Vierailija

Sanon jo alkuun: minulla on ollut mielenterveysongelmia "lapsesta asti". Johtuvat mm. vanhempien pahoista huumeongelmista ja rajusta perheväkivallasta. En ota niihin ongelmiin sen enempää kantaa. Ne ovat koko ajan kulkeneet mukana, mutta tämä kirjoitus koskee vain painoon liittyviä ajatuksiani ja tuntemuksiani.

Nyt olen 24-vuotias ja (juuri ja juuri lievästi) ylipainoinen.

Olin lapsena laiha, 6.-7. luokalla painoni alkoi nousemaan. Yksinkertaisesti aloin syömään ja herkuttelemaan enemmän. Tutut aikuiset huomauttelivat vanhemmilleni kuulleni, että on tuo "av-mamma" päässyt lihomaan. Myös vanhempani välillä huomauttivat asiasta, eivät ilkeillen (paitsi vihaisina hyvinkin ilkeästi). Olin tässä vaiheessa edelleen normaalipainossa.
Aloin suunnittelemaan laihduttamista, mutten saanut koskaan aikaiseksi. Aloin syömään salaa, kun kukaan ei tiennyt ja lisäksi piilotin herkkuja huoneeseeni ja oli polttava tarve närppiä pöydällä jäähtymässä olleita ruokia. Muiden seurassa söin normaalisti, toisinaan entistä vähemmän (koska täytin itseäni salaa syömisellä). Kun söin muiden nähden vähemmän, olin hieman ylpeä itsestäni "eipähän kukaan näe kun läski mässäilee/nyt ne ajattelevat että olen ihana pieni ja pieniruokainen".

14-15-vuotiaana lihosin pois normaalipainosta ensimmäistä kertaa lievään ylipainoon. Vuorotellen laihduin normaalipainoon ja lihoin takaisin, mutta painonvaihtelu oli suhteellisen pientä, muutama kilo suuntaan tai toiseen. Jatkuvasti ahdisti lihavuus ja rumuus.
Taisin yrittää laihdutuskuureja, mutta me loppuivat nopeasti. Tietämykseni painonhallinnasta ja ravitsemuksesta olivat hatarat, ja laihduttamiseni oli lähinnä muutaman päivän kestävää näännyttämistä tai viikon herkkulakko...
Näihin aikoihin pidin muistaakseni ensimmäistä kertaa ruokapäiväkirjaa, kaloreita en tosin laskenut ja kirjoittaminenkin loppui lyhyeen. Pidin myös painopäiväkirjaa, kävin vaa'alla useita kertoja päivässä ja piirsin käyriä vihkoon.

Muutin omilleni pian 18 vuotta täytettyäni. Lihoin vähän lisää (edelleen kuitenkin vain lievä ylipaino). Menetin kontrollin syömiseen. Jätin aterioita väliin ja vastavuoroisesti ahmin. Söin valtavia määriä ruokaa kerralla, kun en enää pystynyt nielemään, syljin pureskelemani ruoan lautasen reunalle ja eikun uutta haarukallista jauhettavaksi. Usein nukahdin ruoan ääreen ja herättyäni söin lisää.
Kokeilin erästä erityisruokavaliota, mutta lopetin kokeilun lyhyeen.
Jäin koukkuun ripulilääkkeeseen. Aluksi söin sitä oikeaan tarpeeseen, myöhemmin seurasi riippuvuus. Hallitsin ruoansulatustani sillä. Yleensä vaikutuksen loputtua kaikki tuli ulos, olin todella huonovointinen ja istuin vessassa tunteja putkeen, vatsani oli niin kipeä että ajattelin kuolevani. Oloa helpottaakseni otin uuden lääkkeen, se auttoi hetkessä ja vei kaiken pahan pois. Lääke ei vaikuttanut psyykeen tms, ainoastaan suoliston toimintaan.
Kun kävin suvun luona kylässä, harrastin salasyömistä edelleen (ostin omia herkkuja ja tein esim leipää kun kukaan ei nähnyt).

Jatkuu seuraavassa viestissä, palsta valitti viestin pituudesta.

Kommentit (2)

Vierailija

19-vuotiaana opin laihduttamaan "kunnolla". Näännytin itseäni entistä enemmän, ostin myös ruokavaa'an ja kirjoitin syömisiäni ylös. Pikkuhiljaa tämäkin hiipui pois. Pahimmat ahmimiskohtaukset jäivät pois, mutta ripulilääke pysyi. 
20-vuotiaana laihdutin vielä "paremmin". Saattoi mennä niin, että tein joka päivä lenkin kesähelteessä paksuissa vaatteissa ja söin joka päivä vain pienen marjavauvaruoan tai juotavan jogurtin. Olin toisinaan todella heikkona nälän takia, muistan elävästi yhden yön kun pyörtymispisteessa makasin sängyssä ja yritin syödä "ylimääräistä" marjavauvanruokaa, mutta tyhjä vatsa teki etovan olon enkä pystynyt syömään. Tai ne useat kerrat kun 30 asteen kuumuudessa juoksin hupparissa ja odotin milloin kaadun. 
Kokeilin myös mm. "nestemäistä ruokavaliota", jossa sain kaikki päivän kalorini (alle 1000 kcal) kaakaosta ja mehusta sekä omenoista. Yleisesti ottaen näihin vuosiin sisältyi todella paljon erilaisia kokeiluja... Otin myös paljon selvää liikunnasta, painonhallinnasta ja ravitsemuksesta, olen nyt melkein expertti näissä asioissa vaikken saakaan toimittua tietojeni mukaan. 
Lievä ylipaino pysyi koko ajan, koska dieettien välillä söin paljon ja liikuin vähän. Dieeteillä laihduin vähän, mutta lopulta lihoin takaisin. 

Kohta on 2 vuotta siitä, kun pääsin eroon ripulilääkkeestä. Edelleen se on todella koukuttava ajatus, mutta tahdonvoimalla otan sellaisen vain hyvin harvakseltaan. Mihinkään muuhun tahdonvoimani ei riitä, olen lihavimmillani. Kokeilen säännöllisesti alle 1000 kcal/pvä-laihdutuskuureja ja niiden ulkopuolella syön aivan liikaa. 
Ruoka toki maistuu hyvältä, mutta syömisen suurin tyydytys taitaa olla se, että "saan syödä". Syön vaikka ruoka ei olisi erityisen makuista eikä olisi nälkä, se tekeminen on syömisessä tärkeintä ja aika henkiseltähän ongelmani kuulostaa. 

Paino ahdistaa hirveän paljon edelleenkin koko ajan, myös terveyden takia mutta suurimmakseen osakseen rumuuden. Muut ihmiset todennäköisesti ajattelevat olen ihan sinut itseni kanssa. Että haaveilen laihtumisesta, mutta että ei ylipainoni minua sen kummemmin häiritse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla