Mistä kroppaanne liittyvistä ällöttävistä asioista muut eivät tiedä tai uskoisi?
Minä olen ihan miehen mallinen vyötärötön pötkylä ja kaiken lisäksi romuluinen. Minulla ei kirjaimellisesti ole yhtään vyötäröä. Saan oikeanlaisilla vaatteilla itseni näyttämään jopa ihan muodokkaalta ja naiselliselta.
Toisekseen kukaan ei tiedä että painan jopa 91 kg. Olen niin isorunkoinen ja aika pitkä, että läskit vaan jotenkin hukkuu kroppaani ja näytän 70-kiloiselta. Naamani sattuu olemaan onneksi kapea ja muut näkyvillä olevat osat. Kaupassa myyjät ehdottelevat minulle vaatekokoa M, vaikka se on todellisuudessa XL tai joskus jopa XXL.
Sullon hassut pötkylätissini sopivan näköisiin 3-kertaisella lisätoppauksella täytetyihin rintsikoihin ja kappas, minulla on terhakat rinnat. Teippiäkin olen joskus käyttänyt.
Kaiken lisäksi minulla on isot räpylän malliset jalat ja tismalleen oikean mallisilla kengillä nekin saa taiottua normaaleiksi.
Kommentit (453)
Majavan turkki kasvaa reisissä asti.
En tykkää käydä yleisissä tiloissa pesulla tai uimassa. Selässä kasvaa tummia karvoja paljon
Painan 90kg ja oon 165cm pitkä. Kukaan ei ole koskaan uskonut, että painaisin noin paljon. Mulla on ihan hyvän mallinen kroppa sinällään (on vaan läskin peitossa) ja vaatteilla saa myös hyvin huijattua. Näytän omastakin mielestä ihmeellisen sopusuhtaiselta peilistä katsottuna vaatteet päällä.
Mutta kun riisun vaatteet, sieltä paljastuu kauhean ruma, aika iso maha, löllyvät paksut reidet, iso, selluliittinen perse, riippuvat tissit ja selässäkin on sellaset "makkarat".
Kaverit on kehuneet, kuinka mulla on "Hyvän näkönen kroppa" "Olisit ylpeä itestäs kun sulla on noin hyvän näkönen persekin", mutta kun sen totuuden tietäisivät niin saisivat paskahalvauksen. Välillä oikein naurattaa ja ajattelen että "Voi kumpa tietäisitte"... No parempi kun eivät saa tietääkkään.
Vierailija kirjoitti:
Majavan turkki kasvaa reisissä asti.
Majavat on söpöjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sua ihanan rehellinen avaus :)
Seurusteletko? Mitä sitten kun "totuus paljastuu"? :)Mulla on rumat eriparitissit vaikka muka just hyvännäköset miesten mielestä olevinaan paidan päältä katsottuna. :(
Juu seurustelen ja mies painaa 130+ kg ja samalla tavalla mieheksi erikoinen kroppa kuten minulla naiseksi, joten ei ole ensimmäisenä valittamassa ulkomuodostani. Enpä tiedä mitä mahtaa oikeasti miettiä, mutta eipä ainakaan koskaan valita päin naamaa mitään. Se riittää :)
Tosin hänkin luulee minua 70-kiloiseksi, haha :D
Olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena ja jopa nauramaan itselleni. Ei kai tässä muuta voi. On tämä aika hassua kuitenkin.
Ei voi olla totta, ootte ihan samalainen pari vartaloltanne ku me! :D
Hih, vakka on siis löytänyt kantensa sielläkin. Mä en vaan tiedä olenko mä ite se vakka, vai mies mutta ihana nallekarhu se on kuitenkin <3
Ap.
Pieren joka päivä aivan kamalasti..perheenjäsenet jopa heräävät kovaäänisiin pieruihini.
Olen N45
Mulla on rinnassa yksi arpi syöpäepäilyn jäljiltä ja mahassa kolme arpea kohdunpoiston jäljiltä. Eli multa puuttuu naiseuden kannalta - ainakin mulle - merkityksellinen elin.
Nivustaipeessa mulla on iso, leveä arpi synnynnäisen iho-ongelman vuoksi, leikattiin pois teini-iässä.
Navan ympärille kasvaa tummia hajakarvoja.
Leukapieliin tulee muutama partakarva, nypin pois.
Jaloissa lukuisia arpia leikkausten jäljiltä.
Hampaita puuttuu, eikä olla laitettu implantteja.
Sisemmät häppärit on leikattu. Kukaan ei sitä tiedä. Monen mielestä mulla on nätit hampaat, mutta OMG, tietäisivätpä vain miten romut ja paljon hoidetut.
En ole muuten mitenkään erityisen karvainen ihminen, mutta mulla on alaselässä alue, johon kasvaa pitkää miesmäistä karvaa. :D Sheivaan aina selkäni, koska se karvainen alue näyttää ihan siltä kuin persekarvat kasvaisivat selkään asti...
Minulla on ongelmana lähes kaikki edellä mainitut + monta muutakin ulkonäköongelmaa. Vain kasvot ovat kauniit. Että näin.
Rinnoissani on luomia ja raskausarpia, nykyään myös vatsassa kun olen raskaana. Häpyhuulet ovat aina olleet isot ja pelkään niiden repeävän synnytyksessä. Minulta on poistettu takaa hammas, josta mieheni ei tiedä, kun ei ole ikinä tullut puheeksi. Mieheni on kyllä varmasti nähnyt joka paikan, mutta ei ole onneksi sanonut mitään. Raskaana ollessa piilottelen rintojani, kun nännit ovat turvonneet ja tummuneet + järkyttävät raskausarvet. Näytän muutenkin kuin minulla olisi akne parhaillaan. Onneksi enää pari kuukautta synnytykseen !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eripariset hyttysen piston kokoiset minitissit, joiden nännipihat ovat kokoluokkaa juomalasin pohja. Vinkeä näky sinänsä... t. 24 v. (iki)neitsyt
:D Hanki peppumies.
Muuten kyllä, mutta pyllyni on kuin kaksi nahkapussia, joiden pohjalla on hieman hiekkaa. Tarkemmin ajatellen en tiedä, onko takapuoleni sittenkin pahempi kuin etupuoli. Geenilotto taisi olla tuhannen tuubassa, kun minut muodosti. :-D
Mulle tulee kivuiliaita, syviä paiseita aina vähän väliä. Ne ovat todella isoja ja juuri ennen puhkeamista liikkumiseni on erittäin rajoittunutta. Näitä on tullut joka paikkaan, varpaista otsaan, myös sukuelimiin. Musta ei tätä uskoisi koska ihoni on muuten hyvin sileä ja terveen näköinen.
Alapäästäni roikkuu epämääräinen "lipare", ilmestyi sinne synnytyksen jälkeen. Olisko epparin ompelemisen yhteydessä joku löpäke jäänyt huonolle tikkaukselle. Ei aiheuta toiminnallista haittaa, mutta ällöttävä se on silti. Varsinkin, kun joskus tunnen, miten se "pullahtaa" ulos.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee kivuiliaita, syviä paiseita aina vähän väliä. Ne ovat todella isoja ja juuri ennen puhkeamista liikkumiseni on erittäin rajoittunutta. Näitä on tullut joka paikkaan, varpaista otsaan, myös sukuelimiin. Musta ei tätä uskoisi koska ihoni on muuten hyvin sileä ja terveen näköinen.
Saako kysyä mitä noi paiseet on? Oletko käynyt tutkituttamassa?
Aika hassua. Kuinka moni mies pyytäsi saatille jos tietäisi mikä odottaa ? Mitä vanhemmaksi tulemme sen paskempia olemme eli näin se vaan menee.
kantapääni.. ei luoja jos joskus onnistuisin lopettamaan niiden raaputtelun, ja rasvaisin silloin tällöin.. lisäksi ukkovarpaat ja muukin jalkapohjan alue ihan järkyttävät. kuivat koppurat, joista revin paloja, joskus saksilla ahnehdin isoja suikaleita.. taas kesä tulossa, miten tän sais hallintaan taas siksi aikaa, että alkaa sukka-aika??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet tissit. Super push up-liivejen käyttö on tuntuu kusetukselta.
Tämä. Tosin en pidä sitä kusetuksena, koska en tapaile miehiä ja tuota kellekään pettymystä.
Tissit ne pienetkin tissit on ja kivatkin kaiken lisäksi, mä tykkään niistä enemmän kuin isoista.
M
Mulla on kamalan isot ulkoiset häppärit. Ja nyt iän myöten ne vielä jotenki lerpahtanut.
Pidän lähes aina hameita tai muita etupuolen peittäviä vaatteita, ihan helkkarinmoinen kamelinvarvas muuten pullottaa. Rannalla uikkareissakin oltava pikkarit alla.
Luulin että täällä olisi jotain oikeasti ällöä, mutta yhyy kun näytän laihemmalta kuin olen? No öö. Kokeile vaikka peräpukamia joiden takia perse falskaa ja ympärillä leijuu aina sellainen vieno eau de toiletin tuoksu.