Naisen bi-seksuaalisuus, mitä nainen haluaa naiselta?
Olen 35-vee mies ja vaimoni kanssa olemme oleet yhdessä hieman yli 10 vuotta. Meillä on todella toimiva ja "normaali" suhde. Mitä seksiin tulee niin juttelemme aika avoimesti fantasioista jne. mutta vaimoni bi-seksuaalisuus (tai jonkinlainen uteliaisuus) tuntuu olevan vaimolleni arka paikka. Tiedän, että vaimollani on ajoittain seksuaalisia ajatuksia toisista naisista. Olen kertonut vaimolleni, että asia on ihan ok ja voisin antaa hänelle luvan toteuttaakkin näitä fantasioita.. Vaimoni kuitenkin torjuu nämä minun hyväksyntäni. En jotenkin oikein osaa selittää, mutta vaimoni ei tavallaan halua myöntää että hän olisi bi tai bi-utelias. En oikein tiedä, mistä tässä on kyse, mutta epäilen että vaimollani on jokin esto joka estää häntä hyväksymästä häntä itseään bi:ksi. Ja siis siitä huolimatta me molemmat tiedämme, että hänellä tällaisia fantasioita on.
Koska vaimoni ei suostu avamaan fantasioittensa sisältöä minulle niin kysyisin teiltä, että mistä tässä varsin yleisessä naisten fantasiassa on kysymys? Siis tottakai jokaisella on omanlaisiaan fantasioita, mutta minua kiinnostaisi tietää mistä niissä noin yleensä on kyse? Eli haluaako nainen hellää ja tasavertaista rakastelua toisen kauniin naisen kanssa vai että vain toinen nainen teksi hänelle hyvää vai, että hän itse tyydyttäisi naista? Haluaisin siis yrittää ymmärtää mikä tässä fantasiassa kiihottaa.
Kommentit (65)
Ap muistuttaa minua exästäni, joka suhtautui edelliseen 6v suhteeseeni ensimmäisen seurustelukumppanini kanssa kuin johonkin villiin fetissiin tai fantasiaan. Hei bi-naiset, ei kannata seurustella miesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En osaa tarkalleen itsekkään kertoa mikä tuossa fantasiassa kiehtoo. Fantasioin siitä että minulla olisi sellainen hyvä tyttöystävä jonka kanssa voisi harrastaa ja tehdä yhdessä kaikkia ns tyttöjenjuttuja, eli hyvä ystävä jonka kanssa tehtäsiin näiden normaalien asioiden lisäksi toisillemme myös sekusaalista nautionta. Fantasioin sellaisesta seksistä joka olisi romanttista. Kuvittelen siis että toinen nainen osaisi luoda sellaisen romanttisen tunnelman josta minä haaveilen ja jota monikaan mies ei pystyisi luomaan. Eli minua kiihottaa ajatus romanttisesta seksistä naisen kanssa ja lisäksi tietysti esteettisesti kaunis naisen vartalo. N29
Saatoin naurahtaa. Onnea vaan moisen harmonian tavoitteluun :DD
Tuo otsikon kysymys on ihan kummallinen. Mieti mitä hetero haluaa vastakkaisen sukupuolen edustajalta. Pelkkää seksiäkö? Biseksuaalisuus tarkoittaa vain sitä, että henkilö kokee vetoa molempiin sukupuoliin ja voi muodostaa romanttisen suhteen sukupuolesta riippumatta. Se ei tarkoita, että himoitsee kaikkia miehiä ja naisia. Itse olen erittäin yksiavioinen bi-nainen, 10v parisuhdetta takana ja toivottavasti loppuelämä yhdessä edessä.
Vierailija kirjoitti:
Ap muistuttaa minua exästäni, joka suhtautui edelliseen 6v suhteeseeni ensimmäisen seurustelukumppanini kanssa kuin johonkin villiin fetissiin tai fantasiaan. Hei bi-naiset, ei kannata seurustella miesten kanssa.
Mulla kans särähti korvaan tää "fantasia". Millä logiikalla seksuaalinen suuntautuminen on fantasia? Koskeeko tämä myös heteroita?

Jos ystävällisesti lukisit ketjun läpi... Fakta jonka minä typerä ap:kin ymmärrän on se, että tällaisten asioiden määrittely on vaikeaa ja näin ollen myös näiden termien ja sitäkautta myös kysymysten asettaminen on vaikeaa. Jos nyt avaisin keskustelun uudelleen niin kysymys olisi tyyliin. Mitä miehen kanssa parisuhteessa oleva bi-UTELIAS nainen naiselta haluaa? Kuten kommenteistani voit lukea hyväksyn bi:t täysin ja uskon, että jotkut ihmiset voivat aidosti rakastua sukupuoleen katsomatta, mutta nyt siis puhutaan siitä mitä minun vaimoni kaltainen bi-utelias haluaa naiselta... Ap
Jatkan tuota edellistä viestiäni vielä.. Siis koskeeko myös heteroita. Ei tietenkään seksuaalinen suuntautuminen ja fantasia ole sama asia. Mutta kyllähän kaikilla on fantasioita. Minä en voi kuvitella, että itselläni ei olisi fantasioita. Fantasiani kohdistuvat vain naisiin, koska olen hetero. En siis ymmärrä, että jos nainen tuntee vetoa naiseen, niin hänellä ei kuitenkaan olisi fantasiaa/ajatusta siitä mitä hänen kanssaan seksuaalisesti haluaisi tehdä??? Ja ei en tietenkään väitä, että ne ajatukset olisivat seksiin liittyviä ajatuksia pelkästään. Ap

Lopeta jo, et vaan ymmärrä tätä aihetta. Meinasin kirjoittaa pitkän viestin siitä miksi näkökulmasi on väärä, mutta sinua ei selkeästi kiinnosta edes yrittää ymmärtää vaimosi tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala luettavaa. Asia on selitetty ap:lle moneen kertaan, eikä hän silti tajua. Miten joku voi 2000-luvulla olla näin pihalla seksuaalisista suuntautumisista? En ymmärrä, miten ap:n nainen jaksaa häntä.
Niin... Siis minä lähdin siitä käsityksestä, että naiseni ei olisi sillä tavoin bi, että hän haluaisi parisuhdetta toisen naisen kanssa, vaikka fantasioisikin seksistä tms romanttisesta jännityksestä toiseen naiseen. Saamani vastaukset valaisivat minua siitä, että tässä ei olisi kyse pelkästä sekistä ja romantiikasta vaan siitä, että jos nainen haluaa naista, niin se ei tarkoita pelkkää seksiä vaan muutakin. Kiitos kun valaisitte minua.
Kokemani valaistuksen jälkeen olen hieman tarkentanut kysymystäni, mutta vastaukset ovat taas tuollaisia "et sää mitään ymmärrä, kuole pois"....
Siis jos tätä ketjua lukee joku sellainen nainen joka ei halua parisuhdetta naisen kanssa, mutta siitä huolimatta fantasioi seksistä naisen kanssa niin, voisitko kertoa mikä tuossa sinua sytyttää? (Anteeksi en vain suostu uskomaan, että kaikki naisten välisistä seksistä fantasioivat naiset haluaisivat parisuhdetta naisen kanssa, voin olla väärässäkin...)
Ja kuulisin myös mielelläni "oikeiden" biseksuaalien näkemyksiä siitä, mitä eroja he näkevät samaa/eri sukupuolta olevien suhteiden kanssa, vai onko se vain niin, ettei heillä ole sukupuolella yhtään mitään väliä, he vain rakastuvat ihmiseen? AP
Minä en näe ap:n suhtautumisessa mitään ongelmaa. Ap:n oletus on, että vaimo on seksuaalisessa mielessä "kiinnostunut" (bi-curious), ei niinkään välttämättä bi-seksuaali. Ap ei ole missään vaiheessa sanonut painostavansa puolisoaan mihinkään tai halveksivansa häntä mitenkään. Häntä vain kiinnosti, että mistä naiset (yleistyksenä) haaveilevat, jos he (ei todennäköisesti bi-seksuaalit) haaveilevat seksistä toisen naisen kanssa. Kysymyksessä ei ole minusta mitään väärää, joskin luulen että asiat vaihtelevat totaalisti yksilöiden välillä. Mutta sitä taas ei tutkimatta (=kysymättä) tiedä.
Oma vastaukseni on, että toivoisin naisen tyydyttävän minua ja miestäni. En haluaisi että mieheni tyydyttäisi häntä, enkä kokisi itse minkäänlaista halua edes koskea toiseen naiseen. Mies tietää "fantasiani" ja on tarjoutunut sen toteutukseen, mutta koska en usko että kukaan nainen tuollaisesta tilanteesta nauttisi, olen kieltäytynyt edes toteutuksen harkitsemisesta.
Palatakseni vielä tuohon seksuaaliseen identiteettiin, niin uskoakseni useimmilla ihmisillä nykyään on aika luonteva suhtautuminen omaan seksuaalisuuteensa, kaikki eivät edes kategorisoi itseään seksuaalisuudellaan. En minäkään. Olen varmaan hetero, koska en ole kokenut vielä seksuaalista himoa naista kohtaan (ainakaan sellaista kuin miestä kohtaan, eli halua koskea ja tyydyttää), mutta mistäs sitä tietää mitä huomenna tapahtuu? Voisinhan rakastua tulisesti naiseen ja sitä kautta kokea sen himonkin, ihan sukupuolesta huolimatta.

Siis meillä kotona tämä asia on alkanut jo purkaantumaa, koska asiasta on ryhdytty keskustelemaan. Minulle tärkeintä on, että vaimoni itse hyväksyy itsensä ja ajatuksensa. Olen myös otettu siitä, että hän on luottamuksella puhunut minulle tästä hänen arasta asiastaan. Mutta aihe kiinnostaa minua kovasti ja tässä selvästi on jotain sellaista mitä en ymmärrä, joten olisin todella kiitollinen siitä sinun pitkästä viestistä. Harkitsethan vielä sen kirjoittamista?
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala luettavaa. Asia on selitetty ap:lle moneen kertaan, eikä hän silti tajua. Miten joku voi 2000-luvulla olla näin pihalla seksuaalisista suuntautumisista? En ymmärrä, miten ap:n nainen jaksaa häntä.
Niin... Siis minä lähdin siitä käsityksestä, että naiseni ei olisi sillä tavoin bi, että hän haluaisi parisuhdetta toisen naisen kanssa, vaikka fantasioisikin seksistä tms romanttisesta jännityksestä toiseen naiseen. Saamani vastaukset valaisivat minua siitä, että tässä ei olisi kyse pelkästä sekistä ja romantiikasta vaan siitä, että jos nainen haluaa naista, niin se ei tarkoita pelkkää seksiä vaan muutakin. Kiitos kun valaisitte minua.
Kokemani valaistuksen jälkeen olen hieman tarkentanut kysymystäni, mutta vastaukset ovat taas tuollaisia "et sää mitään ymmärrä, kuole pois"....
Siis jos tätä ketjua lukee joku sellainen nainen joka ei halua parisuhdetta naisen kanssa, mutta siitä huolimatta fantasioi seksistä naisen kanssa niin, voisitko kertoa mikä tuossa sinua sytyttää? (Anteeksi en vain suostu uskomaan, että kaikki naisten välisistä seksistä fantasioivat naiset haluaisivat parisuhdetta naisen kanssa, voin olla väärässäkin...)
Ja kuulisin myös mielelläni "oikeiden" biseksuaalien näkemyksiä siitä, mitä eroja he näkevät samaa/eri sukupuolta olevien suhteiden kanssa, vai onko se vain niin, ettei heillä ole sukupuolella yhtään mitään väliä, he vain rakastuvat ihmiseen? AP
Minä en näe ap:n suhtautumisessa mitään ongelmaa. Ap:n oletus on, että vaimo on seksuaalisessa mielessä "kiinnostunut" (bi-curious), ei niinkään välttämättä bi-seksuaali. Ap ei ole missään vaiheessa sanonut painostavansa puolisoaan mihinkään tai halveksivansa häntä mitenkään. Häntä vain kiinnosti, että mistä naiset (yleistyksenä) haaveilevat, jos he (ei todennäköisesti bi-seksuaalit) haaveilevat seksistä toisen naisen kanssa. Kysymyksessä ei ole minusta mitään väärää, joskin luulen että asiat vaihtelevat totaalisti yksilöiden välillä. Mutta sitä taas ei tutkimatta (=kysymättä) tiedä.
Oma vastaukseni on, että toivoisin naisen tyydyttävän minua ja miestäni. En haluaisi että mieheni tyydyttäisi häntä, enkä kokisi itse minkäänlaista halua edes koskea toiseen naiseen. Mies tietää "fantasiani" ja on tarjoutunut sen toteutukseen, mutta koska en usko että kukaan nainen tuollaisesta tilanteesta nauttisi, olen kieltäytynyt edes toteutuksen harkitsemisesta.
Palatakseni vielä tuohon seksuaaliseen identiteettiin, niin uskoakseni useimmilla ihmisillä nykyään on aika luonteva suhtautuminen omaan seksuaalisuuteensa, kaikki eivät edes kategorisoi itseään seksuaalisuudellaan. En minäkään. Olen varmaan hetero, koska en ole kokenut vielä seksuaalista himoa naista kohtaan (ainakaan sellaista kuin miestä kohtaan, eli halua koskea ja tyydyttää), mutta mistäs sitä tietää mitä huomenna tapahtuu? Voisinhan rakastua tulisesti naiseen ja sitä kautta kokea sen himonkin, ihan sukupuolesta huolimatta.
Tässäkin nähdään miten käy kun hetero luulee itseään erikoiseksi kun tämä haluaa vetää biseksuaalin mukaan fetisseihinsä. En jaksa enää lukea tätä ketjua.

Varmaan parempi kun se palkokasvi on näköjään jo aika syvällä.
En tippaakaan kuvittele itseäni sen erikoisemmaksi kuin kukaan muukaan. En myöskään pidä biseksuaalia tai homoa mitenkään erikoisempana kuin heteroa. Omituinen ideakin!
En vain ole koskaan ajatellut että olenko hetero, koska en koe tarpeelliseksi luokitella itseäni seksuaalisuuden mukaan. Kuten ei muuten moni muukaan ihminen nykypäivänä. Jotkut kokevat seksuaalisen suuntautumisensa isoksi osaksi identiteettiään, jotkut eivät. And so it goes.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttäviä tällaiset vastaukset, joissa vaan sanotaan, että et sinä mitään tajua joten unohda koko juttu. En minä varmaan tajuakkaan, mutta haluaisin tajuta...
Nyt kun asiaa tarkemmin mietin, niin varmaan tuossa on kyse juuri siitä, että seksin lisäksi naisia kiehtoo tässä myös syvempi romantiikka ja yhteys toiseen ihmiseen... Asia joka minua vielä askarruttaa, niin on se että tarkoittaako tämä aina sitä, että nainen olisi kiinnostunut myös parisuhteesta naisen kanssa? Jos siis nainen on seksuaalisesti kiinnostunut toisista naisista. AP
Minä olen tajunnut 30+ iässä että ihastun ja rakastun myös naisiin, mutta kuten moni on yrittänyt selittää, ajattelen tätä nimenomaan parisuhteen ja hellyyden kautta, en juurikaan seksin kautta. En ole varma olenko bi (olen ollut vain miesten kanssa), mutta nimenomaan ajattelen että voisin olla vakavassa suhteessa naisen kanssa samoin kuin miehen. Ja se mikä minua "kiehtoo" tällaisessa suhteessa on kuvitelma siitä että siinä olisi enemmän hellyyttä ja ystävyyttä kuin miehen kanssa (voi olla täysin kuvitelmaa). Ja siis en ikinä voisi kuvitella olevani naisen kanssa mieheni luvalla tai ilman, se olisi pettämistä ja jos mieheni antaisi tällaiseen luvan niin en voisi ottaa suhdettamme enää yhtä vakavasti kuin ennen. Sekavaa, mutta siis ehkä sinun ei pitäisi niin paljon miettiä puolisosi seksuaalisuutta eikä julistaa antavasi lupia johonkin. Anna hänen käsitellä asiaa itsekseen.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala luettavaa. Asia on selitetty ap:lle moneen kertaan, eikä hän silti tajua. Miten joku voi 2000-luvulla olla näin pihalla seksuaalisista suuntautumisista? En ymmärrä, miten ap:n nainen jaksaa häntä.
Niin... Siis minä lähdin siitä käsityksestä, että naiseni ei olisi sillä tavoin bi, että hän haluaisi parisuhdetta toisen naisen kanssa, vaikka fantasioisikin seksistä tms romanttisesta jännityksestä toiseen naiseen. Saamani vastaukset valaisivat minua siitä, että tässä ei olisi kyse pelkästä sekistä ja romantiikasta vaan siitä, että jos nainen haluaa naista, niin se ei tarkoita pelkkää seksiä vaan muutakin. Kiitos kun valaisitte minua.
Kokemani valaistuksen jälkeen olen hieman tarkentanut kysymystäni, mutta vastaukset ovat taas tuollaisia "et sää mitään ymmärrä, kuole pois"....
Siis jos tätä ketjua lukee joku sellainen nainen joka ei halua parisuhdetta naisen kanssa, mutta siitä huolimatta fantasioi seksistä naisen kanssa niin, voisitko kertoa mikä tuossa sinua sytyttää? (Anteeksi en vain suostu uskomaan, että kaikki naisten välisistä seksistä fantasioivat naiset haluaisivat parisuhdetta naisen kanssa, voin olla väärässäkin...)
Ja kuulisin myös mielelläni "oikeiden" biseksuaalien näkemyksiä siitä, mitä eroja he näkevät samaa/eri sukupuolta olevien suhteiden kanssa, vai onko se vain niin, ettei heillä ole sukupuolella yhtään mitään väliä, he vain rakastuvat ihmiseen? AP
Minä en näe ap:n suhtautumisessa mitään ongelmaa. Ap:n oletus on, että vaimo on seksuaalisessa mielessä "kiinnostunut" (bi-curious), ei niinkään välttämättä bi-seksuaali. Ap ei ole missään vaiheessa sanonut painostavansa puolisoaan mihinkään tai halveksivansa häntä mitenkään. Häntä vain kiinnosti, että mistä naiset (yleistyksenä) haaveilevat, jos he (ei todennäköisesti bi-seksuaalit) haaveilevat seksistä toisen naisen kanssa. Kysymyksessä ei ole minusta mitään väärää, joskin luulen että asiat vaihtelevat totaalisti yksilöiden välillä. Mutta sitä taas ei tutkimatta (=kysymättä) tiedä.
Oma vastaukseni on, että toivoisin naisen tyydyttävän minua ja miestäni. En haluaisi että mieheni tyydyttäisi häntä, enkä kokisi itse minkäänlaista halua edes koskea toiseen naiseen. Mies tietää "fantasiani" ja on tarjoutunut sen toteutukseen, mutta koska en usko että kukaan nainen tuollaisesta tilanteesta nauttisi, olen kieltäytynyt edes toteutuksen harkitsemisesta.
Palatakseni vielä tuohon seksuaaliseen identiteettiin, niin uskoakseni useimmilla ihmisillä nykyään on aika luonteva suhtautuminen omaan seksuaalisuuteensa, kaikki eivät edes kategorisoi itseään seksuaalisuudellaan. En minäkään. Olen varmaan hetero, koska en ole kokenut vielä seksuaalista himoa naista kohtaan (ainakaan sellaista kuin miestä kohtaan, eli halua koskea ja tyydyttää), mutta mistäs sitä tietää mitä huomenna tapahtuu? Voisinhan rakastua tulisesti naiseen ja sitä kautta kokea sen himonkin, ihan sukupuolesta huolimatta.
Tässäkin nähdään miten käy kun hetero luulee itseään erikoiseksi kun tämä haluaa vetää biseksuaalin mukaan fetisseihinsä. En jaksa enää lukea tätä ketjua.
Varmaan parempi kun se palkokasvi on näköjään jo aika syvällä.
En tippaakaan kuvittele itseäni sen erikoisemmaksi kuin kukaan muukaan. En myöskään pidä biseksuaalia tai homoa mitenkään erikoisempana kuin heteroa. Omituinen ideakin!
En vain ole koskaan ajatellut että olenko hetero, koska en koe tarpeelliseksi luokitella itseäni seksuaalisuuden mukaan. Kuten ei muuten moni muukaan ihminen nykypäivänä. Jotkut kokevat seksuaalisen suuntautumisensa isoksi osaksi identiteettiään, jotkut eivät. And so it goes.
Jos et ole ikinä kokenut vetoa samaan sukupuoleen olet hetero. Se on niin yksinkertaista.

Muutunko sitten bi-seksuaaliksi jos rakastun naiseen vaikka kahden vuoden päästä ja koen vetoa häntä kohtaan seksuaalisesti?

Muutut. Olenko minä presidentti, kun en ole varma siitä aionko osallistua presidentinvaaleihin tulevaisuudessa ja jos osallistun saatan ehkä periaatteessa hyvällä tuurilla voittaa? Olenko minä nyt äiti, kun aion ehkä hommata hyvässä lykyssä tulevaisuudessa lapsia?

Hyvä vertaus, ymmärrän pointtisi. Itse kuitenkin katson persoonaani pitkäkestoisemmin, eli en kokisi muuttuneeni vaan että en olisi tavannut aiemmin haluttavaa naista.

Jos et ole tällä hetkellä koskaan kokenut vetoa naiseen, olet hetero. Jos kokisit vetoa naiseen joskus tulevaisuudessa, olisit biseksuaali tai lesbo. Miksi koet että persoonasi muuttuisi jos seksuaalinen suuntautumisesi olisikin eri mitä olisit luullut? Ihan kuin luulisit että se muuttaa persoonaa... hmm...

No itse asiassa pointtini oli täysin päinvastainen, mutta ilmaisin itseni näköjään huonosti. Eli en kokisi sen muuttavan persoonassani mitään, vaan että se on ollut siellä aina (jos on).
Jos minun pitää määritellä seksuaalisuuteni, olen hetero, perustuen omiin kokemuksiini - ja toisaalta niiden puuttumiseen, en ole koskaan rakastellut naisen kanssa vaan voi olla että vedon puute johtuu omista ennakkoluuloistani. Tämä on mielestäni vähän kuin se että en voi rajata itseäni sellaiseksi, että en pitäisi etiopialaisesta ruoasta. Ajatuksena se ei viehätä ollenkaan, mutta jos "pakosta" joutuisi maistamaan, niin voisihan se olla hyvääkin? En kuitenkaan olisi muuttunut ihmisenä, törmännyt vain itsessäni seikkaan mitä en ollut (kokemuksen puutteesta?) tiennyt aiemmin.
Minusta tuo presidenttivertaus on surkea. Ihminen joko on presidentti tai sitten ei. Kuten kaikki tiedämme ihminen voi ihastua ja rakastua. Myös ihastumista ja rakastumista on eri "asteista". Voidaan kysyä kuinka vahvasti hel-nyckin pitää ihastua naiseen, jotta hän muuttuu biksi? Miten mitataan tuota ihastumista? Aivan, seksuaalisuuden määritteleminen ei todellakaan ole helppoa.
Minä ymmärrän hyvin tuon hel-nyckin pointin, että tänään olen hetero, jos on pakko määritellä. Ap
Olen romanttisessa mielessä täysin hetero, eli en tunne mitään halua vakavaan tai seurustelusuhteeseen naisten kanssa. Eroottisessa mielessä olen kokeilunhaluinen yllytyshullu. Elämää ylipäätään syvemmin miettiessä kaikenlainen luokittelu tuntuu yhä oudommalta. En sovi minkäänlaiseen parisuhteeseen, vaan kiinnyn ihmisiin aivan toisella tavalla. Olen ollut ja olen edelleen eroottisessa ystävyyssuhteessa mieheen, joka määrittelee itsensä lähinnä panseksuaaliksi ja pitää luokittelua yhtä turhanpäiväisenä kuin minäkin. Meillä oli todella kiihkeä ja vapauttava seksisuhde, jonka jälkeen yllättäen huomasimme rakastuneemme toisiimme romanttisessa mielessä. Sen jälkeen ystävystyin naiseen, jonka kanssa muodostui spontaani seksisuhde, ainoa ikinä. Se oli erittäin tyydyttävää, mutta jäi eräistä syistä hieman kesken, olisin halunnut mennä paljon pitemmälle kokeiluissa hänen kanssaan. Tässäkin kävi kuitenkin niin mukavasti, että ystävyytemme säilyi ja käsittääkseni jopa syveni. Eräs miespuolinen ystäväni laittoi jossain vaiheessa päähäni muhimaan ajatuksen naisten välisestä seksistä, mutta se jäi silloin ajatuksen asteelle, koska en ole aikaisemmin ollut mitenkään naisista kiinnostunut. Kun tilaisuus tuli, tartuin siihen. Tämä ketju on loistava esimerkki jonkun yrityksestä tulkita sitä läheisintä ihmistään muilta kysymällä. Hänen ajatuksensa tietää vain hän itse.