Mistä kroppaanne liittyvistä ällöttävistä asioista muut eivät tiedä tai uskoisi?
Minä olen ihan miehen mallinen vyötärötön pötkylä ja kaiken lisäksi romuluinen. Minulla ei kirjaimellisesti ole yhtään vyötäröä. Saan oikeanlaisilla vaatteilla itseni näyttämään jopa ihan muodokkaalta ja naiselliselta.
Toisekseen kukaan ei tiedä että painan jopa 91 kg. Olen niin isorunkoinen ja aika pitkä, että läskit vaan jotenkin hukkuu kroppaani ja näytän 70-kiloiselta. Naamani sattuu olemaan onneksi kapea ja muut näkyvillä olevat osat. Kaupassa myyjät ehdottelevat minulle vaatekokoa M, vaikka se on todellisuudessa XL tai joskus jopa XXL.
Sullon hassut pötkylätissini sopivan näköisiin 3-kertaisella lisätoppauksella täytetyihin rintsikoihin ja kappas, minulla on terhakat rinnat. Teippiäkin olen joskus käyttänyt.
Kaiken lisäksi minulla on isot räpylän malliset jalat ja tismalleen oikean mallisilla kengillä nekin saa taiottua normaaleiksi.
Kommentit (453)
Mulla on ihan kivat tisut ja hoikka kroppa jota kyllä kehtaisi esitellä shorteissa ja biksuissa. Mutta mulla on atooppinen ihottuma (kolikkoihottuma?) pieniä kolikon kokoisia läikkuja säärissä ja reisissä. En kehtaa mennä uimahalliin, rannalle tai edes kulkea pienissä kesä vaatteissa.
On niitä laikkuja petikaverit ihmetellyt :(
nännipihoissa karvaa pitkiä mustia karvoja, joita lyhentelen kynsisaksilla. pakaroiden välissä möllöttää peräpukamat, jotka kerran poistettiin polttamalla mutta uusiutuivat! mielummin elän niiden kanssa, kuin kärsin uudestaan tyhjän takia..
lisäksi minulla on aina side, sillä pienikin yskäisy saa pissat housuun. alkoi synnytksen jälkeen, vaikka miten yritin "hengittää syvään ja supistaa paikkoja" netistä löytyneillä alapään jumppaohjeilla...
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan kivat tisut ja hoikka kroppa jota kyllä kehtaisi esitellä shorteissa ja biksuissa. Mutta mulla on atooppinen ihottuma (kolikkoihottuma?) pieniä kolikon kokoisia läikkuja säärissä ja reisissä. En kehtaa mennä uimahalliin, rannalle tai edes kulkea pienissä kesä vaatteissa.
On niitä laikkuja petikaverit ihmetellyt :(
hei, ihosi tarvitsee valoa ja aurinkoa ! anna ihmisten tuijottaa, omapa on häpeänsä!
tai jos on ylivoimaista, hanki edes löysät hengittävät vaatteet. ei tiukkoja farkkuja!
t. toinen atoopikko, jolla jalkaterät ja polvitaipeet läikkiä täynnä.
minulla on iso maha, jota notkoselkä vielä työntää eteen. aamulla maha on litteä, mutta kun syön jugurtinkin se pomppaa esiin! yhdessä vaiheessa kävin 3-4 krt viikossa salilla ja söin tyyliin pelkkää raejuustoa ja anasta, kunnes tajusin että ainut keino pitää pötsi piukkana on olla syömättä/juomatta ;/
hämään farkuilla jotka ovat vyötäröltä aavistuksen isot ja kellohameilla..
lisäksi minulta löytyvät pitkät mustat perskarvat, joiden sheivaaminen vaatisi akrobaatin taidot! paska ja veri jäävät aina niihin karvoihin kiinni, on ihan helvetin naisellista :x
Stressi ja jännittäminen saavat hikoilemaan ja siihen hikeen tulee erityinen stressikerroin. Siis mitä stressaantuneempi olen, sen pahemmalle haisen. Olen miettinyt, onko tästä ollut jotain hyötyä evoluution alussa, koska ominaisuus on selvästi perinnöllinen. Haju on karkoittanut viholliset tms. Nykymaailmassa tästä on lähinnä haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kieleni on usein valkeassa peitteessä vaikka yritän kaikkeni sen puhtaana pitämisessä.
Öljyllä säännöllinen purskuttelu voisi toimia tuohon ongelmaan. Eli ota suuhun lusikallinen esim. kookosöljyä (myös muut öljyt käyvät), purskuttele 10-15 minuuttia ja sylkäse roskiin ja huuhdo suu. Itsellä ainakin auttoi moneen ongelmaan; haisevaan hengitykseen, kielen kunto parani ja hampaat valkaistuivat ja pysyvät paremmin puhtaina.
Ette uskokaan kuinka HELPOTTAVAA on kuulla, että muillakin on hikiongelmaa. Minä hikoilen aina ahdistuessa/stressaantuessa, eli yleensä töissä olen ihan hiestä märkänä ja se nolottaa niin hemmetisti. Ja kun alkaa hikoilemaan, ahdistaa vielä enemmän ja siinähän se oravanpyörä on jo käynnissä. En tiedä, pitäisikö ongelman takia käydä lääkärissä. Muttakun liikahikoilua ei ole kotona tai vapaa-ajalla, vaan ahdistavissa tilanteissa.
- päänahkani hilseilee ja kutisee. lopetin värjäämisen ja pesen kookosoljyllä, mutta silti välillä kutisee kovasti ja raapiessa irtoaa valkoisia "laattoja"
- suustani puuttuu kaksi hammasta, joiden koloihin ruoka kiilautuu ikävästi. en myöskään hymyile hampaat näkyvillä. tiedusteltuani implanttien hintoja, päätin mielummin olla hampaaton..
- minulla on peräpukamat, joiden poisto epäonnistui ja lisäksi pitkiä mustia karvoja persreiän ympärillä.. tuntuu, että haisen aina siltä itteltään kun ulosteet tarttuvat karvoihin ja pukamiin
- jalkateräni ovat täynnä pullottavia, kirkkaansinisiä suonia ja pieniä atopialäikkiä. kotipihassa pidän crocseja, kotoa poistuessa vaihdan tennarit!
- kiskon jatkuvasti vatsaa sisään, koska minulla on kesto-raskausvatsa vaikka olen hoikka. en kodin ulkpuolella ole koskaan täysin rento.. joskus peiliin katsoessa silittelen pötsiä ja mietin, että jos kierukka pettäisi en varmaan tajuaisi asiaa ennenkuin alkaisi tulla kantapäätä kyljestä läpi! :O
- kusen aivastessa housuun ja minulla on tenat , vaikka olen vasta kolmekymppinen ;( olen koettanut jumppaa, mutta ilm. jännitän vääriä lihaksia ...
Minulla ei ole mitään varsinaista hikiongelmaa. Hikoilen tietysti silloin, kun on kuuma, ja joskus kainalohiki myös haisee pikkuisen, mutta eihän siinä ole mitään epänormaalia.
Jalkani hikirauhaset tuntuvat kuitenkin tulleen joltain aivan toiselta ihmiseltä. Kesähelteellä hikoilen aivan tajuttomasti pakaroitteni alta ja polvitaipeista. Eilenkin kävin ulkona hakemassa postit ja jäin samalla juttelemaan hetkeksi naapurin kanssa, niin kummankin pakaran alla oli housuissa märkä läntti. Onneksi ei peppuvako hikoile yhtä runsaasti, ettei näytä pissalta. Jalkojani pitkin valuu hikinoroja silloinkin, kun muu vartalo ei ole vielä ehtinyt edes aloittaa hikoilemista. Jalkojen kenkiinmenevät osat eivät sitten taas hikoile epänormaalin paljon, eli onneksi en siis haise jalkahielle.
Kärsin hirsutismista. Uneksin, että jonain päivänä olisi rahaa laseroida karvat pois. Minulla kasvaa koko kasvojen seutu leuan alla, kaulalla ja poskilla mustia karvoja. Niitä on myös nännipihoissa, navan ympärillä, rintojen välissä, olkapäissä jne. Reisistä ei tarvitse edes mainita. Nypin niitä joka päivä niin paljon kuin ehdin. Kasvavat heti takaisin. Hormonalista syytä ei ole löytynyt.
Perinnöllistä on kuulemma. Tosi kiva. Yhdistetty vielä r-vikaan, niin olen todellinen itsetunnon superahjakkuus. Häpeän. Näyttelen kovaa mimmiä ja teeskentelen olevani kuin muutkin.
Joskus ihiset kyselee karvoista. Olen myös todella vahvakroppainen, miehet nauraa, kun jaksan kantaa ja nostaa painavampia juttuja kuin he.
Vuosi sitten yritin etsiä naisellisuuttani ja menin kosmetologille ennen juhlia, joka alkoi ihmetellä karvojani ja kertoili loppuajan dokumentista, jonka oli katsonut. Siinä oli kerrottu karvaisista susinaisista jossain Balkanilla. Olisin voinut itkeä koko hoidon ajan. Enkä enää koskaan mennyt sinne takaisin.
Minulla on ruskea, aavistuksen kohollaan oleva luomi keskellä välilihaa. Näyttää erehdyttävästi ihoon kiinni kuivuneelta ulosteelta. Huomasin kyseisen möykyn vasta pari vuotta sitten ja koitin sitä aluksi pestä pois, eipä lähtenyt.
Lisäksi häpykummulla on punertava, epäsäännöllisen muotoinen läiskä syntymämerkkinä. Tämä tosin paljastuu vain jos sheivaan...
Peppukoloni on ärsyttävän karvainen ja karvojen ajelu saa paikat ärtymään moneksi päiväksi, joten ei ole sen arvoista. Ulosteluomeni takia en missään paikassa halua käydä vakoturkkiani poistattamassakaan.
Jostain syystä suurimmat kehoni ällötykset ovat kerääntyneet alapäähäni. Toimii silti ja on tuntunut kelvanneen. Saisi kai näistä kehiteltyä jonkinlaista ongelmaa jos haluaisi, mutta en jaksa...
Vierailija kirjoitti:
Kärsin hirsutismista. Uneksin, että jonain päivänä olisi rahaa laseroida karvat pois. Minulla kasvaa koko kasvojen seutu leuan alla, kaulalla ja poskilla mustia karvoja. Niitä on myös nännipihoissa, navan ympärillä, rintojen välissä, olkapäissä jne. Reisistä ei tarvitse edes mainita. Nypin niitä joka päivä niin paljon kuin ehdin. Kasvavat heti takaisin. Hormonalista syytä ei ole löytynyt.
Perinnöllistä on kuulemma. Tosi kiva. Yhdistetty vielä r-vikaan, niin olen todellinen itsetunnon superahjakkuus. Häpeän. Näyttelen kovaa mimmiä ja teeskentelen olevani kuin muutkin.
Joskus ihiset kyselee karvoista. Olen myös todella vahvakroppainen, miehet nauraa, kun jaksan kantaa ja nostaa painavampia juttuja kuin he.
Vuosi sitten yritin etsiä naisellisuuttani ja menin kosmetologille ennen juhlia, joka alkoi ihmetellä karvojani ja kertoili loppuajan dokumentista, jonka oli katsonut. Siinä oli kerrottu karvaisista susinaisista jossain Balkanilla. Olisin voinut itkeä koko hoidon ajan. Enkä enää koskaan mennyt sinne takaisin.
Täällä kohtalotoveri... Minkä ikäisenä sinulla alkoi tämä?
Minäkin olen kärsinyt jatkuvasta bakteerivaginoosista jo vuosikausia - todella kiusallinen vaiva eikä mitkään hoidot ole auttaneet! Nyt olen saanut oireet edes jotenkuten kuriin syömällä aina aamuisin ensimmäisenä tyhjään vatsaan jogurttia, yleensä jotain luonnonjogurttia, turkkilaista tms. maustamatonta. Maitohappobakteerit purkista eivät ole auttaneet, mutta jostain syystä tuo jugu tuntuu tehoavan.
Mun toinen korva on kuuro. Oon ollut nykyisen kanssa yhdessä 3 vuotta, eikä hän tiedä, että mut lasketaan kuulovammaiseksi.
Alapääni on aina niin emäksinen, että alkkarini valkaistuvat ja jopa rei'ittyvät päivittäisestä vuodosta. Näin on aina ollut, tulehdustilat yms. eivät tätä näytä hetkauttavan suuntaan tai toiseen. Mustissa alkkareissa on aina keskellä valkaistunut läntti.
On kokeiltu maitohappokapseleita, jugurttia, tuuletusta, puuvillaa, jnejnejne. Tilanne jatkuu vaan.
Kainalossa sellanen repaleinen ällöttävä luomi, toki se joskus näkyy jos on mekko, toppi tms ja nostan kainaloa.
Minulla on tekohammas.
Niskassani kasvaa valkoista karvaa jonka joudun sheivata.
Naamani on ollut aina suht hyvässä kunnossa mutta selkään on tullut nyt teini-iän jälkeen akne.
N20
Vierailija kirjoitti:
Alapääni on aina niin emäksinen, että alkkarini valkaistuvat ja jopa rei'ittyvät päivittäisestä vuodosta. Näin on aina ollut, tulehdustilat yms. eivät tätä näytä hetkauttavan suuntaan tai toiseen. Mustissa alkkareissa on aina keskellä valkaistunut läntti.
On kokeiltu maitohappokapseleita, jugurttia, tuuletusta, puuvillaa, jnejnejne. Tilanne jatkuu vaan.
Siis mitä, emäksisyydestäkö se johtuukin että esim. mustiin alushousuihin tulee pitkän ajan jälkeen vaalea jälki :D En ole tiennyt sitäkään, että se olisi joku "vika". Muita ongelmia ei ole ollut ja tuo alkoi jo nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itellä on hirvittävät suonikohjut polvien yläpuolelta alas asti. Kaveri kerran kehui kuinka olebn missin mitoissa ja voin käyttää mitä vaatteita vaan. Mut ei. :(
Katselin tänään kateellisena yhtä lenkkeilijää, jolla oli lyhyet shortsit jalassa. Ihanat, siistit ja sileät jalat. Teki mieli aukaista auton ikkuna ja huutaa että tiedätkö ihminen kuinka onnekas olet!
Itse kärvistelen pitkissä housuissa näillä helteillä.
Terveisin se ketjuun aiemmin vastannut suonikohjumamma
Minulla on pitkät sääret - ja helvetin paksut. Nilkkoja ei ole ollenkaan, ja miljoona suonikohjua. Sellaisia syvällä olevia, jotka tekevät pohkeesta muhkuraisen, sekä muutama pinnassa pullottava sininen suoni. Nilkat ja jalkaterät täynnä pinnassa olevia hiussuonia, ihan kuin suuria mustelmia. Vaikka treenaan salilla ja pyöräilen, reisien selluliittiläskit ei lähde minnekään. No, ikää on yli 50 joten se lienee osasyynä.
Kerran on suonikohjut leikattu, nyt en enää pääse julkiselle leikkaukseen eikä yksityiseen ole varaa. Olen superkateellinen sileä- ja hoikkasäärisille naisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alapääni on aina niin emäksinen, että alkkarini valkaistuvat ja jopa rei'ittyvät päivittäisestä vuodosta. Näin on aina ollut, tulehdustilat yms. eivät tätä näytä hetkauttavan suuntaan tai toiseen. Mustissa alkkareissa on aina keskellä valkaistunut läntti.
On kokeiltu maitohappokapseleita, jugurttia, tuuletusta, puuvillaa, jnejnejne. Tilanne jatkuu vaan.
Siis mitä, emäksisyydestäkö se johtuukin että esim. mustiin alushousuihin tulee pitkän ajan jälkeen vaalea jälki :D En ole tiennyt sitäkään, että se olisi joku "vika". Muita ongelmia ei ole ollut ja tuo alkoi jo nuorena.
Joo, en minäkään sitä minään pahana ongelmana pidä, mutta oli jännä tajuta joskus parikymppisenä, että tätä ei tosiaan tapahdu kaikille. Monilla säilyy alkkarit ihan alkuperäisen värisinä, ellei tule menkkatahroja. Mulla taas on sellainen kloriteläiskä aina haaruksissa. :D
Ihanan rehellinen ketju, sääli vain, että yritin syödä tässä aamupalaa samalla...
Itselläni ei juuri mitään, pienet tissit ja isot nännit sekä runsas hikoilu. Olen jo kymmenen vuotta ostanut vain sellaisia paitoja, joissa hiki ei näy. Käytän kyllä absolut torria jne.