Siis miten joku opiskelija voi olla kesän ilman kesätöitä tai opiskelematta ollenkaan?
Miten voi olla mahdollista, että joku opiskelija viettää kesänsä vain oleskellen, eli olematta joko ollenkaan kesätöissä tai on opiskelematta ollenkaan? Ei saa olla jouten, jotakin hyödyllistä pitää kesälläkin tehdä.
Kommentit (75)
Ei kiinnosta jatkuva suorittaminen ja raataminen. Paiski sinä vain hommia jos haluat, anna minun rentoutua! :)
Entä jos on perheellinen opiskelija eikä halua laittaa lapsia uuteen hoito paikkaan kesäksi kun normaali hoitopaikka on kesän ajan kiinni vaan hoitaa lapsia kesän ajan kotona?
Ei näin aikuisopiskelijana enää viitsi, mieluummin nauttii kesästä pitkän kaavan kautta, kun on kerrankin tilaisuus, työelämässä ollessa ei ollut.
Miksi alistua porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen? Opiskella voi mielenkiinnostakin, vaikka ei ikinä aikoisikaan alistua porvarin orjaksi.
Mieli tekisi itsekin, kesälomaa pitänyt nyt kai kuuteen vuoteen ollenkaan. Opiskelu on usko tai älä sen verran kuormittavaa, ettei koulun loppumisen jälkeen oikein huvittaisi mennä kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi töihin, jonka jälkeen aloittaa koko opiskelurumban alusta. Lomakin olisi siis ihan miellyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos on perheellinen opiskelija eikä halua laittaa lapsia uuteen hoito paikkaan kesäksi kun normaali hoitopaikka on kesän ajan kiinni vaan hoitaa lapsia kesän ajan kotona?
No tuon ymmärrän jotenkin. Mutta suurin osa opiskelijoista on lapsettomia, nuoria ja täysin terveitä. Kyllä kesällä siis pitäisi olla joko töissä tai opiskelemassa. Töistä saa rahaa ja arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Jos taas opiskelee, niin silloin se vauhdittaa omia opintoja ja samalla myös valmistumista.
Mutta se on iso ei-ei, että viettää kesänsä vain hengaillen, tekemättä mitään sen kummempaa, kun vain valvoo yöt läpeensä, bilettää ja matkustelee.
No jos ei saa töitä, eikä ole järkeviä kursseja tai kurssit on jo täynnä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi alistua porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen? Opiskella voi mielenkiinnostakin, vaikka ei ikinä aikoisikaan alistua porvarin orjaksi.
Tärppisanoja bongattu!
Saako ottaa kolme ryyppyä koska sanoit "porvarin orja" kahdesti?
Vierailija kirjoitti:
No jos ei saa töitä, eikä ole järkeviä kursseja tai kurssit on jo täynnä?
Tämä syy. Itse en saanut kesätöitä, ja kesäkurssit ovat satasen luokkaa - ei ole varaa käydä koulua kesällä. 19v/AMK
Kaikkialla ei ole mahdollisuutta kesäopintoihin... Jos tarjontaa on, niin sekin on suppeaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla ei ole mahdollisuutta kesäopintoihin... Jos tarjontaa on, niin sekin on suppeaa.
Mun toinen poika otti kesäopintoja jonkun verran. Mutta hän kertoi, että osa kursseista oli mennyt täyteen samana päivänä, kun ilmoittautuminen alkoi. Niissä saa olla skarppina.No hän nyt tietää, että heti sillä sekunnilla skarppina. Yhteenkin kurssiin oli kuulemma ihan viimeisiä sisäänpäässeitä, päivässä mennyt täyteen. Heillä kyllä omaan koulutusohjelmaan kuuluvat kurssit avoimessa on kesälläkin ilman erillismaksua.
No mulla on nyt tänä kesänä ekaa kertaa töitä, siksi. Ja luojan kiitos onkin niin ei tarvii enää mennä sossuun nöyryytettäväksi.
Parina kesänä oon yhden kurssin suorittanut (jos on ollu joku järkevä vaihtoehto tarjolla), mutta kieltämättä se lomakin on tuntunut ihan hyvältä raskaan lukuvuoden jälkeen. Nyt oon onnellinen että saan tehdä kesän töitä ja pitää edes parin kuukauden täydellisen tauon opiskelusta, pitkästä aikaa!!
No siis toimeentulon vuoksi lähes kakkkien opiskelijoiden on pakko joko opiskella tai tehdä töitä, mutta jos joku voi "vaan olla" niin pidän sitä vain hyvänä. Itse kullekin tekee loma välillä hyvää ja nuorena pitää (mun mielestä ainakin) saada myös pitää hauskaa ja olla vapaa. Kyllä rehkiä ehtii myöhemminkin.
Meillä oli heikohkosti tarjolla kesäopintoja. Omassa pääaineessani pystyi tekemään 3 tenttiä/kesä eli ei kovin paljon. Sivuaineopintoja ja muita pakollisia pystyi tekemään kandivaiheessa, mutta eipä juuri sen jälkeen, kun tentit olisi olleet samoina päivinä kuin pääaineessa. Mitään täysin randomiakaan ei viitsinyt opiskella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos on perheellinen opiskelija eikä halua laittaa lapsia uuteen hoito paikkaan kesäksi kun normaali hoitopaikka on kesän ajan kiinni vaan hoitaa lapsia kesän ajan kotona?
No tuon ymmärrän jotenkin. Mutta suurin osa opiskelijoista on lapsettomia, nuoria ja täysin terveitä. Kyllä kesällä siis pitäisi olla joko töissä tai opiskelemassa. Töistä saa rahaa ja arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Jos taas opiskelee, niin silloin se vauhdittaa omia opintoja ja samalla myös valmistumista.
Mutta se on iso ei-ei, että viettää kesänsä vain hengaillen, tekemättä mitään sen kummempaa, kun vain valvoo yöt läpeensä, bilettää ja matkustelee.
Kun olisikin löytynyt opiskelun alkuaikoina kesätöitä. Ei kyllä ole kaikkialla ihan helppo homma, kun jo muitakin opiskelijoita/valmistuneita/vakituisia työnhakijoitakin on markkinoilla.
Opiskelin kurssit, mitä oli kesällä tarjolla ja joihin oli varaa, mutta niihin sai kulutettua aikaa jotain 5h/viikossa. Näiden kesäkurssien takia piti asua kesän ajan eri puolella maata kuin avomies, joka sai kauempaa kesätöitä.
Nykyään ei enää ongelmaa töiden hankinnassa, kun on jo työkokemusta ja suhteita.
Vanhempani kustantavat elämäni :) that's why
No minä olisin halunnut töitä, mutta eipä löytynyt. Ehkä jotain osa-aikatöitä tai keikkaa vielä irtoaa. Ahdistaa kyllä hitosti, jos joudun viettämään kolme kuukautta lähes yksin ilman järkevää tekemistä.
Olen ostanut jo pieruverkkarin valmiiksi. Sohva on hakusessa mutta eiköhän sekin löydy kesäksi.