eikä heti miettiä eroa. Itse en ole ollenkaan varma, koska pelkään todella paljon tuon tapahtuneen takia. En tiedä, miten pystyisin vielä luottamaan mieheen, ilman että koko ajan miettisin millonkohan sama tapahtuu uudestaan. Lisäksi olen aina ollut sillä kannalla, että jos mies lyö ensimmäisen kerran niin en jää odottamaan toista kertaa. Tästä huolimatta on tullut mietittyä, että olisiko kuitenkin annettava mahdollisuus? Vai olisiko se omalla hengellään leikkimistä, jos mies tekisi saman kuitenkin uudestaan?
Meillä on tosiaan yksi 3v lapsi. Pelottaa myös hänen puolesta, jos jään tähän suhteeseen, että tekeekö mies jossain vaiheessa lapsellekin jotain. Tai jos eroamme, niin miten uskallan antaa miehen tavata lasta, jos hällä just sillon syystä tai toisesta palaa pinna ja tekee lapselle jotain.
Porvoosta päivää. Miksi olet pois kotoa kun mies kerran on 2 viikkoa pois?
Olin poissa kotoa sen pari päivää ennen kun mies lähti työmatkalle.
ap
Vierailija kirjoitti:
No jos ihan noin kovasti nyrkillä lyö, niin on aika vakavasta asiasta kysymys. Eihän se tietysti lievempikään väkivalta ole hyväksyttyä, mutta ajattelen tässä nyt sitä edeltävää 12 vuotta ilman mitään väkivallan merkkejä, niin ehkä jonkun tönäisyn voisi keskustelun ja terapian jälkeen antaa anteeksi, mutta tuollaista ei voi ohittaa helposti. Onko miehen käytös muuttunut mitenkään muuten? Meinaan jos todellakaan ei ole ollut mitään väkivallan uhkaa 12 vuoteen ja yhtäkkiä nyrkillä vetäisee naamaan, niin itsellä tulee ensimmäisenä mieleen aivokasvain tai jokin muu aivojen etulohkoon vaikuttava sairaus.
Ihmettelen myös sitä, että noin rajun väkivallan jälkeen lähipiirisi suosittelee yhdessä pysymistä. Jos itselle tapahtuisi tuolla tavoin, olisivat vanhempani ja sisarukseni ensimmäisenä tekemässä muuttokuormaa. Aloituksesta saa muutenkin käsityksen paljon lievemmästä tilanteesta, kuin että tikkejä silmäkulmassa ja näön menetyskin lähellä. Jotenkin tuokin on vähän epäuskottavaa että 12 vuotta ei mitään merkkejä ja sitten kerralla tuollainen paukku. Muistuttaa aika paljon erästä terassinrakentamisepisodia, jossa vasarat lenteli. Voihan tämä tietysti tottakin olla, mutta varmasti hyvin harvinaista että ihminen muuttuu yhtäkkiä väkivaltaiseksi parisuhteessa 12 vuoden jälkeen.
Täsmälleen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Ihminen ei muutu yhtäkkiä ilman jotain fysiologista syytä. Sairauden lisäksi myös aineet voi tehdä tuota persoonan muutosta.
Sanoisitteko kasvokkain nuo samat asiat ap:lle mitä täällä anonyymisti kirjoittelette?
Mikäli oikeasti voisitte mennä syyllistämään ja haukkumaan miehensä hakkaamaa naista, niin olette kyllä tosi pitkän terapian tarpeessa.
En haluaisi pelotella, mutta tiedän tapauksen kun normaalisti rauhallinen ihminen alkoi yhtäkkiä saada raivokohtauksia ja löytyikin aivokasvain taustalta. Aivokasvainta tosin ei älytty epäillä ennen kun tuli myös epileptiset kohtaukset kuvioihin.
Ja mitä sanoit sille, että se tuli noin vihaiseksi?? Voin kokemuksesta sanoa, että nainen osaa tarpeen vaatiessa mennä liian pitkälle, kuten exäni sanoi. Anteeksi pyytely ja muu ei yleensä auta asiaa, ainakaan oman kokemukseni perusteella. Itse ainakin miettisin eroa tai ainakin erilleen muuttoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekossa riidan (tappelun) aloittaja saa aina 2+2 minuuttiaj ja se jälkimmäinen osapuoli vain 2 minuuttia, eikä aina sitäkään, jos jälkimmäisen toiminta katsotaan itsepuolustukseksi henkistä väkivaltaa kohtaan.
Ei ole olemassa sellaista kuin "itsepuolustus henkistä väkivaltaa kohtaan".
Jääkiekossa voidaan tuomita tappelun aloittaja = henkinen väkivalta, tappelun aloittajaksi, jos toinen osapuoli ei osoita riitelyn halua. Tämä on FAKTA!
Jääkiekkoilija
Eli jääkiekossa joku sanoo pahasti toiselle ja toinen sitten mitään riitelynhalua osoittamatta tipauttaa hanskat jäähän ja vetää pahastisanojaa turpaan - ja molemmat jäähylle? Et ymmärrä jääkiekosta mitään, etkä myöskään elämästä joka ei ole jääkiekkoa. Tämä on FAKTA!

Vielä enemmän naisilla on kokemusta siitä että miehet osaavat mennä liian pitkälle. Toisin kuin se exäsi, he eivät sano sitä koska makaavat haudassa. Olet täysio tollo, kun edes kysyt mitä aloittaja sanoi. Sinua ei saisi päästää keskustelupalstalle tai mihinkään ihmisten ilmoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekossa riidan (tappelun) aloittaja saa aina 2+2 minuuttiaj ja se jälkimmäinen osapuoli vain 2 minuuttia, eikä aina sitäkään, jos jälkimmäisen toiminta katsotaan itsepuolustukseksi henkistä väkivaltaa kohtaan.
Ei ole olemassa sellaista kuin "itsepuolustus henkistä väkivaltaa kohtaan".
Jääkiekossa voidaan tuomita tappelun aloittaja = henkinen väkivalta, tappelun aloittajaksi, jos toinen osapuoli ei osoita riitelyn halua. Tämä on FAKTA!
Jääkiekkoilija
Eli jääkiekossa joku sanoo pahasti toiselle ja toinen sitten mitään riitelynhalua osoittamatta tipauttaa hanskat jäähän ja vetää pahastisanojaa turpaan - ja molemmat jäähylle? Et ymmärrä jääkiekosta mitään, etkä myöskään elämästä joka ei ole jääkiekkoa. Tämä on FAKTA!
Jääkiekossa aloittaja saa aina suuremman tuomion, ei koskaan pienempää vaikka häviäisi taistelun. Usko jo, tämä on faktaa!
Tämä ketju ei ollut jääkiekosta. Eikä uliulimiehen traumoista, kun ei kukaan nainen huoli sitä. Joten painukaa vittuun, idiootit.
Tuntuu tosi pahalta kuulla että ap lyönnin voimasta kaatui ja löi päänsä..hyvä että olet kunnossa, ap :(