Jäin ainoana puolisona miehen ystäväpiiristä ilman hääkutsua
Enpä ole tällä tavalla tullut koskaan kohdelluksi. Mieheni ystävä siis menee naimisiin, ja kutsu tuli pelkällä miehen nimellä ilman mainintaa avecista. Muiden porukan miesten kutsut on osoitettu myös puolisoille. En tiedä miten tätä pitäisi tulkita. Olen kyllä uusin tulokas tässä ystäväpiirissä, enkä ole usein noita ystäviä nähnyt pitkän välimatkan vuoksi, mutta olemme mekin sentään seurustelleet jo kaksi vuotta ja asumme yhdessä. Olen tavannut sekä tulevan sulhasen että morsiamen.
Ei ole mitään syytä olettaa, että minusta ei pidettäisi. Yksi tekijä kuitenkin erottaa minut muista: nämä kaikki muut puhuvat ruotsia äidinkielenään, minä en. Voiko tässä oikeasti olla selitys asiaan? Olisin järkyttynyt, jos olisi. Toisaalta olisin järkyttynyt myös siitä, jos minua ei vain jostain henkilökohtaisesta syystä haluttaisi mukaan. En puhu ruotsia hyvin, mutta ymmärrän sitä kyllä. En ehkä olisi noissa juhlissa ensimmäisenä äänessä, mutta en varmaan jäisi ihan ulkopuolellekaan kun ymmärtäisin kuitenkin mistä puhutaan. Vai pelkäävätkö juhlien järjestäjät, että kaikkien pitäisi minun vuokseni puhua suomea?
Olen hämilläni. Ei minua haittaa jäädä pois, mutta haluaisin tietää miksi minut on jätetty kutsumatta.
Kommentit (432)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin "sinut jätettiin kutsumatta" ihan kuin se kutsu olisi subjektiivinen oikeus ja kutsumattomuus loukkaus. Ei kutsu häihin ole mikään itsestäänselvyys eikä kutsumattomuuteen välttämättä liity yhtään mitään muuta kuin halu pitää häät hääparin näköisenä. Sinä olet mitätön pikkutekijä, sinua ei siellä kaivata. Et merkitse hääparille enempää kuin naapurisi, joka ei hänkään saanut kutsua (eli hääparin suunnasta sinua ei ole eikä kaivata).
Eeh, minäkö tekisin sitten häistä sellaiset, etteivät ne ole hääparin näköiset? :D Olen ehkä pikkutekijä, mutta oman maalaisjärkeni mukaan jos ystäväpiiristä kutsutaan myös puolisot, niin yhtä heistä ei voi jättää kutsumatta.
Ap
Hääpari haluaa paikalle vain aidosti mukavat ihmiset! Siksi on lapsettomia häitä ja häitä, joissa ei ole sukulaisia ja häitä, joissa ei ole kuin 2 parasta kaveria jne. Sinun tapauksessasi hääpari ei halua juhliinsa ripustautujaa, joka koko ajan ruikuttaa, että hei haloo, olen olemassa.
Maalaisjärjen mukaan ei tarvitse kutsua puolisoita, lapsia tai vaikka uusperheiden kaikkia jäseniä. Hääpari päättää ja kutsutut sopeutuvat. Ei sen miehen ole pakko häihin lähteä, jos sinä et sitä päästä. Kavereille riittää kyllä hauskanpitoa asiasta pitkäksi aikaa ja saat aika lailla jomentelevan ämmän maineen. Tai ehkä sinulla on se jo.
Sinäpä se osaat puhua kauniisti... kyllä, hääpari päättää ja mieheni on vapaa osallistumaan pippaloihin. Niitä ystäviäkin voi kuitenkin yrittää kohdella tasapuolisesti. En minä tässä ainoana ole vähän loukkaantunut, vaan samoin tuntee mieheni, joka joutuu ainoana menemään juhliin yksin. En minä ainakaan omissa häissäni asettaisi ketään yksittäistä ystävää sellaiseen asemaan, mutta kuten sanoit, hääpari päättää. Uteliaisuuteni on kuitenkin herännyt, ja olisi hauska tietää miksi tällainen ratkaisu on tehty.
Ap
Rautalangasta: sinua ei kutsuttu, koska olet miehen kaveripiirin mielestä ikävä ja hankala ihminen, koko ajan suuna ja päänä, keräämässä huomiota ja ennen kaikkea tekemässä vertailuja. Sinusta ei pidetä, miestäsi säälitään ja hääparin lähipiiri ilmoitti, että jos sinä saat kutsun niin he eivät tule paikalle.
Kelpasiko tämä uteliaisuutesi tyydyttämiseen? Kyse ei ole kielitaidostasi vaan persoonastasi. Olet ärsyttävä ja pyrit tahallasi levittämään huonoa ilmapiiriä.
Aa, taisitkin olla provo :)
Ap
Ei kun sinä ole provo, bättre folk vedätys.
Junttimaista toimintaa ja/tai köyhäilyä. En menisi jos oma avovaimo jätettäisiin kutsumatta. Ihan sama vaikka olisi kuinka läheinen ystävä.
Onko siellä häissä joku miehen entinen tyttöystävä, joka haluaa lämmitellä välejään mieheesi ja tämän takia jäit ilman kutsua?
Toivottavasti et loukkaannu tämä on vain arvelua. Mutta itselleni ainut tapaus, jossa voisin tehdä noinkin törkeän tempun, että jättäisin yhden kaverin kumppanin kutsumatta on juurikin se negatiivisuus, valittaminen ja vertailu. En haluaisi omiin häihini ihmistä, jonka tietäisin olevan koko ajan naama nurinpäin tai kenties selän takana vertailevan tai kritisoivan häitäni.
Jollet ole tämän tyyppinen niin näillä henkilöillä on vain omia ongelmia. :/
Vierailija kirjoitti:
Haluat tietää mitä taustalla ja oletat että vastaus löytyy av:lta??
Ap haluaa tietää kuinka helppoa on vetää av karja raivoon ruotsinkielisiä kohtaan.
Hei! Me oltiin oltu 15 vuotta yhdessä, kun miehen yks parhaista ystävistä meni naimisiin, en saanut kutsua. Mua kyllä loukkas. Mä selitin sen itselleni niin että se morsian oli päätöksen takana. Oli nopee rakastuminen ja ei oltu nähty pitkän välimatkan takia. Mies sit meni tottakai ystävänsä häihin.
Meillä on häät kesällä. Arvatkaa kuka ei saanut kutsua?
Vierailija kirjoitti:
Hei! Me oltiin oltu 15 vuotta yhdessä, kun miehen yks parhaista ystävistä meni naimisiin, en saanut kutsua. Mua kyllä loukkas. Mä selitin sen itselleni niin että se morsian oli päätöksen takana. Oli nopee rakastuminen ja ei oltu nähty pitkän välimatkan takia. Mies sit meni tottakai ystävänsä häihin.
Meillä on häät kesällä. Arvatkaa kuka ei saanut kutsua?
Niin se on valintojen maailma. Jos haluat sen koston sen hinnalla, että sinua ja miestäsi pidetään juntteina, niin siitä vaan. Itse en haluaisi mutta ymmärrän, että pikkusieluisten ihmisten on pakko päästä tasoihin.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et loukkaannu tämä on vain arvelua. Mutta itselleni ainut tapaus, jossa voisin tehdä noinkin törkeän tempun, että jättäisin yhden kaverin kumppanin kutsumatta on juurikin se negatiivisuus, valittaminen ja vertailu. En haluaisi omiin häihini ihmistä, jonka tietäisin olevan koko ajan naama nurinpäin tai kenties selän takana vertailevan tai kritisoivan häitäni.
Jollet ole tämän tyyppinen niin näillä henkilöillä on vain omia ongelmia. :/
No en kyllä ole :/ Olen vähän ujo, mikä saattaa tehdä minusta joskus jäykän oloisen, mutta hyvään käytökseen pyrin aina. Enkä ole mikään negatiivinen luonne muutenkaan. Häitäkin rakastan, ihania tapahtumia ja usein kauniisti toteutettuja.
Ap
Onpa uskomattoman ilkeitä ihmisiä tässä ketjussa. Mikäs teitä pännii?
Itse vastaavassa tilanteessa soittaisin hääparille ja kysyisin onko puolisoni jäänyt kutsusta vahingossa ja mikäli on tarkoituksella jätetty pois niin en todellakaan olisi menossa häihin, koska kokisin sen erittäin suurena loukkauksena. Luulen että sama pätisi toisinpäinkin meillä.
On pöyristyttävää jättää avopuoliso kutsumatta, en itse kehtaisi sellaista tehdä edes vaikken olisi ikinä tavannut kyseistä puolisoa. Ei hääjuhliin voi kutsua vain pariskunnan toista osapuolta, se on etiketin vastaista ja todella loukkaavaa molempia kohtaan, sekä kutsuttua puolisoa että kutsumatonta puolisoa.
Tottakai ap miehesi soittaa hääparille ja tiedustelee asiaa, onhan tuo nyt sen verran järkyttävä tilanne.
Fiksuin ratkaisu olisi, että miehesi soittaa ystävälleen ilmoittautumisaikana, kiittää kutsusta iloisen ystävällisesti ja samalla tarkentaa, että koskeeko kutsu vain häntä vai teitä molempia. Tärkeää on, että hän muotoilee asian juuri näin ja pysyy sen jälkeen täysin vaiti kuin myyntimies tarjouksen esitettyään. Saatu vastaus kertoo aika paljon, mistä on kyse. Jos vastaus on, että koskee vain liestäsi, hänen tulee sanoa, että miettii vielä, onko tulossa. Näin hääpari saa aikaa ajatella, mitä oikein aikoo tehdä. Sitten viimeisenä mahdollisena päivänä tekstari, että kiitos kutsusta, en ole tulossa. Näin, jos kutsu ei tosiaan koske sinua.
Hääpari voi myös olla varma, että ette jatkossakaan osallistu yhteisiin kokoontumisiin tai heitä kutsuta edes teille kotiin, vaikka jaikki muut parit kutsuttaisiin.
Jospa kaaso on rakastunut mieheesi ja niillä on sutinaa keskenään...Saavat häissä kuherrella rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
. Suomenkieliset olisivat saattaneet kutsuakin, jos kekkerit olisivat riittävän isot, että yksi tuntematonkin sinne sekaan uppoaisi, mutta ruotsinkielisillä on paljon tiukempi etiketti. Ankkalammessa polskivathan tuntevat kaikki toisensa, mutta sinua he eivät tunne. Keksi siis jotain muuta kivaa tekemistä siksi ajaksi, kun avopuolisosi on ystäviensä häissä.
Hahahahhaaaaah! Se on muuten precis toisin päin. Ruotsinkieliset (tätä pönttöä hääparia lukuunottamatta) ovat ihan tutkimuksienkin mukaan paitsi avarakatseisimpia myös sosiaalisempia. Toki he tuntevat rapujuhla- ja tiesmikäjuhla -taustansa takia etiketin paremmin kuin suomenkieliset ja juuri siksi heiltä olisikin odottanut kutsua puolisolle, kuten etiketti sanoo.
50 ja 51, kiitos sympatioista! En mitenkään haluaisi että mies kysyisi asiasta, mutta jos hän niin tekisi, niin pitäisi todellakin miettiä tarkkaan miten sanansa valitsee. En halua olla liian dramaattinen, enkä aio asiasta myöhemmin kiukutella. Tosin, jos kävisi ilmi että minut on jätetty ulkopuolelle jonkin oikeasti loukkaavan syyn takia, niin sitten en tiedä miten pitäisi toimia. En ole tällaisia kiusallisia tilanteita juurikaan elämässäni kohdannut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaisi mennä, ja hän haluaisi kysyä ystävältään saanko minä tulla. Hän on edelleen sitä mieltä, että kutsun täytyy koskea myös minua (vaikka selvästi ei koske). Minä en halua hänen kysyvän yhtään mitään, sillä aikomukseni ei tosiaan ole anella kutsua itselleni. Samapa se minulle on, pääsenkö mukaan. Kiinnostaisi vain tietää miksi näin.
Ap
Kuitenkin aiemmin kirjoitit: Mies selvitti asian kavereiltaan sen jälkeen kun olin hänelle rautalangasta vääntänyt, että nykyisessä muodossaan kutsu ei todellakaan koske minua. Hän pahastui asiasta myös.
On kyllä mielenkiintoista keskustelua miehesi puolelta, jos hän soittaa kysyäkseen, mitä muiden kutsussa lukee, muttei muka yhtään osoita harmittelevansa sitä, ettei sinua kutsuttu.
Menikö se keskustelu näin:
Miehesi: Hei Kalle, mitä muiden kutsuissa lukee?
Sulhanen: Täten kutsumme sinut vaimosi/miehesi/avecisi kanssa häihimme Linnaravintolaan 16.6.2016
Miehesi: Okei. Nähdään sitten siellä. Moikka.
-
Pidän sinua provona. Sanot, ettet ole tavannut muita vieraita kuin pari kertaa, mutta tiedät heidän asuntovelkatilanteensa.
Vierailija kirjoitti:
Fiksuin ratkaisu olisi, että miehesi soittaa ystävälleen ilmoittautumisaikana, kiittää kutsusta iloisen ystävällisesti ja samalla tarkentaa, että koskeeko kutsu vain häntä vai teitä molempia. Tärkeää on, että hän muotoilee asian juuri näin ja pysyy sen jälkeen täysin vaiti kuin myyntimies tarjouksen esitettyään. Saatu vastaus kertoo aika paljon, mistä on kyse. Jos vastaus on, että koskee vain liestäsi, hänen tulee sanoa, että miettii vielä, onko tulossa.
Tämä on erittäin hyvä vastaus ja hyvä, korrekti tapa reagoida. Ihan ystävällinen soitto mieheltäsi hääparille ja varmistus, että kutsu koskee vain häntä ja sitten hiljaisuus langoilla - antakaa hääparin vastata vaikka kuinka vaikeasti, että "joo kutsu koskee vain sinua." Joka noin törpön tempun tekee ystävälleen, saa luvan sanoa sen ihan reippaasti livenä suoraan korvaan (vielä parempi olisi kasvokkain!), eikä vain lähetetyn kutsun muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Hei! Me oltiin oltu 15 vuotta yhdessä, kun miehen yks parhaista ystävistä meni naimisiin, en saanut kutsua. Mua kyllä loukkas. Mä selitin sen itselleni niin että se morsian oli päätöksen takana. Oli nopee rakastuminen ja ei oltu nähty pitkän välimatkan takia. Mies sit meni tottakai ystävänsä häihin.
Meillä on häät kesällä. Arvatkaa kuka ei saanut kutsua?
Eli olit täysin tuntematon henkilö morsiamelle? Silloin on ymmärrettävää, että kutsua ei tullut. Minäkään en halunnut omiin häihini yhtä ainutta tuntematonta henkilöä. Periaatteena oli se, että sekä morsian että sulhanen tuntevat jokaisen juhliin osallistuvan, myös avecin. Syyt: ahdistushäiriö ja budjetti. En halunnut uhrata hääpäiväämme ahdistushäiriölle, joka laukeaa tuntemattomien ihmisten kanssa sosiaalisissa tilanteissa. Ja lisäksi paikkoja oli rajoitettu määrä. :)
55 korjaa: sori, siis miehesi soitti omille kavereilleen, ei sulhaselle.
No kuitenkin, en usko stooriasi.
Pitäkööt vaan junttina. En mä oo sitä naista nähnyt vieläkään, joten ihan sama!
Tökeröä - ja niin junttimaista omg - hääparilta, jos tosiaan kysymyksessä on yksi ja sama kaveriporukka ja kaikki muut kutsuttu pariskuntina. Neuvon, että unohdat koko asian. Mies tekee omalta osaltaan päätöksen, haluaako mennä vai ei.
Omakin mies on ruotsinkielinen ja kaverinsa myös. Mun suomenkielisyys ei ole koskaan ollut minkään valtakunnan ongelma kenellekään. Dom pratar på svenska ja minä suomea. Problem solved.
Mutta kuten sanottu: oli kutsumattomuuden syynä mikä tahansa, niin unohda tämä homman möhlinyt hääpari. Dom verkar inte vara de skarpaste kniven i lådan, om man säger så :O
Mielelläni ehdottaisin sinulle vielä seuraavaan tapaamiseen heidän kanssaan tällaista: vivahduksen etäinen ja minimalistisen pleini, silti viileän kohtelias käytös heitä kohtaan (ei mitään onnitteluja jälkikäteen tai kyselyjä, miten häät meni tms.). Onhan siinä porukassa muitakin, kenen kanssa voit jutella.