Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
Yksi baarin edustalta mukaan sattunut nainen muistuu mieleen. Naisen luokse päästyämme alettiin siirryttiin äkkiä esileikkeihin, ja tunnollisena tyyppinä laitoin kortsun päälle ennen poskeen ottamista. No, kävi tietysti niin, että itselläni ei ottanut tämän jälkeen eteen, vaikka kuinka munaa imettiin. Kesken kaiken nainen sitten lopetti ja mitään kysymättä otti kondomin pois päältäni ja jatkoi imemistä. Tämän jälkeen vehje nousikin komeaan stondikseen, mutta ongelmaksi tulikin, että kondomit oli loppu. Nainen sitten suorastaan rukoili laittamaan munan sisäänsä edes vähäksi aikaa, mutta en sitten laittanut.
Aamulla lähdin sitten lähikauppaan ostamaan uutta pakettia kumeja, tosin aamu menikin sitten lähinnä jutellessa naimisen sijasta. Ennen kuin naisen piti lähteä, hän tokaisi, että jäi sitten kumit käyttämättä, harmi. Tästä sitten nopeasti todettiin, että kai sitä tässä vielä kerkeäisi panna. Naisella oli isot rinnat, mutta ennen kaikkea hänestä jäi mieleen kova voihkinta useassa eri asennossa. Kysyin naista tulemaan suihkuun panon jälkeen, mutta hän sanoi, että homma menisi kuitenkin nussimiseksi saman tien, niin ei viitsi. Niin no, niinhän se olisi mennytkin.
Takavuosien jouluaatto ja Hennan kanssa olimme rakastavaiset, nuoria ja äärettömän halukkaita kaikkeen seksuaaliseen harjoitteluun. Totuuden nimissä olin kokemattomampi kuin hän. Olin mahdottoman innokas hiplailemaan tytön housujen päältä anoppilan sohvalla kahdestaan istuessa. Katseiden välttäessä toki ja avasin myös omaa ja tytön vetoketjua, mutta se keskeytyi. Hän vaan nautti ja antoi minun tehdä, vaikka olin niin malttamaton. Rakastelimme kotona huoneessani kolme kertaa aattoillan aikana pikaisia yhdyntöjä kiinni toisissamme ja aina välillä palasimme toisten seuraan. Se oli valtavan ihanaa aikaa 90-luvun lopulla.
Seisoin bussipysäkillä ja vieressäni nuoriso suuteli kiimaisena. Kiihotuin sen hoikan, urheilullisen, kauniin tytön ja komean pitkätukkapojan janoisesta suutelosta niin paljon, että olin valmis masturboimaan saman tien. En yleensä reagoinut noin ja se sai pääni sekaisin. Nousin bussiin pojan kanssa ja tyttö jäi tuijottamaan meitä pysäkille. Katselin häntä, sitä muotovaliovartaloa ja syötävän komeita kasvonpiirteitä. Halusin hänen viereensä istumaan, olin ihan valmis. En tiedä mitä ajattelin, tai no tiedän kyllä, mutta miksi pelkkä hänen läheisyytensä sai kihelmöimään pöksyissäni? Poika huomasi vaikean tilanteeni, mutta se pieni kosketus hiuksiini sai minut vielä kuumemmaksi. Hänellä oli noussut teltta ja teki niin mieli koskettaa sitä. En voinut, hänellä oli tyttis, minulla mies. Niinpä vain katsoimme toisiamme huulet vähän avoinna kuin valmiina suudelmaan, mutta sitten hän poistui bussista seuraavalla stopilla. Näin hänet vielä samana päivänä uudelleen kadun päässä, jossa asuin. En tiedä, oliko hän seurannut minua, mutta pian hän taas katosi silmistäni. Hetken jopa mietin, olinko vaan kuvitellut hänet siellä kadun päässä.
Suhteen alkuvaiheessa umpirakastuneena katselin makuuhuoneen seinään nojaavasta peilistä, kuinka kieleni uppoaa nelinkontin peppu pystyssä makaavaan upean naisen peräaukkoon sormien hieroessa samalla klitorista, kuunnella estotonta ääntelyä ja tuntea orgasmin tullessa supisteleva anus kielen kärjellä.
Oli yks Mira vähän ennen kolmeakymppiä. Tavattiin samoissa töihin liittyvissä hipoissa monta kertaa ja ihastuttiin. Lopulta annettiin periksi yhtenä viikonloppuna ja pantiin tunnista toiseen mökillä. Semmoinen sanaton kemia siinä oli ja hän oli jotenkin salaperäinen. Ei mitenkään tuonut itseään ns. esille, kevyt meikki ja se luonnonkauneus, mikä mulle oli aivan runollista. Pitkät, paksut ruskeat hiukset ja naapurintyttömäinen olemus, mutta kuitenkin mystisesti kiehtova silmistään. Ei paljoa puhuttu, annettiin suukkojen ja kosketusten puhua. Täällä puhuttiin siitä, että pelkällä lähärillä saatiin ilotulitus aikaan, niin kävi meillä, tohon setupiin aina palattiin vaikka muuta testailtiin. En muista sellaista seisokkia saaneeni edes esiteininä kuin M. kanssa. Jos olis jatkettu, oltais varmaan naimisissa. Uudet duuni- ja opiskelujutut vei erilleen. Alussa tapailtiin kauan ja tavallaan sit ikävä jäi.
Olimme poikaystäväni kanssa yhtenä iltana eräässä hotellissa maaseudulla juhlien jatkoilla niin tulisesti himokkaita, että päätimme kokeilla ehtisimmekö hissimatkan aikana 3 kerroksen välillä avaamaan hänen housujaan ja nostamaan mekkoani niin, että hän ehtisi työntämään peniksensä sisääni. Onnistuihan se. Sanomattakin lienee selvää, että jatko oli aika tiukkaa menoa sitten, kun pääsimme huoneeseen ja hän työntyi nopeasti uudelleen sisälleni.
Kävin pari vuotta sitten joulukiireissäni palauttamassa muutaman kirjan kirjaston oven luukkuun ja tunsin samalla hetkellä hellän kosketuksen hiuksissani. Käännyin, enkä nähnyt ketään. Nurkan takaa ilmestyi ihastus jonkun ajan takaa. Sain samantien suudelman ja olin aivan järkyttynyt, mutta en osannut pistää hanttiin. Hän vain työntyi kohti ja haukkasi huuleni kiihkeästi. Tilanne yllätti niin ja olin oudon kiihottunut. Juttu eteni siiten aika erikoiseen jouluun positiivisessa mielessä, mutta se suudelma lumisateessa oli upea.
Vuosia takaperin minulla oli seksisuhde erääseen naiseen. Olin käynyt hänen kanssaan treffeillä joitain viikkoja aikaisemmin, ja olin kertonut hänelle, että elämäntilanteeni vuoksi seurustelusuhde ei ole mahdollista valitettavasti. Hän kuitenkin tiedusteli minulta, että jos seurustelu ei ole mahdollista, olisiko kuitenkin seksisuhde mahdollinen. Pitkällisen seksiviestittelyn jälkeen sovittiin treffit eräälle päivälle, mutta sitä ennen toki vaihdettiin alastonkuvia ja jaettiin fantasioita. Itse olin aikaisemmin seurustellut pitkään pienirintaisen naisen kanssa, ja tällä naisella oli valtavat rinnat, mikä oli itselleni melkoinen turn on, sillä hän oli hyvin tietoinen siitä, että hän saattoi niiden avulla kyllä saada panoseuraa. Ja kyllä hän niitä osasi hyväksi käyttääkin, sillä häneltä sain kunnon tissipanon.
Lopulta kun nähtiin, homma meni hyvin nopeasti seksiin. Nainen nautti munan imemisestä ja teki sitä mielellään ja pitkään. Eniten kuitenkin yllätyin siitä, että nainen oli hyvin, hyvin tiukka. Tämän lisäksi tykkäsin käyttää penisrengasta, jotta peniksen koko maksimoituisi. Siinä sitten, kun nainen oli päälläni ja massiiviset rinnat heiluivat kasvojeni edessä ja nainen voihki, niin tulin hyvin nopeasti, mikä on todella harvinaista, sillä itse tulen todella harvoin ylipäätään. Nainen sitten makoili hetken vierelläni, kunnes pian munani oli taas hänen kädessään, ja pian suussa.
Panosuhde kesti melko vähän aikaa, mutta oli luonteeltaan hyvin intensiivinen. Selvisi, että nainen halusi mahdollisesti minusta muutakin kuin vain FWB-suhdetta, sillä erään seksikerran jälkeen hän alkoi esitellä minulle Tinder-tuttavuuttaan, joka oli kuvista päätellen hyvin treenattu, hyvin varusteltu ja valmis panemaan. Itse asiassa minä kyllä kannustin häntä panemaan häntä, koska pidin asiaa kiihottavana, mutta hän halusi vain saada minut mustasukkaiseksi. Nainen oli myös valmis kolmen kimppojen kokeilemiseen, mutta stressaavan elämäntilanteeni takia asia kuihtui kokoon. Näin jälkikäteen harmittaa, koska hän oli huikeata seksiseuraa ja valmis kaikenlaiseen.
No sattu kun olin 30v
ja tapasin liiton reissulla 60v naisen jonka kanssa päädyttiin samaan hyttiin
ja se antoi ihanaa suuseksiä ja halusi spermat suuhunsa
sitten hyväilin naista ja ei aikaakaan kun se halusi tulla ratsastaa kovettuneella kalulla
oi oi oi ja lopulta lauettiin molemmat yhtä aikaa
Nainen sano että menee pissille ja minä perässä
mutta ! ! sehän halus pissani suuhunsa ...UUUUH eikakertaa moista ja sain tuleen kovasta kaluasta pisssat naisen suuhun. se nieli osan ja loput valu sen rinnoille
palattiin sänkyyn ja se kysy
pystynkö vielä??
sanoin että näkyy olevan kovana
se haluaisi takaapäin ja peppuun
huh huh siis annoin sille spermat joka reikään
uskomaton nainen
ja voin sanoa että iäkkäät naiset on estottomia ja hyviä seksissä
Vaimoni on saanut niin sanotun hyvän kasvatuksen, mutta luonto on oppia lujempi. Vielä avioliittomme alkuaikoina hänen tunnelmaansa häiritsi, ujostutti, jos ja kun hän kiihkeässä yhdynnässä "lotisi liikaa". Sehän on vaan seksikästä, minä sanoin, mutta hänen mielestään se kuulostaa eläimelliseltä. Pitkän ja hartaan, mutta sitäkin hauskemman projektin sain tehdä saadakseni hänet lopulta rakastamaan kaikkea eläimellistä.
Kerran kotio tuli mukaan kaksi naista baarista. Molemmat heistä olivat kotoisin toisesta kaupungista, mutta heidän majoituksensa oli feidannut heidät, ja heidän piti päästä yöksi johonkin. Niinpä minulta kysyttiin, voisivatko he tulla luokseni yötä. Toinen naisista majoittui olohuoneelle vierassängylle, ja toinen pyysi päästä viereeni.
Viereeni makuulle tullut nainen hilautui nopeasti kylkeeni ja ryhtyi suutelemaan minua samalla, kun käsi alkoi etsiä munaani boksereista. Tämä oli ensimmäinen kerta eroni jälkeen, kun olin päässyt panemaan, joten näinkin suora toiminta pääsi yllättämään. Samalla kun nainen alkoi lutkuttaa munaani, kuulin, että hänen kaverinsa oli yhä hereillä toisessa huoneessa parin metrin etäisyydellä. Tämä tietysti antoi lisäsäväyksensä sänkypuuhiin, kun voihkinalta ja lotinalta ei vältytty. Aamulla vaihdettiin parit sanat, ja naisen kaveri väitti myöhemmin tälle, ettei kuullut mitään.
Muutaman viikon päästä nainen kävi uudestaan luonani, ja vietimme lähes koko päivän sängyssä yhteisen baari-illan jälkeen. Aamulla nainen oli riisunut itsensä valmiiksi, ja herätti minut suutelemalla. Pian hän makasikin jo imemässä aamuseisokkiani, samalla kun sylkivana valui pitkin munaani aina kiveksille asti. Pitkän parisuhteen jälkeen naisen kiimainen ote teki todella hyvää: naisen alla ollessani tuntui siltä, että vietiin eikä meinattu, sillä rytmi oli niin raju ja nainen eläimellisen himon vallassa. Mällit lensivät melko pian ja mentiin suihkuun, missä hommat tietysti jatkuivat niin, että hän alkoi pestä munaani, vain jotta voisi alkaa uudestaan ottaa kontallaan minulta poskeen.
Voin sanoa, että koskaan ei ole ollut niin naitu olo kuin tuona päivänä, kun 10 tuntia kului lähes jatkuvasti pienillä breikeillä seksin parissa.
Oli luokalla ihana tyttö, joka usein tuli luokseni ja pyysi hieromaan hartioitaan. Ne olivat oikein söpöt, sellaiset kapoiset ja pienet ja nautin tehdä hänelle hyvää. Tottakai oli aivan kovana ja himoissani, mutta en semi-ujona tehnyt mitään liikettä siihen suuntaan. Laitoin hieronnan jälkeen kädet taskuihin seisokkia peittämään. Jotkut kovispojat katsoivat meitä pitkään. Yksi heistä yritti jatkuvasti pokata kaunotarta. Tuo sama kuvio toistui melkein joka viikko jollakin välitunnilla. Ysiluokan keväällä olin niin kiihottunut tytön hieromisesta, että huokailin hänen korvansa lähellä. Seuraavassa hetkessä sain käden housuilleni. Se hyväili kohoumaa ja sai laukeamaan kevyellä kosketuksella. Kevätjuhlassa oli vaivaannuttavaa olla märin housuin.
Emme nähneet toisiamme pitkään aikaan, kunnes kohtasimme lukion kolmantena vuonna opintoretken yhteydessä. Hän kävi kaukana eri lukiota ja olimme sattumalta samassa kohteessa tytön lukiopaikkakunnalla. Taas hän pyysi hierontaa minulta seksikkäimmällä äänellään. Toteutin neidon toiveen ja tällä kertaa pyysin miehistyneenä ja rohkaistuneena saisinko rakastella häntä. Niin siitä istumalta hän vei minut mitä epäromanttisimpaan paikkaan ja sain elämäni suurimman nautinnon (tähän asti.) Luulin, että jätkät halusivat panna tyttöjä invalidivessoissa eikä toisin päin.. Uusimme tuon hurmoksen hänen tätinsä kämpillä samassa kaupungissa. Tytöllä oli avain tätinsä omistamaan asuntoon, koska hän hoiteli tämän huonekasveja tädin poissaollessa.
Kauan elättelin toiveita pikaisesta jälleennäkemisestämme, mutta urat ja maantiede tuli väliin ja kaunokainen majailee nyt toisella puolella palloa. Vielä joskus... Jenny... vielä joskus...
Olin bussissa kotimatkalla töistä, kun armeijasta lomille tullut pojan kaveri istui viereen. Vaihdettiin kuulumiset ja kävi ilmi, että tyttöystävä oli jättänyt hänet. Itse olin myös eronnut ja totesin, että meitä on kaksi samankaltaista. Samalla katseet kohtasivat ja puolitosissani pyysin häntä käymään kylässä illemmalla. Olisin yksin kotona. Hänpä siitä innostui ja ehdotti aikaa. Sovimme treffit.
Sovittuun aikaan ovikello soi ja Hän oli siinä kukkien ja viinipullon kanssa. Todella komeana. Halasimme ja suutelin Häntä varovasti kiitokseksi suulle. Tunsin heti reittä vasten hänen erektionsa. Hän vastasi suudelmaan ja hyväili peppua ja rintoja. Kosketin housujen päältä Hänen penistä ja silittelin. Annoin Hänen riisua mua ja autoin Häneltä housut pois. Menin polvilleni ja Hän ohjasi hellästi kädellä mun pään suikkariin. Imin ahnaasti paljasta kovaa munaa. Katsoin välillä silmiin ja näin miten Hän nautti. Hän ojensi mulle kortsun ja laitoin sen Hänelle. Hän asetti mut sohvaa vasten ja otti voimakkain vedoin takaapäin. Tunsin kuinka Hänen penis työntyi sykkien sisääni ja olin aivan kostea. Hän käänsi mut ja katselin Hänen lihaksikasta ylävartaloa. Hän pyöritteli penistään mun sisällä ja laukesimme molemmat. Yhdyntä ei kestänyt montaa minuuttia, mutta en koskaan aiemmin ollut näin kiihottunut edes ex-miehen kanssa.
Otimme muutaman tunnin päästä uudelleen ja silloin rakastelimme rauhallisemmin ja pidempään. Tälläkin kertaa Hän osasi kiihottaa mut hekumaan. Hän käski mut mahalleen ja aloitti hyväilyt pehvasta ja takareisistä. Lopulta Hän vei sormensa mun jalkoväliin ja sormetti. Hän käänsi mut suuteluun ja ohjasi mun käden Hänen pystylle penikselle, jota hyväilin. Hän ohjasi mut suihinottoon ja varmaan viisi minuuttia härnäsin ennen yhdyntää. Hän otti mua useissa asennoissa ja mä ehdin saada valtavan koko kehoa ravisuttavan orgasmin ennen Häntä. Oli aivan taivaallista!
N44 & M19
Tossa yhdellä kirpparilla on aika hottis myyjä. Kävin tänään ja kun kelit on mitä on, small talkkailin siinä että on kauheen kylmä täällä sisälläkin. Tää söpöliini päästi suustaan: "PILLU JÄÄTYY!" Menin ihan häkellyksiin. Kotona vedin käteen, jotenkin tää kiihotti mua helvetisti.
Vierailija kirjoitti:
Tossa yhdellä kirpparilla on aika hottis myyjä. Kävin tänään ja kun kelit on mitä on, small talkkailin siinä että on kauheen kylmä täällä sisälläkin. Tää söpöliini päästi suustaan: "PILLU JÄÄTYY!" Menin ihan häkellyksiin. Kotona vedin käteen, jotenkin tää kiihotti mua helvetisti.
Tyhmä. Olisit saanut panna.
Ensimmäinen kiihottavan kokemuksen koin, kun olin ehkä noin kymmenen, oltiin poikien kanssa naapurin piha alueella talon aikuinen tytär kulki ulkona pitkä ohut alushame päällä, siinä pääsin näkemmään miten musta pimpin kolmio tuli hyvin näkyviin ohuen alushameen läpi, en ollut koskaan ajatellut mitään näkeemääni, mutta tunne oli tosi kiihottava mikä herätti voimakkaan seksuaalisen tunne rektion mitä en ollut aijemmin kokenut, ei naapurin tyär osannut ajatella minkä voimakkaan tunne latauksen hän minulle sinä kesä päivänä tarjosi, hänellä oli kyllä tissiliivit et jos niitä ei olisi ollut olisin voinut samalla päästä näkemään ihanat pyöreät kiinteät tytön tissit, mutta tissit jäi näkemättä ,mutta musta tuuhea karvakolmio oli kiihottava kokemus mikä sai minun seksuaaliset tunteet heräämään.
Olin vähän toisellakymmenellä, kun näin siskon pystyssä nöpöttävät tissit, olin aivan myyty näkeemääni oli tosi kiihottava miten ihanan kauniit ja houkuttelevat ne oli koska en ollut aijemmin sellaisia päässyt näkemään, eikä sisko niitä juuri esillä pitänyt, mutta kuinka satuinkin sopivalla hetkellä olemaan paikalla, kun tissit oli paljaana ja pääsin näkemään, kyl alko napasti seisomaan, voin sanoa näkemäni oli siihen mennessä ainut kertainen tähti hetki mikää kiihotti mieli alaani.
Noin yleisesti ne kokemukset kun oon saanut tuntea olevani miehen taholta erittäin seksikäs ja himoittu. Ei välttämättä oo menty yhdyntään asti (ei oo voitu mennä tai jatkaa tolla tavalla kiihottelua jossain tilanteessa) mut silti ne hetket vieläkin tykyttää alakerrassa. Yhen esimerkin tässä kerron. Oon ollut nuorena epävarma itsestäni, vartalostani, ulkonäöstäni etc. Täällä monet kertaa koulukokemuksiaan, mut mulla ei ollut niitä kuin haaveillessa. Toisaalta luokkakokouksissa ja muissa tilanteissa kun oon nähnyt luokan poikia miehiksi kasvaneina, monet on tulleet jutuille ja kehuneet kauniiksi (tietysti tälläytyneenä) ja joku tietty ihana sanoi että 'oon aina ollut nätti'. Uskoako tuota kun hänen kaa huushollaan?
Olimme juhlissa ja mulla oli uus vartaloa hyväilevä mekko. Tunsin mieheni katseen koko ajan kropallani. Muut tuntuivat ihailevan sitä myös, mut se oman uroon katse oli jotakin. Olin niin tajuttoman märkä koko ajan ja sitä kuumuutta oli vaikeaa peittää. Vaikkei menty kuin suudelmiin nurkan takana ja kokeilin seisotusta miehen housujen päältä ja mies mun kosteutta mekon alta, oli se niinkuin olis harrastettu seksiä. Ne hipat oli maalla ja pusunurkkia riitti, kolmessa eri paikassa käytiin illan aikana. Joku varmaan näki, mut ei välitetty. En muista ihan vastaavaa huumaa kokeneeni. Ja se ettei uskallettu, olis kyl voitu yhtyä tai saada toisemme finaaliin muuten, toi pidättäytyminen teki siitä jotenkin nii sairaan ihanaa. Vaikka se sit kotona purkautui miehen tapaukses kirjaimellisesti ja mun tapauksessa näön sumentavana orkkuna, se patoutunut himo, oli se odotus ihan valtavaa. Mies käveli kädet taskuissa takaisin muiden seuraan ja istui jalka toisen päällä mikä vähän huvitti. Mietin kullin olevan siinä reittä vasten ja liikkuvan miehen korjatessa asentoaan. Kokeilin sitä pötköä siinä istuskellessa kerran. Toi kiihotti vaan lisää. Tää nyt on ehkä aika laimee juttu, mut mulle Kokemus.
Lähdin nelikymppisenä erään kaksikymppisen nuoren naisen mukana hänen asunnolleen töihin liittyvän tilaisuuden jatkojen jälkeen baarista päin. Suutelimme matkalla ja huomasin, että hänen kätensä viipyi toistamiseen juhlahousujeni etumuksella. Siellä pullotti ja paisutti kunnolla ja hän selvästi nautti kiusaamisestani. Naisen käsi vain hiveli, se ei vaatinut sen kummempaa, mutta tuollainen jatkuva huomio minkä erektioni sai oli uutta minulle. Kun pääsimme asunnolle, hän ensimmäisenä halusi vapauttaa lerssini vankilastaan. Odotin enemmän pidättyväisyyttä, mutta hän halusi nähdä sen. Sekin yllätti, ettei hän ollut heti laittamassa sitä suuhunsa, vaan hyväili kädellään tosi pehmoisesti hiljalleen loppuun asti. Tärisin ja munat nousivat tiiviiksi paketiksi kullin juureen. Hän sanoi, että se oli kaunein koskaan näkemänsä penis ja upein siemensyöksy, mikä oli myös ihan yllättävää. Kukaan ei koskaan ollut sanonut minulle noin. Kyllähän se ikääni nähden suhteellisen vähän kokenutta miestä hyväili itsetunnonkin puolesta. Olin idiootti ja kysyin hiukan huppelissa, voisiko sillä tehdä muutakin. Tunnelma lopahti ja nainen alkoi sukimaan pitkiä hiuksiaan ja sanoi vaan: katotaan. En päässyt koskaan pukille hänen kanssaan, mutta ne hyväilyt toistuivat useamman kerran eri tilaisuuksissa, joissa olimme yhtä aikaa taukojen aikana. Lopulta selvisi, että hän oli suhteessa ja siksi jänisti. Asia tuli tietooni aivan yllättäen ja koin tunnontuskia nautinnostani. Ylivoimaisesti kiihottavin kässärikokemukseni ja top 5:ssä kaikkein kiihottavimmissa.
Varmaan sanoisin, että 28-vuotiaana eräs 13 vuotta vanhempi nainen oli kuumin tapaus, jota olen kokenut. Tavattiin baarissa, ja lähdettiin kämpilleni. Saadessaan tietää ikäni, hän oli selkeästi hieman hämillään tai nolostunut asiasta, mutta matkalla nainen tarttui minusta kiinni ja kysyi, haluanko häntä. Voin sanoa, että kyllä halusin, ja itse asiassa asiahan kiihotti minua vielä harvinaisen paljon, koska hän oli upean näköinen ilmestys.
Kämpille päästessämme nainen alkoi ottaa minulta suihin, ja vaikkei se ollutkaan aivan täydellistä tunteeltaan, oli tilanne valtavan kiihottava. Finaaliin ei päästy, sillä hänellä oli menkat meneillään, mutta hyvältä tuntui. Erityisesti jäi mieleen hänen lauseensa, että jos seurustelisimme, hän ei ikinä päästäisi minua pois makuuhuoneesta.
Seuraavana aamuna selvisi, että hänhän seurustelee, mutta se ei estänyt häntä jatkamasta keskenäistä puuhasteluamme. Ja minä en varsinaisesti välittänyt asiasta, koska maitohan oli jo läikkynyt niin sanotusti edeltävänä iltana, ja toisaalta olin kyllä ihan otettukin siitä, että hän halusi myös selvin päin imeä munaani lisää. Bonuksena sain raapimajäljet niskaani toiselta kerralta.