Miksi (avio)eropäätökset tehdään niin nopeasti?
Tarkoitukseni ei ole mitenkään moralisoida tai esittää itseäni muita parempana, mutta olen hämmästellyt, kuinka nopeasti parit tekevät eropäätöksensä silloin, kun elämä kuormittaa. Näitä kuormittajia ovat esimerkiksi pikkulapsiaika lyhyin väliajoin syntyneine lapsineen tai talonrakennus pikkulapsivaiheessa.
Ymmärrän sen, että olo voi tuntua raskaalta, jos lapset vievät kaiken ajan tai puoliso on aina rakennuksella, yhteys puolisoon katoaa eikä seksiäkään enää ole, mutta eivätkö ihmiset kykene näkemään sitä, että edessä voi olla paremmat ajat, kun vain jaksaa odottaa.
Olemme mekin mieheni kanssa kokeneet sekä rakentamiseen että lasten saamiseen liittyvät raskaat kaudet. Ei se hehkeää ollut ja useamman vuoden olemme olleet yhdessä enemmän avioliiton idean kuin tunteen ja ihmissuhteen varassa, mutta kun on jaksanut rämpiä vaikeat ajat eteenpäin, niin sen jälkeen yhteys on taas löytynyt.
Minun on vaikea ymmärtää, että ensin ihmiset tekevät yhdessä lapsia, ottavat sitten yhdessä satojen tuhansien lainan ja sitten kun on vuosi pari vaikeaa, niin eroavat. En vain pysty ymmärtämään.
Kommentit (27)
Joo, olen osittain kanssasi samaa mieltä. Mutta mitä sitten, kun puoliso on vielä kusipää tuon kaiken lisäksi? Saako sitten erota?
Näin 10 vuoden jälkeen voin todeta, että onneksi erosin.
Kyllä kaikkien tulisi jo tietää, että useamman pikkulapsen vanhempana on rankkaa ja taloprojekti on rankkaa. Yhdistää nuo vielä samaan aikaan niin siinähän se suhde venyy ja paukkuu. Elämä on valintoja, mutta kannattaisi edes miettiä seurauksia ja omaa kantokykyä etukäteen.
Voimia tämän tragedian käsittelyyn.
2 vuotta on 730 huonoa päivää 17 520 huonoa tuntia. Eli nuorison sanoin: ihan vitun paljo
Onko muuten tilastoja siitä että moniko eronneista on jälkeenpäin tyytyväisiä ratkaisuun ja kuinka suuri osa katuu sitä? Ei ole koskaan tullut vastaan, veikkaan kyllä että suurin osa on tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaikkien tulisi jo tietää, että useamman pikkulapsen vanhempana on rankkaa ja taloprojekti on rankkaa. Yhdistää nuo vielä samaan aikaan niin siinähän se suhde venyy ja paukkuu. Elämä on valintoja, mutta kannattaisi edes miettiä seurauksia ja omaa kantokykyä etukäteen.
Ei ensimmäistä taloa rakentavilla ole käsitystä kuinka rankkaa se voi olla huonossa tapauksessa, samoin lasten kanssa. Ja vielä yhdistettynä nämä, niin ei voi mun mielestä sanoa että nännännää, kyllä sun olis pitänyt tietää!!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaikkien tulisi jo tietää, että useamman pikkulapsen vanhempana on rankkaa ja taloprojekti on rankkaa. Yhdistää nuo vielä samaan aikaan niin siinähän se suhde venyy ja paukkuu. Elämä on valintoja, mutta kannattaisi edes miettiä seurauksia ja omaa kantokykyä etukäteen.
Niin minä mietikin. Mietin, että jaksan kantaa taakkani yksinkin. Kuka ja mistä voi etukäteen tietää mitä jaksaa itse ja mitä toinen jaksaa ja mitä ei. Minä en jaksanut mieheni pettämistä ja jatkuvaa poissaoloa enkä näe syytä miksi olisi pitänytkään. Siksi, että kukaan ei paheksu?
Vierailija kirjoitti:
Onko muuten tilastoja siitä että moniko eronneista on jälkeenpäin tyytyväisiä ratkaisuun ja kuinka suuri osa katuu sitä? Ei ole koskaan tullut vastaan, veikkaan kyllä että suurin osa on tyytyväisiä.
Ero oli ihan parasta mitä minulle on tapahtunut!
Meillä selvittiin noista rankoista kausista, mutta ei enää seesteisistä. Tai olihan meillä monta vuotta seesteistä, niin monta, että miestä alkoi jo kyllästyttää ja hän vaihtoi nuorempaan, kun mun kanssa oli niin "tylsää". Ja kyllä, meillä oli parisuhdeaikaa ja seksiä ihan loppuun asti, eikä minulla ollut tylsää.
Siinähän on ihan puolen vuoden harkinta-aika ja aina on mahdollisuus senkin jälkeen muuttaa mieltään. Että eiköhän anneta ihmisille valta päättää omista asioistaan.
No jos se liitto ei yksinkertaisesti vaan toimi. Joskus olis parempikin tehdä eropäätös nopeasti. Itse käyn viidettä vuotta psykoterapiaa masennuksen, sosiaalisten tilanteiden pelon ja erilaisten itsetunto-ongelmien takia. Äiti ja isä yritti rämpiä niiden vaikeiden aikojen yli muutamia vuosia kunnes kaikki päättyi todella karuun eroon. Kotona oli helvettiä.
t. avioerolapsi
Vierailija kirjoitti:
Siinähän on ihan puolen vuoden harkinta-aika ja aina on mahdollisuus senkin jälkeen muuttaa mieltään. Että eiköhän anneta ihmisille valta päättää omista asioistaan.
Kun parisuhde on kriisissä ja ihminen itse on kriisissä, niin puoli vuotta on todella lyhyt aika mihinkään "harkintaan", jossa harkinnalla tarkoitetaan sitä, että pitäisi selvittää itselle, mitä todella haluaa ja mahdollisesti vielä pelastaa se parisuhde. Kaksi ihmistä käsittelee asioita yleensä vähän eri tahdissa, joten silloin, kun itse haluaa selvittää asioita, puolisolla voikin olla päällä irrottautumisvaihe ja sitten puoliso olisi valmis puhumaan, onkin jo itse selvemmillä vesillä, eikä halua enää palata vanhoihin.
Vierailija kirjoitti:
No jos se liitto ei yksinkertaisesti vaan toimi.
Siis vuosi pari aikaisemmin liitto toimii niin hyvin, että voidaan tehdä yhteisiä lapsia ja ottaa suuri yhteinen laina, mutta pari vuotta myöhemmin voidaan erota ja jättää rakennusprojekti kesken.
Jos muutokset tapahtuvat näin nopeasti, niin ehkä kannattaisi miettiä, millä asenteella kumppaninsa valitsee ja miten liittoonsa sitoutuu.
Rankoista ajoista on helppo selvitä yhdessä, jos molemmat hoitavat osansa vastuusta. En jäänyt suhteeseen, jossa mies eli pikkulapsiajan "viina, laulu ja naiset" -hengessä.
Ap:n suhteessa mies siis hoiti talonrakennuksen ja vaimo lapset, eli suhteessa ei kumpikaan lusmuillut. Olisiko ap liittosi kestänyt, jos miehesi olisi rakentamisen sijaan viihtynyt baareissa ja harrastanut sivusuhteita?
Ap, ei ne liitot kaadu rankkuuteen, sillä se nyt on pikkulapsiajan ja rakentamisen yhdistämisessä itsestään selvää.
Ne kaatuu silloin, kun toinen puolisoista pakenee vastuitaan ja jättää toisen yksin selviämään näistä yhdessä tehdyistä valinnoista.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei ne liitot kaadu rankkuuteen, sillä se nyt on pikkulapsiajan ja rakentamisen yhdistämisessä itsestään selvää.
Ne kaatuu silloin, kun toinen puolisoista pakenee vastuitaan ja jättää toisen yksin selviämään näistä yhdessä tehdyistä valinnoista.
Mutta mitä se vastuu on? Tässäkin nainen valittaa, että mies raksaa. Eikö nainen voisi elää vähän etäisemmin edes vuotta paria, jotta talo tulisi valmiiksi?
http://kaksplus.fi/threads/rakentaminen-ja-avioero-kuinka-monelle-kaeyn…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän on ihan puolen vuoden harkinta-aika ja aina on mahdollisuus senkin jälkeen muuttaa mieltään. Että eiköhän anneta ihmisille valta päättää omista asioistaan.
Kun parisuhde on kriisissä ja ihminen itse on kriisissä, niin puoli vuotta on todella lyhyt aika mihinkään "harkintaan", jossa harkinnalla tarkoitetaan sitä, että pitäisi selvittää itselle, mitä todella haluaa ja mahdollisesti vielä pelastaa se parisuhde. Kaksi ihmistä käsittelee asioita yleensä vähän eri tahdissa, joten silloin, kun itse haluaa selvittää asioita, puolisolla voikin olla päällä irrottautumisvaihe ja sitten puoliso olisi valmis puhumaan, onkin jo itse selvemmillä vesillä, eikä halua enää palata vanhoihin.
Minä olen kanssa ihmetellyt tätä harkinta-aikaa. Puoli vuotta on todella lyhyt aika tällaisissa tilanteissa, ja moni varmasti kokee jonkinlaista painetta tehdä ratkaisu heti tuon harkinta-ajan päättymisen jälkeen vaikka sen päätyttyä voisi vielä miettiä jonkin aikaa.
Suomessa eroaminen on tehty niin helpoksi ettei se kannusta parisuhteen korjaamiseen. Puoli vuotta yksipuolisesta ilmoituksesta ja tadaa olet vapaa eikä kukaan käytännössä kysy mitään tai jos kysyy niin vastauksilla ei ole todellista merkitystä (esimerkiksi nämä käräjäoikeuden vastineita varten lähetetyt turhat kyselyt). Kääntöpuolena on tietysti ettei kenenkään tarvitse kitua pitkään toivottomassa liitossa jos tilanne oikeasti on paha. Tämä saattoi ehkä olla ongelma joskus aiemmin, mutta nykyään mielestäni vaaka on jo kääntynyt toiseen suuntaan eli avioliittoja tuhoutuu turhaan eroamisen helppouden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei ne liitot kaadu rankkuuteen, sillä se nyt on pikkulapsiajan ja rakentamisen yhdistämisessä itsestään selvää.
Ne kaatuu silloin, kun toinen puolisoista pakenee vastuitaan ja jättää toisen yksin selviämään näistä yhdessä tehdyistä valinnoista.
Mutta mitä se vastuu on? Tässäkin nainen valittaa, että mies raksaa. Eikö nainen voisi elää vähän etäisemmin edes vuotta paria, jotta talo tulisi valmiiksi?
http://kaksplus.fi/threads/rakentaminen-ja-avioero-kuinka-monelle-kaeyn…
Puhun nyt siitä, jos toinen jättää puolison selviämään sekä lasten hoidosta että rakentamisesta yksin, jos niistä on yhdessä päätetty. Mihinkään yksittäiseen "mies raksalla" -valitukseen en ota kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän on ihan puolen vuoden harkinta-aika ja aina on mahdollisuus senkin jälkeen muuttaa mieltään. Että eiköhän anneta ihmisille valta päättää omista asioistaan.
Kun parisuhde on kriisissä ja ihminen itse on kriisissä, niin puoli vuotta on todella lyhyt aika mihinkään "harkintaan", jossa harkinnalla tarkoitetaan sitä, että pitäisi selvittää itselle, mitä todella haluaa ja mahdollisesti vielä pelastaa se parisuhde. Kaksi ihmistä käsittelee asioita yleensä vähän eri tahdissa, joten silloin, kun itse haluaa selvittää asioita, puolisolla voikin olla päällä irrottautumisvaihe ja sitten puoliso olisi valmis puhumaan, onkin jo itse selvemmillä vesillä, eikä halua enää palata vanhoihin.
Minä olen kanssa ihmetellyt tätä harkinta-aikaa. Puoli vuotta on todella lyhyt aika tällaisissa tilanteissa, ja moni varmasti kokee jonkinlaista painetta tehdä ratkaisu heti tuon harkinta-ajan päättymisen jälkeen vaikka sen päätyttyä voisi vielä miettiä jonkin aikaa.
Suomessa eroaminen on tehty niin helpoksi ettei se kannusta parisuhteen korjaamiseen. Puoli vuotta yksipuolisesta ilmoituksesta ja tadaa olet vapaa eikä kukaan käytännössä kysy mitään tai jos kysyy niin vastauksilla ei ole todellista merkitystä (esimerkiksi nämä käräjäoikeuden vastineita varten lähetetyt turhat kyselyt). Kääntöpuolena on tietysti ettei kenenkään tarvitse kitua pitkään toivottomassa liitossa jos tilanne oikeasti on paha. Tämä saattoi ehkä olla ongelma joskus aiemmin, mutta nykyään mielestäni vaaka on jo kääntynyt toiseen suuntaan eli avioliittoja tuhoutuu turhaan eroamisen helppouden vuoksi.
Millainen tuuliviiri jättää avioerohakemuksen, jos on edes pieni mahdollisuus, että harkitsemisen jälkeen mieli muuttuu? Ero tulee miettiä loppuun ennen sen hakemista.
Onko rämpiminen elämän tarkoitus?
Ei mun mielestä.
Ehkä muutkin haluaa olla ennemmin onnellisiä kuin menestyjiä rämpimisessä.