Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies tappoi itsensä, en jaksa enää, mistään ei saa apua... :(
04.06.2016 |
Meidän elämä oli aikamoista vuoristorataa miehen masennuksen takia useamman vuoden ajan. Terapian ym. ansiosta miehen vointi parani aina välillä hetkellisesti niin, että oli melkeinpä oma itsensä, sitten tuli taas vaikeampi kausi ja mies velloi "pohjamudissa" ja jälleen hoitojen avulla vähitellen palasi normaaliksi itsekseen. Elämä jatkui näin melkeen 4v ajan, kunnes mies vuosi sitten tappoi itsensä, kun taas kerran olonsa meni pahempaan.
Mulla on neljä lasta 12v, 9v, 5v ja 3kk. Nuorin ei ollut millään muotoa suunniteltu ja sain tietää raskaudesta vähän mieheni kuoleman jälkeen. Harkitsin jopa aborttia, mutta en lopulta pystynyt sitä tekemään. Vauva on onneksi ollut melko "helppo" tapaus, päivisin todella aurinkoinen, mutta keskimäärin joka toinen yö heräilee tunnin välein ja kitisee, aina ei ole kuitenkaan nälkä. Joka toinen yö herää syömään yöllä 3-4tunnin välein.
Olen todella väsynyt ja irti poikki kuollut enkä vaan enää jaksais tätä arkea. Joskus on käynyt jopa itsensätappaminen mielessä, mutta sitten lapset jäis täysin yksin enkä sitäkään halua. Tätä ei yhtään auta se, että vauvassa on todella paljon isänsä piirteitä ja välillä sekin ahdistaa todella paljon, kun vaikka yrittäis "unohtaa"tapahtuneen niin silti erityisesti vauva muistuttaa siitä..
Olen monessa paikassa kertonut, että menen oman jaksamiseni äärirajoilla, mutta tähän ei ole juuri muuten reagoitu kun sanottu, että koita kestää tai että ajan myötä helpottaa. No ei siltä tunnu, kaikki tuntuu vaan pahenevan päivä päivältä :(
Lähipiiri auttaa sen minkä pystyvät, mutta heillä on omakin elämä niin ihan hirveästi eivät pysty auttamaan. Toisaalta tarvitsisin varmasti myös ammattilaisen apua, jotta pystyisin nousemaan tästä suosta voittajana.
Kommentit (133)
Senkus haet apua ja käyt juttelemassa. Paikkoja löytyy.
Vai tulisko joku kotio käymään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanottoni ja todella paljon voimia vaikeassa tilanteessasi! Olen todella pahoillani puolestasi ja siitä, että avuntarvettasi ei ole huomioitu. Itse sain lopulta apua SOS-kriisikeskuksesta. Kun tunsin olevani aivan loppu, soitin sinne ja ensimmäinen vastaanottoaikakin järjestyi varsin nopeasti ja toiminta kaikin puolin muutenkin on ollut aivan mahtavaa ja olen todella kiitollinen löydettyäni tämän reitin. En tiedä onko heillä muualla vastaanottoja kuin pk-seudulla, mutta ainakin kriisipuhelin on valtakunnallinen ja siihen onkin useammassa viestissä sinua kehoitettu soittamaan.
Omalla kohdallani tarvitsen myös apua päästäkseni yli läheisen yllättävästä kuolemasta ja siihen liittyvistä tapahtumista ja kokemuksista, jotka ovat ilmeisesti aiheuttaneet minulle traumaperäisen stressihäiriön. Nyt pystyn näkemään jo toivoa siitä, että jonain päivänä ehkä helpottaa. Ja sinun tilanteesi on vielä paljon vaikeampi kokonaisuudessaan, vielä pienien lasten kanssa. Voin vain kuvitella miten rankkaa on tuossa tilanteessa ollut kokea vielä raskauskin hormoniheittelyineen ihan yksin.
Olet todella vahva ihminen kun olet näinkin pitkään sinnitellyt! Tiedän sen tunteen kun pakolla vaan menee tunnista toiseen ja päivästä toiseen eteenpäin, kun ei vaihtoehtojakaan ole annettu. Mutta joskus siinäkin tulee raja vastaan ja nuo tapahtuneet asiat sinun pitäisi päästä käsittelemään jonkun terapeutin kanssa läpi. Mitä jos vaikka soittaisit tuohon kriisipuhelimeen ihan ensimmäiseksi?
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja valtavasti voimia tulevaisuuteenkin!
Vierailija kirjoitti:
Senkus haet apua ja käyt juttelemassa. Paikkoja löytyy.
Vai tulisko joku kotio käymään?
Kerrotko mistä? Aloittajahan kertoi jo olleensa useampaan paikkaan yhteydessä eikä ole saanut apua.
täällä on tullu hirveesti hyviä neuvoja käytännön asioihin liittyen. keskusteluapu, hoitoapu ym on varmasti ekana nyt tarpeen.
niiden lisäks (kun käytännön elämä jotenkin sujuu) tahtoisin kuitenkin suositella sulle esim. Ekhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima. myös muuta kirjallisuutta aiheesta varmasti on. ei varmaan tuu ekana mieleen lukeminen jos jostain saat minuutin vapaa-aikaa, mutta sitä voi tosiaan lukea pikkupikkupätkissäkin. siinä käsitellään mielen tyhjennystä, mindfullnessia, meditaatiota, ei mitään höpöhöpöjä tai uskontojuttuja. mä ite löysin siitä "aseen" jonka avulla voin koska tahansa saada rauhan vaikka fyysisesti mun ympärillä tapahtuis ihan mitä vaan. vuosien kognitiivinen terapia antoi mulle välineitä käsitellä omaa päätä, mutta tuota rauhaa ja pysyvää onnea se ei antanut mitä "mielen tyhjennys" voi.
Teet lastensuojeluilmoituksen, koska tilanteesi vaikuttaa lastenkin hyvinvointiin. Mieluusti 112:n kautta ja vaikka parina perättäisenä päivänä. Sosiaalitoimi tarjoaa tällöin herkemmin apuaan, kun viestejä tulee useita. Mainitse myös oma väsymyksesi ja ajoittaiset itsetuhoiset ajatuksesi. Kerro kaikki ja kysy mitä tukitoimia voisi kiireellisesti järjestyä. Valitettavasti on niin, että tukea ei saa ellei sitä osaa oikealla tavalla pyytää. Muista pyytää myös terapiaa lapsille jossain vaiheessa,sillä isän itsemurha on lapsille varmasti traumatisoiva kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hitto kun mun sydän särkyy sun puolesta ja haluaisin niin kovasti auttaa neuvomalla mistä saisi keskusteluapua mutta kun en itsekään tiedä. Mulla myös tilanne että mieheni kuoli joku aika sitten - meillä ei kuitenkaan yhteisiä lapsia - ja olen kiertänyt ties kuinka monta paikkaa huutamassa että tarvitsen apua että pääsisin asian yli mutta mitään apua en ole saanut. Lääkkeitä kyllä mutta en sitä keskusteluapua mitä tarvitsisin.
En ikinä olisi voinut kuvitella että Suomessa jää täysin yksin ja avutta tällaisen asian kanssa.
Anteeksi jos viestini on sekava. Mitään apuahan ei tästä viestistä sulle ollut mutta haluan silti ottaa osaa suruusi ja toivottaa kovasti voimia. Toivottavasti saat vielä jostain apua, ei tollaisessa tilanteessa selviä yksin ilman että pää hajoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko suunnitella itse - lapset tarhaan ja nukut päivällä
Vauva nyt ei vielä ole tervetullut päiväkotiin, 5v on kolmesti viikossa perhepäivähoitajalla. Ongelmani ei kuitenkaan ole pelkkä univaje vaan se, etten tiedä, miten pääsen ns. yli miehen kuolemasta, miten autan lapsia käsittelemään suruaan jne.
ap
Oletko harkinnut, että aloittaisit oman terapian? Ensin tarvitset lähetteen psykiatrille ja luultavasti saat masennusdiagnoosin. Jos miehesi sairasti pitkään, niin voi olla, että sinullakin on nyt masennus. Ainakin kuulostaa siltä. Tietenkin mukana on normaalia surutyötä ja uupumusta. Aloita ainakin neuvolan psykologilla käyminen. Siellä voit puhua lapsista, heidän surustaan ja miten perheenä toimitte tästä eteenpäin. Voit mennä sinne vauvan kanssa.
Toivotan paljon voimia. Elät nyt hyvin vaikeaa aikaa.
Hei Ap!
Meille saatiin apua puolisoni kuoltua perheneuvolasta. Meillä oli ihan samoin kuin teillä, että keskusteluapua aikuiselle ei tahtonut saada mistään, mutta lapselle varasin ajan penestä. Saatiin sieltä työpari, joista toinen käsitteli tapahtunutta minun kanssani, toinen lapsen, ja välillä oltiin porukalla. Lopulta sain myös sitä kautta lähetteen ihan aikuisten mielenterveyspuolelle, joten tuokin kannattaa kokeilla, vaikka tuntuisi siltä, ettei tämä ole enää perheneuvolan osaamisalueella. Kovasti voimia perheellenne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hitto kun mun sydän särkyy sun puolesta ja haluaisin niin kovasti auttaa neuvomalla mistä saisi keskusteluapua mutta kun en itsekään tiedä. Mulla myös tilanne että mieheni kuoli joku aika sitten - meillä ei kuitenkaan yhteisiä lapsia - ja olen kiertänyt ties kuinka monta paikkaa huutamassa että tarvitsen apua että pääsisin asian yli mutta mitään apua en ole saanut. Lääkkeitä kyllä mutta en sitä keskusteluapua mitä tarvitsisin.
En ikinä olisi voinut kuvitella että Suomessa jää täysin yksin ja avutta tällaisen asian kanssa.
Anteeksi jos viestini on sekava. Mitään apuahan ei tästä viestistä sulle ollut mutta haluan silti ottaa osaa suruusi ja toivottaa kovasti voimia. Toivottavasti saat vielä jostain apua, ei tollaisessa tilanteessa selviä yksin ilman että pää hajoaa.
Eikö kunnan terveyskeskuksesta, tai jostain mielenterveystoimistosta saisi keskusteluapua? En tiedä missä asut, mutta ainakin espoossa pääsee puhumaan edes hätäapuna jonnekkin. Pitkää terapia-apua ei saa kyllä mistään. Toinen vaihtoehto on, että etsit yksityisen terapeutin ja maksat hoidon itse. Yleensä taksa on jotain 50-90 e/h välillä. Opiskelijat ovat noita halvempia. Lääke saattaa avustaa pahimman yli, mutta ei välttämättä auta kokonaan. Turruttaa tunteita, että on helpompaa elää, mutta pitäähän se suru käydä kuitenkin läpi.
Vierailija kirjoitti:
En sano tätä ap. pahalla, mutta ehkä syy miksi et ole saanut apua onkin, että viranomaiset ovat huomanneet sinun pärjänneen hyvin lasten kanssa (voivat hyvin) ja pyörität arkea normaalisti ja olet hakenut vähän vääränlaista apua, vaikka oletkin henkisesti väsynyt.
Jotenkin rivien välistä luin sinun tarvitsevan enemmän henkistä tukea ja terapiaa, kuin siivousapua arjen pyörittämiseen? Ja miehesi kuolema ja siitä seuranneet tapahtumat pyörivät mielessä ja syövät voimavaroja.
En tiedä, voi olla näinkin, mutta kyllä mä tällä hetkellä tarvitsisin apua nimenomaan siihen, miten päästä yli miehen kuolemasta ja jatkaa eteenpäin, siis terapiaa tmv, mutta myös apua tähän arkeen, koska en yksinkertaisesti jaksa enää pyörittää tätä arkea.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatusten Loimijoki kirjoitti:
Teet lastensuojeluilmoituksen, koska tilanteesi vaikuttaa lastenkin hyvinvointiin. Mieluusti 112:n kautta ja vaikka parina perättäisenä päivänä. Sosiaalitoimi tarjoaa tällöin herkemmin apuaan, kun viestejä tulee useita. Mainitse myös oma väsymyksesi ja ajoittaiset itsetuhoiset ajatuksesi. Kerro kaikki ja kysy mitä tukitoimia voisi kiireellisesti järjestyä. Valitettavasti on niin, että tukea ei saa ellei sitä osaa oikealla tavalla pyytää. Muista pyytää myös terapiaa lapsille jossain vaiheessa,sillä isän itsemurha on lapsille varmasti traumatisoiva kokemus.
Kiitos tästä neuvosta, täytyy tänään jossain vaiheessa soittaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuolen t.ap
Tämä en ollut minä
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hitto kun mun sydän särkyy sun puolesta ja haluaisin niin kovasti auttaa neuvomalla mistä saisi keskusteluapua mutta kun en itsekään tiedä. Mulla myös tilanne että mieheni kuoli joku aika sitten - meillä ei kuitenkaan yhteisiä lapsia - ja olen kiertänyt ties kuinka monta paikkaa huutamassa että tarvitsen apua että pääsisin asian yli mutta mitään apua en ole saanut. Lääkkeitä kyllä mutta en sitä keskusteluapua mitä tarvitsisin.
En ikinä olisi voinut kuvitella että Suomessa jää täysin yksin ja avutta tällaisen asian kanssa.
Anteeksi jos viestini on sekava. Mitään apuahan ei tästä viestistä sulle ollut mutta haluan silti ottaa osaa suruusi ja toivottaa kovasti voimia. Toivottavasti saat vielä jostain apua, ei tollaisessa tilanteessa selviä yksin ilman että pää hajoaa.
Suomi on todellakin heitteillejätön mallimaa. Esimerkiksi mielenterveysongelmat saavat olla todella vakavia (ja saada todella vakavia ilmenemismuotoja), ennen kun todellista apua on saatavissa. Meillä on kansakuntaa prioriteetit pahasti hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hankkia lapsia kun näinkin voi käydä... Ei voi ymmärtää.
Sinulle ehkä vähän turha vastata, mutta tulevaa ei voi ennustaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko suunnitella itse - lapset tarhaan ja nukut päivällä
Vauva nyt ei vielä ole tervetullut päiväkotiin, 5v on kolmesti viikossa perhepäivähoitajalla. Ongelmani ei kuitenkaan ole pelkkä univaje vaan se, etten tiedä, miten pääsen ns. yli miehen kuolemasta, miten autan lapsia käsittelemään suruaan jne.
ap
Oletko harkinnut, että aloittaisit oman terapian? Ensin tarvitset lähetteen psykiatrille ja luultavasti saat masennusdiagnoosin. Jos miehesi sairasti pitkään, niin voi olla, että sinullakin on nyt masennus. Ainakin kuulostaa siltä. Tietenkin mukana on normaalia surutyötä ja uupumusta. Aloita ainakin neuvolan psykologilla käyminen. Siellä voit puhua lapsista, heidän surustaan ja miten perheenä toimitte tästä eteenpäin. Voit mennä sinne vauvan kanssa.
Toivotan paljon voimia. Elät nyt hyvin vaikeaa aikaa.
Haluaisin nimenomaan päästä terapiaan tmv, mutta kuten sanottu aina kun olen apua pyytänyt niin on sanottu mm. että aika parantaa haavat eikä lähetettä mihinkään ole tippunut. Myös siihen kaipaisin apua, että miten olla lasten tukena, he selkeästi oireilevat isänsä kuolemasta, esim. kahdella vanhemmalla lapsella on koulumenestys huonontunut todella paljon.
ap
Onpa elämä heittänyt raskaalla tilanteella. Otan osaa suruusi. Toivon todella, että saatte tukiperheen mahdollisimman pian, jotta saat edes hetken omaa aikaa ja levättyä. Ja lapsetkin selvästi tarvitsevat ammattiapua, ei mikään ihme jos tuollaisessa tilanteessa koulumenestyskin alkaa kärsiä. On se kumma ettei apua saa. Sinuna tekisin sen lasun. Ei tilanne voi jatkua enää tuollaisena, asia pitää saada jotenkin käsiteltyä.
Ei voi taaskaan kuin ihmetellä, miten retuperällä mielenterveyspalvelut on Suomessa. Täällä yhteisöllisyys on kadonnut ja yksin pärjäämisestä on tullut kuin jokin ihailtava asia, johon kannustetaan. Miksi se avun saaminen on niin kiven alla? Eikö mielenterveysalan ihmisiä kouluteta tarpeeksi vai mikä on? Kaiken maailman tradenomeja kyllä suolletaan kouluista pihalle liiaksikin asti.
Itse vuosia sitten menin pitkään jatkuneen masennuksen ja itsetuhoisuuden takia terveysasemani luukulle kertomaan etten jaksa enää. Lopputulos: Sain lääkäriltä kaksi viikkoa sairauslomaa.
Tekisi mieli lähteä politiikkaan tekemään vähän niin kuin Pohjois-Karjala-projekti, mutta se oliskin Suomi-projekti.
Kuulutko työterveyshuollon piiriin? Sitä kautta voisi päästä.
Alue: Aihe vapaa
Itselläni ei onneksi ole vastaavaa taakkaa :( , mutta avun saamisen vaikeus on minullekin tullut tutuksi. Ne saattavat saada apua jotka "huutavat" kovinpaan, tarvitsi sitä tai ei, mutta jos yrittää pärjätä niin se lasketaan ettei tarvita apua.