Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
Vierailija kirjoitti:
Oma, yksi kiihottavimmista tapahtumista sattui noin viisi vuotta sitten. Tuolloin olin menossa aamujunalla töihin, kun viereeni istui minua aavistuksen nuorempi, huolitellun oloinen, hymyilevä ja iloisen oloinen naisihminen. Hänestä tuntui huokuvan myönteisyys ja positiivisuus ympäristöön mutta muutaman sanan vaihtamisen jälkeen minä painoin silmäni kiinni ja aloin ajattelemaan niitä näitä.
Hetken kuluttua tunsin kuinka naisen käsivarsi siirtyi minun käsivarttani vasten. Hämmästyin hieman tilannetta kun kuitenkin tuoleille mahtuu kunnolla ilman fyysistä kosketustakin. En kuitenkaan vaihtanut asentoa, vaan pikku hiljaa rupesin tuntemaan kuinka lämpö rupesi siirtymään vartaloidemme välillä. Välistä avasin silmäni ja katsoin, kuinka kaunis vieruskaverini istuu viattomana vieressäni, ja pikkuhiljaa rupesin näkemään hänet myös hyvin seksikkäänä, haluttavana.
Painoin kuitenkin uudelleen silmät kiinni ja yritin hillitä himokkaita ajatuksiani. Pienen tovin jarruteltuani tunsin lihasten pienen liikkeen naisen käsivarressa. Tuon liikkeen jatkuessa raotin silmiäni, katsoakseni mitä tapahtuu. Tuolloin huomasin vieressä istuvan naisen siirtäneen käsilaukun syliinsä, ja upottaneen toisen minuun painautuneen kätensä laukun alla haaroihinsa. Tuolloin pääni meinasi räjähtää. Jäin sivusilmällä tuijottamaan naisen puuhaa ja lopulta olin melko varma että nainen pitää omaa kivaa vieressäni. Tuossa vaiheessa ei ollut enää mitään tehtävissä, tunsin kuinka kaluni turposi aamuruuhkassa istuessa aivan kovaksi, pyrkien väkivalloin housuistani ulos. Yritin hieman käsin peitellä seisokkiani samalla kun nainen jatkoi omaa kivaansa vieressäni. Tätä kesti vielä jonkin aikaa ennen kuin naisen hengitys muuttui raskaaksi ja katkonaiseksi. Minä en hämmentyneenä tajunnut muuta tehdä kuin seurata naisen puuhaamista kauhessa kiimassa.
.
Nainen lähti junasta ennen minua, jälleen ystävällisen hymyn saattelemana, enkä ole häntä tavannut tuon jälkeen. Eli terveisiä vaan, jos tunnistat itsesi. Kiitos sinulle mietin tuota matkaa vuosienkin jälkeen
Naurattaa. Joko naisella oli jäänyt aamuseksi väliin tai olit niin kiihottava, että oli pakko laueta.
Bongasin kielletyn hedelmän baaritiskin toisesta päästä ja suunnistin viereen. Näytti että nainen sulaa siihen paikkaan. Pienen jutustelun jälkeen meni kavereidensa luo vain palatakseen lähes heti takaisin lähes kiinni minuun. Se tilanne, keskustelu, epäsopivan lähellä oleminen ja pienet käsivarsiin tökkimiset teki tilanteesta hämmentävän kiihottavan minulle, joka harvoin kiihottuu tuollaisista :D
Olin pimeässä, huonokuntoisessa pitkänmatkan yöbussissa Aasiassa. Penkit olivat tosi epämukavat, eikä nukkumisesta tullut mitään. Vieressäni istui tuntematon aasialainen mies ja nuokuimme toisiamme vasten väsymyksen alkaessa painaa. Mulla oli shortsit jalassa ja jossain vaiheessa mies laittoi kätensä reidelleni. Mies ei ollut mitenkään erityisen hyvännäköinen ja meillä oli iso ikäero (olin 18 ja hän varmaan 35-40). Se matka oli kuitenkin äärimmäisen kiihottava, koska käsi reidelläni tuntui samaan aikaan niin hyvältä ja väärältä.
Vierailija kirjoitti:
Iskin itsevarmana 19-vuotiaana vieraassa kaupungissa baarista 40-vuotiaan perheenisän. Sitä iltaa tulee muisteltua vieläkin ja usein, vaikka siitä onkin jo melkein 10v.
Väitin miehelle ettei mulla oo mitään yöpaikkaa siinä kaupungissa ja pitkin hampain sitten tarjosikin mulle sohvapaikkaa. Asunnolla hän meni itse keittiöön nauttimaan yöpalaa, kun mä hiivin sinne ja sanaakaan sanomatta kävelin suoraan miehen syliin istumaan hajareisin ja aloin suudella häntä. Samalla riisuin topin ja rintaliivit ja mies alkoi suudella, imeä ja nuolla mun valtavia rintoja. Ulkona oli pimeää ja keittiön verhot auki, niin että ihan kuka tahansa olisi voinut nähdä.
Mies nosti mut syliinsä ja kantoi makuuhuoneeseen ja laski mut selälleni sänkyyn, jossa oli puhtaat mankeloidut lakanat. Se repi ihan kiimaisena mun tiukat mustat farkut pois ja samalla lähti myös pikkuhousut. Se levitti mun jalat runnomalla kyynärpäillään reisiä ja piti käsiä vyötärölläni ja nuoli mun märkää pillua sellaisella innolla, ettei varmaan ollut vuosiin saanut maistaa. Se tuntu aivan sairaan hyvältä, vaikka en koskaan aiemmin ollut osannut nauttia suuseksistä saavana osapuolena.
Tässä välissä on joku harmillinen katkos. Voi olla että ollaan oltu niin humalassa että ollaan välillä sammuttukkin. Jossain vaiheessa aamuyöstä heräsin lusikassa siihen, että mies suutelee mun niskaa ja silittelee takapuoltani. Käännyin hänen syliinsä ja heti sen samantien mies pyöräytti minut alleen ja alkoi asetella kivikovaa seisokkiaan mun sisälle. Taas jäi mun rooliksi vaan nauttia ja oman orkun saavuttamisen jälkeen siirryin ratsastamaan. Niin että mun rinnnat pomppi ylösalas ja välillä sen miehen naamalle. Ja se laukesi mun sisälle eikä ollut edes mitään ehkäisyä.
oliko miehellä kaupungissa työasunto? aika hyvä paitsi itse en käy baareissa.
Mulla 2 viikkoa sitten mies sano että räplääpä ittes märäks ja meni käymään vessaan paskalle. Ilman esileikkiä runttasi juurta myöten pohjaan muutaman kerran, käänsi kylkeä ja nukahti.
Kiihottavaa luettavaa (osa ainakin :D). Pikkasen väljähtänyt suhde jossa mies haluaa vähän ja silloinkin nopea homma. No oltiin jo tänään harrastettu seksiä normikaavan mukaan, mutta luettuani nämä tuli mieletön halu himoon ja kroppa ja mieli kuumeni.
Mies ihan katsoi, että mikä mulla on...?
Sanoin rehellisesti, että nyt on niin kova kiima että tuntuu kipuna.
Nyt keskityttiin minuun ja pitkästä aikaa tuntuu, että pala intohimoa on tullut takaisin.
Ei tämä kiihottavinta ole mitä olen kokenut, mutta näihin tarinoihin todellinen reaktio.
Kiihottavin kokemukseni ollut ehdottomasti se, kun kerran satuin paikalle eräälle syrjäiselle auringonotto ja uimapaikalle...Siellä oli joukko teinityttöjä(ehkä 13-14v.) alasti uimassa ja aurinkoa ottamassa. Veljet mitkä pienet karvatussut ja suipot rinnat. Menin siinä sit itsekkin nakuna uimaan ja tytöt huutelivat perään että mulla on kiva peppu. Jostain syystä etumukseni ei heitä niin paljon kiihottanut. -mies 40v.
ritva kirjoitti:
Mulla 2 viikkoa sitten mies sano että räplääpä ittes märäks ja meni käymään vessaan paskalle. Ilman esileikkiä runttasi juurta myöten pohjaan muutaman kerran, käänsi kylkeä ja nukahti.
Häjyt elokuva katsottu.
Pidän erilaisista roolileikeistä ja kiihottavimmat kokemukseni liittyvät niihin. Ehkä kaikista kiihottavin oli kokemukseni graduni kirjoittamisesta, joka oli yhtä suurta roolileikkiä. Tein graduni kahdessa viikossa. Nämä kaksi viikkoa vietin kotona ja aina aamuisin pukeutuneena sisäkön asuun. Tässä asussa tein miehelleni aamupalan ja tarjoilin sen sekä söin itse. Sen jälkeen mieheni käski minut vaihtamaan koulutytön asun päälleni ja menemään istumaan vanhaan kansakoulupulpettiin. Tässä pulpetissa istuen minun piti hiljaa tehdä graduani. Lounaan sain myös syödä tässä pulpetissa istuen. Pulpetista sai nousta vain vessaan.
Kun päivä oli täysi, mieheni tarkasti, että olin edennyt etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan. Jos olin jäänyt tavoitteestani, mieheni rankaisi minua piiskalla sekä laittamalla nurkkaan miettimään puoleksi tunniksi. Tuon puolen tunnin jälkeen tuolille oli ilmestynty dildo, jonka päälle jouduin istumaan ja istumaan siinä, kunnes kirjoitin käsin selvityksen siitä, miksi jäin tavoitteesta jälkeen ja miten minua tulisi rangaista, jotta huomenna saisin tavoitteeni kiinni. Nämä rangiastukset olivat piiskaa, häkkiin joutumista, dildon pitämistä, sidottuna olemista jne.
Jos en saanut rangaistusta, vaihdoin koulupäivän jälkeen takaisin sisäkön asuun ja kokkasin sekä tarjoilin miehelleni lounaan. Lounaan jälkeen tein kotitaloustyöt sisäkön asussa. Mieheni tarkasti nämä ja jos oli jälkeen tyytyväinen, sain illan vapaaksi. Jos ei, sain rangaistuksen. Nuo olivat elämäni ihanimmat kaksi viikkoa!
Olin ylppäreissä ja juhlakalun tyttökaverit oli kesätopeissaan....
Pitääkö sanoa muuta?
kinky kirjoitti:

Ajatusvirhe en siis koulupäivän jälkeen tarjoillut lounasta, vaan päivällisen. Sori.
Joskus nuorena kun olin iso, tumma ja kai komeakin enkä juuri kysellyt mitä saan tehdä ja mitä en niin näihin tilanteisiin tuli jouduttua silloin tällöin.
Mökkeilimme joskus vaimoni ja ystäväpariskunnan kanssa. Juotiin viiniä tietty runsaasti ja jossain vaiheessa vaimoni lähti tuon pariskunnan aviomiehen kanssa ulos pussailemaan. Oli kai jäänyt emännälle jotain hampaankoloon vaikka koetinkin hoitaa seikkailuni aina hienotunteisesti. Tarkoituksena lienee kai ollut järjestää jonkinlaista mustasukkaisuusdraamaa illan ohjelmaksi.
No, mina jäin tanssimaan toisen rouvan kanssa, joka lyhyessä mekossaan oli kieltämättä syötävän upea, kaunis, hoikka ja hyvin, hyvin naisellinen. Hänen tuoksunsa muistan vieläkin. Hetken aika kuumasti tanssittuamme hän puri minua rintaan. Panetti muutenkin jo ihan tarpeeksi ja sanoin että jos teet vielä noin niin en vastaa seurauksista. No ei muuta kuin puri uudestaan vähän lujempaa. Siinä kohtaa katosi järki ja hetken hillittömän ahnaan suutelun ja hieromisen jälkeen panin häntä rajusti takaa päin vasten keittiön pöytää. Onneksi pöytä oli tukevaa tekoa... Nainen ilmeisesti piti kokemastaan sillä tapahtuma ei jäänyt viimeiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma, yksi kiihottavimmista tapahtumista sattui noin viisi vuotta sitten. Tuolloin olin menossa aamujunalla töihin, kun viereeni istui minua aavistuksen nuorempi, huolitellun oloinen, hymyilevä ja iloisen oloinen naisihminen. Hänestä tuntui huokuvan myönteisyys ja positiivisuus ympäristöön mutta muutaman sanan vaihtamisen jälkeen minä painoin silmäni kiinni ja aloin ajattelemaan niitä näitä.
Hetken kuluttua tunsin kuinka naisen käsivarsi siirtyi minun käsivarttani vasten. Hämmästyin hieman tilannetta kun kuitenkin tuoleille mahtuu kunnolla ilman fyysistä kosketustakin. En kuitenkaan vaihtanut asentoa, vaan pikku hiljaa rupesin tuntemaan kuinka lämpö rupesi siirtymään vartaloidemme välillä. Välistä avasin silmäni ja katsoin, kuinka kaunis vieruskaverini istuu viattomana vieressäni, ja pikkuhiljaa rupesin näkemään hänet myös hyvin seksikkäänä, haluttavana.
Painoin kuitenkin uudelleen silmät kiinni ja yritin hillitä himokkaita ajatuksiani. Pienen tovin jarruteltuani tunsin lihasten pienen liikkeen naisen käsivarressa. Tuon liikkeen jatkuessa raotin silmiäni, katsoakseni mitä tapahtuu. Tuolloin huomasin vieressä istuvan naisen siirtäneen käsilaukun syliinsä, ja upottaneen toisen minuun painautuneen kätensä laukun alla haaroihinsa. Tuolloin pääni meinasi räjähtää. Jäin sivusilmällä tuijottamaan naisen puuhaa ja lopulta olin melko varma että nainen pitää omaa kivaa vieressäni. Tuossa vaiheessa ei ollut enää mitään tehtävissä, tunsin kuinka kaluni turposi aamuruuhkassa istuessa aivan kovaksi, pyrkien väkivalloin housuistani ulos. Yritin hieman käsin peitellä seisokkiani samalla kun nainen jatkoi omaa kivaansa vieressäni. Tätä kesti vielä jonkin aikaa ennen kuin naisen hengitys muuttui raskaaksi ja katkonaiseksi. Minä en hämmentyneenä tajunnut muuta tehdä kuin seurata naisen puuhaamista kauhessa kiimassa.
.
Nainen lähti junasta ennen minua, jälleen ystävällisen hymyn saattelemana, enkä ole häntä tavannut tuon jälkeen. Eli terveisiä vaan, jos tunnistat itsesi. Kiitos sinulle mietin tuota matkaa vuosienkin jälkeen
Naurattaa. Joko naisella oli jäänyt aamuseksi väliin tai olit niin kiihottava, että oli pakko laueta.
Se nyt on aivan varma että naiselta oli jäänyt aamuseksi väliin :) Tietenkin sitä fantasioissa voi haaveilla että itse on ollut jollain tavalla vaikuttamassa tuohon hyvinkin poikkeavaan, mutta silti niin kiihottavaan toimintaan, mutta rajansa kaikella.
Niin ja niille epäilijöille, kyllä tuo on minulle oikeasti tapahtunut, vaikka uskomattomalle kuulostaankin. En minä tuolla tavalla käyttäytyviin naisiin ole aikaisemmin enkä tuon jälkeenkään ole törmännyt, mutta juuri sen takia halusinkin kokemukseni jakaa. Jos ei muuten, niin kertoakseni että en tuollaisesta pahastu, päinvastoin.
Tätä viestiketjua on ollut nautinnollista lukea, joten kiitoksia teille kaikille tunnukstuksia tehneille.
Vierailija kirjoitti:
Olin ylppäreissä ja juhlakalun tyttökaverit oli kesätopeissaan....
Pitääkö sanoa muuta?
Ei tarvitse. Olin taannoin ylppäreissä ja en meinannut uskoa silmiäni kun usea lakitettava nainen oli toinen toistaan paljastavammissa asuissa. Eräät siskokset oli tälläytynyt oikein sitä tehden läpikuultavaan yläosaan. Minarimittaiset helmat ei olleet lainkaan harvinaisia saati rohkeahkot kaula-aukot.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on 5 vuotta aikaa, jolloin olin neitsyt. Tapasin todella puoleensavetävän miehen. Katsoimme toisiamme pitkään, hymyilimme koko ajan. Välillämme oli selvästi kemiaa. Uskontoni vuoksi en olisi saanut olla hänen kanssaan, mutta menin siitä huolimatta hänen luokseen. Istuimme erillämme vaikka janosin hänen kosketustaan ja läheisyyttään. Piinaavien minuuttien jälkeen hän pyysi minua viereensä, menin välittömästi. Hän silitti ja hieroi kättäni ja jo se sai aikaan sävähdyksiä minussa. Makasimme vieretysten ja mies nukahti pitäen kättään selälläni. Käännyin selkä miehen mahaa vasten ja hän otti tiukasti kiinni vyötäröltäni eikä irrottanut koko yönä otettaan. Välillä hän veti minua tiukemmin itseään vasten ja se tuntui kokemattomasta naisesta äärettömän hyvältä. Aamulla hän nosti kättään, tunsin kuinka hän mietti hetken ja laski sitten kätensä lantiolleni hyvin lähelle pakaraani ja liu'utti sitten kätensä hitaasti alavatsalleni. Kun kävin vessassa, huomasin pikkuhousujeni olevan läpimärät. N26
Olen pääsääntöisesti kiinnostunut ja vetänyt puoleeni kilttejä tyttöjä ja naisia. Nuorempana ajauduin tämän takia varmaankin useamman kerran tytön kanssa viettämään yötä sänkyyn, jossa ei kuitenkaan tapahtunut oikeastaan mitään. Silti yhdessä valvottujen yöiden jälkeen kiihkoni oli valtava. Noina öinä minä tietenkin yritin päästä pidemmälle joten pelkkä halailu ja suutelu muuttui usein hienovaraiseksi hyväilyksi, jossa käteni pääsi vaeltamaan tytön vartalolla. Mielikuvitukseni meni tietenkin pidemmälle kuin pehmeä iho vatsalla, selällä tai rinnoilla. Silti tuli useamman kerran pakit viimeisillä meterillä, joskus uskonnon, joskus periatteiden takia, joskus ilman selitystä. Tuolloin rupesin epäilemään eikö tytöt halua seksiä ollenkaan, kun taas itseäni panetti niin että jouduin runkkaamaan kotiin päästyäni useamman kerran jotta sain paineet purettua. Tuo epäilys tyttöjen himoista on myöhemmin hävinnyt, ja kirjoituksesi antoi myös toisen, hyvinkin miellytävän näkökulman yöiden tapahtumiin.
Mulla on entinen työkaveri rakastajana. Ja koska homma oli salaista ja meidän välisemme kemia käsin kosketeltavaa, kiihootavia tilanteita on ollut paljon.
Kaikkein kiihottavin on ollut kuitenkin kerta, jolloin oli perjantai. Viikonloppu edessä ja ei nähtäidi. Panetti ihan hirmuisesti ja skypellä kerroin sen toisessa kerroksessa istuvalle miehelle. Sanoin siinä, että mun tekee niin mieli, että voisin mennä vaikka vessaan pikaisille. Mies yllätti minut sanomalla joo. Odottelimme, että työkaverit lähtevät ja mietimme sopivaa vessaa. Minä kiihotoin koko ajan lisää, kostuin ja turposin.
Viimein porukka oli lähtenyt, vessa sovittu ja sinne suuntaamaan. Mies avasi miestenhuoneen oven. Ovi lukkoon, nopea suudelma ja miehen sormet mun jalkovälissä, mun käsi hänen kalunsa ympärillä. Ikinä en oo ollut niin märkä. Sitten pyllistys ja sain siinä vessassa.
Hymy huulilla lähdin viikonlopun viettoin jaaina kun kuljin sen vessan ohi töissä hymyilytti.
Siinä ja muutamassa muussakin vessassa on käyty tuon jälkeen, mutta eka vessa kerta oli kaikkein kiihottavin. Riski jäädä kiinni, se että jän ja minä oikeasti teimme sen.
Työkaverini, komea lihaksikas mies oli lähdössä minun kanssani samaan aikaan töistä. Hän tuli taakseni ja vähän niinkuin vitsillä tuli liian lähelle ja haisteli hiuksiani ja kommentoi että tuoksuupa hyvältä... Siinä hetkessä meni kylmät väreet ympäri kroppaa ja toivoi salaa että olisi ehkä koskettanutkin. Haaveilen hänestä lähestulkoon joka päivä.
Olin ekoilla treffeillä tutun miehen kanssa, olimme toisillemme vähän sellaiset kielletyt hedelmät tietystä syystä, molemmat kuitenkin sinkkuja. Istuimme vierekkäin kahvilan sohvalla iltahämärässä, joimme viiniä, ja yhtäkkiä tämä kuiskasi korvaani pieniä tuhmia juttuja, ja jatkoi sen jälkeen jutustelua kuin ei olisi mitään sanonutkaan. Molemmat tiesivät jo ennen treffejä, että se ilta johtaa seksiin, joten koin nämä pienet supattelut kiihottavana esileikkinä.