Pahinta mitä omat vanhempasi ovat sinulle sanoneet

Mua on jäänyt vaivaamaan siitä armanin Canonball jaksosta se Jaffan isän kommentti "kaikki mihin sä kosket muuttuu paskaksi" tms. Että miten paljon ja pitkälle yksi lause voi vaikuttaa.

Onkohan tässäkin ketjussa mainitut jutut enemmän edellisten sukupolvien puheita vai puhutaanko esim. jossain pikkulapsiperheessä edelleen noin?

Äitini, kun kihlajaisia suunniteltiin: "Oot muuten ihan hyvännäköinen, mutta nuo rännit nenät alla".

Äitini kihlajaisissa kaikkien läsnä ollessa: "Mahdatteko kuitenkaan ymmärrää, mitä olette tekemässä".

Miksihän mun kommenttia ei tullut tähän? Tuli vaan että "kommenttisi näytetään hyväksynnän jälkeen" ja muilla näköjään tulee heti näkyviin. Ja toisissa ketjuissa kyllä pystyy kommentoimaan normaalisti.

Isäni haukkui minua aina kännissä ties millä sanoilla, mutta pahiten jäi mieleen "miksi sun piti koskaan syntyä".

Oonko ainoo täältä jonka vanhemmat ei oo sanoneet mitää pahaa? D:

Isä heitti läppää, mutta koska olin pieni, 5-7-vuotias, en tajunnut, ettei hän ollut tosissaan. Tässä esimerkkejä: "Apukouluun sinunnpitäisi mennä eikä leikkikouluun."

"Eihän siitä mitään tule. Minä en enää kehtaa tulla ulos katsomaan, kunnopettelet pyöräilyä. Kaikki muut lapset oppivat sen heti." (Olin 6-vuotias, enkä tosiaan koskaan sitten oppinut pyöräilemään.)

"Meidän tyttö on länkisääri ja pattipolvi, heh heh."

"Mutta sinähän et tietenkään mitään mistään tiedä. Ymmärrys hoi tule puskasta pois!"

Ei siis mitään järisyttävän törkeää, mutta älyni haukkumista olen inhonnut pienestä asti, ja nuo puheet etäännyttivät minut isästä aika tehokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Oonko ainoo täältä jonka vanhemmat ei oo sanoneet mitää pahaa? D:

Varmaan ainakin harvalukuisessa seurassa. Mutta onnea siitä!

Isä minulle kun olin 13: "sinusta ei ole aikuisena muuhun kuin sillan alle persettä jakamaan".

Nuo sanat painaa ja vaikuttaa minuun vieläkin vaikka olen yli 40. Nytkin tuli kyyneleet silmiin kun tuon kirjoitin.

No mulle ei ole kovin pahasti sanottu. Mutta ei kauheesti hyvääkään. Isäni on ollut aina hyvin välinpitämätön minua kohtaan. Äidiltään en muista saaneeni ihan kauheasti mitään suukkoja, haleja tai kehuja. Otan omani kanssa korkojen kera takaisin, halaan, kehun ja pussaan posket puhki 😊

Vierailija kirjoitti:

Olin jostakin käsittämättömästä syystä se perheen musta lapsi. Vaikka menestyin parhaiten koulussa, olin tunnollinen ja ahkera, pidin huolta muista, osasin käyttäytyä, olin esiintymistaitoinen ja osasin (ainakin esittää) reipasta vieraiden aikaan.

Isäni haukkui ja arvosteli minua päivittäin koko lapsuuteni, nuoruuteni ja vielä nyt aikuisenakin aina kun - erittäin harvoin - näemme. Kaikki minussa on huonoa tai huonosti, jopa mieheni on vääränlainen, korkeakoulutukseni täysin väärä ja työ jota teen elääkseni ei isäni mukaan edes ole "oikeaa työtä".

Veljeni oli se paras lapsi jollainen minunkin olisi jostakin syystä pitänyt olla. Hän osasi ilmeisesti isäni mielestä tehdä ne oikeat valinnat: eli jäi asumaan kotipaikkakunnalle eikä missään vaiheessa oikeasti itsenäistynyt.

Tuo jatkuva vertailussa eläminen ja koko ihmisyyteni ja persoonani lyttääminen on yksittäisiä sanojakin pahempaa. Olen edelleenkin siipirikko isäni vuoksi, kovasti joutunut tekemään työtä että olen päässyt pinnalle ja oppinut arvostamaan itseäni.

Aikalailla niinkuin minulla. Olen numero 11.

Ei jumalauta, mitä settiä. Näitä viestejä, kun lukee, oon yhä enemmän sillä kannalla, että lastentekoa tulis jotenki valvoa. Ei kukaan tollasta kohtelua ansaitse.

Iso virtuaalihali jokaiselle <3 ! Ootte kokenu kovia ja vahvempia kuin luulette. Teidän porukat on täsä sitä paskasakkia, ette te!

Huoraksi haukuttiin. Kiusaajaksi, aspergeriksi, kyvyttömäksi ottamaan muita huomioon, ilkeäksi, vittuilevaksi sanottiin. Olin syynä siihen että isä petti äitiä. Oli tyytymätön kun sain 8- kokeesta. Anoreksiani oli vain huomionkipua ja pinnallisuutta. Jouduin hyväksikäytön uhriksi, kiusasi alusvaatteistani. Masennus oli laiskuutta. Huomauteltiin että olin muka lihonut, olin lihavempi kuulema kuin kaverini, minulle oli kuulema kasvanut jenkkakahvat. 

Että olen lihava, pukeudun ja meikkaan sutturamaisesti. Kiitos vaan omalle äidille.

Olen yksi tähän ketjuun kirjoittajista, ja pakko vielä mainita että vaikka isän sanat minulle oli julmat, niin yhtä paljon minua satutti se että äiti antoi sen tapahtua!!!! Hän oli ainoa selväpäinen aikuinen perheessä, tuntui kauhealta ettei hän puolustanut. Jos minun lasteni isä käyttäisi samanlaista kieltä meidän lapsille, niin en ikipäivänä katselisi vierestä!!

Voi teitä ❤️ Nyt tiedän mistä tää av-mammojen paha olo kumpuaa!

Isä kutsui säännöllisesti minua lehmäksi, imbesilliksi ja huoraksi, kun esiteini-iässä kinasin jostain hänen kanssaan. Myös kuvaili tarkasti, millä aikoo minut hakata ja mihin kuntoon, jos en pidä turpaani kiinni. Epäili, että "myyn p*rsettä", kun olin saanut ensimmäiseltä poikaystävältäni korun syntymäpäivälahjaksi.

Äitini sanoi hulluksi, aivovammaiseksi ja "v*tun kermaperseeksi" kun reagoin perhetilanteeseen itkeskelemällä. Hänen mielestään olin myös ruma ja lihava (niin ikään esiteini-iässä, ja olin täysin normaalipainoinen ja häntä hoikempi). Päätyisin kuulemma myymään itseäni ja narkkaamaan, muuhun ei minun älynlahjoillani ollut mahdollisuuksia. Monesti käski poistamaan oksettavan paisenaamani (minulla oli akne) hänen talostaan lopullisesti.

Ei liene yllätys, että myös fyysistä väkivaltaa oli ja paljon. Näin parikymppisenä noita arpia korjaillaan terapiassa, josta äitini sai tietää ja kommentoi, että olen säälittävä ja että muistaisin sitten itkeä terapeutilleni koko rahan edestä, ei minua kuulemma ilmaiseksi kukaan jaksaisikaan kuunnella.

Olen yhä vanhempieni kanssa tekemisissä jonkin verran, pyrin antamaan anteeksi ja toivon, että he muuttuisivat. Turhaa, mutta en ole valmis hyväksymään että he todella vain ovat ilkeitä ja vastuuttomia ihmisiä.

Isä: Minulla ei ole tytärtä.

Isä uhkasi tehdä itsemurhan jos en yhdessä asiassa tee niin kuin hän tahtoi. 

Up

"En enää ikinä ota ketään ristikseni." Muutinkin pois 12-vuotiaana.

"En osta viikkoon ruokaa." En muista mistä syystä tuo oli, en kuitenkaan ollut tehnyt mitään. Pari päivää söin kotona kuivaa ruisleipää, sitten äiti kävikin kaupassa. Olin ehkä 8v.