Lue keskustelun säännöt.
Oon ihan yksin vauvan kanssa :(
22.05.2016 |
Vielä puoli vuotta sitten olin maailman onnellisin ja oli poikkystävä. Sitten hän päätti että muut naiset kiinnostavampia ja biletys.
En edes muista kuinka monta päivää ollaan vaan kökötetty sisällä kauppareissuja lukuunottamatta. Joskus ollaan tossa pihalla hiekkalaatikolla. Kovalla vaivalla oon vauvan harrastuksesta löytänyt 2 kaveria ja joka toinen päivä kysyelen ehtisivätkö nähdä mutta ei :( Heillä niin paljon kavereita ja omat perheet että ymmärrän.
En jaksa enää edes siivota. Pakolliset pyykinpesut että vauvalla olisi vaatteita ja roskat kerään ettei syö niitä mutta muuten en jaksa enää. Oon koittanut ajatella positiivisesti että kyllä tää tästä ja vielä löytyy mies joka välittää meistä mutta en jaksa uskoa enää. Itkettää että hetki sitten olin niin onnellinen ja tästä piti tulla paras kesä mutta nyt vaan masentaa menä ulos katselemaan onnellisia ihmisiä.
Joka päivä sama juttu mietin että mitä tänään, laitan noille kavereille viestiä ja aina sama. Ei tänäänkään mitään. Miten tätä jaksaa? Koulu alkaa vasta marraskuussa mutta en tiedä jaksanko edes sinne saakka.
Kommentit (26)
1910 ei ollut edes aikaa miettiä onko onnellinen. Vähän perspektiiviä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mikään mies pelasta sua. Vauva hoitoon ja opiskelemaan. Perhekerhoon ja hankintoja kiinnostava elämä harrastuksineen
En voi aloittaa opiskeluja kuin vasta marraskuussa. Kerhossa käydään mutta se on vain kerran viikossa, se mies nyt ei ollut pääpointti. Olisi ihana että olisi joku jonka kanssa voisi mennä ulos ja olisi arjessa mukana :( Olen 21v -ap
Joka toinen päivä on aika usein joten harvenna vähän yhteydenottoa näihin kavereihin.
Käykää leikkipuistossa, kirjastossa, perhekahvilassa...Voisitteko tehdä lapsen kanssa pienen reissun esim. sukulaisten tai isovanhempien luo?
Hanki rutiinit. Joka päivä ulos. Mee toiseenkin kerhoon - kai näitä on?
Mee vanhemmillesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankinlisää kavereita, mee puidtoon samaan aikaa aina. Saat ehkä juttuseuraksi muita.
Olisitko mielummin Syyrialainen yh jonka mies tapettu ja pari lasta myös. Näkisitte myös nälkää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisitko mielummin Syyrialainen yh jonka mies tapettu ja pari lasta myös. Näkisitte myös nälkää
Niin tiedän että mulla asiat ihan hyvin ja mietin aina kuinka onnekas olen että suomeen olen syntynyt. Käydään äidilläni usein mutta hä on mulle etäinen ja ei varmasti hyvällä katso jos liian usein siellä ollaan.
Käydään paljon puistoissa mutta kun oon istunut siellä tuntikausia niin tullaan pois. Ei muut äidit yleensä tule lähellekkään ja heillä on yleensä kavereita joiden kanssa tulevat puistoon. -ap
Olet äiti ja sinun on aika aikuistua. Vanhemmuus ei ole helppoa, varsinkaan lapsen ollessa pieni. Elämä pienen lapsen kanssa on usein tylsää rutiinien toistamista päivästä toiseen. Toivottavasti osaat nauttia myös niistä hyvistä hetkistä ja saat niistä voimaa jaksaa arkista aherrusta ja tylsyyttä. Äitinä olet vastuussa lapsen hyvinvoinnista ja sen tulisi olla päiviesi ja elämäsi tärkein päämäärä. Jos tuntuu ettet tähän pysty, puhu asiasta neuvolassa. Heidän kuuluu auttaa ja ohjata sinua äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö FB ole täynnä kaveriryhmiä? Myös äideille ja nuorille äideille on omansa, alueittain. Etsi läpi! Ja paikallinen MLL kerho?
Kirjastoon, ala opiskella jotain uutta kieltä vaikka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin hetkittäin aika yksinäinen vauvan kanssa, miehen kanssa erosimme raskausaikana ja vaikka hän alusta saakka kävi luonamme tapaamassa vauvaa, ei välimme olleet kovin lämpimät ja nekin lähinnä stressasivat silloin.
Kävin paljon avoimessa päiväkodissa, kerhoissa ja kävelyillä (no, ne kävelyt oli lähes pakollisia kun ei vauva nukkunut kuin sylissä tai liikkuvissa vaunuissa).
Olihan se rämpimistä eteenpäin, hetkittäin masentavaa ja turhauttavaa. Luojan kiitos kuvasin paljon videoita vauvasta ja nykyään niitä katsellessa hymyilyttää; siellä näkyy iloinen vauva, lässyttävä ja umpirakastunut äiti, yhteisiä hetkiä jne. eikä sitä turhauttavaa arkea, mitä uskoin eläväni.
Mene puistoihin, kerhoihin - jos läheltä ei löydy enempää, matkusta vähän. Aikaahan sinulla on. Puhu neuvolassa, saat tukea ja ohjausta arkeesi. Vauva ei ole ikuisesti vauva, pian arki helpottaa ja on jo mukavaa touhuta yhdessä.
Äläkä haikaile nyt mitään miestä. Se ei muuta mitään ja on väärä lähtökohta lähteä parisuhteeseen. Silloin siitäkin tulee vain pelastuslautta, ongelmien tullessa todnäk romahdat vaan enemmän.
Nykyään 2-vuotiaan lapsen kanssa on mahtavaa; hänen kanssaan voi keskustella, leikkiä, tehdä retkiä, mennä piknikille, tutkia maailmaa, käydä bussilla pidemmällä kauppakeskuksissa, vierailla ystävillä, askarrella, tanssia... Mitä vain! Pian se vauva-aika ohittuu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä päin asutte? Mäkin olen 21v ja odotan esikoista. En tunne tästä uudesta kaupungista oikein ketään .. :( Ainakin fbn kautta on joissain kaupungeissa nuoret äidit ryhmiä ja äitiryhmiä muutenkin. Voisiko sitä kautta löytyä? :)
Hae neuvolan kautta tukiperhe. Pääset hengähtämään välillä. Minä kyllä ymmärrän, että on rankkaa olla vauvan kanssa täysin yksin, vielä jos äitisikään ei auta.
Asun porin lähistöllä ja lapsi täytti juuri 1v. Laitin paikalliseen fb kaveriryhmään kaveri-ilmoituksen mutta ei niistä tapaamisista oikein tullut mitään kun aina heillä oli jotain muuta.
Kiitos kovasti kommenteista!
Haluaisin pystyä nauttimaan tästä arjesta ja pelkäänkin että pilaan lapsen lapsuuden tällä. Mun on vaan vaikea jaksaa kun niin yksinäistä ja vauva on aika tempperamenttinen ja saa raivarit heti jos poistun näkökentästä tai en viihdytä. En nykyään jaksa kaiken aikaa leikkiä vaan yeitän itsekin katsella vaikka telkkaria ja lapsi huutaa suoraa huutoa kaiken sen ajan kun en leiki. En pysty nauttimaan tästä ajasta. Tää on mun päivän kohokohta kun vauva päikkäreillä ja ehin laittaa pyykit ja ehkä syödä jotaan.-ap
Sun pitää vain keksiä sulle ja vauvalle riittävästi tekemistä. Koita löytää muitakin kuin se yksi viikkoharrastus ja yritä löytää kaveri, kyllä varmasti löytyy joku jolla on suht' samanlainen tilanne. MLL:n palveluissa on mm. Perhekummi-palvelu: http://www.mll.fi/perheille/tukihenkilot/
Erostasi on niin vähän aikaa, että on aivan normaalia surra ja olla alakuloinen. Salli se itsellesi. Mun avomieheni kuoli autokolarissa 3 viikkoa ennenkuin lapsemme syntyi ja lapsen ensimmäinen elinvuosi meni vähän kuin sumussa. En osannut iloita yhtään mistään. Lapsesta kyllä, mutta mistään muusta en. Eräs henkilö sanoi mulle silloin, että ensimmäinen vuosi on pahin: ensimmäinen joulu, ensimmäinen puolison syntymäpäivä, ensimmäinen äitienpäivä, ensimmäinen isänpäivä jne. Ja niin se olikin. Kun oli kokenut nuo päivät yksin jo kerran, ei seuraavalla kerralla ollut enää niin ahdistunut.
Uudet ystävät, uudet tekemiset, uudet asiat on ihan jees, mutta vasta sen jälkeen, kun surutyö on tehty ja menneisyyden sijasta uskaltaa katsoa tulevaisuuteen. Tsemppiä sinulle, elämällä on kuitenkin siivet, jotka kantavat sekä sinua että lastasi, vaikka juuri nyt ei tunnukaan siltä <3
Mistäpäin olet ja minkäikäiselle sä ja lapsi?