Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oulun vauvamurhaaja sai lievennystä hovista

Vierailija
10.06.2016 |

Rovaniemen hovioikeus on muuttanut Oulun vauvasurmien tuomiota merkittävästi.

Oulun käräjäoikeus antoi oululaiselle naiselle elinkautista viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta noin vuosi sitten.

Rovaniemen hovioikeus antoi oman tuomionsa tänään. Sen mukaan teot eivät olleet murhia vaan tappoja. Lisäksi syytteet hautarauhan rikkomisesta hylättiin.

Ei erityisen julma tai raaka teko

Oikeuden mukaan teot kohdistuivat puolustuskyvyttömiin ja äidin huolenpidosta riippuvaisiin vastasyntyneisiin lapsiin, mutta tuomitulla todettujen mielentilan häiriöiden todettiin vaikuttaneen tekoon. Oikeudessa ei ilmennyt, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut tarkoituksellisesti pitkittää tai aiheuttaa kärsimystä synnyttämilleen lapsille.

Tekoa ei oikeuden arvion mukaan oltu tehty vakaasti harkiten, sillä tekijä ei vaikuta olleen valmistautuneen lasten surmaamiseen ja piilottamiseen. Oikeus arvioi naisen toiminnan viitanneen lähinnä tämän persoonallisuuden häiriöön kuuluvaan keinottomuuteen, toivottomuuteen ja avuttomuuteen. Naisella oli taipumus valehteluun, salailuun ja asioiden lykkäämiseen myöhempään. Mielentilalausunnon mukaan nainen oli kuitenkin syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa.

Näiden seikkojen vuoksi hovioikeus katsoi, ettei teko ollut kokonaisuutena arvioiden törkeä.

Sulki vastasyntyneen löylykiuluun

Nainen synnytti kaksi poikaa ja kolme tyttöä yksin kotonaan. Nainen jätti elävinä syntyneet lapsensa vaille lämpöä ja hoitoa ja sulkenut ne erilaisiin astioihin, kuten sankoon, löylykiuluun sekä kenkälaatikkoon, minkä seurauksena lapset ovat kuolleet. Vauvat elivät 1–4 vuorokautta. Ensimmäinen synnytys tapahtui vuonna 2005 ja viimeinen 2013.

Hovioikeuden mukaan rikoksessa on lapsensurman piirteitä, mutta nainen ei toiminut synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistustilassa. Myöskään surma ei sovi nimikkeeksi, sillä nainen ei toiminut lieventävien asianhaarojen vallitessa. Näin ollen rikosnimikkeenä jäljelle jää tappo.

Nainen tuomittiin aikaisemman elinkautisen tuomion sijaan kolmentoista vuoden ehdottomaan vankeuteen.

http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/kaleva-jarkyttavien-vauvasurmie…

Kommentit (73)

Vierailija
21/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas hovioikeus törttöilee. Nuo tuomarit ovat todellisuudesta irtautuneita, ei voi muuta sanoa.

Väärin. Olet itse todellisuudesta irtautunut ja hovioikeuden tehtävä on tarkastella asiaa kiihkottomasti ja objektiivisesti.

Eipä ole kovin objektiivista päästää aiemmin pois. Taitaa olla vielä useitä vuosia lisääntymiskykyinen. Eikös siellä telkien takana olisi kyetty varmistamaan, ettei hankkiudu uudestaan raskaaksi?

Ei, eikä sille taida olla perusteita. Perhetapaamisten ja lomien aikana vanki voi hankkiutua raskaaksi aivan vapaasti. Huoltajuus ja tapaamisoikeus syntyviin lapsiin häneltä voidaan evätä mikäli katsotaan siihen sisältyvän riskejä.

Vierailija
22/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä psykonainen on siis vapaalla noin neljän vuoden kuluttua. Tuomio puolitetaan 6,5 vuoteen ja vielä tutkintavankeusaikakin vähennetään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näinhän se menee. Naiset saa pienempiä tuomioita kun miehet. Tasa-arvoistako? Not.

Vierailija
24/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Nainen synnytti kaksi poikaa ja kolme tyttöä yksin kotonaan. Nainen jätti elävinä syntyneet lapsensa vaille lämpöä ja hoitoa ja sulkenut ne erilaisiin astioihin, kuten sankoon, löylykiuluun sekä kenkälaatikkoon, minkä seurauksena lapset ovat kuolleet. Vauvat elivät 1–4 vuorokautta. Ensimmäinen synnytys tapahtui vuonna 2005 ja viimeinen 2013."

Ei jumalauta, että pistää vihaksi. Miten ihmeessä tuon kuvauksen perusteella kyseessä ei ole murha?

Siihen vastataan siinä lauselmassa:

Tekoa ei oikeuden arvion mukaan oltu tehty vakaasti harkiten, sillä tekijä ei vaikuta olleen valmistautuneen lasten surmaamiseen ja piilottamiseen.

Hovioikeuden mukaan rikoksessa on lapsensurman piirteitä, mutta nainen ei toiminut synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistustilassa. Myöskään surma ei sovi nimikkeeksi, sillä nainen ei toiminut lieventävien asianhaarojen vallitessa. Näin ollen rikosnimikkeenä jäljelle jää tappo.

Vierailija
25/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas hovioikeus törttöilee. Nuo tuomarit ovat todellisuudesta irtautuneita, ei voi muuta sanoa.

Väärin. Olet itse todellisuudesta irtautunut ja hovioikeuden tehtävä on tarkastella asiaa kiihkottomasti ja objektiivisesti.

Eipä ole kovin objektiivista päästää aiemmin pois. Taitaa olla vielä useitä vuosia lisääntymiskykyinen. Eikös siellä telkien takana olisi kyetty varmistamaan, ettei hankkiudu uudestaan raskaaksi?

Ei, eikä sille taida olla perusteita. Perhetapaamisten ja lomien aikana vanki voi hankkiutua raskaaksi aivan vapaasti. Huoltajuus ja tapaamisoikeus syntyviin lapsiin häneltä voidaan evätä mikäli katsotaan siihen sisältyvän riskejä.

Lomien.....😨

Vierailija
26/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Psykiatriseen /suljetulle osastolle loppuiäksi, todella sairas nainen ! !!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja jo se, että ei ole käynyt neuvolassa tai kertonut kenellekkään kielii siitä, että kyseessä on kaikkien kohdalla MURHA. Tappo olisi, jos ei olisi asiaa harkinnut, todellakin on tiennyt jo heti alusta asti kerran ei ole neuvolaankaan mennyt tai mihinkään ilmoitellut-

Vierailija
28/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä psykonainen on siis vapaalla noin neljän vuoden kuluttua. Tuomio puolitetaan 6,5 vuoteen ja vielä tutkintavankeusaikakin vähennetään.

Tutkintavankeus on ihan samanlaista vankeutta kuin se muukin vankeus joten sen "vähentäminen" ei vaikuta mihinkään. Nainen on istunut oikeassa vankilassa "tutkintavanki"-nimikkeellä odottaessaan hovioikeuden päätöstä. Tutkintavankeudessa vangin elämä on hieman rajoitetumpaa eikä esimerkiksi ole mahdollisuutta lomiin.

Psykonainen ei myöskään ole puolivälin jälkeen vapaalla vaan valvotussa ehdonalaisessa, joka muutetaan ehdottomaksi mikäli valvontaan asettamisen ehtoja ei noudateta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies olisi saanut kaikista kovimman tuomion feministi tuomarit...

Vierailija
30/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on tappanut viisi kertaa, niin kyllä se aika vakaata harkintaa silloin on. Yksi kerta voisi olla vahinko, mutta noin monta kertaa ei millään ilveellä voi olla vahinko. Ja ei käsitellyt ruumiita pahennusta herättävällä tavalla hovin mielestä. Antoi ruumiiden mädäntyä kellarissa ja kuljetteli niitä mukanaan asunnosta toiseen. Ei ole pahennusta herättävää, häh?

Käräjäoikeus tuomitsi oikein, elinkautisen. Tämä hovin tuomio on oikeasti jostain muusta maailmasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itkettää todella kun lukee mitä teki vauvoille. Elivät suljetuissa astioissa 1-4vrk. Vitun sairasta. Suljettuun kellariin tollanen sontaläjä kuuluisi loppuiäkseen.

Vierailija
32/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ei muuten missään artikkelissa mainita rikollisen nimeä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi on sairas maa kun vastasyntyneiden sarjamurhaajaa paapotaan näin.

Vierailija
34/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei olisi minusta ansainnut saada syntyä naiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi minusta ansainnut saada syntyä naiseksi.

Ei tuollainen ansaite syntyä mieheksikään. Olisi syntynyt vaikka broileriksi.

Vierailija
36/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa lapsilla ei ole arvoa. Aina, aina lapsiin kohdistuvissa rikoksissa annetaan minimituomiot. Mitä ihmeellisimpiä perusteluja haetaan sille miksi aikuinen tekee pahaa. Tekijää ymmärretään ja heitä joskus jopa kannustetaan takaisin lasten pariin.

Vierailija
37/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan selvillä miten nainen on itse kyennyt jatkamaan normaalielämää synnytyksen jälkeen? Vai onko kyseessä joku super(onnekas)synnyttäjä? Meinaan, kaikki jälkeiset, repeymät ja sen sellaiset...

Miksi tää saa alapeukkuja? Eikö kukaan muu ole miettinyt että miten niin onnekkaasti on onnistunut viisi kertaa synnyttämään ilman ongelmia? Ihmisvauvan pää kun ei ihan luonnollisesti tai nätisti usein tule ulos. Vai onko hän ihan riekaleina alakerrasta...

Vierailija
38/73 |

Olisi voinut päästä myös paljon vähemmällä:

4 § (21.4.1995/578)

Lapsensurma

Nainen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa, on tuomittava lapsensurmasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Vierailija
39/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan selvillä miten nainen on itse kyennyt jatkamaan normaalielämää synnytyksen jälkeen? Vai onko kyseessä joku super(onnekas)synnyttäjä? Meinaan, kaikki jälkeiset, repeymät ja sen sellaiset...

Miksi tää saa alapeukkuja? Eikö kukaan muu ole miettinyt että miten niin onnekkaasti on onnistunut viisi kertaa synnyttämään ilman ongelmia? Ihmisvauvan pää kun ei ihan luonnollisesti tai nätisti usein tule ulos. Vai onko hän ihan riekaleina alakerrasta...

No tämä on spekulaatiota, mutta ekanhan synnytti sairaalassa. Mitä enemmän synnytyksiä, sen helpommin vauvat yleensä tulee ulos, ellei kohdalle satu jotain erikoisongelmia. Ja osa vauvoista kai syntyi vielä vähän etuajassa/pienikokoisina.

Kyllä luonto naisen ajaa synnyttämään vaikka yksin, toki riskit on suuret jos kaikki ei menekkään normisti.

Vierailija
40/73 |
10.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua säälittää tuo nainen. Voin ihan hyvin kuvitella, että joku on noin yksin ja neuvoton tässä maailmassa, että tekee vaikka noin. Tietysti karmeaa, jos vauvat syntyivät elävänä ja elää kituuttivat jonkun aikaa. Niin ilmeisesti kävi? Sanoisin, että lähimmäsistä pitäisi huolehtia, jos sellaiseen pystyy. Ymmärrän kyllä senkin, ettei vain pysty. Toivottavasti apua pyytävä saa apua.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä kolme