Pakko purkautua...
Nyt ei ole ketään muuta kun te kaikki av-mammat kenelle minä voin purkaa pahaa oloani... Eilisestä keskustelustakaan ei tullut enemmän pahamieli...
En kertakaikkiaan jaksa olla itsestään selvyys, enkä mikään piika. Mutta siltä tämä elämä vaan näyttää... Jo pidemmän aikaa olen ollut tässä avioliitossa sillä mielellä että " tämä ei ehkä ole mun juttu" mutta en halua loukata miestä joten jatkan vaan tarpomista eteen päin.
Mies ei kertakaikkiaan tajua, että meidän pitäisi olla tasavertaisia kumppaneita. Uusi työjuttukin tuli mulle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olen ollut lopen kyllästynyt käyttäytymiseen lapsia kohtaa, mutta ei mene puhe perille. Mies latistaa lasten kehittyvät itsetunnot kokonaan (tai näin luulen) kun eihän kolme vuotiaalta voi kertakaikkiaan maito kaatua, siitä tulee kauhea huuto siis mies meuhkaa lapselle. Eikä yksi vuotias voi tippua tuolilta vahingossa, mies huutaa siitäkin. Vaikka minuakin riepoo meidän juniorin vallaton ääni, se oikein sattuu korviin, mutta sentään tajuan että ei sieltä tuolilta tahallaan heittäydytä maahan ja satuteta itseään.
vaikka minä siivoan kook huushollin, joka ei aina ole ihan helppoa lasten kanssa niin mies ei joko huomaa sitä ollenkaan tai on niin ettei muka huomaisi, toivon että kommentoisi " ahaa olet siivonnut" .
Olen vaan niin hukassa, etten tiedä mistä aloittaisin puhumisen, ja mitä sanon. Eilisestä puhumisesta tuli aikaiseksi mykkäkoulu ja ovet paukkui ja auto lähti pihasta...
Kommentit (4)
ei nyt kai aina tarvi sitä itteensä vaan ajatella. jos suhteessa on muuten kaikki hyvin niin toivoa on. sun tarvii puhua miehelles, kertoo mikä sua nyppii.
meillä oli vähän samanlaista vielä viime vuonna. meillä on 1 v lapsi joka ei olisi saanut herätä keskellä yötä, ei olisi saanut itkeä äidin perään ja muutenkin hänen olisi pitänyt käyttäytyä kuin isompikin lapsi (mieheni mielestä). asia tosiaan kalvoi minua. yritin selittää, että lapsi on niin pieni eikä tahallaan valvota yöllä jne. yritin myös saada miestä ymmärtämään että hänen mesominen pelottaa lastamme ja kyselin haluaako hän että oma lapsi pelkää häntä. keskustelujen jälkeen asia alkoi mennä perille. ei myöskään meillä huomauteltu kodin siisteydestä, paikathan pysyi itsestään siistinä ja puhtaat vaatteet tuli automaattisesti kaappiin.
menin vuoden vaihteessa takaisin töihin, nyt meillä on asiat paremmin. kotityöt jaetaan ja tehdään yhdessä, mies jopa laittaa pyykit kuivumaan ilman sanomista, laittaa iltapuuron lapselle ym.
pitäisköhän sunkin miettiä töihin menoa ja vakavaa keskustelua miehes kanssa. en usko että tommosen takia ero kannattaa hankkia.
ihanaa ap, siis ei se että miehesi on tommonen, vaan se että vihdoinkin olen löytänyt " sielunkumppanin" , mun mies on nimittäin ihan samanlainen.
se sanoo meidän 7 kuiselle aamuisin turpa kiinni, jne, jos tämä itkee ja hän haluaa nukkua...
oih ap, tiedän liiankin hyvin tunteesi
Minä olin töissä 2kk ajan...
Jolloin aamulla lähdin lasten kanssa viemään heitä hoitoon klo 6.30 ja päivällä kun tulin kotiin lasten käytiin me kaupassa samalla, tultiin kotiin tekemään ruokaa ja ulkoilemaan... silloin meni kyllä vielä huonommin tämän parisuhteen kanssa. minä olin kahta väsyneenpi, kun rikkonaisten öiden jälkeen lähdin töihin, ja kun tulin kotiin odotti kotona ruoan laitto, siivoukse, pyykkäykset ym. Eipä auttanut sekään... meillä keskusteltiin, että kumpikin on yt tienaava osapuoli joten koti on hoidettava yhdessä, mutta pah eipä se niin mennyt...
Meillä on niin, että mies saattaa mennä töiden jälkeen vähän nukkumaan sitten tulee syömään ja häipyy johonkin kaverilleen... ja jos menen siihen inisemään, että lähde meidän kanssa ulos " mä olen sopinut tän jo aikaa sitten" ja heippa vaan...
" en halua loukata miestäni" ????????????
Mutta se on ok, että hän loukkaa teitä kaikkia muita??
Oikeastiko haluat lapsillesi näyttää tuollasta parisuhde- ja perhe-elämän mallia?
Nyt nainen: otat yhtettä kaupunkiin ja pistät vuokra-asuntohakemuksen vetämään!!
Tsemppiä sulle!! Ajattele itseäsi ja ennen kaikkea lapsiasi!!