miksi miesten ulkomaalaiset puolisot osaavat usein suomea, mutta naisten eivät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän vaikuttaa paljon puolison kotimaa, josta on lähtöisin, sekä kielitaito, jolla Suomeen on muutettu.

Ja toki se, että naisilla on yleensä parempi kielipää kuin miehillä, ja heitä kohtaan ei Suomessa ole suhtautuminen niin vihamielinen kuin ulkomaalaisia miehiä kohtaan.

Itselläni on korkeastikoulutettu ulkomaalainen mies, joka ei kosksaan opetellut suomea alkeita enempää. Emme kyllä enää edes asukaan Suomessa.

Vähän aiheesta ohi, mutta eikö sinua haittaa, että miestä ei tuon verran kiinnostanut juuresi? Vai onko juttunne kuitenkin aika kevyt loppujen lopuksi?

Jos minulla olisi ulkomaalainen puoliso, johon oikeasti olisin sitoutunut elämänkumppanihengessä, niin satavarmasti opettelisin hänen kotikieltään ja tutustuisin kulttuuriin. Ihan peruskohteliaisuutta kumppania kohtaan.

M38

Miksi ulkomailla asuvan pitäisi opetella suomea? Jos ei ole ikinä suunnitelmissa muuttaa Suomeen asumaan?

Oma puolisoni on oppinut jonkun verran sen jälkeen kun lapset syntyivät kun kuulee suomea jatkuvasti kotona.

Onko 99% thaimaalaisten ja venäläisten naisten puolisoista sitten epäkohteliaita kun eivät ole vaivautuneet tutustumaan kulttuuriin eikö opettelemaan vaimonsa äidinkieltä.

Ilmeisesti suomalaisetkaan eivät osaa lukea enää äidinkieltään :D

Miksi useimmat naiset opiskelevat myös kieliä, mutta monet miehet eivät edes niitä, eikä muutakaan?

Koska miehellä on vähemmän genomia ja ominaisuuksia, ja tämä koskee myös älyllisiä ominaisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän vaikuttaa paljon puolison kotimaa, josta on lähtöisin, sekä kielitaito, jolla Suomeen on muutettu.

Ja toki se, että naisilla on yleensä parempi kielipää kuin miehillä, ja heitä kohtaan ei Suomessa ole suhtautuminen niin vihamielinen kuin ulkomaalaisia miehiä kohtaan.

Itselläni on korkeastikoulutettu ulkomaalainen mies, joka ei kosksaan opetellut suomea alkeita enempää. Emme kyllä enää edes asukaan Suomessa.

Vähän aiheesta ohi, mutta eikö sinua haittaa, että miestä ei tuon verran kiinnostanut juuresi? Vai onko juttunne kuitenkin aika kevyt loppujen lopuksi?

Jos minulla olisi ulkomaalainen puoliso, johon oikeasti olisin sitoutunut elämänkumppanihengessä, niin satavarmasti opettelisin hänen kotikieltään ja tutustuisin kulttuuriin. Ihan peruskohteliaisuutta kumppania kohtaan.

M38

Miksi ulkomailla asuvan pitäisi opetella suomea? Jos ei ole ikinä suunnitelmissa muuttaa Suomeen asumaan?

Oma puolisoni on oppinut jonkun verran sen jälkeen kun lapset syntyivät kun kuulee suomea jatkuvasti kotona.

Onko 99% thaimaalaisten ja venäläisten naisten puolisoista sitten epäkohteliaita kun eivät ole vaivautuneet tutustumaan kulttuuriin eikö opettelemaan vaimonsa äidinkieltä.

Saati, että lukisi Thaimaan historiaa, thaikielellä kaunokirjallisuutta, seuraisi thaipolitiikkaa.... 

Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni puhuu paljon paremmin suomea kuin minä saksaa, mutta aksentilla ja sanajärjestys ei aina tunnu kääntyvän vuosienkaan jälkeen. "Mun täytyy töihin mennä."

Ehkä miehesi on salaa opiskellut suomenkielen kuuntelemalla Mattia ja Teppoa sekä Finnhitsejä.

Olen suomenruotsalainen mies ja puhun täydellisesti suomea, mutta silti toisinaan, joskus jopa ärsyttävän usein, kaupan kassalla ja muualla suomenkielinen asiakaspalvelija vaihtaa englanniksi lauseen tai kahden jälkeen. En tajua tätä muka kohteliaisuutta. Millä oletuksella asioin sujuvammin englanniksi kuin suomeksi, joka on kuitenkin toinen äidinkieleni? Alkuun luulin, että nämä asiakaspalvelijat ovat ulkolaisia opiskelijoita eivätkä osaa suomea, mutta heti perään kun palvellaan jotain Riittaa sujuvalla suomella niin olin aivan äimänkäkenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni puhuu paljon paremmin suomea kuin minä saksaa, mutta aksentilla ja sanajärjestys ei aina tunnu kääntyvän vuosienkaan jälkeen. "Mun täytyy töihin mennä."

Ehkä miehesi on salaa opiskellut suomenkielen kuuntelemalla Mattia ja Teppoa sekä Finnhitsejä.

Veikkaan Anssi Kelaa ja Nummelaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen suomenruotsalainen mies ja puhun täydellisesti suomea, mutta silti toisinaan, joskus jopa ärsyttävän usein, kaupan kassalla ja muualla suomenkielinen asiakaspalvelija vaihtaa englanniksi lauseen tai kahden jälkeen. En tajua tätä muka kohteliaisuutta. Millä oletuksella asioin sujuvammin englanniksi kuin suomeksi, joka on kuitenkin toinen äidinkieleni? Alkuun luulin, että nämä asiakaspalvelijat ovat ulkolaisia opiskelijoita eivätkä osaa suomea, mutta heti perään kun palvellaan jotain Riittaa sujuvalla suomella niin olin aivan äimänkäkenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten suomalaiseen kulttuuriin voi edes tutustua? Eihän Suomessa ole kulttuuria. Sauna, viina ja hunajabroileri, jos noi tietää niin pärjää Suomessa jo oikein hyvin.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluvat mm. tietyt käytöstavat kuten kenkien jättäminen eteisiin eikä ne jalassa marssita suoraan olohuoneeseen. Suomalaiset sietävät myös hyvin hiljaisuutta ja noudattavat turvavälejä olipa koronaa tai ei. Täällä juodaan päiväsaikaan tavallisemmin kahvia kuin viiniä tai olutta. Siinä muutama esimerkiksi paikallisesta tapakulttuurista. Suomalaiseen kulttuurin voi tutustua myös kirjallisuuden ja elokuvien kautta kuten katsomalla Edwin Laineen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan ja Linnan juhlat itsenäisyyspäivänä.

Eli yksi viikonloppuvierailu anoppilassa ja homma on hallussa, jos siihen ei tuon kummoisempaa perhetymistä tarvita. Köykäistä on. 

Kieli, kirjallisuus, musiikki, elokuva, taide yleensä, politiikka, historia...

Tietysti jos et näistä asioista itsekään juuri perusta niin onhan se ihan ymmärrettävää, että mieheksikin valikoituu näistä viis veisaava jäppi. Silloin ymmärrän kyllä tilanteen. :)

Minäkin sivusta vähän hämmästelen, että joku suomalainen tuntee niin huonosti oman kotimaansa kulttuuria, että vallan ihmettelee onko sitä. Suomihan on siitä hieno maa, että olemme harvoja maita, joissa on selkeä yhtenäiskulttuuri yhteisine tunnusmerkkeineen ja piirteineen. Tiedän toki, että useat, lähinnä nuoret, pitövät kaikkea suomalaista nolona ja köyhänä ja kaikkea amerikkalaista tai britannialaista komeana. Miksei espanjalaista tai italialaistakin. Kuuluu ikään, 60-70 luvuilla se oli monelle Ruotsi mitä ihailtiin edistyksellisenä. Näin se kaikki kotoperäinen kulttuuri muodostuu itsestäänselväksi harmaaksi puuroksi, jota ei edes maalle ominaiseksi kulttuuriksi tunnista.

Oma kumppani on eri uskontokunnasta kuin itse ja varsin erilaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta taustasta. Minusta on kiehtovaa oppia hänen uskontokuntansa tapakulttuuria ja kuulla kuinka erilaisen lapsuuden hän on elänyt. Olen oppinutkin häneltä tietynlaista arvomaailmaa, tinkimättömyyttä ja nöyryyttä. Hän ehkä multa taas sitten laajemman horisontin. Erilaisuus on rikkaus!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten suomalaiseen kulttuuriin voi edes tutustua? Eihän Suomessa ole kulttuuria. Sauna, viina ja hunajabroileri, jos noi tietää niin pärjää Suomessa jo oikein hyvin.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluvat mm. tietyt käytöstavat kuten kenkien jättäminen eteisiin eikä ne jalassa marssita suoraan olohuoneeseen. Suomalaiset sietävät myös hyvin hiljaisuutta ja noudattavat turvavälejä olipa koronaa tai ei. Täällä juodaan päiväsaikaan tavallisemmin kahvia kuin viiniä tai olutta. Siinä muutama esimerkiksi paikallisesta tapakulttuurista. Suomalaiseen kulttuurin voi tutustua myös kirjallisuuden ja elokuvien kautta kuten katsomalla Edwin Laineen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan ja Linnan juhlat itsenäisyyspäivänä.

Eli yksi viikonloppuvierailu anoppilassa ja homma on hallussa, jos siihen ei tuon kummoisempaa perhetymistä tarvita. Köykäistä on. 

Kieli, kirjallisuus, musiikki, elokuva, taide yleensä, politiikka, historia...

Tietysti jos et näistä asioista itsekään juuri perusta niin onhan se ihan ymmärrettävää, että mieheksikin valikoituu näistä viis veisaava jäppi. Silloin ymmärrän kyllä tilanteen. :)

Minäkin sivusta vähän hämmästelen, että joku suomalainen tuntee niin huonosti oman kotimaansa kulttuuria, että vallan ihmettelee onko sitä. Suomihan on siitä hieno maa, että olemme harvoja maita, joissa on selkeä yhtenäiskulttuuri yhteisine tunnusmerkkeineen ja piirteineen. Tiedän toki, että useat, lähinnä nuoret, pitövät kaikkea suomalaista nolona ja köyhänä ja kaikkea amerikkalaista tai britannialaista komeana. Miksei espanjalaista tai italialaistakin. Kuuluu ikään, 60-70 luvuilla se oli monelle Ruotsi mitä ihailtiin edistyksellisenä. Näin se kaikki kotoperäinen kulttuuri muodostuu itsestäänselväksi harmaaksi puuroksi, jota ei edes maalle ominaiseksi kulttuuriksi tunnista.

Oma kumppani on eri uskontokunnasta kuin itse ja varsin erilaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta taustasta. Minusta on kiehtovaa oppia hänen uskontokuntansa tapakulttuuria ja kuulla kuinka erilaisen lapsuuden hän on elänyt. Olen oppinutkin häneltä tietynlaista arvomaailmaa, tinkimättömyyttä ja nöyryyttä. Hän ehkä multa taas sitten laajemman horisontin. Erilaisuus on rikkaus!

Miksi se yhtenäiskulttuuri olisi mikään kehumisen aihe tai edes tavoiteltavaa. Sitä paitsi sitä ei nykyisin ole edes olemassa eikä oikeastaan koskaan ole ollutkaan olemassa muualla kuin nationalistisissa kuvitelmissa. Se, että laittaa saappaansa eteisessä pois jalasta ei vielä mikään erityisen korkeatasoinen merkki ole mistään kulttuurista. Suomalainenkin kulttuuri on hyvin erilaista kun katsellaan eri puolilta maata tai Helsingistä verrattuna maaseutuun. 

Oma kumppani on Yhdysvalloista. Sieltä löytyy varmaankin jokaisen maailman kulttuurin edustusta. Puoliso kuuluu vähemmistökulttuuriin. Hänelle on itsestään selvää, että kulttuureja on. Joku perhe syö eri lailla kuin toinen ja juhlii eri juhlat kuin toinen. Ei niissä sen ihmeellisempää ole tai merkityksellisempiä. Edelleenkään en ymmärrä miksi nämä asiat pitäisi jotenkin erityisesti liittää parisuhteisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän vaikuttaa paljon puolison kotimaa, josta on lähtöisin, sekä kielitaito, jolla Suomeen on muutettu.

Ja toki se, että naisilla on yleensä parempi kielipää kuin miehillä, ja heitä kohtaan ei Suomessa ole suhtautuminen niin vihamielinen kuin ulkomaalaisia miehiä kohtaan.

Itselläni on korkeastikoulutettu ulkomaalainen mies, joka ei kosksaan opetellut suomea alkeita enempää. Emme kyllä enää edes asukaan Suomessa.

Vähän aiheesta ohi, mutta eikö sinua haittaa, että miestä ei tuon verran kiinnostanut juuresi? Vai onko juttunne kuitenkin aika kevyt loppujen lopuksi?

Jos minulla olisi ulkomaalainen puoliso, johon oikeasti olisin sitoutunut elämänkumppanihengessä, niin satavarmasti opettelisin hänen kotikieltään ja tutustuisin kulttuuriin. Ihan peruskohteliaisuutta kumppania kohtaan.

M38

Kyllä hän suomalaiset juureni tuntee ihan riittävän hyvin, ja ymmärtää suomea melko hyvin, vaikkei sitä puhukaan. Olemme asuneet eri maissa, jolloin tärkeintä on ollut aina oppia uuden maan kieli, eikä niinkään vaimon äidinkieli, joka on maailman mittakaavassa melko hyödytön. Työ- ja perhe-elämältä ei myöskään ole jäänyt aikaa ns. ylimääräiseen. Vielä sellainenkin juttu, että minulla ei varsinaisesti ole mitään vahvaa suomalaista identiteettiä, koska olen asunut koko aikuisikäni ulkomailla.

Olemme olleet 15 vuotta naimisissa, ja meillä on kaksi lasta. Perheemme on nykyisin nelikielinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän vaikuttaa paljon puolison kotimaa, josta on lähtöisin, sekä kielitaito, jolla Suomeen on muutettu.

Ja toki se, että naisilla on yleensä parempi kielipää kuin miehillä, ja heitä kohtaan ei Suomessa ole suhtautuminen niin vihamielinen kuin ulkomaalaisia miehiä kohtaan.

Itselläni on korkeastikoulutettu ulkomaalainen mies, joka ei kosksaan opetellut suomea alkeita enempää. Emme kyllä enää edes asukaan Suomessa.

Vähän aiheesta ohi, mutta eikö sinua haittaa, että miestä ei tuon verran kiinnostanut juuresi? Vai onko juttunne kuitenkin aika kevyt loppujen lopuksi?

Jos minulla olisi ulkomaalainen puoliso, johon oikeasti olisin sitoutunut elämänkumppanihengessä, niin satavarmasti opettelisin hänen kotikieltään ja tutustuisin kulttuuriin. Ihan peruskohteliaisuutta kumppania kohtaan.

M38

Kyllä hän suomalaiset juureni tuntee ihan riittävän hyvin, ja ymmärtää suomea melko hyvin, vaikkei sitä puhukaan. Olemme asuneet eri maissa, jolloin tärkeintä on ollut aina oppia uuden maan kieli, eikä niinkään vaimon äidinkieli, joka on maailman mittakaavassa melko hyödytön. Työ- ja perhe-elämältä ei myöskään ole jäänyt aikaa ns. ylimääräiseen. Vielä sellainenkin juttu, että minulla ei varsinaisesti ole mitään vahvaa suomalaista identiteettiä, koska olen asunut koko aikuisikäni ulkomailla.

Olemme olleet 15 vuotta naimisissa, ja meillä on kaksi lasta. Perheemme on nykyisin nelikielinen.

Näitä useamman kielen perheitä alkaa olla yllättävän paljon, vaikka monelle ilmeisesti täysin käsittämättömiä. Monella on myös monikulttuurisia perhetaustoja jo ennen monikulttuurista parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän vaikuttaa paljon puolison kotimaa, josta on lähtöisin, sekä kielitaito, jolla Suomeen on muutettu.

Ja toki se, että naisilla on yleensä parempi kielipää kuin miehillä, ja heitä kohtaan ei Suomessa ole suhtautuminen niin vihamielinen kuin ulkomaalaisia miehiä kohtaan.

Itselläni on korkeastikoulutettu ulkomaalainen mies, joka ei kosksaan opetellut suomea alkeita enempää. Emme kyllä enää edes asukaan Suomessa.

Vähän aiheesta ohi, mutta eikö sinua haittaa, että miestä ei tuon verran kiinnostanut juuresi? Vai onko juttunne kuitenkin aika kevyt loppujen lopuksi?

Jos minulla olisi ulkomaalainen puoliso, johon oikeasti olisin sitoutunut elämänkumppanihengessä, niin satavarmasti opettelisin hänen kotikieltään ja tutustuisin kulttuuriin. Ihan peruskohteliaisuutta kumppania kohtaan.

M38

Kyllä hän suomalaiset juureni tuntee ihan riittävän hyvin, ja ymmärtää suomea melko hyvin, vaikkei sitä puhukaan. Olemme asuneet eri maissa, jolloin tärkeintä on ollut aina oppia uuden maan kieli, eikä niinkään vaimon äidinkieli, joka on maailman mittakaavassa melko hyödytön. Työ- ja perhe-elämältä ei myöskään ole jäänyt aikaa ns. ylimääräiseen. Vielä sellainenkin juttu, että minulla ei varsinaisesti ole mitään vahvaa suomalaista identiteettiä, koska olen asunut koko aikuisikäni ulkomailla.

Olemme olleet 15 vuotta naimisissa, ja meillä on kaksi lasta. Perheemme on nykyisin nelikielinen.

Näitä useamman kielen perheitä alkaa olla yllättävän paljon, vaikka monelle ilmeisesti täysin käsittämättömiä. Monella on myös monikulttuurisia perhetaustoja jo ennen monikulttuurista parisuhdetta.

Aivan. Esim. mieheni oli jo kolmikielinen kun aloimme seurustella. Lisäksi hän on sittemmin asunut kolmessa eri maassa (Suomi mukaan lukien), joissa kaikissa on ollut eri kielet, joita hän entuudestaan ei osannut. Eli siinäkin olisi jo yhteensä vaivaiset kuusi kieltä, ja tulevaisuudessa mahdollisesti vielä lisää, jos muutamme taas uuteen maahan.

Kyllä hän kulttuuritaustani tuntee, enkä pidä tärkeänä että hän osaisi suomea. Emme ole edes käyneet Suomessa viiteen vuoteen, sukulaisia olemme nähneet viimeksi kolme vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän vaikuttaa paljon puolison kotimaa, josta on lähtöisin, sekä kielitaito, jolla Suomeen on muutettu.

Ja toki se, että naisilla on yleensä parempi kielipää kuin miehillä, ja heitä kohtaan ei Suomessa ole suhtautuminen niin vihamielinen kuin ulkomaalaisia miehiä kohtaan.

Itselläni on korkeastikoulutettu ulkomaalainen mies, joka ei kosksaan opetellut suomea alkeita enempää. Emme kyllä enää edes asukaan Suomessa.

Vähän aiheesta ohi, mutta eikö sinua haittaa, että miestä ei tuon verran kiinnostanut juuresi? Vai onko juttunne kuitenkin aika kevyt loppujen lopuksi?

Jos minulla olisi ulkomaalainen puoliso, johon oikeasti olisin sitoutunut elämänkumppanihengessä, niin satavarmasti opettelisin hänen kotikieltään ja tutustuisin kulttuuriin. Ihan peruskohteliaisuutta kumppania kohtaan.

M38

Kyllä hän suomalaiset juureni tuntee ihan riittävän hyvin, ja ymmärtää suomea melko hyvin, vaikkei sitä puhukaan. Olemme asuneet eri maissa, jolloin tärkeintä on ollut aina oppia uuden maan kieli, eikä niinkään vaimon äidinkieli, joka on maailman mittakaavassa melko hyödytön. Työ- ja perhe-elämältä ei myöskään ole jäänyt aikaa ns. ylimääräiseen. Vielä sellainenkin juttu, että minulla ei varsinaisesti ole mitään vahvaa suomalaista identiteettiä, koska olen asunut koko aikuisikäni ulkomailla.

Olemme olleet 15 vuotta naimisissa, ja meillä on kaksi lasta. Perheemme on nykyisin nelikielinen.

Näitä useamman kielen perheitä alkaa olla yllättävän paljon, vaikka monelle ilmeisesti täysin käsittämättömiä. Monella on myös monikulttuurisia perhetaustoja jo ennen monikulttuurista parisuhdetta.

Aivan. Esim. mieheni oli jo kolmikielinen kun aloimme seurustella. Lisäksi hän on sittemmin asunut kolmessa eri maassa (Suomi mukaan lukien), joissa kaikissa on ollut eri kielet, joita hän entuudestaan ei osannut. Eli siinäkin olisi jo yhteensä vaivaiset kuusi kieltä, ja tulevaisuudessa mahdollisesti vielä lisää, jos muutamme taas uuteen maahan.

Kyllä hän kulttuuritaustani tuntee, enkä pidä tärkeänä että hän osaisi suomea. Emme ole edes käyneet Suomessa viiteen vuoteen, sukulaisia olemme nähneet viimeksi kolme vuotta sitten.

Tässä juuri hyvä esimerkki miksi niitä asuinmaan kieliä ei aina viitsitä opetella. Kun ne voi vaihtua. Ja kun se syy muuttaa on esim. Työ niin ei se jonkun uudrn maan kansanranhukulttuuri vaan ole niin iso juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten suomalaiseen kulttuuriin voi edes tutustua? Eihän Suomessa ole kulttuuria. Sauna, viina ja hunajabroileri, jos noi tietää niin pärjää Suomessa jo oikein hyvin.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluvat mm. tietyt käytöstavat kuten kenkien jättäminen eteisiin eikä ne jalassa marssita suoraan olohuoneeseen. Suomalaiset sietävät myös hyvin hiljaisuutta ja noudattavat turvavälejä olipa koronaa tai ei. Täällä juodaan päiväsaikaan tavallisemmin kahvia kuin viiniä tai olutta. Siinä muutama esimerkiksi paikallisesta tapakulttuurista. Suomalaiseen kulttuurin voi tutustua myös kirjallisuuden ja elokuvien kautta kuten katsomalla Edwin Laineen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan ja Linnan juhlat itsenäisyyspäivänä.

Eli yksi viikonloppuvierailu anoppilassa ja homma on hallussa, jos siihen ei tuon kummoisempaa perhetymistä tarvita. Köykäistä on. 

Kieli, kirjallisuus, musiikki, elokuva, taide yleensä, politiikka, historia...

Tietysti jos et näistä asioista itsekään juuri perusta niin onhan se ihan ymmärrettävää, että mieheksikin valikoituu näistä viis veisaava jäppi. Silloin ymmärrän kyllä tilanteen. :)

Minäkin sivusta vähän hämmästelen, että joku suomalainen tuntee niin huonosti oman kotimaansa kulttuuria, että vallan ihmettelee onko sitä. Suomihan on siitä hieno maa, että olemme harvoja maita, joissa on selkeä yhtenäiskulttuuri yhteisine tunnusmerkkeineen ja piirteineen. Tiedän toki, että useat, lähinnä nuoret, pitövät kaikkea suomalaista nolona ja köyhänä ja kaikkea amerikkalaista tai britannialaista komeana. Miksei espanjalaista tai italialaistakin. Kuuluu ikään, 60-70 luvuilla se oli monelle Ruotsi mitä ihailtiin edistyksellisenä. Näin se kaikki kotoperäinen kulttuuri muodostuu itsestäänselväksi harmaaksi puuroksi, jota ei edes maalle ominaiseksi kulttuuriksi tunnista.

Oma kumppani on eri uskontokunnasta kuin itse ja varsin erilaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta taustasta. Minusta on kiehtovaa oppia hänen uskontokuntansa tapakulttuuria ja kuulla kuinka erilaisen lapsuuden hän on elänyt. Olen oppinutkin häneltä tietynlaista arvomaailmaa, tinkimättömyyttä ja nöyryyttä. Hän ehkä multa taas sitten laajemman horisontin. Erilaisuus on rikkaus!

Miksi se yhtenäiskulttuuri olisi mikään kehumisen aihe tai edes tavoiteltavaa. Sitä paitsi sitä ei nykyisin ole edes olemassa eikä oikeastaan koskaan ole ollutkaan olemassa muualla kuin nationalistisissa kuvitelmissa. Se, että laittaa saappaansa eteisessä pois jalasta ei vielä mikään erityisen korkeatasoinen merkki ole mistään kulttuurista. Suomalainenkin kulttuuri on hyvin erilaista kun katsellaan eri puolilta maata tai Helsingistä verrattuna maaseutuun. 

Oma kumppani on Yhdysvalloista. Sieltä löytyy varmaankin jokaisen maailman kulttuurin edustusta. Puoliso kuuluu vähemmistökulttuuriin. Hänelle on itsestään selvää, että kulttuureja on. Joku perhe syö eri lailla kuin toinen ja juhlii eri juhlat kuin toinen. Ei niissä sen ihmeellisempää ole tai merkityksellisempiä. Edelleenkään en ymmärrä miksi nämä asiat pitäisi jotenkin erityisesti liittää parisuhteisiin. 

Sanoinko minä varsinaisesti, että se on tavoittelemisen tai ylpeilyn aihe? Tarkoitin sanoa, että se kulttuuri on sen piirissä kasvaneille hyvin leimaava ja sen piirteet helposti tunnistettavissa, koska, pidit sinä siitä tai et, suomalaiset ovat yleisesti hyvin samanlaisia keskenään. Suomalaisessa kulttuurissa leimaavaa on mm individualismi, feminismi ja usko tieteeseen sekä identiteettiin voimakkaasti liittyvä luonnon merkitys ja luterilainen etiikka & perinne. Moni typistää kulttuurin pelkästään tapakulttuurin ilmentymäksi, mutta toisistaan poikkeavat tavat ja tottumukset on useinmiten ihmissuhteissa soviteltavissa ja tulevat toisessa nopeasti tutuksi. Sen sijaan syvemmällä vaikuttavat arvot ja eriäväisyydet niissä ovat se enemmän tuntemisen ja tutustumisen tarpeessa oleva ilmentymä eri kulttuureissa kasvamisesta. Näin olen itse ainakin kokenut kun ole asunut eri maissa eri kulttuuritaustan ihmisten keskellä.

Minusta kumppanin äidinkielen osaaminen jollain tasolla osoittaa tietysti mielenkiintoa häntä kohtaan, mutta olisi mielestäni luonnollista ainakin silloin jos yhteiset lapset kasvatetaan kaksikielisiksi. Tämä ei mitään maisteriopintoja edellytä, vaan arkikielen omaksumista sivusta kuullen. Keskustelun aloituksessa taidettiin kuitenkin enemmän kiinnittää huomiota siihen, etteivät Suomessa asuvat miehet osaa suomea yhtä usein kuin naiset?

Minä olen pitänyt mm mieheni kotona käymistä (hyvin vanha pieni maatila) ja kirkossa mielenkiintoisena ja olemme joissain asioissa arvomaailmaltamme melko erilaisia -toistemme taustoihin tutustuminen on avannut näitä eroavaisuuksia meille molemmille. Arvostan hänen taustaansa suuresti, koska se on tehnyt hänestä juuri sen ihmisen, johon rakastuin; toimeliaan, metsässä ja vesillä kuin kotonaan olevan, avuliaan, nöyrän, mielikuvitusrikkaan, ihmisrakkaan, lojaalin, vaatimattoman, käytännöllisen, konflikteja väistelevän, toisten edun oman itsensä edelle laittavan, herkän, jollain tasolla kohtalouskovan jne jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän vaikuttaa paljon puolison kotimaa, josta on lähtöisin, sekä kielitaito, jolla Suomeen on muutettu.

Ja toki se, että naisilla on yleensä parempi kielipää kuin miehillä, ja heitä kohtaan ei Suomessa ole suhtautuminen niin vihamielinen kuin ulkomaalaisia miehiä kohtaan.

Itselläni on korkeastikoulutettu ulkomaalainen mies, joka ei kosksaan opetellut suomea alkeita enempää. Emme kyllä enää edes asukaan Suomessa.

Vähän aiheesta ohi, mutta eikö sinua haittaa, että miestä ei tuon verran kiinnostanut juuresi? Vai onko juttunne kuitenkin aika kevyt loppujen lopuksi?

Jos minulla olisi ulkomaalainen puoliso, johon oikeasti olisin sitoutunut elämänkumppanihengessä, niin satavarmasti opettelisin hänen kotikieltään ja tutustuisin kulttuuriin. Ihan peruskohteliaisuutta kumppania kohtaan.

M38

Miksi ulkomailla asuvan pitäisi opetella suomea? Jos ei ole ikinä suunnitelmissa muuttaa Suomeen asumaan?

Oma puolisoni on oppinut jonkun verran sen jälkeen kun lapset syntyivät kun kuulee suomea jatkuvasti kotona.

Onko 99% thaimaalaisten ja venäläisten naisten puolisoista sitten epäkohteliaita kun eivät ole vaivautuneet tutustumaan kulttuuriin eikö opettelemaan vaimonsa äidinkieltä.

Niinhän he ovatkin. Sitten tulee juuri näitä yhteentörmäyksiä kun vaimo tahtoo lahjoittaa rahaa säännöllisesti perheelleen tai nukkua vierailulla kotimaassa keittiön lattialla, koska hotelliin meneminen olisi loukkaus. Kun ei tunneta vaimon kulttuuritaustaa millään tasolla niin ei ymmärretä kollektivistista arvomaailmaa, jossa minä itse on merkityksetön ellei osana omaa lähipiiriä. Minulle nyt vaan tulee helposti hieman sellainen ymmärrys, ettei sen vaimon persoonalla ole tuossa kohtaa niin suuresti merkitystä, vaan liitto on perustettu muille asioille. Kun ei edes ymmärretä sitä, että jos se rouva hymyilee ja sanoo kyllä kyllä, niin se ei tarkoita vielä, että hän on tyytyväinen..

Tunnen myös tällaisia kahden kulttuurin välisiä liittoja, jotka on solmittu kun on tutustuttu työn tai opintojen kautta. Kyllähän näissä on melko erilainen tunnelma kaiken kaikkiaan kuin tuossa em stereotypiassa.

Thaimaalaisilla naisilla ainakin on onneton kielitaito. Pitkäänkin Suomessa olleet puhuvat surkeaa suomea ja englantia. En tiedä miten kommunikoivat miestensä kanssa, kai se rakkauden kieli riittää.

Olin jonkun aikaa siivoojana ja mulla oli thaimaalaisia kollegoita. Mitään eivät tajunneet, nyökyttelivät ja hymyilivät vain.

Mieheni (eurooppalainen) kokee suomen kielen oppimisen ylitsepääsemättömän vaikeaksi, vaikka monta kurssia takana. Ehkä kielen oppimista vaikeuttaa myös se, ettei hän ajattele meidän asuvan Suomessa kovinkaan pysyvästi, vaan muutto hänen kotimaahan tuntuu pitkässä juoksussa helpommalta. Ja itse AP:n aloituksen mukaisesti hallitsen hänen äidinkielen huomattavasti paremmin. Siinä on auttanut oma kielellinen kiinnostus ja kaipa jonkinlainen luonnollinen kielikorvakin.

Vierailija kirjoitti:

Thaimaalaisilla naisilla ainakin on onneton kielitaito. Pitkäänkin Suomessa olleet puhuvat surkeaa suomea ja englantia. En tiedä miten kommunikoivat miestensä kanssa, kai se rakkauden kieli riittää.

Olin jonkun aikaa siivoojana ja mulla oli thaimaalaisia kollegoita. Mitään eivät tajunneet, nyökyttelivät ja hymyilivät vain.

heille on niin vaikeaa ääntää suomea tai englantia. Täällä meillä päin heillä on ollut heti kova tarve verkostoitua paikallisten naisten ja etenkin lähialueella asuvien muiden maannaistensa kanssa. Suomen puhuminen on vaikeaa, mutta yritys on kova.

Tässä ketjussa, kuten niin monessa aiemmin lukemassani ketjussa on se ongelma, että otetaan yksi asia jostain isosta asiasta ja aletaan jankkaamaan kuinka se ratkaisee kaiken. 

Kuten jo ilmeni, niin on todella monenlaisia parisuhteita ja perheitä, elämäntilanteita ja ihmisiä. Kirjoitin jo tuonne oman kokemukseni asiasta eli tunnen lähinnä korkeakoulutettuja, hyvin kansainvälisiä perheitä, missä on asuttu ulkomailla, mutta nykyisin jo Suomessa pitkän aikaa, jolloin mieskin lukee kaunokirjallisuuttakin suomeksi. Ja sitten tunnen maalaismiehen mökiltä, jolla on thaimaalainen, vieraita pakoileva vaimo. 

Tuntematta lainkaan thaimaalaisen kielitaitoa, voidaan sanoa, että nuo pariskunnat ovat kuin eri planeetalta eli se opetteleeko toisen kieltä ja kulttuuria riippuu perheen tilanteesta ja taustoista. Eikä se ole muutenkaan mitenkään ratkaisevaa verrattuna joihinkin muihin asioihin. Ellei sitten kielitaidon puute esimerkiksi palvele väkivaltaisen puolison päämääriä. Silloinhan asialla on iso merkitys. Asuinmaan kielen ja kulttuurin tuntemus on välttämätöntä, ettei syrjäydy ja että pärjää, vaikka puolisolle kävisi jotain. Sen sijaan jos ei asuta puolison maassa eikä puolisokaan välttämättä ole asunut omassa maassaan vuosikymmeniin, on hänkin jo vieraantunut omasta alkuperäisestä kotimaastaan. Minun tuntemissani tapauksissa nuo miehet eivät ole kotimaassaan asuneet yli 30 vuoteen eli olivat jo aiemmin asuneet muualla (saksalaista lukuunottamatta), missä vaimonsa tapasivat työn tai opintojen merkeissä.

Tämä on tilanne monissa perheissä, mutta palstalla ei oikein ymmärretä tällaista ollenkaan. Joskus, kun olen kertonut omastakin taustasta, on epäilty että valehtelen. Se vain on liian vierasta. Kuvitellaan, että ulkomailla työskenteleminen, asuminen ja eläminen on jotain "hienostelua" tai sen yrittämistä.