Miksi lapsiperheet kadehtivat lapsettomia pareja

Samaa mieltä, aivan ehdottomasti, lapseton ei voi ymmärtää, eikä tule koskaan kokemaan sellaista niin syvää ja puhdasta rakkautta, mitä vanhempi tuntee lastaan kohtaan. Puolisoiden välinen ei ole sitä, rakkaus johonkin eläimeen ei ole sitä, ei siskoihin, eikä varsinkaan kavereihin kohdistuva rakkaus ole sitä. Siksi he eivät pysty käsittämään, miksi heidän elämäänsä ei tosiaankaan kadehdita vanhempien suunnasta.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on valintoja täynnä. Itse olen kumppanini kanssa valinnut aktiivisen, liikkuvan, sosiaalisen lapsettoman elämän. Meille on ystävät ja maailman näkeminen ja ihmisiin tutustuminen kaikki kaikessa. Meille on ihan tärkeintä kokea ja matkustella paljon, nähdä uusia paikkoja ja uusia ihmisiä, tutustua erilaisiin elämäntapoihin ja myös ihan nautiskella elämästä. Ihmiset ovat tärkeitä, muttemme koe tarvitsevamme omia lapsia välittämiseen, rakkauteen ja elämän täytenä kokemiseen. Lapset rajoittaisivat sosiaalisia suhteita muuten. Meille on tärkeää päästää liikkeelle ilman suurempia vaikeuksia ja esteitä.

Jostain tulee aina näitä kitkeriä kommentteja, että meidänkin pitäisi saada lisää vastuuta ja elämämme on liian helppoa. Lapsiin ja lapsiperheisiin suhtaudumme ihan positiivisesti. Ei olla rajattu lapsellisia ystäviämme pois. Miksi meidän elämän pitäisi olla vaikeampaa? Mitä emme ymmärrä? Tämä on meidän valinta, eikä meillä olisi sellaista sosiaalista verkkoa ympäri maailmaa, jos meillä olisi lapsia. Ollaan työskennelty ja asuttu välillä ulkomailla ja liikuttu tosi paljon, ei tämmöinen elämä sopisi lapselle yhtään. Rakkautta riittää toisiimme ja moniin ihmisiin ympäri maailmaa. Tärkeintä elämässämme on ihmiset.

Melkein, mutta vain melkein, nauruun tikahdun. Niin kulunut provo, sääli, kun et parempaan pysty. No jaxuhali🤗🙃

Vierailija kirjoitti:

Mistä kummasta tulee tuo oletus, että kaikki kyllä pitäisivät rakkaudesta omaan lapseen? Ymmärrän vanhempana ihan hyvin, että joillekin tällainen tunne ei ollenkaan sovi. Onhan se hyvin raastavaa välillä, eikä se ole mikään puhdas tunne, vaan siihen on sekoittuneena paljon kaikenlaista muuta: muita tunteita, muistoja, ajatuksia, vaatimuksia. Metafora jossa sydän siirtyy vanhemmuuden myötä kehon ulkopuolelle, on ihan kuvaava. Ei tämä tunne ole tosiaankaan kaikkia varten.

Ei välttämättä sovikaan. Mutta on myös hölmöä kuvitella tietävänsä miltä vanhemmuus tuntuu, koska sitä ei voi tietää ennen kuin sen kokee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan kadehdi. Minulla on yksi ihana lapsi. Äitiys oli minulle haave, joka toteutui. Sen lisäksi minulla on muita haaveita, joita olen mahdollisuuksien puitteissa toteuttanut. Meillä on loistava tukiverkko, jonka ansiosta saamme kahdenkeskistä aikaa halutessamme. Tosin nautimme myös tavallisesta lapsiperhearjesta ja lapsiperhelomistamme. Elämä on juuri sellaista tällä hetkellä kuin haluankin. En tiedä miksi minun edes pitäisi olla kateellinen kenellekään toiselle. Yleensä ne jotka kuvittelevat jonkun olevan kateellisia itselleen, eivät itse ole tyytyväisiä elämäänsä.

Eli kun ystäväni sanoo: "Vitsit mä olen kateellinen teidän elämästä", kyseessä on hallusinaatio?

No, joskus voi sanoa, vitsit kun kadehdin eläkeläisiä kun ne saa mennä ja tehdä mitä haluavat, tai kadehdin koiraa kun sillä ei ole huolta huomisesta. Olisko samalla tyylillä tehty kevyt heitto? JOhon sinä velana voit joskus, suloista nukahtavaa taaperoa katsellessa sanoa sillä hetkellä, vitsit kun kadehdin tuota äitiyttä - ja vedät heittosi takaisin kun taapero herää rääkyen :D

Kateus on tunne jota kaikki ihmiset joskus tuntevat? Mistä siis väittely? Toivonmukaan kaikki ovat valintoihinsa tyytyväisiä. Jos joku tykkää ja valitsee muuta kuin minä onko se minulta pois? valitsin kolmekymppiseksi vapauden, asuin useassa maassa, näin, koin, opiskelin ja tein töitä. Sen jälkeen valitsin haluta lapsia ja sain kaksi ihanaa. Jonkun aikaa elin tiukemmin kotona perhe-elämää lapsia ja heidän kehitystään seuraten, samalla kuitenkin myös uraa tehden. Nyt lapset ovat nuoria aikuisia, taas saa mennä enemmän maailmalla ja toteuttaa itseään ilman huolta jälkikasvusta. En koe jääneeni mistään paitsi enkä ole kateellinen lapsettomille pariskunnille. Ehkä hetkellisesti olisin ollut kateellinen yöunista kun lapset olivat taaperoita ja sairauskierteessä mutta nuo menevät niin nopeasti ohi, olisin voinut ilman lapsia menettää yöunia malariassa tms. ulkomaan matkoilla. Ehkä näin vanhempana katsoo elämää kokonaisuutena, ei yhtenä pienenä aikasiivuna siitä, ja kokonaisuudessa olen erittäin tyytyväinen valintoihini. Niin kai kaikkien kannattaa elämänsä elää, ettei kiikkutuolissa vanhana mikään eletty tai elämättäjäänyt kaduta.

Itse en kyllä koskaan sanoisi kadehtivani mitään äitiydessä tai lapsiperheen elämässä. Ei nukkuvan lapsen katseleminen saa minussa aikaan ajatusta, että olisipa minulla tuollaista, vaan että onneksi minä en ole vastuussa tuollaisen tuottamisesta. Ne ovat han erilaisia asioita, joista minä tunnen kateutta. Uskoisin aika monen velan olevan tästä kanssani samaa mieltä. -10

Voitko kuvitella, ettei kaikessa ole kysymys sinusta?

Se, ettet juuri sinä kadehdi kenenkään lapsiperheen elämäntapaa, ei tee kuvitelmaksi sitä, että jotkut kyllä kadehtivat.

Vastasin kommenttiin, jossa esitettiin, että minäkin varmaan tunnen kateutta lapsiperheitä kohtaan. Korjasin tämän väitteen.

Tarkkuutta lukemiseen. Nokkelat heitot eivät toimi, jos ne perustuvat väärinymmärryksiin.

Toistan ensimmäisen sivun kysymykseni: Miksi ette osaa hyväksyä sitä, että kateus on normaali tunne, jota myös vanhemmat kokevat? -10

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, aivan ehdottomasti, lapseton ei voi ymmärtää, eikä tule koskaan kokemaan sellaista niin syvää ja puhdasta rakkautta, mitä vanhempi tuntee lastaan kohtaan.

Todellakin pystyy ja voi kokea. Älä puhu asioista, joista et mitään tiedä. -10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, aivan ehdottomasti, lapseton ei voi ymmärtää, eikä tule koskaan kokemaan sellaista niin syvää ja puhdasta rakkautta, mitä vanhempi tuntee lastaan kohtaan.

Todellakin pystyy ja voi kokea. Älä puhu asioista, joista et mitään tiedä. -10

Jos sinulla ei ole lapsia, et voi tietää. Siitä kokemuksesta jäät paitsi. Sori, mutta niin se menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä kummasta tulee tuo oletus, että kaikki kyllä pitäisivät rakkaudesta omaan lapseen? Ymmärrän vanhempana ihan hyvin, että joillekin tällainen tunne ei ollenkaan sovi. Onhan se hyvin raastavaa välillä, eikä se ole mikään puhdas tunne, vaan siihen on sekoittuneena paljon kaikenlaista muuta: muita tunteita, muistoja, ajatuksia, vaatimuksia. Metafora jossa sydän siirtyy vanhemmuuden myötä kehon ulkopuolelle, on ihan kuvaava. Ei tämä tunne ole tosiaankaan kaikkia varten.

Ei välttämättä sovikaan. Mutta on myös hölmöä kuvitella tietävänsä miltä vanhemmuus tuntuu, koska sitä ei voi tietää ennen kuin sen kokee.

Minusta on hölmöä esittää noin kategorisia väitteitä. Minä en tiedä muiden kokemuksista tai kokemattomuuksista mitään, vain omistani. Ei minun kokemukseni vanhemmuudesta ole samanlainen kuin sinun kokemuksesi tai kenenkään muun. Eivätkä meidän kykymme tietää ja ymmärtää ole samanlaiset kuin muilla. Ihan hyvin jossakin voi olla ihminen, joka ymmärtää vanhemmuuden kokemusta oikein hyvin vaikka ei itse olekaan vanhempi. Ei minullekaan tullut vastaan mitään suuria yllätyksiä. Vanhemmuus on aika lailla sellaista kuin odotinkin sen olevan, myös tämän rakkauden osalta. Sitähän on mm. kaunokirjallisuudessa kuvattu hyvin tarkkanäköisesti. En ole koskaan ymmärtänyt väitettä, ettei asioita voisi tietää kokematta niitä

Vierailija kirjoitti:

Mistä kummasta tulee tuo oletus, että kaikki kyllä pitäisivät rakkaudesta omaan lapseen? Ymmärrän vanhempana ihan hyvin, että joillekin tällainen tunne ei ollenkaan sovi. Onhan se hyvin raastavaa välillä, eikä se ole mikään puhdas tunne, vaan siihen on sekoittuneena paljon kaikenlaista muuta: muita tunteita, muistoja, ajatuksia, vaatimuksia. Metafora jossa sydän siirtyy vanhemmuuden myötä kehon ulkopuolelle, on ihan kuvaava. Ei tämä tunne ole tosiaankaan kaikkia varten.

Ei ole kysymys siitä, että kaikki varmasti pitäisivät vanhemmuudesta tai rakkaudesta omaan lapseen, vaan siitä, että etukäteen ei voi tietää, millaista on olla vanhempi. Minusta on käsittämätlntä, että tämä itsestäänselvyys on joillekin lapsettomille niin vaikea pala purtavaksi. Enhän minäkään sano, että tietäisin millaista on käydä avaruudessa, vaikka tiesänkin aiheesta jotakin, olen nähnyt dokumentteja jne. Mutta kun kokemus asiasta puuttuu niin se puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, aivan ehdottomasti, lapseton ei voi ymmärtää, eikä tule koskaan kokemaan sellaista niin syvää ja puhdasta rakkautta, mitä vanhempi tuntee lastaan kohtaan.

Todellakin pystyy ja voi kokea. Älä puhu asioista, joista et mitään tiedä. -10

Jos sinulla ei ole lapsia, et voi tietää. Siitä kokemuksesta jäät paitsi. Sori, mutta niin se menee.

Etkö lue itsekään viestejä, joita kirjoitat? Tuossahan sanoit, ettei lapseton voi kokea niin syvää ja puhdasta rakkautta, mitä vanhempi tuntee. Tämä on ilmiselvästi väärä väite, joka paljastaa vain lausujansa puutteellisen elämänkokemuksen.

Jos haluat todella kokea syviä ja puhtaita tunteita, suosittelen tajunnan laajentamista esimerkiksi psilosybiinin ja meditoinnin avulla. Mutta vain kokeneen sitterin seurassa. Näitä asioita on aika turha selittää ihmiselle, joka ei ole niitä kokenut. -10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä kummasta tulee tuo oletus, että kaikki kyllä pitäisivät rakkaudesta omaan lapseen? Ymmärrän vanhempana ihan hyvin, että joillekin tällainen tunne ei ollenkaan sovi. Onhan se hyvin raastavaa välillä, eikä se ole mikään puhdas tunne, vaan siihen on sekoittuneena paljon kaikenlaista muuta: muita tunteita, muistoja, ajatuksia, vaatimuksia. Metafora jossa sydän siirtyy vanhemmuuden myötä kehon ulkopuolelle, on ihan kuvaava. Ei tämä tunne ole tosiaankaan kaikkia varten.

Ei välttämättä sovikaan. Mutta on myös hölmöä kuvitella tietävänsä miltä vanhemmuus tuntuu, koska sitä ei voi tietää ennen kuin sen kokee.

Minusta on hölmöä esittää noin kategorisia väitteitä. Minä en tiedä muiden kokemuksista tai kokemattomuuksista mitään, vain omistani. Ei minun kokemukseni vanhemmuudesta ole samanlainen kuin sinun kokemuksesi tai kenenkään muun. Eivätkä meidän kykymme tietää ja ymmärtää ole samanlaiset kuin muilla. Ihan hyvin jossakin voi olla ihminen, joka ymmärtää vanhemmuuden kokemusta oikein hyvin vaikka ei itse olekaan vanhempi. Ei minullekaan tullut vastaan mitään suuria yllätyksiä. Vanhemmuus on aika lailla sellaista kuin odotinkin sen olevan, myös tämän rakkauden osalta. Sitähän on mm. kaunokirjallisuudessa kuvattu hyvin tarkkanäköisesti. En ole koskaan ymmärtänyt väitettä, ettei asioita voisi tietää kokematta niitä

Edelleen väitän, että on hölmöä väittää tietävänsä miltä joku tuntuu, jos ei ole kokenut. Voit kuvitella tietäväsi, mutta et voi tietää. Siinä on iso ero. Sinä olet aavistanut oikein, miltä vanhemmuus tuntuu, mutta olisi saattanut mennä ihan metsäänkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä kummasta tulee tuo oletus, että kaikki kyllä pitäisivät rakkaudesta omaan lapseen? Ymmärrän vanhempana ihan hyvin, että joillekin tällainen tunne ei ollenkaan sovi. Onhan se hyvin raastavaa välillä, eikä se ole mikään puhdas tunne, vaan siihen on sekoittuneena paljon kaikenlaista muuta: muita tunteita, muistoja, ajatuksia, vaatimuksia. Metafora jossa sydän siirtyy vanhemmuuden myötä kehon ulkopuolelle, on ihan kuvaava. Ei tämä tunne ole tosiaankaan kaikkia varten.

Ei ole kysymys siitä, että kaikki varmasti pitäisivät vanhemmuudesta tai rakkaudesta omaan lapseen, vaan siitä, että etukäteen ei voi tietää, millaista on olla vanhempi. Minusta on käsittämätlntä, että tämä itsestäänselvyys on joillekin lapsettomille niin vaikea pala purtavaksi. Enhän minäkään sano, että tietäisin millaista on käydä avaruudessa, vaikka tiesänkin aiheesta jotakin, olen nähnyt dokumentteja jne. Mutta kun kokemus asiasta puuttuu niin se puuttuu.

Huutelen nyt sivusta, mutta paljastat tässä olevasi kiinni tyypillisen lisääntyjän oletuksissa. On totta, ettei typillinen lapsia haluava tuleva vanhempi osaa välttämättä ennakoida kaikkia yksityskohtia, joita vanhemmuuteen ja hänen omaan kokemukseensa liittyy. Lapsen hankkiminen voi tuoda torjuttuja tunteita pintaan, voi tulla synnytyksen jälkeistä masennusta, voi tulla helppo tai haastava lapsi... Vaikuttavia tekijöitä on paljon.

Ihminen, jolle koko suvun jatkamisen ajatus on vastenmielinen, joka ei luonteeltaan sovellu lapsiperhe-elämään eikä missään tapauksessa halua olla vanhempi, on kuitenkin ihan eri tilanteessa. On paljon ihmisiä, jotka kyllä tietävät sekä itsestään että vanhemmuudesta aivan tarpeeksi ymmärtääkseen, että vanhemmuus olisi hyvin ikävä kokemus.

Kannattaa tula pois sieltä vanhemmuuskuplasta, jossa kuvitellaan, että se vanhemmuuden kokemusten koko kirjo on periaatteessa kenen tahansa lapsia hankkivan saavutettavissa; että kuka tahansa vela voisi ehkäisyn pois jättämällä kuitenkin olla onnellinen vanhempi. Tämä on suorastaan vaarallinen väite, koska siihen vedoten voivat myös esimerkiksi narkkarit ja vakavista mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset hankkia lapsia. -10

Vierailija kirjoitti:

Ei tosiaankaan aloittaja pysty tietämään perhe-elämästä, ennenkuin lapsi siinä on.

Tähän törmää jatkuvasti, ja se on täyttä roskaa.

Lasten tuomaa tunnepuolta ei voi tietää etukäteen, mutta ihan tasan tarkkaan jokainen aikuinen ihminen tietää, mitä lapsiperhe-elämä käytännössä tarkoittaa, ja voi sen perusteella omaa luonnettaan ja elämäntyyliään ajatellen tietää, onko se itselle lahja vai painajainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tosiaankaan aloittaja pysty tietämään perhe-elämästä, ennenkuin lapsi siinä on.

Tähän törmää jatkuvasti, ja se on täyttä roskaa.

Lasten tuomaa tunnepuolta ei voi tietää etukäteen, mutta ihan tasan tarkkaan jokainen aikuinen ihminen tietää, mitä lapsiperhe-elämä käytännössä tarkoittaa, ja voi sen perusteella omaa luonnettaan ja elämäntyyliään ajatellen tietää, onko se itselle lahja vai painajainen. 

Kyllä sen tunnepuolenkin voi tietää etukäteen. Kaikki eivät tietenkään voi, mutta ei se kategorsesti mahdotonta ole. (Poislukien semanttinen saivartelu, jonka mukaan juuri mitään ei voi tietää varmasti.) -10

Mä oon oikeesti pohtinut tätä paljon. Ja se syy, miksi lopulta totesin, että näen lapsien hankkimisen antoisampana, on juuri ne sosiaaliset suhteet. Ei lapsettomat ja lapselliset pariskunnat hengaa yhdessä. Tai ehkä aluksi, mutta lopulta ne lapsettomat kyllästyvät niihin lapsiin liittyviin keskustelunaiheisiin ja toisinpäin, niin se vaan menee. Ihminen hakeutuu kaltaistensa seuraan. Ja fakta on se, että (tällä hetkellä) suurin osa pariskunnista hankkii/haluaa hankkia lapsia. Trendi voi toki olla laskeva. Ja mä en halua joutua valitsemaan ystäväpiiriäni niistä harvoista, jotka päättävät olla hankkimatta lapsia. Sitä jää lopulta yksin sen kumppaninsa kanssa, ja minä ainakin tarvitsen muutakin kontaktia. Vähän sama kuin sinkut vs parisuhteilevat, aluksi on kivaa olla sinkku ja parisuhteessa olevat saattavat sitä ajoittain kadehtia, mutta lopulta suurin osa kuitenkin pariutuu ja se ikisinkku jää yksin surulliseksi tapaukseksi. Toki vertauskohta ei ole täysin vedenpitävä, koska lapsettomilla on kuitenkin toisensa (toki aika todennäköistä on että ero tulee, ja sitten on taas mukava yrittää nelikymppisenä löytää semmoista tyyppi, jolla ei ole lapsia tai joka ei ole muuten vaan seko, eikä niitä lapsiakaan ole pitämässä seuraa). Joo, onhan se hienoa matkustaa ilman lapsia, syödä ravintoloissa ilman lapsia, viettää illat vastaamatta kenenkään muun kuin omista ja puolison tarpeista. Mutta mun mielikuvassa tää vaan käy äkkiä vanhaksi. Mä kuulun mieluummin massaan, enemmistöön. Pelkäisin liikaa, että lapsien hankkimattomuus kaduttaisi. Pikkulapsiaika on kuitenkin verraten lyhyt pätkä ihmisen elämässä, ja sen jälkeen ehtii vielä matkustaa, syödä rauhassa ja lösähtää töiden jälkeen sohvalle yllin kyllin.

Antaa alapeukkujen sataa, kirjoitin juuri niin kuin ajattelen ja ei varmasti ole monen mieleen, mutta mulla on oikeus ilmaista mielipiteeni.

Onhan jossain tutkimuksessa vihdoin virallisesti saatu selville, että yllättävän monia lasten hankkiminen kaduttaa. Kyllä omia lapsia rakastetaan eikä niitä haluttaisi "lopettaa', mutta itse lapsiperhearki on kirjaimellisesti pilannut elämän.

Vierailija kirjoitti:

Onhan jossain tutkimuksessa vihdoin virallisesti saatu selville, että yllättävän monia lasten hankkiminen kaduttaa. Kyllä omia lapsia rakastetaan eikä niitä haluttaisi "lopettaa', mutta itse lapsiperhearki on kirjaimellisesti pilannut elämän.

Tuota kannattaisi kysyä yli 60 v ihmisiltä, lapsettomilta ja lapsia hankkineilta. Silloin näkee koko elämänkaaren. Onko silloin tyytyväinen elämänsä valintoihin vai ei. Toivottavasti mahdollisimman moni on tyytyväinen ja onnellinen valinnoistaan. Ainakin minä olen jo nyt, 55v, lapset 20 v, eletty itsenäinen vapaa nuori aikuisuus, intensiivinen, onnellinen lapsiperhevaihe ja nyt itsenäinen, antoisa keski-ikä jota rikastuttaa nuoret aikuiset lapset.

Mä jotenki kuvittelen, että kadehteminen on ehkä enemmän kateutta sitä varallisuutta kohtaan. Ihmiset kuvittelee monesti et kyllä minäkin jos ei olis X asiaa. Lapsia voi "syyttää" vaikka tosiasiassa kyse on et heistä ei ehkä ole samaan kuin teistä.

Miksen voisi tuntea sitä samaa tunnetta esim. kissaan mitä sinä omaan lapseen? Täällä kun on näitä jankkaajia ettei mikään voi olla sen vertaista.

Vierailija kirjoitti:

Miksen voisi tuntea sitä samaa tunnetta esim. kissaan mitä sinä omaan lapseen? Täällä kun on näitä jankkaajia ettei mikään voi olla sen vertaista.

Vaikka marsuun, jokaisen tunteet on omat, ei niitä minusta muiden tarvitse kyseenalaistaa tai tunteen suuruutta verrata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, aivan ehdottomasti, lapseton ei voi ymmärtää, eikä tule koskaan kokemaan sellaista niin syvää ja puhdasta rakkautta, mitä vanhempi tuntee lastaan kohtaan.

Todellakin pystyy ja voi kokea. Älä puhu asioista, joista et mitään tiedä. -10

Jos sinulla ei ole lapsia, et voi tietää. Siitä kokemuksesta jäät paitsi. Sori, mutta niin se menee.

Etkö lue itsekään viestejä, joita kirjoitat? Tuossahan sanoit, ettei lapseton voi kokea niin syvää ja puhdasta rakkautta, mitä vanhempi tuntee. Tämä on ilmiselvästi väärä väite, joka paljastaa vain lausujansa puutteellisen elämänkokemuksen.

Jos haluat todella kokea syviä ja puhtaita tunteita, suosittelen tajunnan laajentamista esimerkiksi psilosybiinin ja meditoinnin avulla. Mutta vain kokeneen sitterin seurassa. Näitä asioita on aika turha selittää ihmiselle, joka ei ole niitä kokenut. -10

Sä olet aika yksinkertainen, kun et kykene erottamaan eri kirjoittajien viestejä toisistaan. No, oman hölmöytesihän sillä osoitat.