Pelottaako muita, kun on niin vapaata ja sallivaa nykyään?
Esimerkiksi, on ok käyttää paljastavia vaatteita, saa harrastaa seksiä miten monen kanssa vaan kerrallaan ennenkuin kenenkään kanssa on sovittu seurustelusta, on vaikka mitä pan-seksuaaleja ja jossain naistenlehdissä annetaan vinkit anaaliseksiin ja bdsm:ään. Pornon katselu on tietysti ok ja jos sitä ei hyväksy, se on kumppanin seksuaalisuuden rajoittamista ja ahdasmielisyyttä. Huumeet halutaan laillistaa, kun on jokaisen oma asia kuinka sekaisin haluaa olla.
En nyt haluaisi takaisin aikaan, jolloin erirotuisten välillä seurustelu oli tabu ja homous oli halveksittua. En vain itse oikein pärjää tällaisessa ajassa, jossa sosiaaliset säännöt ovat löysät.
Toisaalta tämän vastapainoksi holhoaminen turhissa asioissa, kuten tupakat piiloon kaupoissa ja yhteiskunta neuvoo tarkasti, kuinka lapset täytyy kasvattaa.
Kommentit (36)
Minusta nyt on paljon, paljon tiukempaa kuin ennen. Nykyään mennään yhä enemmän siihen arvomaailmaan, että jokainen ihminen nähdään pääosin epäluulon ja ongelmien kautta, ja kaikki asiat pitää olla euroilla mitattavissa. Ei ennen stressattu jo vastasyntyneen kohdalla, että tulee tästä nyt hyvä kilpailukyvyn tuottaja valtiolle, jonka nämä tumpelot vanhemmat varmasti pilaavat ilman massiivisen virkakoneiston kyttäämistä ja puuttumista jokaisessa kehitysvaiheessa.
On olemassa kaksi trendiä, yhteiskunnallinen trendi joka on selkeästi rajoittamiseen, eriarvoistamiseen ja valinnanmahdollisuuksien kapeuttamiseen pyrkivä. Toinen kuvaamasi trendi on kahden kasvavan teollisuushaaran, pornon ja tupakkateollisuuden lobbauskampanjan seurausta. Nykynuoriso tupakoi harvemmin, joten on näppärä saada heidät käyttämään enemmän kannabista. Tämä on tupakkateollisuuden seuraavien vuosien tärkein siirtymä, siirtyä tupakantuotannosta kannabiksen tuotantoon. Koska näissä pyörii isot rahat, ja tupakkateollisuus on perinteisesti ollut tiukassa kytköksessä viihdeteollisuuteen, näkyvät molmmat teollisuudenalat kaikessa kulttuurissa, jota ne rahoittavat. Ei se ole sattumaa, että melkein joka ikisessä leffassa tarjotaan nimenomaan kannabista ja yhdyntäkeskeistä seksiä keinona irroittautua raskaasta arjesta. Jos ei sitä ole alunperin juoneen kirjattu niin sponsorit sen sinne kirjoittaa.
Onhan se joillekin vaikeaa, kun vastuu omasta käytöksestä on itsellä eikä yhteisöllä.
Ei se sinänsä pelota mutta mietityttää miten pitkälle se menee. Onko kohta uusi normaali että naiset kävelevät ainakin kesäisin rinnat paljaana stadin keskustassa, kuten joskus antiikin alkuaikoina?
M
Jatkaisin vielä ettei kaikki ole menossa sallivampaan suuntaan vaan päinvastoin. Jostain syystä puhetta on alettu sensuroida aiempaa enemmän. Tietysti kaikki maahanmuuttoon liittyvä sanasto pitää nykyään sanoa kieli keskellä suuta. Ja Suomessakin on alettu piippailla ronskien kiro yms sanojen päälle mainoksissa jne.
Jännää että tussua ja kyrpää saa kyllä näyttää jo ihan surutta parhaaseen tvkatseluaikaan mutta esimerkiksi "nussia" piipataan mainoksesta pois.
M
Ei pelota. Toivoisin että aikuisten ihmisten holhoaminen ja ylhäältäpäin kieltäminen lopetettaisiin kokonaan, paitsi niiltä osin kuin heidän tekonsa suoraan vahingoittavat muita. Eli väkivaltaa, tappamista tms ei voi sallia, mutta jokainen vetäkööt mitä huumeita huvittaa tai vaikka arsenikkia jos hengestään eroon haluaa, sekstailkoot miten tykkää kunhan molemmat osapuolet on vapaaehtoisia aikuisia jne.
"Onko kohta uusi normaali että naiset kävelevät ainakin kesäisin rinnat paljaana stadin keskustassa, kuten joskus antiikin alkuaikoina?"
Mitäs haittaa tästä olisi? Aika äkkiä ihmiset siihen tottuisivatkin, niin etteivät näkisi siinä enää mitään ihmeellistä. Minusta tosiaan myös nämä sosiaaliset normit kaipaisivat rankkaa purkamista eikä vain lain asettamat säännöt. Miksi tosiaan ei saisi kulkea alasti jos huvittaa? Miksi edelleen paheksutaan kovasti ihmisiä jotka jotenkin elävät eri tavalla kuin muut, vaikka nämä eivät häiritsisi muita mitenkään?
Meillä uskovaisten keskuudessa Raamattu antaa selkeät elämänohjeet. Suosittelen muillekin.
Pitäisikö Ap:n kokeilla vaikka jotain tiukasti säänneltyä uskonnollista yhteisöä? Olisiko jossain sellaisessa tarpeeksi sääntöjä?
No muuta vaikka Dubaihin. Siellä on säännöt AP:lle sopivat.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi, on ok käyttää paljastavia vaatteita, saa harrastaa seksiä miten monen kanssa vaan kerrallaan ennenkuin kenenkään kanssa on sovittu seurustelusta, on vaikka mitä pan-seksuaaleja ja jossain naistenlehdissä annetaan vinkit anaaliseksiin ja bdsm:ään. Pornon katselu on tietysti ok ja jos sitä ei hyväksy, se on kumppanin seksuaalisuuden rajoittamista ja ahdasmielisyyttä. Huumeet halutaan laillistaa, kun on jokaisen oma asia kuinka sekaisin haluaa olla.
En nyt haluaisi takaisin aikaan, jolloin erirotuisten välillä seurustelu oli tabu ja homous oli halveksittua. En vain itse oikein pärjää tällaisessa ajassa, jossa sosiaaliset säännöt ovat löysät.
Toisaalta tämän vastapainoksi holhoaminen turhissa asioissa, kuten tupakat piiloon kaupoissa ja yhteiskunta neuvoo tarkasti, kuinka lapset täytyy kasvattaa.
Mites 70-luvun hipit. Oltiin nupit turvoksissa ja pantiin pitkin poikin ja melko vähissä vaatteissa liikuttiin.
Ja miksi ei voisi antaa vinkkejä erilaisiin seksijuttuihin? Eihän se tarkoita, että kaikkien pitää sitä harrastaa. Pornon katselua ei ole pakko hyväksyä, mutta ei voi toista pakottaakaan olemaan katsomatta.
Eihän asenteet ole käytännössä paljoa muttuneet, mutta nykyisessä maailmassa on paljon helpompi välittää tietoa ja asioista vain puhutaan paljon avoimemmin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä uskovaisten keskuudessa Raamattu antaa selkeät elämänohjeet. Suosittelen muillekin.
Efes. (Paavali) 5:22-24 Vaimojen on antauduttava miehilleen kaikessa kuin nämä olisivat jumalia.
5. Moos. 22:23-24 Jos raiskauksen uhri ei ole huutanut tarpeeksi kovaa, kivitä hänet kuoliaaksi.
Efes. (Paavali) 6:5 Orjien on toteltava herrojaan ”kuin Kristusta”.
"Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niin kuin Kristukselle".
2. Moos. 21:15, 21:20-21 Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus (vaikka orja kuolisi lyönnistä, kunhan ensin kituu yli 2 päivää).
3. Moos. 20:9-12 Homot ja avionrikkojat on tapettava.
Kor. (Paavali) 6:9-11 Homoseksuaalit ja naismaiset eivät pääse taivaaseen.
Room. 11:7-10 Jumala sokaisi juutalaiset, jotta he eivät näkisi Messiasta.
4. Moos. 11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
Sananlaskut 1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
Mark. 4:25 Keillä tämä elämä on huono, seuraava on vieläkin huonompi.
3. Moos. 21:16-23 Vammaiset, lyhytkasvuiset, lättänenäiset, sokeat ym. eivät saa tulla alttarille.
Joh. 5:14 Jeesus kai uskoo, että rammat ovat rampoja siksi, että Jumala on rangaissut heitä synnistä. Hän sanoo rammalle miehelle parannettuaan hänet: ”älä tee enempää syntiä, tai sinulle koituu enemmän pahaa”.
Room. 14:2 (Paavali) Vain heikot ovat vegetaristeja.
5. Moos. 23:2 Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsetkaan eivät saa käydä kirkossa, aina 10. polveen asti.
Juu, hyviä ohjeita löytyy sietä :)
Ei pelota yhtään. Minua pelopttaa paljon enemmän oikeasti vakavat asiat, kuten ympäristöongelmat ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntyminen.
En pelkää moraalinvartijoiden ongelmia. Jos ei satuta ketään ja osapuolet ovat suostuvaisia, niin onko sillä väliä jos kulkee tissit tiskissä tai harrastaa irtosuhteita? Maailmalle (ihmisten asenteille) on ok muuttua.
Ei pelota.
Ymmärrän kyllä aloittajaa.
Konservatiivit ovat muita muita vähemmän älykkäitä ja heillä on huonommat eväät selviytymiseen. Kyllähän se käy pelottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä uskovaisten keskuudessa Raamattu antaa selkeät elämänohjeet. Suosittelen muillekin.
Efes. (Paavali) 5:22-24 Vaimojen on antauduttava miehilleen kaikessa kuin nämä olisivat jumalia.
5. Moos. 22:23-24 Jos raiskauksen uhri ei ole huutanut tarpeeksi kovaa, kivitä hänet kuoliaaksi.
Efes. (Paavali) 6:5 Orjien on toteltava herrojaan ”kuin Kristusta”.
"Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niin kuin Kristukselle".
2. Moos. 21:15, 21:20-21 Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus (vaikka orja kuolisi lyönnistä, kunhan ensin kituu yli 2 päivää).
3. Moos. 20:9-12 Homot ja avionrikkojat on tapettava.
Kor. (Paavali) 6:9-11 Homoseksuaalit ja naismaiset eivät pääse taivaaseen.
Room. 11:7-10 Jumala sokaisi juutalaiset, jotta he eivät näkisi Messiasta.
4. Moos. 11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
Sananlaskut 1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
Mark. 4:25 Keillä tämä elämä on huono, seuraava on vieläkin huonompi.
3. Moos. 21:16-23 Vammaiset, lyhytkasvuiset, lättänenäiset, sokeat ym. eivät saa tulla alttarille.
Joh. 5:14 Jeesus kai uskoo, että rammat ovat rampoja siksi, että Jumala on rangaissut heitä synnistä. Hän sanoo rammalle miehelle parannettuaan hänet: ”älä tee enempää syntiä, tai sinulle koituu enemmän pahaa”.
Room. 14:2 (Paavali) Vain heikot ovat vegetaristeja.
5. Moos. 23:2 Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsetkaan eivät saa käydä kirkossa, aina 10. polveen asti.Juu, hyviä ohjeita löytyy sietä :)
Hyviä pointteja sielä. Homot ja naismaiset eivät tosiaan pääse taivaaseen ja vegetaristit ovat vajaita.
"Yhteiskunta valvoo tarkasti miten lapset kasvatetaan" = ei saa hakata tai koskea uimapukualueelle? Voi ei :D
Olen Ap:n kanssa samoilla linjoilla. "Elä ja anna toistenkin elää" on mukava ajatus, mutta kolikon toinen puoli on raakaa välinpitämättömyyttä. Miltä teistä yksilönvapauden korostajista tuntuisi jos teidän tyttärenne kulkisi ympäri kaupunkia perseshortseissa rinnat paljaana, hengailisi huumediilereiden kanssa, ryyppäisi ja harrastaisi seksiä kenen kanssa vaan?
Siinä se suloinen yksilönvapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vitun idiootti! :DDDDDDDDDDDD
Mee takas ylilaudalle jonne fantasioimaa junan alle jääneen naisen panemisest :D
Kyllä, kun se vapaus koskee vain mahdollisuutta tehdä huonoja,vääriä ja haitallisia asioita. Ei ole kuitenkaan vapautta pitää lihavista naisista,olla itseensä tyytyväinen lihava nainen, pukeutua konservatiivisesti useimmissa toimistotyössä (miehillä) olla poliittisesti ja uskonnollisesti konservatiivi, jne