Lue keskustelun säännöt.
Työnhaku todella ahdistaa
26.05.2016 |
Pitäisi noihin avoimiin paikkoihin lisätä ceeveetä ja kertoa itsestään. Ahdistaa kun tiedän, että toisessa päässä päästään tarkastelemaan koulu- ja työhistoriaa ja luetaan tekemisiäni kuin avointa kirjaa. Pystyn parhaiten hakemaan paikkoihin, joihin haetaan sähköpostilla avoimella hakemuksella. Se ei vain yleensä tuota mitään tulosta. Vie kyllä paljon vähemmän aikaa.
Pitäisi nyt saada työnhakuprosessi käyntiin, mutta itsetunto mataa jossain pohjamudissa. En tällä hetkellä usko itseeni pätkääkään. Pidän itseäni tyhmänä, rumana, saamattomana, kyvyttömänä, sähläävänä pellenä. Miten tästä tilasta voi nousta jotakin töitä hakemaan, h******i :'(
Nyt ne päänaukomiset voi jättää sitten pois sekä sun muut röllimiset.
Kommentit (14)
No vaikeaa varmasti on, jos käsitys itsestä on noin negatiivinen, mutta onnea nyt työnhakuun joka tapauksessa. Eiköhän se siitä. Yrittäjyys vaihtoehtona? Jää ainakin työnhaku sitten pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
I feel you. Pidän itseäni ihan ok ihmisenä, mutta en minään unelmatyöntekijä. Ja hakemuksissa pitäisi esittää jotain superihmistä, jonka ainoa heikko kohta on työnarkomania.
Mä olen ollut jo 10 kk työttömänä, eikä tämä ainakaan helpommaksi muutu. Ja vaikea on jaksaa innostua, kun olen jo monessa haastattelussa käynyt ja aina jäänyt ilman työpaikkaa. Kun hakijoita on paljon, niin tietää että loppujen lopuksi se on pienistä jutuista kinni. Eli minä vaan ollut tarpeeksi hyvä, fiksu, mielenkiitoinen tms.
Työttömyys syrjäyttää valitettavan nopeasti. En oikein pysty enää kuvittelemaan itseäni töihin.
Minä sain hakemisesta ja siitä seuranneesta ignore/hylkypostiaallosta niin pahan masennuksen, että lamaannuin täysin puoleksi vuodeksi. Siitä selvittyäni ei työnhaku ole käynyt enää mielessäkään. Olkoot.
Minäkin, mutta ongelmanani ei ole koulutukseni tai historiani vaan häpeä itsestä ja huono itsetunto, joka nyt kohdistuu työnhaussa itseni esittelemisen karmeuteen. Tunnen oloni pelkäksi huijariksi kun haen sellaisiakin paikkoja jatkuvasti, johon olen ylikoulutettu.
Minua turhauttaa koko työnhaku, kun en kelpaa mihinkään. En ole työttömänä, mutta jonkinlainen urakehitys olisi toivottavaa. Tälle keväälle saldo kolme haastattelua ja hakemuksia olen laittanut toistakymmentä. Tälläkin hetkellä odottelen niitä "kiitos-mutta-ei-kiitos"-viestejä :-(
Ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Häpeätkö siis koulu- ja työhistoriaasi vai miksi se on ongelma että niitä luetaan?
Olen tiettyjen menneisyyden asioiden takia alisuoriutunut. Nyt menee paremmin, mutta nuo painavat tällä hetkellä mieltä. Mitään superliksaa en edes duunista odota. Kunhan saisin olla rauhassa a) hankalilta ihmisiltä (mahdotonta, niitä on kaikkialla) ja b) liialta työpaineelta (melkein mahdotonta, sitä on nykyään kaikkialla ja varsinkin tällä alalla).
Mietin sitäkin pitäisikö vain hakea kaikenlaista. Tai jos aloitan jostain ihan rauhallisesta paikasta tai katselen tätä juttua ajan kanssa. Ei mun työhistoria sinänsä nolo ole. On kaksoistutkinto ja ammattitutkinto, molemmat ok arvosanoin ja työhistoriaa muutama vuosi. Niiden välissä on ollut työttömyyttä.
Viime työharjoittelupaikassa oli mt-häiriöinen pomo. Jaksoin harjoittelun loppuun, mutta siitä jäi kammo. Ihan kuin pitäisi nousta taas hevosen selkään ja pelkään, että se potkaisee mahaan ja hirnuu päälle.
Kannustan teitä muita tässä ohessa vielä yrittämään, siis työnhakua. Yrittämistäkin olen toki miettinyt. On muutama yritysideakin, jotka ovat jopa hyviä.
Sitäkin olen miettinyt pitäisikö hakea johonkin yksinäiseen hommaan kun en enää jaksa ihmisiä. Fiksuna ja hiljaisena niistä löytyy aina päähänpotkijoita. Osaan kyllä puolustaa itseäni, mutta en aina jaksa sitä, että pitää pitää linnoitusta pystyssä. Se on kuluttavaa.
Jep, itsellenikin on tullut näitä vastauksia nyt viime aikoina:
"valitsimme meillä aikaisemmin työskennelleen henkilön"
"valintamme kohdistui henkilöön jolla oli aikaisempaa työkokemusta näistä tehtävistä"
Ja toinen ongelma on se, että työnantajat palkkaavat sukulaisia joilla ei ole alan koulutusta tai kokemusta.
Yksi ongelma on se, että opiskelijana en pääse minnekään kun kokemusta ei vielä ole. Mistä sitä kokemusta sitten saa opiskelijana. Olen istunut kaupan kassalla jo kaksi vuotta opintojen ohessa, ja tyrkyttänyt itseäni koko ajan eteenpäin mutta minnekään ei pääse. Valmistunko työttömäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin pitäisikö ottaa vain puhelin käteen ja soittaa päivät pitkät alan paikkoihin. Se voisi ainakin lievittää tätä kammoa. Olen huomannut, että osasyy kun on tämä, että jään miettimään näitä juttuja itsekseni sen sijaan, että kehtaisin vaikka soittaa mielekkäiltä vaikuttaviin firmoihin ja tarjota itseäni esim. johonkin vakipaikkaan/ työnäytteeseen/ lyhyeen harjoitteluun + työllistymiseen sen jälkeen/ sijaisuuteen/ tms. mitä mahdollisuuksia löytyisi. Toki ajattelin kysellä ensin millainen paikka on kyseessä.
Tämä pelko on hassu, koska olen mm. esiintynyt ulkomailla eräässä tilanteessa sadoille tuhansille, useamman kerran! Olen myös joutunut työn puolesta soittamaan asiakkaille. Ennen uskalsin tehdä vaikka mitä. Sitä voisi verrata siihen, että lapsena kiipesin helposti puun latvaan ja nyt pelkään nousta ensimmäiselle oksalle.
Ehkä se on vain joku outo pelko, joka tässä hallitsee. Oikeastihan ei ole mitään hätää.
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitäisikö ottaa vain puhelin käteen ja soittaa päivät pitkät alan paikkoihin. Se voisi ainakin lievittää tätä kammoa. Olen huomannut, että osasyy kun on tämä, että jään miettimään näitä juttuja itsekseni sen sijaan, että kehtaisin vaikka soittaa mielekkäiltä vaikuttaviin firmoihin ja tarjota itseäni esim. johonkin vakipaikkaan/ työnäytteeseen/ lyhyeen harjoitteluun + työllistymiseen sen jälkeen/ sijaisuuteen/ tms. mitä mahdollisuuksia löytyisi. Toki ajattelin kysellä ensin millainen paikka on kyseessä.
Tämä pelko on hassu, koska olen mm. esiintynyt ulkomailla eräässä tilanteessa sadoille tuhansille, useamman kerran! Olen myös joutunut työn puolesta soittamaan asiakkaille. Ennen uskalsin tehdä vaikka mitä. Sitä voisi verrata siihen, että lapsena kiipesin helposti puun latvaan ja nyt pelkään nousta ensimmäiselle oksalle.
Ehkä se on vain joku outo pelko, joka tässä hallitsee. Oikeastihan ei ole mitään hätää.
Veikkaan, että kyseessä on rooliodotusten tuomat paineet. Tunnet olosi epämukavaksi kun nyt joudut olemaan ns. oma itsesi - et edusta ketään kun et ole kenelläkään töissä.
En tiedä onko tämä vinkki nyt aivan höyrähtänyt, mutta oletko miettinyt alter egon kehittämistä? Esimerkiksi Beyonce käytti alter egoa uransa alkuaikoina kerätäkseen rohkeutta ja itsevarmuutta esiintymiseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas en voi soittaa, sillä kärsin todella pahasta puhelinkammosta ja -inhosta. Pelkään puhelimitse tapahtuvaa kontaktia ja sitä, että alan änkyttää tai ääneni kuulostaa omituiselta. Ja mikä pahinta, en pysty myöskään vastaamaan puheluihin jos en tiedä kuka soittaa. Tän takia multa meni se ainoa tulosta tuottanut haku ohi. Piti googlata vieras numero enkä sitten suorituspaineien vuoksi pystynyt soittamaan takaisin. Tosin siihen työhönkin olisi sisältynyt "proaktiivista otetta" ja puhelimeen vastailua, joten ehkä ihan hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitäisikö ottaa vain puhelin käteen ja soittaa päivät pitkät alan paikkoihin. Se voisi ainakin lievittää tätä kammoa. Olen huomannut, että osasyy kun on tämä, että jään miettimään näitä juttuja itsekseni sen sijaan, että kehtaisin vaikka soittaa mielekkäiltä vaikuttaviin firmoihin ja tarjota itseäni esim. johonkin vakipaikkaan/ työnäytteeseen/ lyhyeen harjoitteluun + työllistymiseen sen jälkeen/ sijaisuuteen/ tms. mitä mahdollisuuksia löytyisi. Toki ajattelin kysellä ensin millainen paikka on kyseessä.
Tämä pelko on hassu, koska olen mm. esiintynyt ulkomailla eräässä tilanteessa sadoille tuhansille, useamman kerran! Olen myös joutunut työn puolesta soittamaan asiakkaille. Ennen uskalsin tehdä vaikka mitä. Sitä voisi verrata siihen, että lapsena kiipesin helposti puun latvaan ja nyt pelkään nousta ensimmäiselle oksalle.
Ehkä se on vain joku outo pelko, joka tässä hallitsee. Oikeastihan ei ole mitään hätää.
Veikkaan, että kyseessä on rooliodotusten tuomat paineet. Tunnet olosi epämukavaksi kun nyt joudut olemaan ns. oma itsesi - et edusta ketään kun et ole kenelläkään töissä.
En tiedä onko tämä vinkki nyt aivan höyrähtänyt, mutta oletko miettinyt alter egon kehittämistä? Esimerkiksi Beyonce käytti alter egoa uransa alkuaikoina kerätäkseen rohkeutta ja itsevarmuutta esiintymiseensä.
Hyvä idea tuo alter ego. Parilla keskustelupalstalla on sellainen ollutkin. Tuokin oli hyvä pointti, että tunnen itseni epämukavaksi kun joudun olemaan oma itseni. Olen pärjännyt aina paremmin kun olen tavoitellut jotain päämäärää jonkin organisaation nimissä, en vain työpaikkaa omana itsenäni.
Ehkä voisin lähestyä asiaa myös niin, että kun haen paikkaa yritän toiminnallani tukea organisaatiota, jolla olen töissä. Olenkin suhtautunut töihin aina vähän hassusti, ajatellut enemmän isoa kuvaa, miten paikkaa voisi kehittää jne. ja useasti tahattomasti astunut pomon varpaille. Sen takia yrittäjyyskin kiinnostaa kun en koe soveltuvani työntekijän rooliin ellei se rooli ole melko itsenäinen ja minulle anneta vapauksia toimia. Esim. tällä opiskelemallani alalla yrittäjyys kannattaa, mutta tarvitsisin ensin työkokemusta.
Sekin ahdistaa, että olen poltellut siltoja tuohon vanhaan elämään ja siksi on aloitettava "alusta". Tässä viime aikoina olen muutenkin muuttunut hyvin paljon ihmisenä, monella tavalla.
Olen pahoillani kun höpisen nyt tässä omia juttujani enkä osaa vastata teille muille. Ette te varmaan sitä kaipaakaan kun ei minulla samassa tilanteessa ole oikein mitään mitä sanoa. Samassa tilassa tarjoaisin nenäliinaa tai olkapäätä, tässä virtuaalimaailmassa voin tarjota lähinnä myötätuntoa rivien välissä. Onhan tämä nyt jotain vertaistukea, ainakin itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en voi soittaa, sillä kärsin todella pahasta puhelinkammosta ja -inhosta. Pelkään puhelimitse tapahtuvaa kontaktia ja sitä, että alan änkyttää tai ääneni kuulostaa omituiselta. Ja mikä pahinta, en pysty myöskään vastaamaan puheluihin jos en tiedä kuka soittaa. Tän takia multa meni se ainoa tulosta tuottanut haku ohi. Piti googlata vieras numero enkä sitten suorituspaineien vuoksi pystynyt soittamaan takaisin. Tosin siihen työhönkin olisi sisältynyt "proaktiivista otetta" ja puhelimeen vastailua, joten ehkä ihan hyvä niin.
Olen ap. Ymmärrän. Inhoan myös soittamista ja varsinkin työpaikkoihin. Sen jälkeen kun tein hetken puhelinhommia en ole kuitenkaan pelännyt sitä. En oppinut hyväksi myyjäksi, en todellakaan, mutta kykenen keskustelemaan jouhevasti, vaikka inhoan puhelimessa puhumista. On kammottavaa kun ei voi tulkita toisen ilmeitä enkä tykkää siitäkään, että en voi "hurmata" puhelimessa tietyillä eleillä.
Tuosta yhdestä alter ego-kommentista tuli tosin mieleen, että vedän kyllä puhelimessa roolia! Olen hyvin asiallinen ja kohtelias puhelimitse ja jostain Kela-asioinnista jopa nautin kun siinä ei ole paineita. Kuulostaa varmaan hölmöltä, mutta se on totta. Sitten nuo työpaikkahakemiset ovat toinen luku.
Harmi ettei tätä määrää lätinää tule silloin kun täytän pöytälaatikon vihkoja...
Sain tällä viikolla lopputilin ja ahdistaa! Itsetunto riekaleina
Maanantaina on työhaastattelu. Mutta nyt ei ole itsetuntoa
Häpeätkö siis koulu- ja työhistoriaasi vai miksi se on ongelma että niitä luetaan?