Mistä kroppaanne liittyvistä ällöttävistä asioista muut eivät tiedä tai uskoisi?
Minä olen ihan miehen mallinen vyötärötön pötkylä ja kaiken lisäksi romuluinen. Minulla ei kirjaimellisesti ole yhtään vyötäröä. Saan oikeanlaisilla vaatteilla itseni näyttämään jopa ihan muodokkaalta ja naiselliselta.
Toisekseen kukaan ei tiedä että painan jopa 91 kg. Olen niin isorunkoinen ja aika pitkä, että läskit vaan jotenkin hukkuu kroppaani ja näytän 70-kiloiselta. Naamani sattuu olemaan onneksi kapea ja muut näkyvillä olevat osat. Kaupassa myyjät ehdottelevat minulle vaatekokoa M, vaikka se on todellisuudessa XL tai joskus jopa XXL.
Sullon hassut pötkylätissini sopivan näköisiin 3-kertaisella lisätoppauksella täytetyihin rintsikoihin ja kappas, minulla on terhakat rinnat. Teippiäkin olen joskus käyttänyt.
Kaiken lisäksi minulla on isot räpylän malliset jalat ja tismalleen oikean mallisilla kengillä nekin saa taiottua normaaleiksi.
Kommentit (453)
Käsissä, mahassa, selässä, kaulassa, kasvoissa, rintojen välissä ja pottuvarpaissa kasvaa vaaleaa, selkeästi auringonvalossa näkyvää karvaa. Nännipihan ulkorajoilla kasvaa muutama PITKÄ tumma karva. Jätin kerran sääret ajelematta talveksi ja tulos oli samanlaiset säärikarvat kuin etelän miehillä. Sisä- ja takareisissä kasvaa vaaleita pitkiä karvoja. Häpykarvoitus menee n. 3cm bikinirajojen ulkopuolelle ja sitä on myös hieman sisäreisissä. Persvako on myös kokonaan karvassa. Kädet ja jalat hikoavat helposti ja rakkoja tulee helposti sen takia. Kasvojen iho on ihan kamala; samea, rasvainen, finninen ja suun ympärillä iho on paljon tummempaa kuin poskissa. Kieleen tulee välillä valkoista peitettä. Toinen sisempi häpyhuuli on paljon tummempi ja suurempi kuin toinen. Emättimen aukolla "sisäpuolella" on jotain rypylää, olisikohan virtsaputken pullistuma? Kohdunkaula on pitkä ja suhteellisen alhaalla, tunnen sen helposti tamponia laittaessa.
Yritän pitää kaikki nämä "ongelmat" rakenteellisia lukuunottamatta parhaani mukaan kurissa, mutta silti on tosi etova ja ällöttävä olo. Itsetunto on aika matalalla :(
N21
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kamalan isot ulkoiset häppärit. Ja nyt iän myöten ne vielä jotenki lerpahtanut.
Pidän lähes aina hameita tai muita etupuolen peittäviä vaatteita, ihan helkkarinmoinen kamelinvarvas muuten pullottaa. Rannalla uikkareissakin oltava pikkarit alla.
Hassua, että et pidä niistä, kun miehet niistä pitävät. Mitä isommat sen paremmat.
M43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen KARVAINEN. T. Nainen
PS. Sinä, jolla kohdunkaula roikkuu kohta ulkona, mikset mene leikkaukseen?
En ole tuo kyseinen henkilö, mutta itselläni ei ainakaan ole varaa vain mennä leikkaukseen. Julkisella sitä en saa, koska kuulemma ongelma ei haittaa elämääni tarpeeksi. T. Toinen jolla laskeuma
On se kyllä kumma nykypäivänä, että saa vaikka minkälaisia leikkauksia tisseistä pippelin suurennuksiin, muttei emättimestä kurkkivaa kohtua voi leikata.
Tottahan toki sen voi leikata. Niin minäkin tein, ei kaikesta tarvitse kärsiä.
Lainasinkin tekstiä, jossa varmaan lääkäri olikin todennut, ettei se laskeuma vielä niin paljoa elämää häiritse. Ylemmäs se ei siitä varmaan mene ja ehkä vähän häiritsee ( en tiedä). Terveyspalvelujen mielestä parempi odotella, että on kunnolla ulkona, aiheuttaa kipua ja ehkä tulehduksia, kun sitä nyt ei vielä voi korjata ennalta ehkäisevästi.
Yksi ystäväni kärsi ( jos oikein muistan) kystasta jossain munasarjoissa. Aiheutti päivittäistä kipua ja joutui usein kävelemään kyyryssä, eikä särkylääkkeistä ollut apua. Lääkäri oli sanonut, ettei vielä leikkaa kun se on niin pieni. Jos se siitä kasvaa, voidaan leikata. Joskus vaan hämmästyttää nämä lääkärit.
Itsekkin olen omasta vaivastani puhunut jo varmaan kymmenelle lääkärille, olan kohautuksia tai ei edes vaivaudu katsomaan. Olenkin sitten elänyt tämän kanssa jo hyvät kymmenen vuotta. Ehkä joskus, kun lyyhistyn maahan, sille tehdään jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kamalan isot ulkoiset häppärit. Ja nyt iän myöten ne vielä jotenki lerpahtanut.
Pidän lähes aina hameita tai muita etupuolen peittäviä vaatteita, ihan helkkarinmoinen kamelinvarvas muuten pullottaa. Rannalla uikkareissakin oltava pikkarit alla.
Hassua, että et pidä niistä, kun miehet niistä pitävät. Mitä isommat sen paremmat.
M43
Korjauksena vaan, että sinä olet MIES, et MIEHET. Ja tällä en ota kantaa millään lailla häppäriasiaan, kaikki ovat minusta hyviä häppäreitä. On vaan hölmöä kertoa yksilönä, että "minun sukupuoleni tykkää/ei tykkää asiasta X".
Vierailija kirjoitti:
...kulmakarvat olemattomat, niissä ei vain ole kunnollista sävyä ollenkaan ja ovat vielä niin typerät, että karvojakaan ei paljoa ole. Olisi ihana vain laittaa kesäisin ihan kevyesti meikkiä ja muuten olla, mutta kulmakarvat on pakko tummentaa ja oikeastaan jo piirtää niitä karvoja sekaan. Ne ei vain näy, kaverikin kysyi, että olenko sheivannut ne pois, kun ensimmäisen kerran näki minut ilman meikkiä. :< Ripsissä kyllä on sellainen hennon vaaleanruskea sävy, mutta miksi kulmat ovat värittömät, en tajua.
Niin ja värjätä olen yrittänyt, ei se väri kestä edes viikkoa hyvänä
Voi että, minusta kun sellaiset hyvin vaaleat, värittömät kulmat on todella söpöt! Harmi ettet näe samalla lailla.
N39
Onhan näitä... Taustatietona että olen toistaiseksi lapseton 28-vuotias nainen:
-lukuisten tulehdusten jäljiltä kummankin jalan (nilkka, jalkapöytä, varpaat, usein myös osa säärtä) imukudokset ovat vaurioituneet tai tuhoutuneet niin, että jalat ovat pysyvästi turvoksissa. Kotona käytän tukisukkia, myös yöt läpeensä, kuin mikäkin mummo, jotta jalat mahtuisivat aamulla muihinkin kenkiin kuin kumisaappaisiin. Hameet ja nätit kengät eivät tule kuuloonkaan. Rankka urheilu urheilukompressiosukissa auttaa eniten ja urheilenkin maanisesti lähestulkoon vain tästä yhdestä syystä.
-napani näyttää sivulleen käännetyltä c-kirjaimelta, surulliselta suulta. Tällaista napaa näkee lähinnä hyvin lihavilla naisilla tai ihmisillä, jotka ovat aivan äskettäin laihduttaneet 40+kg. Itse olin yläaste- ja lukiovuosina sen verran tanakammassa kunnossa, että ihannepainoon oli matkaa 15kg. Laihdutin oikeaoppisesti, urheilen jne. ja nyt on sitten tällainen napa, vaikka vatsa on muuten litteä ja BMI 21. En ymmärrä. Luonnollisesti bikini ei ole asuni. Samaa vikaa rinnoissa. Näyttävät vähintään kaksi lasta täysimettäneen laihan naisen tisseiltä - lapaset. Sitä toivoo että olisi oikeasti tehnyt lapsen tai edes ollut oikeasti superlihava, ei tällaisia voi ihminen syyttä saada.
-nilkoissa kasvaa paksuja mustia karvoja, vaikka muuten kehon karvat ovat vaaleita ja hentoja
-saan helposti alapäähän sisäänpäin kasvaneita karvoja, jotka vielä tulehtuvat todella ikävästi. Sheivaan kaikkien ohjeiden mukaan, olen käynyt kosmetologilla vahattavana ja sokeroitavana, epiloinut ja sokeroinut itse - aina tulee jokunen märkivä jättipaise josta on iloa useaksi viikoksi. Pahimmillaan oli kerran koko haaroväli täynnä peukalonpään kokoisia kutteja vahauksen jäljiltä.
-kulmakarvani hikoilevat aivan perkeleesti. Loput kasvoista hikoilevat normaalisti ja tasaisesti, mutta kulmakarvoista virtaa alas isot purot heti kun tulee vähän lämmin. Kesäisin en käytännössä voi käyttää mitään silmämeikkejä, kun ne kirjaimellisesti peseytyvät pois itsekseen. Värjään kulmia ja ripsiä kesäisin melkein viikon välein, sillä hiki haalistaa todella tehokkaasti. Ihmiset luulee että mulla on oikeasti luonnollisesti hyvönmuotoiset ja tummat kulmat ja tummat ripset.
Että sellasta. Kuvitelkaa nyt se laiha nainen jolla on tursottavat pötkyläjalat, lapastissit ja ripsarit valumassa pitkin poskia. Että on siunattu olo :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kamalan isot ulkoiset häppärit. Ja nyt iän myöten ne vielä jotenki lerpahtanut.
Pidän lähes aina hameita tai muita etupuolen peittäviä vaatteita, ihan helkkarinmoinen kamelinvarvas muuten pullottaa. Rannalla uikkareissakin oltava pikkarit alla.
Hassua, että et pidä niistä, kun miehet niistä pitävät. Mitä isommat sen paremmat.
M43
Korjauksena vaan, että sinä olet MIES, et MIEHET. Ja tällä en ota kantaa millään lailla häppäriasiaan, kaikki ovat minusta hyviä häppäreitä. On vaan hölmöä kertoa yksilönä, että "minun sukupuoleni tykkää/ei tykkää asiasta X".
No, ei nyt ihan noinkaan mene, nuoret pojat voivat ajatella toisin, mutta kyllä suurinosa aikuista miehistä pitää isoista häpyhuulista, sorry vaan jos olete leikellyt omasi.

Pointtini meni sinulta siis kiitämällä ohi. No, uskon kyllä, että miehet noin yleensäkin pitävät häpyhuulista, ja iso osa varmasti isoista. _Pointtinani_ oli että sinä et voi todeta tätä asiaa oman kokemuksesi kautta, etkä edes kaveripiirisi kautta.
Oon laihaläski sokerihiiri. Olen pitkä ja mulla on suht pieni kropan yläosa ja isot reidet ja perse. Selkä on pitkä, reidet hinkaa yhteen. Päärynämäisyyttä.
Naama on pullea, ja sitä korostaa niin syvät hymykuopat että oksat pois. Mun naamassa ne kuopat ei oo mikään söpö juttu.
Suonikohjuja on toisessa jalassa. Kipuilevia, ja jokseenkin vielä esteettisesti siedettäviä. En silti kulje shortseissa. Kynsisieni on ollut toisen jalan pottuvarpaassa jo pienen ikuisuuden. Ai niin, ja jalat ovat täynnä arpia sun muuta. Pienikään naarmu ei parannu normaalisti, vaan aina tulee arpi.
169:lle ja muille hassusti hikoileville: genetiikan luennoilla käytettiin hikirauhasten sijoittumista esimerkkinä jostakin, en enää muista mistä. Liittyi jotenkin x-kromosomiin ja geenien "pois" ja "päälle" kytkeytymiseen. Lopputulemana oli kuitenkin se, että (tämän muistan kirkkaasti) "naiset ovat hikirauhasten sijoittumisen suhteen geneettisiä mosaiikkeja" eli kahta täysin samoin hikoilevaa ei ole. - Lohduttaudun tällä näin helteillä, kun meinaan tuskastua omiin limaisiin ongelmakohtiini: ylähuuleen, silmäluomiin, sormien väleihin ja tissivakoon. Juu, ei meikkivoidetta tai luomivärejä täälläkään ja mascara on vedenkestävää :D
Mukava ketju lukea, ei me täydellisiä olla eikä tarvikaan. Tässä omia vikoja;
-Toisen jalan isovarpaassa sieni (?), paksu keltainen kynsi
-Jalkapohjien iho aivan järkyttävässä kunnossa. Paha tapani on repiä halkeilevaa ihoa ja no jokainen voi päätellä siitä jalkojeni ulkonäön. Mikä näihin edellläoleviin jalkavaivoihin auttaisi? Jalkaterapeutti (ja tottakai ihon repimisen lopetis), heitä kommenttia!
-Hampaat ovat keltaiset ja huonossa kunnossa, juon paljon kahvia ja limsaa...
-minulla on sen verran ylimääräistä, että istuessa huonolla ryhdilläni vatsan seudulle tulee paljon makkaroita, seistessä vatsalihaksetkin tulee esille
-kuitenkin asia joka oikeesti vetää itsetuntoni nollaan(edelliset ei niinkään hetkauta)ovat tubulaariset ketunnokkatissini. Mulla ei ole juurikaan sitä kudosta, vaan nännit. Ainut milloin saan tuntea ns tissiä on menkkojen aikaan kun ne sen verran turpoaa. Nännit järkyttävän kokoiset, muuta ei olekkaan. Näin on ollut aina. En tiedä mitä tekisin, olen miettinyt leikkausta. Pelottaa kuitenkin riskit ja olen vielä nuori. Bikineissä yksi malli mitä voi käyttää, rintiskat pakko olla vähän topattuja ja urheillessakin käytän sellaisia fileitä urheilurintsikoiden alla. Silloin koen näyttäväni hyvältä ja olisinkin varmasti tyytyväinen kroppaani jos mulla olis tissit. Nyt vartalo ei ole sopusuhtainen, olen aika roteva, lihaksikas jne... Tulipas avauduttua.😒 Seksistä onneksi osaan jo nauttia näillä "tisseillä"...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näytän vaatteet päällä ihan siedettävältä, mutta maha on ihan hirveä röllykkä ja mulla on tubulaariset rinnat, tosin ei niin pahat, että ne leikattaisiin julkisella. Mulla kasvaa mustia karvoja alavatsassa, piiiitkälle sisäreisissä, rinnoissa, muutama kasvoissa. Koska mulla on hyvä peppu ja hoikat jalat, tietyissä vaatteissa pystyn feikkaamaan ylipainoni pois ja myyjät kiikuttaa 2-3 numeroa liian pieniä vaatteita mulle, vaikka pyytäisin ihan oikean koon (42-44 vaatteista riippuen). Mun hampaista kolme on implantteja johtuen onnettomuudesta joka mulle lapsena kävi. Ne laitatin omilla rahoilla kun kyllästyin tekareihin. Oon 33v.
Tietyt myyjät tekee tota samaa kaikille. Ei ole siitä kiinni että näyttäisit hoikalle, käsky on käynyt ylempää..
Niin mä itsekin ajattelin, mutta sama tuppaa toistumaan päällä olevista vaatteistani riippuen joko kaikissa kaupoissa tai ei missään. On itseasiassa helpompi käydä ostoksilla kun näyttää kokoiseltaan, ei tarvi erikseen pyytää myyjiä tuomaan isompia kokoja kun he itse tarjoavat niitä oikeita. En mä mitään itsetuntoboostia tartte kaupan myyjältä, oikeastaan se vaan ottaa päähän kun pitää selitellä, että 38 on liian pieni, että voisitko nyt oikeesti tuoda sen oikean koon jonka alunperin pyysin ja joka voisi ollakin sopiva.
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas haisee ihan kamala TIHI eli tissihiki. En tiennyt tällaista olevankaan vaan näköjään on. Välillä haistan sen kesken päivän töissä ja panikoin haiseeko muillekin. Käyn joka aamu suikussa ja vaatteeni ovat puhtaat, nää lollot on vaan niin karmaisevan kokoiset nykyään, että hautuvat jotenkin. Kiva vanheta jee!
Laita antiperspiranttia rintojen alle ja antiperspirantin kuivuttua vielä talkkia. Auttaa.
Vierailija kirjoitti:
-kuitenkin asia joka oikeesti vetää itsetuntoni nollaan(edelliset ei niinkään hetkauta)ovat tubulaariset ketunnokkatissini. Mulla ei ole juurikaan sitä kudosta, vaan nännit. Ainut milloin saan tuntea ns tissiä on menkkojen aikaan kun ne sen verran turpoaa. Nännit järkyttävän kokoiset, muuta ei olekkaan. Näin on ollut aina. En tiedä mitä tekisin, olen miettinyt leikkausta. Pelottaa kuitenkin riskit ja olen vielä nuori. Bikineissä yksi malli mitä voi käyttää, rintiskat pakko olla vähän topattuja ja urheillessakin käytän sellaisia fileitä urheilurintsikoiden alla. Silloin koen näyttäväni hyvältä ja olisinkin varmasti tyytyväinen kroppaani jos mulla olis tissit. Nyt vartalo ei ole sopusuhtainen, olen aika roteva, lihaksikas jne... Tulipas avauduttua.😒 Seksistä onneksi osaan jo nauttia näillä "tisseillä"...
Mulla oli kans ennen raskautta tubulaariset rinnat, mutta raskaus ja varsinkin imetys teki jotain ja nyt ne on ihan siedettävät. Muoto ei edelleenkään ole paras mahdollinen, mutta ne näyttää sopusuhtaisemmilta muuhun kroppaan nähden.
Vierailija kirjoitti:
Voi meitä naisparkoja! Miehet ei varmaan mieti ulkonäköongelmia samalla tavalla kuin me.
Ja jos haittaisi siinä määrin, että lähtisi tänne siitä avautumaan, niin alapeukutusten määrä kaataisi sivuston.
Jaa, niin minulla muuten karvaisista jaloista on lähtenyt vuosien toimistotyön takia nilkoista kokonaan karvat, kun pidän niitä vaistomaisesti pöydän alla ristissä päällekkäin.
Minulla ollut joskus lapsena ilmarinta ja rintakehä siksi turvonnut rintojen alta. Päällepäin näyttää siltä että minulla on silikonit koska ne törröttövät luut nostaa alhaalta päin rintoja ylöspäin. Rintani ovat vain 80D mutta näyttävät ulospäin kuulemma vähintään 80F-kokoisilta!
Minulla on huonot keuhkot noiden alla joissa krooninen tulehdus ja kärsin myös astmasta.
Ärsyttää kun mainitsen keuhkojen huonokuntoisuudesta siinä yhteydessä jos en esim jaksa jotain rasitusta, niin kaikki höröttää vaan juntilla tavalla että hyvältähän nuo sun "keuhkot" näyttää :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kamalan isot ulkoiset häppärit. Ja nyt iän myöten ne vielä jotenki lerpahtanut.
Pidän lähes aina hameita tai muita etupuolen peittäviä vaatteita, ihan helkkarinmoinen kamelinvarvas muuten pullottaa. Rannalla uikkareissakin oltava pikkarit alla.
Hassua, että et pidä niistä, kun miehet niistä pitävät. Mitä isommat sen paremmat.
M43
Suurin osa miehistä nimeomaan ei isoista pidä
lisbe kirjoitti:
Mulla on kamala hikoilu ongelma. Hikoan koko ajan ja aivan kaikkialta: Pää, naama, selkä, rinnat, vatsa, kainalot, kädet, jalat, reidet, perse... Ja siis oikein valuu. Apteekin parhaat ansperspirantit ei auta kainaloihin, kauheet hikiläikät silti. En voi käyttää meikkivoidetta tai puuteria koska naama valuu hikee, en mene lähes minnekkään hiukset auki, koska silloin varsinkin hikoan ja hiukset ovat aivan märät, kuljen mahdollisimman vähillä vaatteilla sillä vähänkin kun kävelen niin hikeä vain valuu. Kun urheilen niin alleni tulee hikilätäköitä. Olen hyvä kuntoinen juoksen puolimaratoneja eli ei mistään huonosta kunnosta vaan lapsesta asti olen hikoillut näin. Tämä on tosi häiritsevää esim kaverit kysyy miksen ikinä ole hiukset auki ja huomauttaa miksi olet niin hikinen. Vaikuttanut meinaan jonkin verran itsetuntoonkin.
Botox auttaa ainakin kainaloiden ja käsien hikoiluun. Kysyisin lääkäriltä apua tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä... Taustatietona että olen toistaiseksi lapseton 28-vuotias nainen:
-lukuisten tulehdusten jäljiltä kummankin jalan (nilkka, jalkapöytä, varpaat, usein myös osa säärtä) imukudokset ovat vaurioituneet tai tuhoutuneet niin, että jalat ovat pysyvästi turvoksissa. Kotona käytän tukisukkia, myös yöt läpeensä, kuin mikäkin mummo, jotta jalat mahtuisivat aamulla muihinkin kenkiin kuin kumisaappaisiin. Hameet ja nätit kengät eivät tule kuuloonkaan. Rankka urheilu urheilukompressiosukissa auttaa eniten ja urheilenkin maanisesti lähestulkoon vain tästä yhdestä syystä.
-napani näyttää sivulleen käännetyltä c-kirjaimelta, surulliselta suulta. Tällaista napaa näkee lähinnä hyvin lihavilla naisilla tai ihmisillä, jotka ovat aivan äskettäin laihduttaneet 40+kg. Itse olin yläaste- ja lukiovuosina sen verran tanakammassa kunnossa, että ihannepainoon oli matkaa 15kg. Laihdutin oikeaoppisesti, urheilen jne. ja nyt on sitten tällainen napa, vaikka vatsa on muuten litteä ja BMI 21. En ymmärrä. Luonnollisesti bikini ei ole asuni. Samaa vikaa rinnoissa. Näyttävät vähintään kaksi lasta täysimettäneen laihan naisen tisseiltä - lapaset. Sitä toivoo että olisi oikeasti tehnyt lapsen tai edes ollut oikeasti superlihava, ei tällaisia voi ihminen syyttä saada.
-nilkoissa kasvaa paksuja mustia karvoja, vaikka muuten kehon karvat ovat vaaleita ja hentoja
-saan helposti alapäähän sisäänpäin kasvaneita karvoja, jotka vielä tulehtuvat todella ikävästi. Sheivaan kaikkien ohjeiden mukaan, olen käynyt kosmetologilla vahattavana ja sokeroitavana, epiloinut ja sokeroinut itse - aina tulee jokunen märkivä jättipaise josta on iloa useaksi viikoksi. Pahimmillaan oli kerran koko haaroväli täynnä peukalonpään kokoisia kutteja vahauksen jäljiltä.
-kulmakarvani hikoilevat aivan perkeleesti. Loput kasvoista hikoilevat normaalisti ja tasaisesti, mutta kulmakarvoista virtaa alas isot purot heti kun tulee vähän lämmin. Kesäisin en käytännössä voi käyttää mitään silmämeikkejä, kun ne kirjaimellisesti peseytyvät pois itsekseen. Värjään kulmia ja ripsiä kesäisin melkein viikon välein, sillä hiki haalistaa todella tehokkaasti. Ihmiset luulee että mulla on oikeasti luonnollisesti hyvönmuotoiset ja tummat kulmat ja tummat ripset.
Että sellasta. Kuvitelkaa nyt se laiha nainen jolla on tursottavat pötkyläjalat, lapastissit ja ripsarit valumassa pitkin poskia. Että on siunattu olo :D
Unohda sheivaaminen, niin vältät märkäpaiseet yms. alapäästäsi. Kukaan ei pakota sheivaamaan. Minä yritin joskus ja mietin römpsän raapimista julkisella paikalla, koska kutisin todella pahasti sängen kasvaessa.
Voimaannuttava ketju tosiaan! Joku tuolla aiemmin jo puhui tissihiestä, täällä on kohtalotoveri. Kamalan hajuista, saa aina miettiä häveten että ei kai muut haista sitä... Mulla myös jalkaterät hikoilee ihan järkyttävästi. Kaikki kengät haisee lyhyenkin käytön jälkeen ihan hirveelle.
Kaiken lisäksi mulla on kamalan vinot hampaat, tissit on kahden kuppikoon päässä toisistaan, raskausarpia mahassa (enkä ole edes synnyttänyt), sellureidet ja -pylly... Ja atooppisen ihottuman takia jalat on täynnä niitä ällöttäviä violetteja pisteitä ja laikkuja. Näyttää kauniilta lakananvalkoisella iholla. Ihottumaa on käsissäkin niin paljon että en kehtaa oikein julkisesti pitää muita kun pitkähihaisia vaatteita.