Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jotkut jaksavat kuulumisten vaihtelua ystävyyssuhteissa?
27.05.2016 |
Ymmärrän, että jos elämässä tapahtuu jotakin uutta tai mielenkiintoista, siitä voi haluta puhua. Mutta kun on oltu pidempään ystäviä, toisen elämäntilanne on jo aika tuttu. En jaksaisi millään sellaista tuntikausia kestävää jonninjoutavien kuulumisten vaihtamista. Minun ystäväni ovat ihmisiä, joilla on mielenkiintoisia ajatuksia, tietoja ja mielipiteitä erilaisista asioista. Niitä minä haluan kuulla, en mitään jollotusta siitä, miten S-marketissa oli jonoa ja isotädin selkä on taas huonona... Pahimmillaan ei päästä koskaan mihinkään oikeaan keskusteluun!
Tiedän, että tämä on persoonallisuuskysymys, ja osaan kyllä luovia nämä tilanteet ystävyyssuhteita vaarantamatta. Mutta en kyllä varmaan ikinä tule ymmärtämään, mikä kuulumisissa joitakuita kiehtoo.
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä välillä kysyn kaverilta nimenomaan asioita, kuten kuinka hänen isoisänsä voi. Koska tiedän, että ovat läheisiä ja jos isoisä voi huonosti, kaveri on surullinen, mutta ei välttämättä aloita itse juttua siitä. Lisäksi mua kiinnostaa joskus lääketieteelliset tarinat, joten sen verran oma lehmä ojassa, - jollain tavalla kuitenkin oikeastikin välitän kaverin vaarin kuulumisista. Jos kaveri kuittaa, että vaari pärjää ok, niin ok, ei siitä enempää. Haluan kuitenkin ikäänkuin tarjota empatiaa tai osoittaa, että olkapää on saatavilla.
Sitten taas äitini juttelutyyli on ihmeellinen, hän saattaa kertoa joidenkin ihmisten kuulumisista, joita en ole ikinä tavannut enkä tule tapaamaan. Esimerkiksi harrastuskaverinsa tyttärestä tai siskoni kaverin poikaystävästä! Näissä tarinoissa ei sinänsä ole mitään kiinnostavaa, vaan ne ovat tyyliin, Lyyti kiukustui harrastuksensa perumisestä ja Matti sai umpisuolentulehduksen. Rasittavaa kuunneltavaa. Koskaan äitini aloittaessa puhumisen ei tiedä, onko jotain pointtia tulossa vai olisiko kannattanut sulkea korvat ja ajatella omia asioitaan sillä aikaa.
Itsekin olen enimmäkseen asiakeslustelun kannattaja.
Vierailija kirjoitti:
Aapee, oletko mun ystävä ehkä?
Mulla on muutama ystävä joka ei ikinä kysy mitä mulle kuuluu. Näin ollen aina kun me nähdään me jutellaan vain ystävän asioita. Jolloin annan oman mielipiteeni hänen asioihin vaikka joskus kaipaisin neuvoa omaankin elämään mutta on jotenkin kamalan vaikeeta ruveta yht äkkiä kertomaan mitä itselle on tapahtunut kun toinen ei osoita minkäänlaista mielenkiintoa asiaan.
Oon tässä keskustelussa ulkopuolinen. Pidän päällekäyvää utelemista törkeänä käyttäytymisenä. En siis tenttaa mitä kavereilleni tai heidän sukulaisilleen, tutuille jne kuuluu koska koen sen tungetteluna. En myöskään pidä siitä, että minulta kysellään toisten ihmisten asioista. Eikö tämä ole juuri osoitus siitä, että kunnioitan toisia ihmisiä ja heidän reviiriään? Toinen ihminen kyllä kertoo omista asioistaan sitten kun kokee olevansa siihen valmis.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä, olenko. Mitä ne ystäväsi "omat asiat" ovat? Jos ne ovat jonninjoutavia kuulumisia, kyseessä en ole minä, mutta jos ne ovat vaikkapa jotakin, mistä olen lukenut viime aikoina, minua ei voida sulkea pois epäiltyjen joukosta, :) -ap