Kumpi olisi pahempaa; (avio)ero vai pitkä työttömyys?

Avioero. En pidä työstäni ja rakastan puolisoani.

Olen jo pitkäaikaistyötön (yli 2 v.) ja tään on ihan /c:stä. Seurustelukumppani ja opiskelu onneksi estävät syrjäytymästä.

Avioero koska se vaikuttaisi niin paljon myös työhön. Pidän ja rakastan.

Olen kokenut kummatkin.

Ja kyllä ja kyllä.

Pahempaa oli ero. Ylivoimaisesti.

Ei ole kokemusta kummastakaan, mutta veikkaisin, että työttömyys. Sivusta olen huomannut, etä mitä kauemmin työttömyys kestää, sitä pahemmin se syö ihmistä. Avioeron jälkeen kuluva aika taas vie ikään kuin vastakkaiseen suuntaan koko ajan, alku on yleensä hirveä, mutta ajan myötä elämä muuttuu taas mielekkääksi. Silloin myös korostuu työnteon ja todellinen itsensä toteuttamisen merkitys. Ja aina voi löytää uuden kumppanin ja oppia aiemmista virheistä, pitkä työttömyys harvemmin tuo mukanaan mitään positiivista...

Avioero tietysti olisi pahempi, tottakai rakastan miestäni, muutenhan oltaisiin jo erottu, tai oltu menemättä naimisiin. Työttömyyttä on elämän aikana tullut kymmenisen vuotta muutenkin + kaksi kertaa kotihoidontuella kotona. Eipä se työttömyys maata kaada, se on vaan työtä, vaikka tykkään työstäni, se ei ole mun elämä. Töissä käydään loppupeleissä sen takia että saa rahaa omaan ja lasten elättämiseen, jos miehellä on työpaikka niin kaikki ok. jos molemmat työttömäksi joutuis, niin sitten pitäis myydä talo, mutta eipä sekään maailmanloppu olisi, sitä sattuu.

Ero. Työtä teen vain rahan takia ja sitä saisi työttömänäkin ihan riittävästi.

Avioero. Olen kyllästynyt työhöni. Voisin opiskella uuden alan.

Ero olisi minulle pahempi. Olen ollut kohta kaksi vuotta vailla töitä. Rakastan puolisoani ja hän onkin tehnyt tästä loputtomasta työhausta paljon helpompaa.

Pidin työstäni, mutta alani hommat on aika pitkälti globalisoitu halvempiin maihin. En usko että pääsen enää oman alan hommiin ja olenkin alkanut puuhata alanvaihtoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kokemusta kummastakaan, mutta veikkaisin, että työttömyys. Sivusta olen huomannut, etä mitä kauemmin työttömyys kestää, sitä pahemmin se syö ihmistä. Avioeron jälkeen kuluva aika taas vie ikään kuin vastakkaiseen suuntaan koko ajan, alku on yleensä hirveä, mutta ajan myötä elämä muuttuu taas mielekkääksi. Silloin myös korostuu työnteon ja todellinen itsensä toteuttamisen merkitys. Ja aina voi löytää uuden kumppanin ja oppia aiemmista virheistä, pitkä työttömyys harvemmin tuo mukanaan mitään positiivista...

Siis siinä tapauksessa tietenkin, että liitossa on jotain vikaa! Jos avioliitto on onnellinen ja tyydyttävä niin silloin tottakai työttömyys "pienempi paha" koko elämänlaadun kannalta.

Olen mieluisalla alalla ja rakastan työtäni. Perhe on kuitenkin aina ykkönen ja työttömyyttäkin olen kokenut. Eli ehdottomasti kamalampi vaihtoehto olisi avioero. Töitä tulee ja menee, mutta avioliitto ja perhe toivottavasti pysyy.

Alallani ei tule olemaan työttömyyttä niin pitkään aikaan kun minä työkuvioissa olen. Pidän kovasti työstäni, olenhan yrittäjä ja teen juuri sitä mitä haluan. Minulla on nytkin monta hyvää ideaa mitä tehdä jos tähän kyllästyisin, en osaa olla tumput suorina. Avioero ei myöskään olisi paha ollenkaan, olen sitä vaihtoehtoa harkinnut jo pitemmän ajan. Pärjään kyllä omillani mainiosti ja jos kuvioihin joskus uusi mies tulisi, niin mikäs siinä. En siis kaatuisi kummastakaan. Pahin skenaario olisi jos sairastuisin, mutta en todellakaan jaksa sellaista murehtia.

No onpa älytön kysymys, ero tietenkin.

Työttömyys tietysti. Ero on aina uusi alku, mutta pitkäaikainen työttömyys olis järkytys.

Vierailija kirjoitti:

No onpa älytön kysymys, ero tietenkin.

Onko se älytön? En itse enää oikein tiedä. Olen ollut työttömänä pari vuotta. Pidän mahdollisena että en työllisty koskaan. Olen nelissäkymmenissä ja opiskellut vaikka mitä mutta töihin en pääse millään. Tuntuu typerältä opiskella enää taas uuttakaan ammattia kun edellisistäkään ei ole ollut hyötyä.

Olen ihan hukassa. Ihmiset joille tulee ero näyttävät kasaavan itsensä muutamassa kuukaudessa ja jatkavan eteenpäin. Tuli vaan mieleen että ehkä työttömyys kuitenkin on se pahempi.

Ap

Oon ollut työtön jo 5v.

Pitkä työttömyys. 

Mä pidän työstäni hyvin paljon ja erityisesti pidän säännöllisestä työtulosta. Ajatus työttömyydestä jälleen kerran, takanani on siis useita muutaman kuukauden työttömyysjaksoja, on kammottava. TE-keskus on lähinnä kyykytystä varten.

Ja avioeron olen jo kokenut. Se oli suorastaan helpottava kokemus kun vuosien piina loppui.

Oon sama, joka kirjoitti viestin 16. Olen 25v mies, ja viimeksi ollut töissä keväällä 2011. Oon nyt kuntouttavassa työtoiminnassa kierrätyskeskuksessa. Parisuuhteessa en ole koskaan ollutkaan. Enkä ole pahemmin parisuhdetta yrittänytkään saada aikaiseksi.

Mä äänestän työttömyyden puolesta, siis se on itselleni ollut pahempi. Mutta kai se on kuitenkin niin, että pahinta on, jos useampi elämän tukipilari lähtee samaan aikaan alta tai jos ei ole kuin yksi tärkeä asia elämässä ja se menee.