Tiedättekö sellaisen ihmisen
joka yrittää esittää muuta, kun mitä on? Tunnen ihmisen, joka on siis vähävaraisesta perheestä, ainut joka opiskellut ja saanut nyt hyvän ammatin ja statuksen itselleen. Kuitenkin ärsyttää, että kyseinen ihminen haukkuu ja puhuu toisinaan alentavasti ihmisistä, joihin itsekin lukeutui nuorempana. En osaa selittää... On kertonut, että nuorena omasi huonon itsetunnon, mutta kummasti nyt vaikuttaa niin ylpeältä ja itsevarmalta. Onko status ja raha tosiaan niin tärkeää ja saako se tällaista aikaan ihmisissä. Muuttaako raha ihmistä?
Kommentit (12)
No ehkä juuri tuota hain takaa. Eli joskus tuntuu että käytöstavat puuttuu, vaikka ulkopuolisille juurikin esittää todella hyväkäytöksistä ja niin sivistynyttä. Mutta lähimmilleen sitten näyttää todellisen puolensa. Siis esittää muuta, kuin on.
Minusta kaikki ihmiset esittävät muuta kuin on sosiaalisissa suhteissa. Jotkut vaan tiedostavat sen, toiset ei. Tämä on ihan yleisinhimillinen piirre, ei siinä mitään pahaa ole.
Miten niin esittää muuta kuin on? Nousukas mikä nousukas..
Ok, eli tällekin on joku termi, no enpäs tiennyt, taas jotain uutta oppii tälläkin palstalla.
Mieheni perhe. Yrittävät kovin olla hienompia ja parempia kuin oikeasti ovat. Jutut menee ihan naurettavuuksiin. Kitkutellaan ja säästetään että pystytään hankkimaan joku yksi kalliimpi juttu jolla sitten yritetään näyttää, että kyllä meillä rahaa riittää. Etenkin yhden varakkaan tuttavaperheen silmissä yrittävät näyttää yhtä hyvätuloisilta kuin tämä ystäväperhe.
Hän on siis rehellinen suhteessa läheisiinsä, kun näyttää todellisen puolensa heille? Onko sinulla ongelmia? Ei ne kivatkaan ole oikeasti kivoja… Aika raadollisia, mutta myös reiluja me ihmiset olemme ja se olisi parempi hyväksyä.
Mistä tiedät, että hänellä oli itsetunto-ongelmia nuorempana? Ehkä asian kääntöpuoli onkin, että hänellä oli enemmän halua menestyä ja toteuttaa unelmiaan kuin sinulla? Ehkä hän on nyt siinä asemassa johon koki alun alkaenkin kuuluvansa? Sekään ei liene aivan ongelmatonta, kun tulee erilaisesta ympäristöstä uutena joukkoon?
Vierailija kirjoitti:

Tiedän itsetunto-ongelmista, koska hän on kertonut itse. Minulla ei ole ongelmia, kunhan kysyin ja mietin, muuttaako raha ihmistä. Luin nousukkaista, siis kyseinen ihminen on juuri sellainen.
ap
No itse ajattelen, että on hävennyt perheensä laiskuutta ja saamattomuutta ja itse päättänyt pyrkiä parempaa. Minusta hienoa ja jos on nähnyt sitä lusmuilua ja köyhää elämää todennut sen olevan ihan omaa syytä niin kyllä siitä syntyy melkoinen inho sellaista sakkia kohtaan.
Ei todellakaan tällainen ihminen esitä sellaista mitä ei ole, vaan töitä tekemällä on saavuttanut parempaa. Kyllä niitä ruikuttajia ja nurisijoita on tarpeeksi, jotka on jättäytyneet peruskoulun varaan eikä mitään halua opintoihin eikä itsensä kehittämiseen. Ruikutetaan vain ettei valtio anna töitä eikä saa tarpeeksi rahaa.

Hyvin sanottu! Olen samaa mieltä tästä. Mutta pitääkö sillä saavutetulla statuksella ns. pröystäillä?
Kyllä täytyy voida kertoa onnistumisistaan. Ei se mitään pröystäilyä ole, vaan täysin oikeutettua toimintaa.
Joskus joku varsinkin vanhempi sukulaisrouva on kehunut vävyjensä ja miniöidensä olevan "lukeneita" tai muuten "parempia ihmisiä". Ikäänkuin olisimme ennestään olleet jotakin maakuopissa asuneita alkuasukkaita. :)
Tuollaisesta ihmisestä käytetään perinteisesti ilmaisua nousukas. Hän on lähtenyt sosioekonomisen asteikon alaportailta ja onnistunut hankkimaan ainakin rahaa, mutta sivistys ja hyvä käytös ovat jääneet hankkimatta. Yleensä aika rasittavia tyyppejä.