Paljonko oli ensimmäinen palkkasi aikoinaan ja paljonko saat nykyään?
Kommentit (50)
500-700 markkaa 70-luvulla, maataloustyötä, sesonkiaikaan saatiin urakka. Ostin vaatteita rahoilla.
80-luvulla jotain 1200 markkaa ensimmäisestä kunnon työstä. 70-luvulla oli myös yleistä ettei saatu palkkaa ollenkaan kun kaveri kyseli sanottiin ettet oikein ansaitse.
Teinityttönä ensimmäinen kesätyöni oli lastenhoitajan homma, josta maksettiin 200 markkaa kuussa.
Nykyään, vähän yli kuusikymppisenä, tienaan noin 4 000 euroa kuussa. Ovat niin ajat kuin palkatkin muuttuneet.
Vuonna 1979 ensimmäinen vakiduunipalkka oli 2000mk, nyt 3440€ eli vain 10x 37 vuodessa.
Tuollon ostin ekan asunnon 27m2 yksiön 60000 mk, nyt samassa talossa asunto maksaa 179000€ eli 18x enemmän!!
10.25 €, varastotyö 19-vuotiaana 2010. Nyt en ole työelämässä.
5e tunti pihatöistä aika nuorena. Tällä hetkellä 36e/h. Olen 20v.
Ensimmäinen kesätyö vuonna 1999 sain 25 mk/tunti (noin 4€).
Tällä hetkellä tuntipalkka yli 30€.
6,70 vuonna 2002, nyt 9,65. Työpaikka ja ala on vaihtunut.
Eka palkka oli urakkapalkka, muistaakseni 4 markkaa. Siihen piti tehdä töitä 2 päivää.
Nyt palkka on 27 e/h.
8.50 mk / tunti kahden lapsen hoidosta heidän kotonaan. Vuosi oli 1980.
Nyt on brutto 5656 / kk.
V.2005 oli 7,30€ ja nyt v.2016 on n.12€ sama työpaikka edelleen.
Mulla on muistikuva, että olisi ollut 28 suomen markkaa tunti ja tunteja tein 7,5 päivässä.
Ensimmäinen oli 7,77€ ja nykyään 13,60€. Toki jos tekisin oman alani töitä, olisi tuntipalkka lähempänä kolmeakymppiä. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähänkin tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
No on se kumma jos ylempi toimihenkilö ei osaa jakaa kuukausipalkkaa jakajalla ja arvioida tuntipalkkaansa 😉
Voi voi. Kun ei ole mitään työtunteja, mitä jakaa. Välillä tehdään enemmän ja välillä vähemmän töitä. Palkka pysyy silti samana. Sellaista se on, kun ei ole kellokortteja. :D Kukaan ei seuraa työtuntejani, en edes minä itse.
Ekasta kesätyöstäni vuonna 2005 sain palkkaa reilu 5 € / tunti. Nykyään valmistuttuani palkkani on noin 21 € / tunti.
Ensimmäinen palkkani oli urakka. Istutin metsään tehdyille hakkuuaukeille puuntaimia ja taksa oli muistaakseni 40 penniä kuusentaimesta ja 25 penniä männyntaimesta. Hyvinä päivinä saattoi saada istutetuksi 800, jopa tuhatkin tainta. Aika oli 80-luvun alku.
Nyt kuukausiansioni vaihtelee vuodenajan mukaan paljonkin mutta palkkatulo vuodessa on n40-45t€ brutto.
netto oli1200mk kuukaudessa, 6 tunnin päivää. sama päivän pituus nyt ja 1200e.
5 markkaa päivä lastenhoidosta. 1976. Olin 11-vuotias ja lapsi ylivilkas, meni kouluun syksyllä sitten. Lupasivat kympin, mutta maksoivatkin viisi. Ihan liian haastava homma.
Nykyään kai on jotain 15+ euroa tunti, en nyt jaksa laskea.
15 markkaa seurakunnan tapahtumissa lastenkaitsijana 16-vuotiaana. Nyt 30-vuotiaana 22 euroa noin, akateeminen tutkinto ja sen mukainen työ.