Lue keskustelun säännöt.
Miten tehdä liikkumisesta elämäntapa?
18.05.2016 |
Olen 28-vuotias nainen. En ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen, mutten myöskään ylipainoinen. Tälläkin hetkellä BMI on normaali ja paino suhteessa pituuteen ok. Löysää on, mutta ihrat ovat kertyneet vartalooni tasaisesti ja voin sanoa olevani tyytyväinen ulkonäkööni ja muotoihini. Ulkonäön kohentaminen ei siis riitä ratkaisemaan ongelmaani.
Kuntoni on surkea. Arjen toiminnot sujuvat hengästymättä, mutta hikiliikunta tuo välittömästi verenmaun suuhun, ja lihakseni ovat todella heikot. Minulla on viimeisen neljän vuoden aikana ollut muutamia pidempiä pyrähdyksiä (reilu puoli vuotta kerrallaan), jolloin olen harrastanut liikuntaa säännöllisesti ja kuntokin on kasvanut, mutta liikkuminen on lopulta joka kerta jäänyt, sillä olen kokenut sen liian aikaavieväksi ja ennen kaikkea vastenmieliseksi.
Repsahduskauden jälkeen minulle on tullut jälleen sellainen olo, että haluaisin kohentaa kuntoani ja pitää muutenkin parempaa huolta terveydestäni. Tällä hetkellä käyn kaksi kertaa viikossa jumpassa, kerran salilla ja teen kerran viikossa kotona noin kolmen vartin mittaisen kuntopiirin. Kuljen jalkaisin ja pyörällä.
Ongelma on siinä, että urheileminen tai pelkkä ajatuskin siitä tekee minut kiukkuiseksi ja ahdistuneeksi. En usko elpyneen innostukseni jatkuvan tällä kertaa edes puolta vuotta, sillä minulla on koko ajan sellainen olo, että haluan luovuttaa. Liikunta ei tuota minulle nautintoa, ja olen luonteeltani hyvin mukavuudenhaluinen.
Miten saisin tehtyä liikkumisesta itselleni elämäntavan, kun se tuntuu henkisesti niin pahalta? En haluaisi suorittaa urheilemista enkä elämääni, mutten myöskään menettää terveyttäni tai lihoa muodottomaksi.
Kommentit (47)
Kuten muutkin on kirjoittaneet, kokeile kaikki mahdolliset lajit, ihan varmasti löytyy joku josta oikeasti tykkäät. Hyvän olon tulemisessa (jälkiendorfiinit) ja myönteisen asenteen muodostumisessa voi kestää jonkin aikaa, joten ole kärsivällinen ja tee sitä samaa juttua oikeasti monta kertaa ennen kuin luovutat sen lajin osalta. Esim. kaverini vihasi juoksemista, mutta koska halusi aktivoida energistä koiraansa vetolenkeillä (ja tiesi koiransa nauttivan siitä suunnattomasti), alkoi käydä sen kanssa juoksulenkeillä joka toinen päivä, siitä inhosta huolimatta. Alku oli tosi tuskaista, mutta meni pari viikkoa niin kaveri koki ensimmäistä kertaa elämässään juoksuflown, siis sen tunteen kun juokseminen sujuu melkein itsestään ja tuntuu tosi hyvältä vain juosta. Samalla alkoi myös nuo jälkiendorfiinit. Loppujen lopuksi kaverini rakastui juoksemiseen, vaikka ei olisi voinut ikinä kuvitella että koskaan voisi nauttia siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen jatkaa...
Itselläni on myös ollut juoksemisen suhteen eniten vääntämistä, kun motivaatio ja kunto on ollut ihan nolla silloin kun aloitin. Mutta näitä nyt voi soveltaa mihin tahansa lajiin. Joten tässä omia kokemuksia liikunnan lisäämisestä silloin kun se on tuntunut vastenmieliseltä:
- Olen asettanut itselleni tavoitteeksi juosta johonkin tiettyyn kohtaan mistä saa kääntyä takaisin jos siltä tuntuu. Sitten oon vaan väkisin juossut sinne, ja tietysti asettanut tämän tavoitteen sopivan armollisella kädellä, ei saa vaatia liikaa itseltään. Tai jos kuuntelet musiikkia, niin päätät että kuinka monta kappaletta juokset ennen kuin käännyt kotiin päin.
- Myös intervallijuokseminen on tuntunut paremmalta kuin täysi juoksulenkki, eli päättää että juoksee kävelylenkin aikana vaikka kolme muutaman sadan metrin matkaa.
- Musiikin kuunteleminen on itselläni lisännyt juoksufiilistä noin 500%. Vielä parempi jos on jotain sopivia biisejä, Eye of the Tiger -tyylisesti. :-D
- Yhteen aikaan kun en vielä päässyt siihen juoksuflowhun ja juokseminen tuntui tosi työläältä, niin musiikin kuuntelemisen lisäksi pysähdyin tanssimaan joka toisen kappaleen. :-D Kuitenkin rakastin tanssimista, niin jaksoin juosta kun sai välillä tanssia. Tähän tietysti auttoi se että juoksin paikoissa joissa ei juuri liikkunut ketään muita, mutta ihan hyvin voi tanssi muiden nähden, ei se oo millään lailla väärin. :-D Tai jos sulla on joku muu palkitseva juttu mitä voit tehdä hetken aikaa sen varsinaisen liikunnan välissä, niin tee ihmeessä!
- Liikunnasta palkitseminen ylipäätään kannattaa. Esim. mulla oli aikoinaan liikuntakalenteri johon merkkasin kunakin päivänä liikutut tunnit (juoksemisesta ym. hikiliikunnasta sai tuplapisteet), ja kun oli riittävästi pisteitä niin sain ostaa karkkia, käydä kirpparilla tms. mukavaa. Tässäkin pitää olla armollinen, ei liian kovia vaatimuksia heti aluksi. Liikuntamäärien ylös kirjaaminen (tai aktiivisuusranneke, Heiaheia tms.) voi olla motivoivaa ilman palkintojakin, kun voi tyytyväisenä ihastella että on liikkunut noin monta tuntia viikossa, ja ehkä jopa haluta ylittää edellisen viikon liikuntamäärät.
- Jos pidät jostain tietystä ympäristöstä (metsä, suo, järvi, koti, maantie, kuntosalin tyyppinen ympäristö jne.) niin hyödynnä sitä ja keksi lajeja joita voi harrastaa siinä paikassa. Itse olen saanut juoksulenkkeihin ihan eri fiilistä jo silläkin, että juoksen metsäpolkuja.
- Yhteen aikaan tein niinkin, että kävin juoksulenkillä aina silloin kun oli tarkoitus muutenkin pestä hiukset. Kun kerran joka tapauksessa kävisin suihkussa, niin "samaan laskuun" voi hikoilla sitten kunnolla ennen kuin pesee hiukset. :-D En tiiä toimiiko tää logiikka kuinka monella, mutta ainakin mulla se helpotti juoksemaan lähtemistä.
Ja vielä jatkoa...
- Kunto kehittyy tehokkaimmin silloin kun tekee vähän aikaa väkisinkin vaikka ei jaksaisi, mutta motivaation parantamiseen auttaa se, että ei yritä tehdään yhtään mitään väkisin silloin kun on liikkumassa. Ei yritä juosta kovempaa kuin millainen vauhti luontaisesti tulee, ei tee vatsalihasrutituksia tms. yhtään enempää kuin mikä tuntuu vielä olevan ok sun keholle. Ei sun tarvi suorittaa mitään tiettyä tasoa tai näyttää hyvältä konkareiden katseen alla. Paitsi jos saat kiksejä tuollaisesta "väkisin vielä muutama" -rutistuksesta, niin sitten teet tietysti juuri niin. :-) Ja muutenkin, kaikkien treenien ei tarvi olla sata lasissa, vaan voit pitää välillä sellaisen lällyttelytreenin jos siltä tuntuu. Mun mielestä tärkeintä on, että on armollinen itselleen ja muistaa kuunnella omaa kehoaan. Mutta että silti vaan menee sinne juoksulenkille tms. vaikka ei huvittaisikaan. Ehkä voisi kiteyttää, että kuuntele kehoasi äläkä tee mitään sitä vastaan, mutta vaienna se ääni joka sanoo että tää ei oo kivaa, ei huvita. Teet vain sitten kevyemmin jos tuntuu siltä että on liian rankkaa, mutta kuitenkin teet. :-)
- Muista myös alku- ja loppuverryttelyt, älä lähde paahtamaan kylmillä lihaksillä äläkä lopeta rankkaa treeniä kuin seinään, niin et kipeydy. :-) Ja venyttele mieluummin liikaa kuin liian vähän.
- Mulla on toiminut tosi hyvin se että näen kavereita AINA lenkin tai muun liikunnan merkeissä, toki sen jälkeen monesti jäädään kylään toistemme luo. Tähän on tietenkin auttanut se että kaverini ovat suht liikunnallisia, mutta jos sulla ei ole kavereita, äitiä, isää, sisaruksia tms. siinä lähellä tai he eivät kerta kaikkiaan suostu liikkumaan kanssasi, niin voit aivan hyvin kokeilla myös vähän tuntemattomiakin ihmisiä. Itse olen joitain kertoja tunkenut jonkun "hyvänpäiväntutun" mukaan, kun olen nähnyt että on lähdössä lenkille, esim. samassa rapussa asuvan tyypin jonka kanssa olen jutellut pari kertaa ja on suurin piirtein kemiat kohdanneet. Olen myös hakenut naapurin mummoa lenkille, ja lähti oikein mielellään. :-) Näistä voi saada hyviäkin ystäviä jos sattuu sopiva ihminen kohdalle, ja jos ei ihan ystävää niin edes sellaisen lenkkikaverin jonka kanssa tuntuu ihan hyvältä lähteä liikkumaan, vaikkei kaveruussuhde siitä syvenisikään.
Tsemppiä oikean lajin etsimiseen! Uskon että löydät oikean liikuntamuodon avulla motivaation liikunnalliseen elämäntapaan. Ja kokeile tosiaan useammin kuin kerran uutta lajia, joskus voi tulla yllätyksiä ja tuntuakin yhtäkkiä hyvältä. :-)
En tiedä.. mutta älä ainakaan ala pyöräillä koska se on kuulemma noloa
42-44 jatkaa vielä sen verran, että monesti liikkuminen tuntuu vähemmän työläältä silloin kun tekee jotain muuta mihin keskittyy enemmän. Voisitko tehdä jotain samalla kun katsot telkkaria? Vaikka lihaskuntoa, venyttelyä, tasapainoilua jonkin tasapainoiluhärpäkkeen päällä, kuntopyörän polkemista tms.
Kokeilepa myös auttaisiko sellainen, että päätät tykätä liikunnasta. :-) Tahdon voimalla asenteen muuttaminen voi olla hyvinkin tehokasta. Mulla on jälleen tästäkin omakohtaista kokemusta: Inhosin ala-asteella matikkaa yli kaiken. Siinä vaiheessa, kun en tehnyt enää ollenkaan läksyjä enkä edes halunnut oppia mitään, tajusin että tästä tulee mulle iso ongelma tulevaisuudessa jos jatkan samalla lailla. Niinpä mä vain yksinkertaisesti päätin että matikka on tästä lähtien lemppariaine. :-D Aina jos joku kysyi että mikä koulussa kivointa, niin vastasin matikka, ja yritin tunneilla ja kotona läksyjä tehdessä kuvitella että se opeteltava asia on jotain tosi kivaa ja tärkeää. Yksi lukuvuosi siinä meni, mutta mun asenne oli sen jälkeen ihan erilainen. Matikka oli aivan ok siinä missä muutkin aineet, ja pari vuotta myöhemmin matikka oli jo ihan oikeasti mun lemppariaine. :-) Eihän sun tarvi heti muuttua himoliikkujaksi, muutokset ja etenkin asennemuutokset on yleensä hyvin hitaita. Mutta jos pystyisit ajattelemaan tänään vähäsen eri lailla kuin aiemminn niin sillä voi olla yllättävänkin suuri merkitys tulevaisuudessa. Tänä päivänä 5% panostus voi olla vuoden päästä 150% tulos. :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et saa ketään lenkkikaveriksi, niin juttele puhelimessa lenkin ajan?
Mä neuvoisin:
-kokeilemaan useita liikuntamuotoja, jos löytyisi edes joku, mikä sytyttäisi
-pitämään mielessä pitkän tähtäimen tavoitteen liikunnalle. Vaikka sanot että et oikein keksi pitkän tähtäimen tavoitetta niin aloituksen perusteella sinua kuitenkin vaivaa huono kuntosi - eli eikö hyvän kunnon ja paremman jaksamisen saavuttaminen voisi olla tavoite?
-Kaikkein tärkein juttu mielestäni: kun olet löytänyt sopivan liikuntamuodon, jota voit harrastaa useamman kerran viikossa, niin tee ne liikuntasuoritukset väkisin sen (vaikka) 3 kertaa viikossa parin kuukauden ajan. Suhtaudu siihen samoin kuin hampaiden pesuun tai suihkussa käyntiin: ethän jätä niitäkään väliin vaikka et jaksaisi. Älä ajattele, että sulla pitäisi olla erityinen fiilis esim. juosta tai sen pitäisi tuntua hyvältä idealta tai oikealta. Vaan sä vaan menet sinne juoksemaan (tai mitä ikinä). Kun tätä jatkaa pari kuukautta, se vaivalloisuus liikkumaan lähtemisestä poistuu ja siitä tulee automaatio, kuten hampaiden pesusta. Ihan tosi!
Mä rakastan liikuntaa, erityisesti juoksemista, mutta joskus silti ei jaksaisi/viitsisi lähteä. Mutta mä olen opetellut ajattelemaan niin, että mun pään sisällä noi jaksamis/viitsimis -ajatukset ja tunteet ei mitenkään liity siihen menekö juoksemaan vai en. Mä vaan menen.