Lue keskustelun säännöt.
Miksi (avio)eropäätökset tehdään niin nopeasti?
Kuhan selkämys
19.05.2016 |
Tarkoitukseni ei ole mitenkään moralisoida tai esittää itseäni muita parempana, mutta olen hämmästellyt, kuinka nopeasti parit tekevät eropäätöksensä silloin, kun elämä kuormittaa. Näitä kuormittajia ovat esimerkiksi pikkulapsiaika lyhyin väliajoin syntyneine lapsineen tai talonrakennus pikkulapsivaiheessa.
Ymmärrän sen, että olo voi tuntua raskaalta, jos lapset vievät kaiken ajan tai puoliso on aina rakennuksella, yhteys puolisoon katoaa eikä seksiäkään enää ole, mutta eivätkö ihmiset kykene näkemään sitä, että edessä voi olla paremmat ajat, kun vain jaksaa odottaa.
Olemme mekin mieheni kanssa kokeneet sekä rakentamiseen että lasten saamiseen liittyvät raskaat kaudet. Ei se hehkeää ollut ja useamman vuoden olemme olleet yhdessä enemmän avioliiton idean kuin tunteen ja ihmissuhteen varassa, mutta kun on jaksanut rämpiä vaikeat ajat eteenpäin, niin sen jälkeen yhteys on taas löytynyt.
Minun on vaikea ymmärtää, että ensin ihmiset tekevät yhdessä lapsia, ottavat sitten yhdessä satojen tuhansien lainan ja sitten kun on vuosi pari vaikeaa, niin eroavat. En vain pysty ymmärtämään.
Kommentit (27)
Pikkulapsiperheissä erotaan, mutta erotaan myös vaiheessa kun lapset aikuistuvat ja lähtevät kotoa. Jos, niin kuin minä, eroaa 30 vuoden liitosta onko se OK? Siinä ei ole lähdetty ensimmäisestä vastoinkäymisestä aikä unettomista pikkuvauvaongelmista. Silloin monesti eron syyt ovat aika syvällä: ei vaan sovita olemaan yhdessä, ja kun lasten tuoma liima häviää katoaa loputkin parisuhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä enemmän avioeroja ehtii ottaa sitä onnellisempi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän on ihan puolen vuoden harkinta-aika ja aina on mahdollisuus senkin jälkeen muuttaa mieltään. Että eiköhän anneta ihmisille valta päättää omista asioistaan.
Kun parisuhde on kriisissä ja ihminen itse on kriisissä, niin puoli vuotta on todella lyhyt aika mihinkään "harkintaan", jossa harkinnalla tarkoitetaan sitä, että pitäisi selvittää itselle, mitä todella haluaa ja mahdollisesti vielä pelastaa se parisuhde. Kaksi ihmistä käsittelee asioita yleensä vähän eri tahdissa, joten silloin, kun itse haluaa selvittää asioita, puolisolla voikin olla päällä irrottautumisvaihe ja sitten puoliso olisi valmis puhumaan, onkin jo itse selvemmillä vesillä, eikä halua enää palata vanhoihin.
Minä olen kanssa ihmetellyt tätä harkinta-aikaa. Puoli vuotta on todella lyhyt aika tällaisissa tilanteissa, ja moni varmasti kokee jonkinlaista painetta tehdä ratkaisu heti tuon harkinta-ajan päättymisen jälkeen vaikka sen päätyttyä voisi vielä miettiä jonkin aikaa.
Suomessa eroaminen on tehty niin helpoksi ettei se kannusta parisuhteen korjaamiseen. Puoli vuotta yksipuolisesta ilmoituksesta ja tadaa olet vapaa eikä kukaan käytännössä kysy mitään tai jos kysyy niin vastauksilla ei ole todellista merkitystä (esimerkiksi nämä käräjäoikeuden vastineita varten lähetetyt turhat kyselyt). Kääntöpuolena on tietysti ettei kenenkään tarvitse kitua pitkään toivottomassa liitossa jos tilanne oikeasti on paha. Tämä saattoi ehkä olla ongelma joskus aiemmin, mutta nykyään mielestäni vaaka on jo kääntynyt toiseen suuntaan eli avioliittoja tuhoutuu turhaan eroamisen helppouden vuoksi.
Millainen tuuliviiri jättää avioerohakemuksen, jos on edes pieni mahdollisuus, että harkitsemisen jälkeen mieli muuttuu? Ero tulee miettiä loppuun ennen sen hakemista.
Valitettavasti kaikki ihmiset eivät toimi järkiajattelun pohjalta vaan toiset toimivat impulsiivisesti. Muutenkin olen sitä mieltä, että puolisolle tulee antaa mahdollisuus suhteen korjaamiseen. Monelle se avioerohakemus saattaa olla sellainen viimeinen herättävä tekijä. On surullista katsoa kun toinen osapuoli, joka on tehnyt mielessään eroa jo pitempään, runnoo eron läpi minimiajassa ja se yllätetty osapuoli sitten murtuu ihan täysin.
Omaa kokemusta ei eroamisesta ole, erittäin raskaasta pikkulapsiajasta ja rakennusprojektista kylläkin. Tuttavapiirissä sen sijaan viime aikoina ovet heiluneet kovaa vauhtia. Jonkinlainen kaava näissä nopeissa eroissa tuntuu toistuvan.
Eräälle liitolle tuli juuri piste ja satun olemaan kummankin osapuolen kaveri. Selostukset eron syistä ovat olleet lievästi sanottuna erilaiset ja totuus on todennäköisesti vielä jotain aivan muuta. Kaikki syyt tuntuivat kuitenkin erittäin pieniltä verrattuna lasten hämmennykseen ja millaiseen riepotukseen he joutuivat pika-aikataululla.
Otsikon kysymykseen, miksi eropäätös tehdään yhtäkkiä nopeasti, näyttäis olevan pääsääntöisesti 2 syytä:
- uusi rakkaus jo valmiina (vaikka ei millään myönnetä).
3:ssa tapauksessa viidestä tietämästäni kävi lopulta klassikko, että "no joo, kyllähän me oltiin tavattu jo ennen eroa, siis tavallaan, mutta mitään ei tietenkään ollut vielä tapahtunut". Eipä tietenkään.
- sosiaalinen paine
Se kumpi ehtii ensiksi pikaisesti raportoimaan kaikille erosta (vaikka siitä ei olisi vielä edes lopullisesti yhdessä päätetty) ja omalta kannaltaan edullisesti kertomaan eron syistä, saa yleensä sosiaalisen verkoston säälipisteet ja auttajia löytyy joka lähtöön. Hitaampi jää usein yksin ja ihmeissään kuin nalli kalliolle päivittelemään, mitä just tapahtui. On nähty monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän on ihan puolen vuoden harkinta-aika ja aina on mahdollisuus senkin jälkeen muuttaa mieltään. Että eiköhän anneta ihmisille valta päättää omista asioistaan.
Kun parisuhde on kriisissä ja ihminen itse on kriisissä, niin puoli vuotta on todella lyhyt aika mihinkään "harkintaan", jossa harkinnalla tarkoitetaan sitä, että pitäisi selvittää itselle, mitä todella haluaa ja mahdollisesti vielä pelastaa se parisuhde. Kaksi ihmistä käsittelee asioita yleensä vähän eri tahdissa, joten silloin, kun itse haluaa selvittää asioita, puolisolla voikin olla päällä irrottautumisvaihe ja sitten puoliso olisi valmis puhumaan, onkin jo itse selvemmillä vesillä, eikä halua enää palata vanhoihin.
Minä olen kanssa ihmetellyt tätä harkinta-aikaa. Puoli vuotta on todella lyhyt aika tällaisissa tilanteissa, ja moni varmasti kokee jonkinlaista painetta tehdä ratkaisu heti tuon harkinta-ajan päättymisen jälkeen vaikka sen päätyttyä voisi vielä miettiä jonkin aikaa.
Suomessa eroaminen on tehty niin helpoksi ettei se kannusta parisuhteen korjaamiseen. Puoli vuotta yksipuolisesta ilmoituksesta ja tadaa olet vapaa eikä kukaan käytännössä kysy mitään tai jos kysyy niin vastauksilla ei ole todellista merkitystä (esimerkiksi nämä käräjäoikeuden vastineita varten lähetetyt turhat kyselyt). Kääntöpuolena on tietysti ettei kenenkään tarvitse kitua pitkään toivottomassa liitossa jos tilanne oikeasti on paha. Tämä saattoi ehkä olla ongelma joskus aiemmin, mutta nykyään mielestäni vaaka on jo kääntynyt toiseen suuntaan eli avioliittoja tuhoutuu turhaan eroamisen helppouden vuoksi.
Millainen tuuliviiri jättää avioerohakemuksen, jos on edes pieni mahdollisuus, että harkitsemisen jälkeen mieli muuttuu? Ero tulee miettiä loppuun ennen sen hakemista.
Minun exäni kertoi tehneensä päätöksen nopeasti, jotta ei ehtisi muuttaa mieltään. Tällainen tuuliviiri oli keski-iän kriisiä kipuillut mies, joka löysi nuoremman. Yhtä nopeasti edettiin sitten muutenkin, joten harkinta-aikana ei päästy edes kunnolla keskustelemaan erosta ja sen syistä, saati sitten siitä, että oltaisiin yritetty korjata tilannetta. Sittemmin on vähän lähennytty, mutta kun perhe on jo hajonnut, yhteinen talo myyty ja itse päässyt uuteen alkuun, niin kyllä tuo liitto on nyt jo menneen talven lumia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Vaikeaa" on lievä ilmaisu jos puolisolla nousee lapsuuden traumat lasten synnyttyä esiin. Siinäkin tilanteessa eropäätös tuli vasta muutaman vuoden jälkeen (ja ei meidän vaan lasten takia ainakin väliaikaisesti) ja senkin jälkeen toteutusta useampi kuukausi, tosin eihän me erilleen ehditty kun hän jo tappoi itsensä. Mut nää on näitä, pikkulapsiaika nyt on vähän tällästä vaikeeta.
Se muutos voi olla samana päivänä jo niin iso, että liitto ei sitä kestä. En olisi itse koskaan uskonut, että mieheni voisi lyödä minua mutta niin siinä vaan yksi ilta kävi. Ilman mitään selityksiä tai syitä.