Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
Mieheni työpaikan juhlissa komea ja itsevarma ulkolainen oli kysynyt mieheltäni baarissa, että olemmeko vain kahden, vai kiinnostaako muu? Mieheni kertoi tämän minulle. Ulkolainen puristeli ja lähenteli minua aika törkeästi. Seuraavana päivänä olimme kahdessa eri ryhmässä, mieheni toisessa ja minä ja tämä ulkolainen toisessa. Hän vinkkasi tauolla minulle päällään kohti käytävää. Nousin ja menin hänen luo. Hävetti, kun nännit sojottivat ohuen paitani läpi. Hän sanoi englanniksi, että mennään. Seurasin häntä hissille ja käytävää pitkin hänen huoneeseen. Hän otti minut nopeasti ja röyhkeästi. Olin läpimärkä ja avoinna. Tunsin olevani saalis, mutta en voinut vastustaa häntä.
Ensimmäinen bi kokemus oli kiihottava. Olin appiukon kanssa saunassa. Hän on lihana ja erittäin karvainen. Sellainen karhumainen mutta lempeä. Minä 160cm ja 52kg appiukko sanoo minua rysäkepiksi. No niin. Päädyttiin kuitenkin voimakkaassa humalatilassa saunassa vertailemaan vehkeitä. Minulla aika pieni. Appiukolla yhtä lyhyt mutta paksu. Kun aikamme siinä kalujamme pyörittelimme otti appiukko minut syliin istumaan niin että oltiin kasvottain. Hän nosti vahvoin käsin minua pepusta ja herran jumala, otti kaluni suuhun. Hän ei voinut tehdä sitä ensimmäistä kertaa. Imu ja tekniikka oli sitä laatua että hänellä oli mustavyö suihinotossa. Alle 2 minuutin jo lastini lähti lujaa kohti appeni suuta. Tilanteen selvettyä kysyin että haluatko sinä saman mitä hän teki. Pudisti päätä. Sanoi mennään suihkuun. Huomasin tämän 10cm patukan olevan napakasti kohti isoa mahaa. Hän ohjasi minut kohti pyykinpesukonetta. Makasin x-asennossa mahallaan nojaten sitä ruosteista laitetta vasten. Arvasin että kohta lähtee neitsyys. Hän levitti jalkani. Peltinen kolahdus kuuluis lattialla. Nivea peltikansi oli tipunut. Nyt tunsin sormen pyllyreijälläni. Meinasin et voi perkele ja sit se lyhyt mutta paksu lihanuija olikin jo sisälläni yhdellä työnnöllä. Sattu. Sattu ihan perkeleesti vaikka olin ihan kunnolla kännissä. Luojan kiitos hän tuli nopeasti. Sen jälkeen peseydyttiin kun ei olisi mitään. Menin puolisoni viereen nukkumaan. Oltiin siis appivanhemmilla yökylässä. Pyllyreikää jomotti. Työnsin varovasti sormen. Sieltä tuli spermaa. Siellä minä sitten makasin vaimoni vieressä katsoen kuuta. Perse hellänä, spermaa valuen. Humalassa ja miettien mitä helvettiä!!!
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen bi kokemus oli kiihottava.
Runkkufantasiat voi kynäillä vaikkapa eri ketjuun.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni työpaikan juhlissa komea ja itsevarma ulkolainen oli kysynyt mieheltäni baarissa, että olemmeko vain kahden, vai kiinnostaako muu? Mieheni kertoi tämän minulle. Ulkolainen puristeli ja lähenteli minua aika törkeästi. Seuraavana päivänä olimme kahdessa eri ryhmässä, mieheni toisessa ja minä ja tämä ulkolainen toisessa. Hän vinkkasi tauolla minulle päällään kohti käytävää. Nousin ja menin hänen luo. Hävetti, kun nännit sojottivat ohuen paitani läpi. Hän sanoi englanniksi, että mennään. Seurasin häntä hissille ja käytävää pitkin hänen huoneeseen. Hän otti minut nopeasti ja röyhkeästi. Olin läpimärkä ja avoinna. Tunsin olevani saalis, mutta en voinut vastustaa häntä.
Kiva pikkutuhma fantasia kaikilla peruskliseillä. 👍🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni työpaikan juhlissa komea ja itsevarma ulkolainen oli kysynyt mieheltäni baarissa, että olemmeko vain kahden, vai kiinnostaako muu? Mieheni kertoi tämän minulle. Ulkolainen puristeli ja lähenteli minua aika törkeästi. Seuraavana päivänä olimme kahdessa eri ryhmässä, mieheni toisessa ja minä ja tämä ulkolainen toisessa. Hän vinkkasi tauolla minulle päällään kohti käytävää. Nousin ja menin hänen luo. Hävetti, kun nännit sojottivat ohuen paitani läpi. Hän sanoi englanniksi, että mennään. Seurasin häntä hissille ja käytävää pitkin hänen huoneeseen. Hän otti minut nopeasti ja röyhkeästi. Olin läpimärkä ja avoinna. Tunsin olevani saalis, mutta en voinut vastustaa häntä.
Kiva pikkutuhma fantasia kaikilla peruskliseillä. 👍🙂
Heitä vielä taksi matkalla kuski ahmetti pani takapenkillä vaikken halunnut juttu kehiin vielä
Yliopistolla pujahdettiin kiinteistön huoltomiehen kanssa henkilökunnan kahvihuoneen ohitse väestösuojaan (, jossa oli pöytää, tuolia ym. varastoituna). Nojauduin yhtä pöytää vasten, hameenhelma pepun päälle, sukkikset ja pikkarit alas - ja huoltomies aloitti syvähuollon! Kun huoltotoimenpide oli saatettu loppuun, annoin tahallaan sperman pudota lattialle, ja sitä riitti! Minä poistuin, ja hän kiltisti siivoskelemaan lattiaa.
Ei ollut ensimmäiset treffit hänen kanssaan näissä puuhissa!
Hyviä tarinoita, uskoisin et jopa puolet totta :)
kyllä itselläkin menee näin että nuoruuden ensi kokemukset ovat kiihottavinta jos isossa kuvassa analysoi. Hiton vaikea poimia parasta, yksi menee ehkä ykköseksi kun siinä on kaikki elementit miksi osa ei tietenkään usko tätä tarinaa.
17 v päädyn kaverin kautta minulle täysin tuntemattoman 20v neidon synttäreille, metsän keskelle ja olisko ollut heidän suvun kesämökki tms. Illan kuluessa meni olut jos toinenkin ja huomasin synttärisankarin selkeästi ottavan kontaktia, katseli hymyillen, tuli usein viereen istumaan ja supisevan välillä jotain kaverini tyttöystävän kanssa joka oli samaa vuosikertaa. Itse olin täysin jäässä ja kokematon moisesta huimioista, neito oli kaunis kuin mikä, ehkä c tissit ja nätti vartalo muutenkin. Ikäero tuntui vaan mahdottomalta, tunsin itseni lähinnä pikkupojaksi ja en uskaltanut ajatellakaan et olisi iskenyt hänet.
Sitten koitti yö, bileet ohi ja oltiin tekemässä lähtöä niin kaverini tyttöystävä täräyttää et vai Haluutko sä vielä jäädä tänne!! Siihen tämä neito että joo, sä voit jäädä mulle synttärilahjaksi, olivat selkeesti sopineet miten homma päättyytai siis alkaa vasta minun kohdallani.
Olin samalla kauhuissani, kiihottunut ja totaalisen epäuskoisen tilan vallassa kun ovi meni kiinni ja jäin sinne kahdestaan. Eipä siinä kauan mennyt kun neito alkoi puhua sänkyyn menosta kun kellokin oli ties mitä, sopertamaan siihen jotain passaa hyvinsydän hakkas varmaan 150!
hän otti kyllä ohjat täysin, laittoi isomman sängyn siitä tuvasta jollain tavalla kuntoon ja käveli mun luo, sain sellaisen kielarin että ei jäänyt epäselväksi mitä tuleman pitää. Seisottiin sängyn vieressä. Riisui paitansa ja sanoi et Haluutko puristella näitä tissejä, tykkäänkö. No mitähän luulisit sain sanottua. Suudeltiin ja puristelin, en ollut moisia ennen pääsyt edes näkemään paljaana, nyt kiimainen nainen oli siinä valmiina mihin vaan täydelliset tissit tarjottimella!
Jännitti samalla ihan helvetisti, yritin rauhoittua ja sekös se helppoa oli!!
Sitten neito avasi housuni ja laskeutui samalla lattialle kyykkyyn, kysyi Haluutko et otan sulta ensin suihin ja samalla jo tunsin pehmeät kuumat huulet iskevän hellästi työkaluun kiinni. Ei kunnolla seissyt kun jännitti mutta eipä paljon tahtia haitannut, pamautin spermat suuhun varmaan 10 sekunnissa. Koko suihinotto oli yhtä orgasmia, taitava imuttaja nuorelle miehelle on täysin jostain fantasia pornoelokuvasta mutta minä sain sen kokea livenä.
Loppu yön harjoitus oli antaa hänelle vastapalveluksia ja nuoruuden innolla hoidin hommia, hänen pillu maistui ihanalta. Sain hänet laukeamaan ainakin kolme kertaa sormin ja kielellä. Ei pantu kun ehkäisy puuttui, siitä ainoat miinukset. Aamuun asti kuitenkin kiehnättii enemmän tai vähemmän. Kyytini saatiin sovittua jo yöllä ja oli kohta saapumassa, olin pukemassa jo housuja jalkaan niin neito ottaa vielä takaapäin meisselin käteen ja kysyy saiko tämä jo tarpeeksisamalla runkaten, sehän innostui välittömästi ja katselin kun käsi teki työtään, laukesin aika nopeasti. Tästä asennosta tulikin itselle mieleisin ottaa käsihoitoa, nainen tissit kiinni selässä, toinen käsi jalkojen välistä kiveksille ja välilihaan. Mitä hyvää asentoa vaihtamaan!
siinäpä se, olipa seksi ope teinipojalla. Hän laittoi vielä myöhemmin kaverin tyttöystävän kautta viestejä, olisi halunnut tavata mutta olin jo alkanut seurustella ikäiseni tytön kanssa.
Kyllä se on ollut varmaan ensimmäinen kerta teininä kun nuolin tyttöystävälle orgasmin. Muistan hyvin paikan, heidän suvun kesämökillä vierasaitassa.
Sen jälkeen on tullut koettua kaikkea jännempääkin mutta se on varmaan se teinikiihko, hormonit, uutuudenviehätys, nostalgia.
Miehiltä suihinotosta myös joitain todella kiihottavia muistoja myöhemmältä mutta varmasti aina joku ekalle tyttikselle nuoltu orkku on ykkösenä. BiN
17-vuotiaana, asuin vielä kotona, poikaystäväni oli yökylässä. Äitini oli laittanut meille vuoteen olohuoneen lattialle. Yöllä sitten harrastimme seksiä koko illan imuttelun jälkeen. Se ei ollut ensimmäinen kertamme, mutta ensimmäisiä. Olimme sopineet, että kokeilemme jotain uutta ja halusimme tehdä sen koira-asennossa. Olohuoneen lattialla, molemmat aivan alasti. Poikaystäväni oli kivikovana, hän ei kestänyt kauaa, hänen kalunsa oli todella herkässä. Hän liikutti kaluaan emättimessäni nopeaan tahtiin ja pian häneltä tuli siemensyöksy sisääni. Emme käyttäneet kumia. Lauetessaan hän ähki raukeasti keskittyen omaan nautintoonsa. Samalla, työnnellessään viimeisiä työntöjä hän pieraisi pari kertaa, mutta ei tuntunut kiinnittävän siihen mitään huomiota. Äitini oli päätynyt seuraamaan tätä näytelmää olohuoneen ovensuusta ja seuraavana iltana ollessamme kahden, hän kertoi minulle, että poikaystäväni pieraistessa tältä oli päässyt pari lusikallista ylimääräistä. Äitini ei ollut ollut uskoa silmiään. Olin varmaan naama aivan punaisena äitini puhuessa siitä.
Vaimoni oli erään ketjun johtoryhmässä ja välillä joutui edustamaan viran puolesta. Sitten tämä ketju myytiin ulkomaiselle ostajalle ja ostajan toimari oli käymässä kaupanteon vuoksi Suomessa. Kaupat tehtiin, sitä lähdettiin juhlistamaan ensin illalliselle ja sitten vielä parille lasilliselle yökerhoon.
Vaimoni oli joukon ainoa nainen ja luontevaa kenties oli, että ostajayrityksen toimari tanssitti vaimoa muutaman kerran. Vaimo kertoi toimarin "puukon" olleen kovana, kun hän painautui vaimoani vasten. Saatatte varmaan arvata, että lopulta vaimoni oli vieraillut illan päätteeksi toimarin hotellihuoneessa ja paneskellut hänen kanssaan.
Koko tämän ajan olin itse ollut kotona, laittanut lapset nukkumaan ja käynyt itsekin levolle. Heräsin sitten keskellä yötä siihen, että vaimoni oli sänkymme vieressä ja sanoi: "Mulla on jotain sulle". Hän nosti toisen jalkansa ylitseni ja painoi paljaan pillunsa naamalleni. Tuo pillu oli täynnä tuoretta spermaa vaimo nappasi minua hiuksista kiinni ja oikein hieroi pilluaan naamaani vastaan sanoen: "Onko kerrankin riittävän tuore?" Olin usein harmitellut, että hän oli reissuillaan pessyt pillunsa saatuaan sinne lastin (kyllä, harrastimme aisankannatusta useinkin). Eihän tuossa tilanteessa auttanut muukaan kuin nuolla pillua puhtaammaksi, kunnes hän siirtyi kovana seisovan mulkkuni päälle voi luoja sitä juuri siemennetyn pillun pehmeyttä ja liukkautta. Se oli taivaallinen tunne. Parasta ikinä. Ehdottomasti kiihottavin kokemukseni.
80-luvulla olin kaverilla kylässä näin, kun kaverin pikkusisko, olisiko ollut kasiluokalla, sai isältään remmiä paljaalle perseelle. Tyttö yritti peittää käsillä alapäänsä, mutta ei täysin onnistunut ja etenkin piiskauksen lopussa näkyi kaikki, kun nosti nilkkoihin valuneet housut ylös. Muistan vieläkin, miten kiihottavalta se karvainen ja yllättävän iso ja roikkuva römpsä näytti. Olin sitä ennen nähnyt vain pornolehdissä, en oikeassa elämässä. Kaverin sisko oli ihan tulipunainen naamasta ja piiskauksen jälkeen juoksi huoneeseensa. Kotona runkkasin valtavalla paineella mallit tuota ajatellen, monta kertaa itseasiassa.
No tää on ehkä jälkikäteen yksi kiihottavimmista kokemuksista, joskin silloin oli outoa. Nuorempana harrastin yhden illan juttuja, (oon siis nainen) ja päädyin hienoon asuntoon Töölössä ihan älyttömän hyväkoppaisen ja kivannäköisen kolmikymppisen miehen kanssa. Ei muistaakseni harrastettu seksiä, mutta cuddlailtiin alasti yö, ja aamulla mies halusi nuolla mun peppureikää!! Tavallaan tykkäsin siitä, hän nuoli ja imi sitä ahnaasti, mutta mua hirvitti, että mille se varmaan maistuu, kun olin edellisen illan tosiaan tanssinut baarissa, enkä missään kohtaa käynyt suihkussa tai pessyt alapäätä.. en osannut oikein nauttia siitä, koska yliajattelin. Jotenkin nolotti se juttu, enkä halunnut tavata tyyppiä enää, vaikka hän olisi halunnut vaihtaa yhteystietoja.
Nyt nelikymppisenä oon oppinut, että jotkut miehet nimenomaan kiihottuu pepun nuolemisesta ja osa heistä nimenomaan tykkää, ettei ole suihkua siinä alla. Kaipa siinä on joku eläimellinen himo mikä kiihottaa. Eli ihan turhaan ujostelin, olisi pitänyt antaa miehen nuolla ja vaikka hieroa klittaa siinä samalla. Ei ehkä ihan usein tule tuollaisia tilanteita kuitenkaan vastaan. Välillä muistelen sitä, kun masturboin.
Vähän nuorempina poikaystävä sai idean räsypokasta kaveripariskuntien kesken ja olin itse varauksellisen myöntyväinen asian suhteen. Pienissä sievissähän tuo idea syntyi ja eikun kutsumaan porukkaa koolle kertomatta todellista jujua. Sieltähän sitä tuli toiset kesälomilla, toiset töissä mutta pitkää viikonloppua viettämässä. Pelattiin ja ruvettiin vasta sitten kertomaan sääntöjä. Yksi pari otti heti hatkat, toiset hetken päästä. Naiset eivät olleet aivan sinut asioiden kanssa. Miehet: no problemo!
Oltiin nelistään toisen pariskunnan kanssa. Se meni sitten siihen, että ruvettiin tanssimaan hitaita. Poikaystävä oli ihan kiihottunut kulli pystyssä mun alastonta vartaloa vasten. Toinen pari katseli meitä suutelemassa ja keinumassa. He olivat myös alasti ja sillä miehellä erektio myös. Lopulta he jänistivät (tai menivät panemaan?) ja jäimme kahden tanssimaan hitaasti ja katselemaan toisiamme silmiin. Mä vaan nautin siitä näystä kun nuori mies oli ihan kovana.
Ei tehty aloitetta seksiin, keinuttiin vartalot yhdessä varmaan puoli tuntia. Poikaystävä kuiskasi sitten, että pakko saada panna. Niin mullakin, mutta halusin antaa hänelle ensin, koska tiesin ettei hän siinä tilassa pysty penis nykien melkein takakenossa ja kärki tipoissa kauaa kestäisi. - Saatko sä? Sujahti sisään ilman että kumpikaan ohjasi... pituuseroa ei paljoa, mä 163, mies jotain 170 ehkä ja polvet vähän koukussa... Ah, ah, Hennaaah.. ei montaa kovan terävää työntöä tarvittu mun uumenissa ja sain kaiken mitä hänellä oli antaa.
Hän todella janosi pimppiä ja sitä orgasmia ja siemensyöksy oli valtava. Hän polvistui ja nuoli minua, vaikka omat nesteensä ja mun mahlat valuivat siinä samalla. Sykin ja supistelin, en voinut pidätellä ja poikaystävä vaistosi, että kaatuisin. Jalkani eivät kanna orgasmissa. Hän otti kopin ja nosti minut kokonaan syliinsä. Toinen ihanan kiihkeä ja loppua kohti nopea penis vaginassa kerta olikin sitten takkahuoneessa. Mietin, jos se toinen pari olisikin katsellut ja katselisi meitä panemassa kovaa hikiset vartalot yhdessä lähärissä. Ajatus sai häpeän, mutta myös kiihkon valtaan ja neljäskään spurtti ei ollut liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vähän nuorempina poikaystävä sai idean räsypokasta kaveripariskuntien kesken ja olin itse varauksellisen myöntyväinen asian suhteen. Pienissä sievissähän tuo idea syntyi ja eikun kutsumaan porukkaa koolle kertomatta todellista jujua. Sieltähän sitä tuli toiset kesälomilla, toiset töissä mutta pitkää viikonloppua viettämässä. Pelattiin ja ruvettiin vasta sitten kertomaan sääntöjä. Yksi pari otti heti hatkat, toiset hetken päästä. Naiset eivät olleet aivan sinut asioiden kanssa. Miehet: no problemo!
Oltiin nelistään toisen pariskunnan kanssa. Se meni sitten siihen, että ruvettiin tanssimaan hitaita. Poikaystävä oli ihan kiihottunut kulli pystyssä mun alastonta vartaloa vasten. Toinen pari katseli meitä suutelemassa ja keinumassa. He olivat myös alasti ja sillä miehellä erektio myös. Lopulta he jänistivät (tai menivät panemaan?) ja jäimme kahden tanssimaan hitaasti ja katselemaan toisiamme silmiin. Mä vaan nautin siitä näystä ku
Tämä on taas joku seksinovelli. No problemo!
Olin silloin noin 30v, parisuhteessa jossa seksi oli aika kuollutta. Tapasin silloin sattumalla netissä noin 45v perheellisen kotirouvan. Keskustelimme alkuun netissä ja sitten sähköpostin välityksellä ja lopulta vaihdettiin numeroita. Ensi tapaaminen julkisella paikalla kahvilassa työpäivän jälkeen ja sen jälkeen mentiin minun luokse, puolisoni oli silloin työmatkalla.
Olimme sopineet että jos joskus harastamme seksiä niin kumilla ainakin alkuun. No menimme meille ja halusin mennä aluksi suihkuun, tämä rouva tulikin perässä ihan hetken päästä. No lopulta se johti seksiin suihkussa ja kumi jäi välistä ja laukesin suoraan syvälle tämän rouvan sisään. Mutta onneksi ehkäisy oli kunnossa... Tästä alkoi noin vuoden kestävä seksi suhde tähän ja sen jälkeen emme kumia käyttäneet ja sisälle sain aina laskea.
Toinen tapahtuma oli kun nuori tyttö joka kaipasi kyytä perjantai iltana salaa kotoa kaupungille. Maksoi kyydin pillulla ja kumilla sai ainoastaan panna kun ei ehkäisyä käytössä, mutta se sitten työntouhussa hajosi, spermat päätyivät lopulta tytön sisälle, ei ainakaan tullut vaatimuksia että olisi tullut paksuksi.
Yksi mieleen jääneistä oli kun tyttökaverin kanssa oltiin hänen ystävän luona, katsottiin pimeässä leffaa ja me oltiin sohvalla puolimakuulla. Hieroin siinä ohimennen farkkujen päältä hänen pimppiä ja tunsin kuinka farkut alkoi kostumaan. Pikku hiljaa hän huohotti enemmän ja siinä vaiheessa avasin napit ja työnsin käden sisälle, samassa hän tuli siihen paikkaan. Kyllä oli muuten tyttö märkä, niinkuin olisi käden työntänyt geelipurkkiin. Otin kullia ulos, sain tytöltä vetoja kivikovalle pystylle. Tuntu kivalta, siinä sitten puskin päälle tv:n valo vähän kajastellen ja tyttö jalkoja levitellen. Tytön kaveri oli naapurisohvalla muutaman metrin päässä poikakaverinsa kanssa pussaamassa, minä riipin tytön farkkuja alemmas ja nopeasti sisään. Pikkareita vaan sivuun, sain nykäistä muutaman kerran ennen kuin irtosi siemenet sisälle kovan huipun jälkeen. Pysyttiin hiljaa, ihme kyllä, mitä nyt huohoteltiin, mutta niin teki suuteluunsa uppoutunut toinen parikin. Äijällä seisoi ulkona ja meinasivat ruveta bylsimään, mutta kai sitten huomasivat meidän liikkuvan. Oltiin vielä sisäkkäin, sanoin vaan jotain että -hups tai vastaavaa. Se oli outo ilta.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen puumailu on jäänyt mieleen. Olen päälle nelikymppinen nainen ja olin ollut yksin vailla miehen kosketusta useamman vuoden. Ystävä oman eronsa jälkeen aloitti suhteen nuoren miehen kanssa ja siinä itsekin innostuin. Rohkaistuin pyytämään tyttären kaverin ex-poikaystävää kahville kaupungille. Hän oli komea, kiltti ja meillä oli ollut aiemmin viipyileviä katseita.
Siinä kahvitellessa kysyin, että olenko liian vanha hänelle. Hän vastasi etten ollut. Hänellä oli ollut ennenkin mun ikäistä naisseuraa ja kehui mua kauniiksi. Nuorimmat lapset olivat viikonlopun isällään, joten sovittiin, että hän tulee silloin kylään.
Suutelimme, eikä hänen tarvinnut paljoa mua hyväillä, kun kostuin ja kiihotuin. Tunsin hänen housuissaan erektion ja hän vei käteni tunnustelemaan sitä. Riisuimme toisiamme ja hän hiveli mun käsivartta, selkää, reittä. Hän ohjasi mun pään suihinottoon. Hän hyväili mun jalkoväliä. Ja voi luoja
Ihana oot!
Ensimmäinen puumailu on jäänyt mieleen. Olen päälle nelikymppinen nainen ja olin ollut yksin vailla miehen kosketusta useamman vuoden. Ystävä oman eronsa jälkeen aloitti suhteen nuoren miehen kanssa ja siinä itsekin innostuin. Rohkaistuin pyytämään tyttären kaverin ex-poikaystävää kahville kaupungille. Hän oli komea, kiltti ja meillä oli ollut aiemmin viipyileviä katseita.
Siinä kahvitellessa kysyin, että olenko liian vanha hänelle. Hän vastasi etten ollut. Hänellä oli ollut ennenkin mun ikäistä naisseuraa ja kehui mua kauniiksi. Nuorimmat lapset olivat viikonlopun isällään, joten sovittiin, että hän tulee silloin kylään.
Suutelimme, eikä hänen tarvinnut paljoa mua hyväillä, kun kostuin ja kiihotuin. Tunsin hänen housuissaan erektion ja hän vei käteni tunnustelemaan sitä. Riisuimme toisiamme ja hän hiveli mun käsivartta, selkää, reittä. Hän ohjasi mun pään suihinottoon. Hän hyväili mun jalkoväliä. Ja voi luoja miten hyvältä tuntui kun hän käänsi mut polvilleen ja työntyi sisään takaapäin. Parikymppinen komistus otti mua, ja samalla tuttu ja turvallinen mies. Annoin hänen käännellä ja eri asentojen kautta sain kunnon orgasmin. Sinä viikonloppuna rakastelimme jatkuvasti. Tunsin naiseuteni palautuneen voimalla takaisin.