Lue keskustelun säännöt.
Miten tehdä liikkumisesta elämäntapa?
18.05.2016 |
Olen 28-vuotias nainen. En ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen, mutten myöskään ylipainoinen. Tälläkin hetkellä BMI on normaali ja paino suhteessa pituuteen ok. Löysää on, mutta ihrat ovat kertyneet vartalooni tasaisesti ja voin sanoa olevani tyytyväinen ulkonäkööni ja muotoihini. Ulkonäön kohentaminen ei siis riitä ratkaisemaan ongelmaani.
Kuntoni on surkea. Arjen toiminnot sujuvat hengästymättä, mutta hikiliikunta tuo välittömästi verenmaun suuhun, ja lihakseni ovat todella heikot. Minulla on viimeisen neljän vuoden aikana ollut muutamia pidempiä pyrähdyksiä (reilu puoli vuotta kerrallaan), jolloin olen harrastanut liikuntaa säännöllisesti ja kuntokin on kasvanut, mutta liikkuminen on lopulta joka kerta jäänyt, sillä olen kokenut sen liian aikaavieväksi ja ennen kaikkea vastenmieliseksi.
Repsahduskauden jälkeen minulle on tullut jälleen sellainen olo, että haluaisin kohentaa kuntoani ja pitää muutenkin parempaa huolta terveydestäni. Tällä hetkellä käyn kaksi kertaa viikossa jumpassa, kerran salilla ja teen kerran viikossa kotona noin kolmen vartin mittaisen kuntopiirin. Kuljen jalkaisin ja pyörällä.
Ongelma on siinä, että urheileminen tai pelkkä ajatuskin siitä tekee minut kiukkuiseksi ja ahdistuneeksi. En usko elpyneen innostukseni jatkuvan tällä kertaa edes puolta vuotta, sillä minulla on koko ajan sellainen olo, että haluan luovuttaa. Liikunta ei tuota minulle nautintoa, ja olen luonteeltani hyvin mukavuudenhaluinen.
Miten saisin tehtyä liikkumisesta itselleni elämäntavan, kun se tuntuu henkisesti niin pahalta? En haluaisi suorittaa urheilemista enkä elämääni, mutten myöskään menettää terveyttäni tai lihoa muodottomaksi.
Kommentit (47)
Ajatuksen tasolla pitää siihen liikuntaan suhtautua niin,että se kuuluu päiväohjelmaan kuten syöminen, nukkuminen ja työssäkäyminen.Itse ajattelen näin, enkä edes mieti että tänään on se salipäivä tai jumppaan lähtö klo 18.Ikäänkuin se on normaali päivään kuuluva asia eikä jokin suorite mihin pitää lähteä.Itse harrastan monia lajeja, hiihtoa talvisin ja salilla voimatreeniä.Kesä-aika menee iltarasteilla kiertäessä useampana iltana viikossa.Nyt täytyy vaan löytää ne omat lajit, jotka "ajaa" siihen päivärutiiniin ja harrastaa niitä normaalielämään kuuluvana asiana eikä suoritteena.Kokeilepa vaikka suunnistusta, melkein joka paikkakunnalla on iltarasteja.On muuten koukuttava laji :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut useita eri lajeja? Itse olen miettinyt, että pitäisi etsiä joku kaltaiseni vastentahtoinen liikkuja kaveriksi ja käydä kerran viikossa kokeilemassa jotain uutta lajia. Silloin, vaikka ei innostuisikaan sulkapallosta, squashista, suunnistuksesta eikä seinäkiipeilystä, tulisi kuitenkin liikuttua useammin kivassa seurassa ja saatua uusia kokemuksia.
Ongelmana tietenkin se, mistä tollasen kaverin itelleen löytäisi :(
Kokeilin lapsena aika montaakin lajia, mutta kaikki jäi kesken jo silloin, kun en tykännyt mistään. Tietenkin kokeilematta jääneitä lajeja on varmasti enemmän, ja tuo ajatuksesi kuulostaakin todella kivalta. Lisäksi on matalampi kynnys perääntyä ja jäädä kotiin vetelehtimään, kun on luvannut kaverille lähteä. Mutta mistä sellaisen kaverin tosiaan löytäisi. Mistä päin Suomea kirjoittelet? :D
Mä olen Vaasassa.
Tosi paljonhan teet nytkin. Jos teet jatkossa edes kerta viikko salin ja hyötyliikunnan ja pidät säännöllisyydestä kiinni on siinäkin oikeasti jo aika paljon liikuntaa! Sen lisäksi jos liikut duunissa tai vapaa-ajalla hyötyliikuntoja olet liikunnallisesti jo aika aktiivinen. Älä mollaa itseäsi! Sekin, että olet itseesi tyytyväinen on hienoa.
Itse olen liikkunut 14-vuotiaasta juoksemalla ja kävelemällä säännöllisesti. Viime aikoina on ollut töissä fyysisesti raskasta ja on mennyt harjoittelun loputtua viihteen puolelle. En ota stressiä, koska olen liikkunut paljon lapsesta asti ja olen normaalipainoinen.
Ajattelen, että tärkeintä on säännöllisyys tässä asiassa: ei se mitä tekee veren maku suussa puoli vuotta vaan mitä tekee muun ohessa viisi tai kymmenen vuotta. Jälkimmäinen on se, joka lopulta ratkaisee. Ja jos sulla on aerobisen ohella anaerobinen ohjelma, jota toteutat seuraavat x vuotta kerran viikossa olet varmasti hyvässä kunnossa. Et varmaan fitness-malli tai kisakuntoilija, mutta harvinaisen hyväkuntoinen tavis. Voi, jos mustakin olisi tohon kerta viikon salitreeniin, mutta inhoan salia! Ja häppä maistuu. Onneksi olen sentään melko nuori ja kerkeän parantamaan tapoja.
Tsemppiä sulle ap ja muille asian kanssa tappelijoille! Jos maistuu ihan siltä itseltään yrittäkkää etsiä niitä lajeja mistä tykkäätte. Nyt on esim. luonnonyrttien kausi alkamassa ja metsistä ja pientareilta löytää kotiruokaankin ilmaisia vihreitä aineksia. Niitä kerätessä kasvaa kuntokin.
Ota ainakin nyt pyörä käyttöön. Tee kesällä kesäjuttuja, liiku metsässä, ui, pyöräile, käy puistojumpissa ja semmosta. Kokeile uusia lajeja syksyllä kun uudet kurssit alkaa. Otat parhaimman oloisen harrastuksen vuoden projektiksi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Ota alastonkuva tai no jätä alusvaatteet
2. Aseta tavoite
3. Tee ja liiku mieluisassa paikassa. En pidä kaupunkihölkästä, menen aina pururadalle lenkkeilemään kun haluan juosta.
4. Kuukauden jälkeen ota toinen kuva ja vertaile.
5. Pumppaile peilin edessä (kotona), kun näet tulleita lihaksia se motivoi.
6. Mieti terveydellisiä hyötyjä
Hyviä neuvoja, kiitos. :) Millaista tavoitetta tarkoitat? Tällä hetkellä minulla on tavoitteena solakoitua hieman sukulaisen valmistujaisia varten, mutta juhlien jälkeen repsahtaminen on erittäin todennäköistä. Tavoitteenhan pitäisi olla sellainen, joka motivoi pitkällä tähtäimellä, mutta mikä se sitten olisi?
Ap
Liikuin todella paljon lapsena, monena iltana pelattiin eri pelejä kavereiden kanssa. Teini-iästä tähän päivään olen ollut aikamoinen sohvapottu. Pari salikokeilua siinä välissä. Meillä varmaan sama tilanne, olen myös "laiha-läski" siis toivottavasti nyt et loukkaannu tuosta termistä :) Nyt aloitin lenkkeilyn ja kotona olen treenannut. Huomaan, että motivoi kun katselee itseään peilistä, joo saattaa kuullostaa naurettavalta mutta tosi on :D
Mulla tavoite ens alkuun, että saisin juostua tuon 5 km metsälenkin, siihen en vielä pysty. Lisäksi yritän saada pienenettyä tätä pientä elintasokumpua mikä vatsanseudulle on kasvanut. Myös muut terveydelliset hyödyt kolkuttaa takaraivossa ja pidän luonnonrauhassa lenkkeilystä. Tiedän, että en itsekään ole vielä kuivilla tän motivaation kanssa kun olen "harrastanut" vasta noin puoli vuotta. Nyt kuitenkin lenkkeilyn aloitettua se on tuntunut hyvältä ja olen huomannut kunnon kohentuneen. Olen myös miettinyt, jos joku päivä vois osallistua esim. puolimaratonille. Ehkä myös niinkin pinnallinen asia kuin parinsaanti motivoi hieman, olen siis sinkku ja kai yritän saada näyttämään itseni "paremmalta" :D
En loukkaantunut, termi on varsin kuvaava. :) Mihin lapsuuden liikuntaintosi tyssäsi? Tosi hienoa, että olet saanut itseäsi niskasta kiinni ja jopa alkanut nauttia lenkkeilystä! Minusta tuo kuulostaa todella hyvältä: sinä olet löytänyt tai ainakin löytämässä sen liikunnan ilon, joka minulta puuttuu.
Olen yrittänyt lenkkeillä ja asettaa itselleni vastaavanlaisia tavoitteita ajan ja matkan suhteen, mutten ole onnistunut. Esimerkiksi puolimaratonin juokseminen olisi tietenkin todella hieno saavutus, mutta jotenkin merkityksetön. Siis jo sekin, että jaksaisin juosta 5km putkeen olisi ihan huikea juttu, enkä todella tarkoita vähätellä sinua tai sinun tavoitteitasi, mutta omien korvieni välissä on joku sellainen "vika". Tavallaan mietin, että mitä sitten, kun se puolimaraton tai maraton on juostu. Voin sanoa tehneeni sen, mutten ole yhtään sen parempi tai arvokkaampi ihminen kuin jos en olisi juossut sitä. En ehkä osaa oikein selittää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut useita eri lajeja? Itse olen miettinyt, että pitäisi etsiä joku kaltaiseni vastentahtoinen liikkuja kaveriksi ja käydä kerran viikossa kokeilemassa jotain uutta lajia. Silloin, vaikka ei innostuisikaan sulkapallosta, squashista, suunnistuksesta eikä seinäkiipeilystä, tulisi kuitenkin liikuttua useammin kivassa seurassa ja saatua uusia kokemuksia.
Ongelmana tietenkin se, mistä tollasen kaverin itelleen löytäisi :(
Kokeilin lapsena aika montaakin lajia, mutta kaikki jäi kesken jo silloin, kun en tykännyt mistään. Tietenkin kokeilematta jääneitä lajeja on varmasti enemmän, ja tuo ajatuksesi kuulostaakin todella kivalta. Lisäksi on matalampi kynnys perääntyä ja jäädä kotiin vetelehtimään, kun on luvannut kaverille lähteä. Mutta mistä sellaisen kaverin tosiaan löytäisi. Mistä päin Suomea kirjoittelet? :D
Mä olen Vaasassa.
Ei meistäkään sitten ole toistemme lajikokeilukavereiksi, mutta viestisi antaa toivoa siitä, että kaltaisiani/kaltaisiamme on olemassa. :)
zemppidydy kirjoitti:
Tosi paljonhan teet nytkin. Jos teet jatkossa edes kerta viikko salin ja hyötyliikunnan ja pidät säännöllisyydestä kiinni on siinäkin oikeasti jo aika paljon liikuntaa! Sen lisäksi jos liikut duunissa tai vapaa-ajalla hyötyliikuntoja olet liikunnallisesti jo aika aktiivinen. Älä mollaa itseäsi! Sekin, että olet itseesi tyytyväinen on hienoa.
Itse olen liikkunut 14-vuotiaasta juoksemalla ja kävelemällä säännöllisesti. Viime aikoina on ollut töissä fyysisesti raskasta ja on mennyt harjoittelun loputtua viihteen puolelle. En ota stressiä, koska olen liikkunut paljon lapsesta asti ja olen normaalipainoinen.
Ajattelen, että tärkeintä on säännöllisyys tässä asiassa: ei se mitä tekee veren maku suussa puoli vuotta vaan mitä tekee muun ohessa viisi tai kymmenen vuotta. Jälkimmäinen on se, joka lopulta ratkaisee. Ja jos sulla on aerobisen ohella anaerobinen ohjelma, jota toteutat seuraavat x vuotta kerran viikossa olet varmasti hyvässä kunnossa. Et varmaan fitness-malli tai kisakuntoilija, mutta harvinaisen hyväkuntoinen tavis. Voi, jos mustakin olisi tohon kerta viikon salitreeniin, mutta inhoan salia! Ja häppä maistuu. Onneksi olen sentään melko nuori ja kerkeän parantamaan tapoja.
Tsemppiä sulle ap ja muille asian kanssa tappelijoille! Jos maistuu ihan siltä itseltään yrittäkkää etsiä niitä lajeja mistä tykkäätte. Nyt on esim. luonnonyrttien kausi alkamassa ja metsistä ja pientareilta löytää kotiruokaankin ilmaisia vihreitä aineksia. Niitä kerätessä kasvaa kuntokin.
Ihana, fiksu ja kannustava viesti, joka tarjoaa paljon ajateltavaa. Tuli oikein hyvä mieli. :) Tsemppiä sullekin!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Ota alastonkuva tai no jätä alusvaatteet
2. Aseta tavoite
3. Tee ja liiku mieluisassa paikassa. En pidä kaupunkihölkästä, menen aina pururadalle lenkkeilemään kun haluan juosta.
4. Kuukauden jälkeen ota toinen kuva ja vertaile.
5. Pumppaile peilin edessä (kotona), kun näet tulleita lihaksia se motivoi.
6. Mieti terveydellisiä hyötyjä
Hyviä neuvoja, kiitos. :) Millaista tavoitetta tarkoitat? Tällä hetkellä minulla on tavoitteena solakoitua hieman sukulaisen valmistujaisia varten, mutta juhlien jälkeen repsahtaminen on erittäin todennäköistä. Tavoitteenhan pitäisi olla sellainen, joka motivoi pitkällä tähtäimellä, mutta mikä se sitten olisi?
Ap
Liikuin todella paljon lapsena, monena iltana pelattiin eri pelejä kavereiden kanssa. Teini-iästä tähän päivään olen ollut aikamoinen sohvapottu. Pari salikokeilua siinä välissä. Meillä varmaan sama tilanne, olen myös "laiha-läski" siis toivottavasti nyt et loukkaannu tuosta termistä :) Nyt aloitin lenkkeilyn ja kotona olen treenannut. Huomaan, että motivoi kun katselee itseään peilistä, joo saattaa kuullostaa naurettavalta mutta tosi on :D
Mulla tavoite ens alkuun, että saisin juostua tuon 5 km metsälenkin, siihen en vielä pysty. Lisäksi yritän saada pienenettyä tätä pientä elintasokumpua mikä vatsanseudulle on kasvanut. Myös muut terveydelliset hyödyt kolkuttaa takaraivossa ja pidän luonnonrauhassa lenkkeilystä. Tiedän, että en itsekään ole vielä kuivilla tän motivaation kanssa kun olen "harrastanut" vasta noin puoli vuotta. Nyt kuitenkin lenkkeilyn aloitettua se on tuntunut hyvältä ja olen huomannut kunnon kohentuneen. Olen myös miettinyt, jos joku päivä vois osallistua esim. puolimaratonille. Ehkä myös niinkin pinnallinen asia kuin parinsaanti motivoi hieman, olen siis sinkku ja kai yritän saada näyttämään itseni "paremmalta" :D
En loukkaantunut, termi on varsin kuvaava. :) Mihin lapsuuden liikuntaintosi tyssäsi? Tosi hienoa, että olet saanut itseäsi niskasta kiinni ja jopa alkanut nauttia lenkkeilystä! Minusta tuo kuulostaa todella hyvältä: sinä olet löytänyt tai ainakin löytämässä sen liikunnan ilon, joka minulta puuttuu.
Olen yrittänyt lenkkeillä ja asettaa itselleni vastaavanlaisia tavoitteita ajan ja matkan suhteen, mutten ole onnistunut. Esimerkiksi puolimaratonin juokseminen olisi tietenkin todella hieno saavutus, mutta jotenkin merkityksetön. Siis jo sekin, että jaksaisin juosta 5km putkeen olisi ihan huikea juttu, enkä todella tarkoita vähätellä sinua tai sinun tavoitteitasi, mutta omien korvieni välissä on joku sellainen "vika". Tavallaan mietin, että mitä sitten, kun se puolimaraton tai maraton on juostu. Voin sanoa tehneeni sen, mutten ole yhtään sen parempi tai arvokkaampi ihminen kuin jos en olisi juossut sitä. En ehkä osaa oikein selittää.
Ap
Oikeastaan siihen, että kasvettiin isoiks :) Ei ollut enää "cool" pelata katulätkää tai vastaavaa, myös erkaannuin kavereista ajan myötä. Olisin myös ehkä halunnut kokeilla harrastaa seurassa, mutta vanhemmat olivat pienituloisia, joten lisenssimaksuihin ei välttämättä olisi ollut varaa.
Juu en ota nokkiin vaikka joku vähätteliskin tuota matkaa. Se on mun tasoni eikä muuksi muutu. Oon just lenkkeilessä miettiny sitä, että tänään juoksen sen mäen päälle ja sitten kävelen. Sitten kun olen siellä mäen päällä ajattelen "täähän tuntuukin ihan hyvältä" ja menen vielä hieman kauemmaksi. Periaatteessa voin jatkaa tuota ajattelumallia loputtomiin :D Eli vaikka saan mentyä sen 5 km, voin mennä toiselle kierrokselle. 6 km sitten 7 km ja niin edelleen. En kuitenkaan usko, että jaksaisin 10 km vielä tämän kesän jälkeen juosta, maasto on kuitenkin sen verran epätasainen, että kyllä siinä itsensä piippuun saa jos haluaa.
Lähtökohtasesti sun ajattelumalli on huono sen varmaan ymmärrät itsekin. Eli "kun olen juossut maratonin entä sitten". Ehkä ois hyvä malli ajatella (kuten täällä on jo mainittu) ottaa se liikuntaa osaksi elämää. Kun heräät punnerat vaikka 10 kertaa, kun menet nukkumaan teet 10 kyykkyä. Lenkillä käyt kello 18 tms. Älä ajattele, että liikunta parantaa sua ihmisenä äläkä liiku ketään varten. Liiku vain itseäs varten. Koita löytää se laji mistä saat hyviä fiiliksiä ja kannattaa yrittää löytää mittareita millä mittaat kehitystä. Vaikka siinä kiipeilyssä vois vaikka mitata ajan kerran kuussa ja katsoa miten menee seuraavan kerran tai siirtyä vaikeammalle radalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut useita eri lajeja? Itse olen miettinyt, että pitäisi etsiä joku kaltaiseni vastentahtoinen liikkuja kaveriksi ja käydä kerran viikossa kokeilemassa jotain uutta lajia. Silloin, vaikka ei innostuisikaan sulkapallosta, squashista, suunnistuksesta eikä seinäkiipeilystä, tulisi kuitenkin liikuttua useammin kivassa seurassa ja saatua uusia kokemuksia.
Ongelmana tietenkin se, mistä tollasen kaverin itelleen löytäisi :(
Kokeilin lapsena aika montaakin lajia, mutta kaikki jäi kesken jo silloin, kun en tykännyt mistään. Tietenkin kokeilematta jääneitä lajeja on varmasti enemmän, ja tuo ajatuksesi kuulostaakin todella kivalta. Lisäksi on matalampi kynnys perääntyä ja jäädä kotiin vetelehtimään, kun on luvannut kaverille lähteä. Mutta mistä sellaisen kaverin tosiaan löytäisi. Mistä päin Suomea kirjoittelet? :D
Mä olen Vaasassa.
Ei meistäkään sitten ole toistemme lajikokeilukavereiksi, mutta viestisi antaa toivoa siitä, että kaltaisiani/kaltaisiamme on olemassa. :)
Jep, aika arvattavaa ettei osunut :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Ota alastonkuva tai no jätä alusvaatteet
2. Aseta tavoite
3. Tee ja liiku mieluisassa paikassa. En pidä kaupunkihölkästä, menen aina pururadalle lenkkeilemään kun haluan juosta.
4. Kuukauden jälkeen ota toinen kuva ja vertaile.
5. Pumppaile peilin edessä (kotona), kun näet tulleita lihaksia se motivoi.
6. Mieti terveydellisiä hyötyjä
Hyviä neuvoja, kiitos. :) Millaista tavoitetta tarkoitat? Tällä hetkellä minulla on tavoitteena solakoitua hieman sukulaisen valmistujaisia varten, mutta juhlien jälkeen repsahtaminen on erittäin todennäköistä. Tavoitteenhan pitäisi olla sellainen, joka motivoi pitkällä tähtäimellä, mutta mikä se sitten olisi?
Ap
Liikuin todella paljon lapsena, monena iltana pelattiin eri pelejä kavereiden kanssa. Teini-iästä tähän päivään olen ollut aikamoinen sohvapottu. Pari salikokeilua siinä välissä. Meillä varmaan sama tilanne, olen myös "laiha-läski" siis toivottavasti nyt et loukkaannu tuosta termistä :) Nyt aloitin lenkkeilyn ja kotona olen treenannut. Huomaan, että motivoi kun katselee itseään peilistä, joo saattaa kuullostaa naurettavalta mutta tosi on :D
Mulla tavoite ens alkuun, että saisin juostua tuon 5 km metsälenkin, siihen en vielä pysty. Lisäksi yritän saada pienenettyä tätä pientä elintasokumpua mikä vatsanseudulle on kasvanut. Myös muut terveydelliset hyödyt kolkuttaa takaraivossa ja pidän luonnonrauhassa lenkkeilystä. Tiedän, että en itsekään ole vielä kuivilla tän motivaation kanssa kun olen "harrastanut" vasta noin puoli vuotta. Nyt kuitenkin lenkkeilyn aloitettua se on tuntunut hyvältä ja olen huomannut kunnon kohentuneen. Olen myös miettinyt, jos joku päivä vois osallistua esim. puolimaratonille. Ehkä myös niinkin pinnallinen asia kuin parinsaanti motivoi hieman, olen siis sinkku ja kai yritän saada näyttämään itseni "paremmalta" :D
En loukkaantunut, termi on varsin kuvaava. :) Mihin lapsuuden liikuntaintosi tyssäsi? Tosi hienoa, että olet saanut itseäsi niskasta kiinni ja jopa alkanut nauttia lenkkeilystä! Minusta tuo kuulostaa todella hyvältä: sinä olet löytänyt tai ainakin löytämässä sen liikunnan ilon, joka minulta puuttuu.
Olen yrittänyt lenkkeillä ja asettaa itselleni vastaavanlaisia tavoitteita ajan ja matkan suhteen, mutten ole onnistunut. Esimerkiksi puolimaratonin juokseminen olisi tietenkin todella hieno saavutus, mutta jotenkin merkityksetön. Siis jo sekin, että jaksaisin juosta 5km putkeen olisi ihan huikea juttu, enkä todella tarkoita vähätellä sinua tai sinun tavoitteitasi, mutta omien korvieni välissä on joku sellainen "vika". Tavallaan mietin, että mitä sitten, kun se puolimaraton tai maraton on juostu. Voin sanoa tehneeni sen, mutten ole yhtään sen parempi tai arvokkaampi ihminen kuin jos en olisi juossut sitä. En ehkä osaa oikein selittää.
Ap
Oikeastaan siihen, että kasvettiin isoiks :) Ei ollut enää "cool" pelata katulätkää tai vastaavaa, myös erkaannuin kavereista ajan myötä. Olisin myös ehkä halunnut kokeilla harrastaa seurassa, mutta vanhemmat olivat pienituloisia, joten lisenssimaksuihin ei välttämättä olisi ollut varaa.
Juu en ota nokkiin vaikka joku vähätteliskin tuota matkaa. Se on mun tasoni eikä muuksi muutu. Oon just lenkkeilessä miettiny sitä, että tänään juoksen sen mäen päälle ja sitten kävelen. Sitten kun olen siellä mäen päällä ajattelen "täähän tuntuukin ihan hyvältä" ja menen vielä hieman kauemmaksi. Periaatteessa voin jatkaa tuota ajattelumallia loputtomiin :D Eli vaikka saan mentyä sen 5 km, voin mennä toiselle kierrokselle. 6 km sitten 7 km ja niin edelleen. En kuitenkaan usko, että jaksaisin 10 km vielä tämän kesän jälkeen juosta, maasto on kuitenkin sen verran epätasainen, että kyllä siinä itsensä piippuun saa jos haluaa.
Lähtökohtasesti sun ajattelumalli on huono sen varmaan ymmärrät itsekin. Eli "kun olen juossut maratonin entä sitten". Ehkä ois hyvä malli ajatella (kuten täällä on jo mainittu) ottaa se liikuntaa osaksi elämää. Kun heräät punnerat vaikka 10 kertaa, kun menet nukkumaan teet 10 kyykkyä. Lenkillä käyt kello 18 tms. Älä ajattele, että liikunta parantaa sua ihmisenä äläkä liiku ketään varten. Liiku vain itseäs varten. Koita löytää se laji mistä saat hyviä fiiliksiä ja kannattaa yrittää löytää mittareita millä mittaat kehitystä. Vaikka siinä kiipeilyssä vois vaikka mitata ajan kerran kuussa ja katsoa miten menee seuraavan kerran tai siirtyä vaikeammalle radalle.
Ymmärrän hyvin. Olen yksinhuoltajaperheen kasvatti ja alunperin pieneltä paikkakunnalta, eli ne monet lajikokeilut, joita minulle lapsena karttui, olivat aina edullisimpia mitä kunnassa satuttiin milloinkin järjestämään, eivätkä tosiaankaan itse, omasta mielenkiinnosta valitsemiani. Mutta tulipahan ainakin kokeiltua monenlaista.
Kyllä, ajattelumallini on ehdottoman huono. Sen muuttaminen onkin varmaan se suurin ongelma. Ensimmäinen askel olisi varmaan sellaisen lajin löytäminen, joka sopii kukkarolle ja josta tykkään. Ehkäpä se ajattelukin sitten muuttuisi, eikä noita "entä sitten"-kysymyksiä heräisi ainakaan niin herkästi. Aika monissa vastauksissa kuitenkin toistuu se, että harrastettu liikuntamuoto tuntuu jo itsessään mielekkäältä. Tai sitten pitäisi tehdä ja toistaa pieniä juttuja osana arkea, kuten mainitsit.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Ota alastonkuva tai no jätä alusvaatteet
2. Aseta tavoite
3. Tee ja liiku mieluisassa paikassa. En pidä kaupunkihölkästä, menen aina pururadalle lenkkeilemään kun haluan juosta.
4. Kuukauden jälkeen ota toinen kuva ja vertaile.
5. Pumppaile peilin edessä (kotona), kun näet tulleita lihaksia se motivoi.
6. Mieti terveydellisiä hyötyjä
Hyviä neuvoja, kiitos. :) Millaista tavoitetta tarkoitat? Tällä hetkellä minulla on tavoitteena solakoitua hieman sukulaisen valmistujaisia varten, mutta juhlien jälkeen repsahtaminen on erittäin todennäköistä. Tavoitteenhan pitäisi olla sellainen, joka motivoi pitkällä tähtäimellä, mutta mikä se sitten olisi?
Ap
Liikuin todella paljon lapsena, monena iltana pelattiin eri pelejä kavereiden kanssa. Teini-iästä tähän päivään olen ollut aikamoinen sohvapottu. Pari salikokeilua siinä välissä. Meillä varmaan sama tilanne, olen myös "laiha-läski" siis toivottavasti nyt et loukkaannu tuosta termistä :) Nyt aloitin lenkkeilyn ja kotona olen treenannut. Huomaan, että motivoi kun katselee itseään peilistä, joo saattaa kuullostaa naurettavalta mutta tosi on :D
Mulla tavoite ens alkuun, että saisin juostua tuon 5 km metsälenkin, siihen en vielä pysty. Lisäksi yritän saada pienenettyä tätä pientä elintasokumpua mikä vatsanseudulle on kasvanut. Myös muut terveydelliset hyödyt kolkuttaa takaraivossa ja pidän luonnonrauhassa lenkkeilystä. Tiedän, että en itsekään ole vielä kuivilla tän motivaation kanssa kun olen "harrastanut" vasta noin puoli vuotta. Nyt kuitenkin lenkkeilyn aloitettua se on tuntunut hyvältä ja olen huomannut kunnon kohentuneen. Olen myös miettinyt, jos joku päivä vois osallistua esim. puolimaratonille. Ehkä myös niinkin pinnallinen asia kuin parinsaanti motivoi hieman, olen siis sinkku ja kai yritän saada näyttämään itseni "paremmalta" :D
En loukkaantunut, termi on varsin kuvaava. :) Mihin lapsuuden liikuntaintosi tyssäsi? Tosi hienoa, että olet saanut itseäsi niskasta kiinni ja jopa alkanut nauttia lenkkeilystä! Minusta tuo kuulostaa todella hyvältä: sinä olet löytänyt tai ainakin löytämässä sen liikunnan ilon, joka minulta puuttuu.
Olen yrittänyt lenkkeillä ja asettaa itselleni vastaavanlaisia tavoitteita ajan ja matkan suhteen, mutten ole onnistunut. Esimerkiksi puolimaratonin juokseminen olisi tietenkin todella hieno saavutus, mutta jotenkin merkityksetön. Siis jo sekin, että jaksaisin juosta 5km putkeen olisi ihan huikea juttu, enkä todella tarkoita vähätellä sinua tai sinun tavoitteitasi, mutta omien korvieni välissä on joku sellainen "vika". Tavallaan mietin, että mitä sitten, kun se puolimaraton tai maraton on juostu. Voin sanoa tehneeni sen, mutten ole yhtään sen parempi tai arvokkaampi ihminen kuin jos en olisi juossut sitä. En ehkä osaa oikein selittää.
Ap
Oikeastaan siihen, että kasvettiin isoiks :) Ei ollut enää "cool" pelata katulätkää tai vastaavaa, myös erkaannuin kavereista ajan myötä. Olisin myös ehkä halunnut kokeilla harrastaa seurassa, mutta vanhemmat olivat pienituloisia, joten lisenssimaksuihin ei välttämättä olisi ollut varaa.
Juu en ota nokkiin vaikka joku vähätteliskin tuota matkaa. Se on mun tasoni eikä muuksi muutu. Oon just lenkkeilessä miettiny sitä, että tänään juoksen sen mäen päälle ja sitten kävelen. Sitten kun olen siellä mäen päällä ajattelen "täähän tuntuukin ihan hyvältä" ja menen vielä hieman kauemmaksi. Periaatteessa voin jatkaa tuota ajattelumallia loputtomiin :D Eli vaikka saan mentyä sen 5 km, voin mennä toiselle kierrokselle. 6 km sitten 7 km ja niin edelleen. En kuitenkaan usko, että jaksaisin 10 km vielä tämän kesän jälkeen juosta, maasto on kuitenkin sen verran epätasainen, että kyllä siinä itsensä piippuun saa jos haluaa.
Lähtökohtasesti sun ajattelumalli on huono sen varmaan ymmärrät itsekin. Eli "kun olen juossut maratonin entä sitten". Ehkä ois hyvä malli ajatella (kuten täällä on jo mainittu) ottaa se liikuntaa osaksi elämää. Kun heräät punnerat vaikka 10 kertaa, kun menet nukkumaan teet 10 kyykkyä. Lenkillä käyt kello 18 tms. Älä ajattele, että liikunta parantaa sua ihmisenä äläkä liiku ketään varten. Liiku vain itseäs varten. Koita löytää se laji mistä saat hyviä fiiliksiä ja kannattaa yrittää löytää mittareita millä mittaat kehitystä. Vaikka siinä kiipeilyssä vois vaikka mitata ajan kerran kuussa ja katsoa miten menee seuraavan kerran tai siirtyä vaikeammalle radalle.
Ymmärrän hyvin. Olen yksinhuoltajaperheen kasvatti ja alunperin pieneltä paikkakunnalta, eli ne monet lajikokeilut, joita minulle lapsena karttui, olivat aina edullisimpia mitä kunnassa satuttiin milloinkin järjestämään, eivätkä tosiaankaan itse, omasta mielenkiinnosta valitsemiani. Mutta tulipahan ainakin kokeiltua monenlaista.
Kyllä, ajattelumallini on ehdottoman huono. Sen muuttaminen onkin varmaan se suurin ongelma. Ensimmäinen askel olisi varmaan sellaisen lajin löytäminen, joka sopii kukkarolle ja josta tykkään. Ehkäpä se ajattelukin sitten muuttuisi, eikä noita "entä sitten"-kysymyksiä heräisi ainakaan niin herkästi. Aika monissa vastauksissa kuitenkin toistuu se, että harrastettu liikuntamuoto tuntuu jo itsessään mielekkäältä. Tai sitten pitäisi tehdä ja toistaa pieniä juttuja osana arkea, kuten mainitsit.
Ap
Saatko nautintoa suorituksen jälkeen? Eli kun olet tehnyt jotain menet vaikka sohvalla ja fiilistelet "aah, olipas kiva käydä xxx".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Ota alastonkuva tai no jätä alusvaatteet
2. Aseta tavoite
3. Tee ja liiku mieluisassa paikassa. En pidä kaupunkihölkästä, menen aina pururadalle lenkkeilemään kun haluan juosta.
4. Kuukauden jälkeen ota toinen kuva ja vertaile.
5. Pumppaile peilin edessä (kotona), kun näet tulleita lihaksia se motivoi.
6. Mieti terveydellisiä hyötyjä
Hyviä neuvoja, kiitos. :) Millaista tavoitetta tarkoitat? Tällä hetkellä minulla on tavoitteena solakoitua hieman sukulaisen valmistujaisia varten, mutta juhlien jälkeen repsahtaminen on erittäin todennäköistä. Tavoitteenhan pitäisi olla sellainen, joka motivoi pitkällä tähtäimellä, mutta mikä se sitten olisi?
Ap
Liikuin todella paljon lapsena, monena iltana pelattiin eri pelejä kavereiden kanssa. Teini-iästä tähän päivään olen ollut aikamoinen sohvapottu. Pari salikokeilua siinä välissä. Meillä varmaan sama tilanne, olen myös "laiha-läski" siis toivottavasti nyt et loukkaannu tuosta termistä :) Nyt aloitin lenkkeilyn ja kotona olen treenannut. Huomaan, että motivoi kun katselee itseään peilistä, joo saattaa kuullostaa naurettavalta mutta tosi on :D
Mulla tavoite ens alkuun, että saisin juostua tuon 5 km metsälenkin, siihen en vielä pysty. Lisäksi yritän saada pienenettyä tätä pientä elintasokumpua mikä vatsanseudulle on kasvanut. Myös muut terveydelliset hyödyt kolkuttaa takaraivossa ja pidän luonnonrauhassa lenkkeilystä. Tiedän, että en itsekään ole vielä kuivilla tän motivaation kanssa kun olen "harrastanut" vasta noin puoli vuotta. Nyt kuitenkin lenkkeilyn aloitettua se on tuntunut hyvältä ja olen huomannut kunnon kohentuneen. Olen myös miettinyt, jos joku päivä vois osallistua esim. puolimaratonille. Ehkä myös niinkin pinnallinen asia kuin parinsaanti motivoi hieman, olen siis sinkku ja kai yritän saada näyttämään itseni "paremmalta" :D
En loukkaantunut, termi on varsin kuvaava. :) Mihin lapsuuden liikuntaintosi tyssäsi? Tosi hienoa, että olet saanut itseäsi niskasta kiinni ja jopa alkanut nauttia lenkkeilystä! Minusta tuo kuulostaa todella hyvältä: sinä olet löytänyt tai ainakin löytämässä sen liikunnan ilon, joka minulta puuttuu.
Olen yrittänyt lenkkeillä ja asettaa itselleni vastaavanlaisia tavoitteita ajan ja matkan suhteen, mutten ole onnistunut. Esimerkiksi puolimaratonin juokseminen olisi tietenkin todella hieno saavutus, mutta jotenkin merkityksetön. Siis jo sekin, että jaksaisin juosta 5km putkeen olisi ihan huikea juttu, enkä todella tarkoita vähätellä sinua tai sinun tavoitteitasi, mutta omien korvieni välissä on joku sellainen "vika". Tavallaan mietin, että mitä sitten, kun se puolimaraton tai maraton on juostu. Voin sanoa tehneeni sen, mutten ole yhtään sen parempi tai arvokkaampi ihminen kuin jos en olisi juossut sitä. En ehkä osaa oikein selittää.
Ap
Oikeastaan siihen, että kasvettiin isoiks :) Ei ollut enää "cool" pelata katulätkää tai vastaavaa, myös erkaannuin kavereista ajan myötä. Olisin myös ehkä halunnut kokeilla harrastaa seurassa, mutta vanhemmat olivat pienituloisia, joten lisenssimaksuihin ei välttämättä olisi ollut varaa.
Juu en ota nokkiin vaikka joku vähätteliskin tuota matkaa. Se on mun tasoni eikä muuksi muutu. Oon just lenkkeilessä miettiny sitä, että tänään juoksen sen mäen päälle ja sitten kävelen. Sitten kun olen siellä mäen päällä ajattelen "täähän tuntuukin ihan hyvältä" ja menen vielä hieman kauemmaksi. Periaatteessa voin jatkaa tuota ajattelumallia loputtomiin :D Eli vaikka saan mentyä sen 5 km, voin mennä toiselle kierrokselle. 6 km sitten 7 km ja niin edelleen. En kuitenkaan usko, että jaksaisin 10 km vielä tämän kesän jälkeen juosta, maasto on kuitenkin sen verran epätasainen, että kyllä siinä itsensä piippuun saa jos haluaa.
Lähtökohtasesti sun ajattelumalli on huono sen varmaan ymmärrät itsekin. Eli "kun olen juossut maratonin entä sitten". Ehkä ois hyvä malli ajatella (kuten täällä on jo mainittu) ottaa se liikuntaa osaksi elämää. Kun heräät punnerat vaikka 10 kertaa, kun menet nukkumaan teet 10 kyykkyä. Lenkillä käyt kello 18 tms. Älä ajattele, että liikunta parantaa sua ihmisenä äläkä liiku ketään varten. Liiku vain itseäs varten. Koita löytää se laji mistä saat hyviä fiiliksiä ja kannattaa yrittää löytää mittareita millä mittaat kehitystä. Vaikka siinä kiipeilyssä vois vaikka mitata ajan kerran kuussa ja katsoa miten menee seuraavan kerran tai siirtyä vaikeammalle radalle.
Ymmärrän hyvin. Olen yksinhuoltajaperheen kasvatti ja alunperin pieneltä paikkakunnalta, eli ne monet lajikokeilut, joita minulle lapsena karttui, olivat aina edullisimpia mitä kunnassa satuttiin milloinkin järjestämään, eivätkä tosiaankaan itse, omasta mielenkiinnosta valitsemiani. Mutta tulipahan ainakin kokeiltua monenlaista.
Kyllä, ajattelumallini on ehdottoman huono. Sen muuttaminen onkin varmaan se suurin ongelma. Ensimmäinen askel olisi varmaan sellaisen lajin löytäminen, joka sopii kukkarolle ja josta tykkään. Ehkäpä se ajattelukin sitten muuttuisi, eikä noita "entä sitten"-kysymyksiä heräisi ainakaan niin herkästi. Aika monissa vastauksissa kuitenkin toistuu se, että harrastettu liikuntamuoto tuntuu jo itsessään mielekkäältä. Tai sitten pitäisi tehdä ja toistaa pieniä juttuja osana arkea, kuten mainitsit.
Ap
Saatko nautintoa suorituksen jälkeen? Eli kun olet tehnyt jotain menet vaikka sohvalla ja fiilistelet "aah, olipas kiva käydä xxx".
En saa. :/
Ap
Toimisiko laji, jossa liikuntaa tulee vähän vaivihkaa varsinaisen muun toiminnan varjolla? Oletko kokeillut itsepuolustuslajeja tai tanssia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osta aktiivisuusranneke. Sllainen joka mittaa pulssin ja aktiiviset minuutit ja kaikkea. Asettelet itsellesi minimitavoitteet jaoa päivälle. Nälkä kasvaa syödessä, ja kohta huomaat asettavasi vielä kovemmat tavoittet. Siitä näet myös miten aktiivinin todellisuudessa olet.
Sitten katsot netistä erillaiset 30 päivän haasteita(esim lankku). Teet niitä yksi tai kaksi kerrallaan, mutta jatkat niiden ylläpitämistä myös haasteiden jälkeen. Tsemppiä, pikkuhiljaa se kunto kasvaa.
Vaikka tiettyyn aikaan päivästä jumppatauko. Ei uskoisi jos ei näkisi, joku tarvitsee 100 metrin matkaan polkupyörän. Liikunnan inhoamiseen on joku syy joka voitettava. Kun liikkuu yksin tulee tehtyä lenkki joka päivä.
Osta kuntosalikortti! Liikunta tulee kuin itsestään elämäntavaksi. Hinta (esimerkiksi 70 e/kk) motivoi mukavasti käymään salilla ja kivaahan se on muutenkin. Mitä enemmän salilla käy, sitä edullisempi on käyntikerta, jos siis noin taloudellisesti haluaa asiaa ajatella. Ja hyötyä siitä on koko kropalle. Kun salilla käymiseen tottuu, niin sinne jo kaipaakin. Sinne tulee tarve mennä, koska olo on sen jälkeen niin hyvä ja tuloksiakin tulee.
Laita kalenteriin joka viikolle yksi uusi lajikokeilu. Ehkä niistä aikanaan löytyy se oma juttu, ja jos ei löydy, on tullut liikuttua ainakin kerran viikossa. Jos saat kaverin seuraksi, valitkaa vuorotellen seuraavan viikon lajit, ja toisen on pakko osallistua vaikka ois millaset koulutraumat ko. lajista. Testatkaa etenkin niitä lajeja, johon ihmiset hurahtaa: capoierat, sirkukset, tankotanssit ja roller derbyt on esim sellasia missä tosi monella laji on henkireikä, elämäntapa ja yötä päivää mielessä, sitten kun parin kokeilun jälkeen on ajautunut hurahtamaan hommaan. Joukkuelajeissa on se hyvä motivaattori, että treeneistä ei vaan yksinkertaisesti voi jäädä pois, koska tietää että siinä tekee hallaa kavereilleen enemmän kuin itselleen. Velvollisuudentunto ja ryhmäpaine on hyviä juttuja näissä hommissa. Itse en edes odottele mitään treenimotivaatiota. Treenit on kalenterissa ja niihin mennään, eikä pohdita mitään vaihtoehtoja että mennäkö vai ei. Korkeintaan voi vaihtaa treenin toiseen treeniin, jos on vaikka joku paikka kipeenä.
t. sohvaperunasta täyskäännöksen tehnyt hurahtaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Ota alastonkuva tai no jätä alusvaatteet
2. Aseta tavoite
3. Tee ja liiku mieluisassa paikassa. En pidä kaupunkihölkästä, menen aina pururadalle lenkkeilemään kun haluan juosta.
4. Kuukauden jälkeen ota toinen kuva ja vertaile.
5. Pumppaile peilin edessä (kotona), kun näet tulleita lihaksia se motivoi.
6. Mieti terveydellisiä hyötyjä
Hyviä neuvoja, kiitos. :) Millaista tavoitetta tarkoitat? Tällä hetkellä minulla on tavoitteena solakoitua hieman sukulaisen valmistujaisia varten, mutta juhlien jälkeen repsahtaminen on erittäin todennäköistä. Tavoitteenhan pitäisi olla sellainen, joka motivoi pitkällä tähtäimellä, mutta mikä se sitten olisi?
Ap
Liikuin todella paljon lapsena, monena iltana pelattiin eri pelejä kavereiden kanssa. Teini-iästä tähän päivään olen ollut aikamoinen sohvapottu. Pari salikokeilua siinä välissä. Meillä varmaan sama tilanne, olen myös "laiha-läski" siis toivottavasti nyt et loukkaannu tuosta termistä :) Nyt aloitin lenkkeilyn ja kotona olen treenannut. Huomaan, että motivoi kun katselee itseään peilistä, joo saattaa kuullostaa naurettavalta mutta tosi on :D
Mulla tavoite ens alkuun, että saisin juostua tuon 5 km metsälenkin, siihen en vielä pysty. Lisäksi yritän saada pienenettyä tätä pientä elintasokumpua mikä vatsanseudulle on kasvanut. Myös muut terveydelliset hyödyt kolkuttaa takaraivossa ja pidän luonnonrauhassa lenkkeilystä. Tiedän, että en itsekään ole vielä kuivilla tän motivaation kanssa kun olen "harrastanut" vasta noin puoli vuotta. Nyt kuitenkin lenkkeilyn aloitettua se on tuntunut hyvältä ja olen huomannut kunnon kohentuneen. Olen myös miettinyt, jos joku päivä vois osallistua esim. puolimaratonille. Ehkä myös niinkin pinnallinen asia kuin parinsaanti motivoi hieman, olen siis sinkku ja kai yritän saada näyttämään itseni "paremmalta" :D
En loukkaantunut, termi on varsin kuvaava. :) Mihin lapsuuden liikuntaintosi tyssäsi? Tosi hienoa, että olet saanut itseäsi niskasta kiinni ja jopa alkanut nauttia lenkkeilystä! Minusta tuo kuulostaa todella hyvältä: sinä olet löytänyt tai ainakin löytämässä sen liikunnan ilon, joka minulta puuttuu.
Olen yrittänyt lenkkeillä ja asettaa itselleni vastaavanlaisia tavoitteita ajan ja matkan suhteen, mutten ole onnistunut. Esimerkiksi puolimaratonin juokseminen olisi tietenkin todella hieno saavutus, mutta jotenkin merkityksetön. Siis jo sekin, että jaksaisin juosta 5km putkeen olisi ihan huikea juttu, enkä todella tarkoita vähätellä sinua tai sinun tavoitteitasi, mutta omien korvieni välissä on joku sellainen "vika". Tavallaan mietin, että mitä sitten, kun se puolimaraton tai maraton on juostu. Voin sanoa tehneeni sen, mutten ole yhtään sen parempi tai arvokkaampi ihminen kuin jos en olisi juossut sitä. En ehkä osaa oikein selittää.
Ap
Oikeastaan siihen, että kasvettiin isoiks :) Ei ollut enää "cool" pelata katulätkää tai vastaavaa, myös erkaannuin kavereista ajan myötä. Olisin myös ehkä halunnut kokeilla harrastaa seurassa, mutta vanhemmat olivat pienituloisia, joten lisenssimaksuihin ei välttämättä olisi ollut varaa.
Juu en ota nokkiin vaikka joku vähätteliskin tuota matkaa. Se on mun tasoni eikä muuksi muutu. Oon just lenkkeilessä miettiny sitä, että tänään juoksen sen mäen päälle ja sitten kävelen. Sitten kun olen siellä mäen päällä ajattelen "täähän tuntuukin ihan hyvältä" ja menen vielä hieman kauemmaksi. Periaatteessa voin jatkaa tuota ajattelumallia loputtomiin :D Eli vaikka saan mentyä sen 5 km, voin mennä toiselle kierrokselle. 6 km sitten 7 km ja niin edelleen. En kuitenkaan usko, että jaksaisin 10 km vielä tämän kesän jälkeen juosta, maasto on kuitenkin sen verran epätasainen, että kyllä siinä itsensä piippuun saa jos haluaa.
Lähtökohtasesti sun ajattelumalli on huono sen varmaan ymmärrät itsekin. Eli "kun olen juossut maratonin entä sitten". Ehkä ois hyvä malli ajatella (kuten täällä on jo mainittu) ottaa se liikuntaa osaksi elämää. Kun heräät punnerat vaikka 10 kertaa, kun menet nukkumaan teet 10 kyykkyä. Lenkillä käyt kello 18 tms. Älä ajattele, että liikunta parantaa sua ihmisenä äläkä liiku ketään varten. Liiku vain itseäs varten. Koita löytää se laji mistä saat hyviä fiiliksiä ja kannattaa yrittää löytää mittareita millä mittaat kehitystä. Vaikka siinä kiipeilyssä vois vaikka mitata ajan kerran kuussa ja katsoa miten menee seuraavan kerran tai siirtyä vaikeammalle radalle.
Ymmärrän hyvin. Olen yksinhuoltajaperheen kasvatti ja alunperin pieneltä paikkakunnalta, eli ne monet lajikokeilut, joita minulle lapsena karttui, olivat aina edullisimpia mitä kunnassa satuttiin milloinkin järjestämään, eivätkä tosiaankaan itse, omasta mielenkiinnosta valitsemiani. Mutta tulipahan ainakin kokeiltua monenlaista.
Kyllä, ajattelumallini on ehdottoman huono. Sen muuttaminen onkin varmaan se suurin ongelma. Ensimmäinen askel olisi varmaan sellaisen lajin löytäminen, joka sopii kukkarolle ja josta tykkään. Ehkäpä se ajattelukin sitten muuttuisi, eikä noita "entä sitten"-kysymyksiä heräisi ainakaan niin herkästi. Aika monissa vastauksissa kuitenkin toistuu se, että harrastettu liikuntamuoto tuntuu jo itsessään mielekkäältä. Tai sitten pitäisi tehdä ja toistaa pieniä juttuja osana arkea, kuten mainitsit.
Ap
Saatko nautintoa suorituksen jälkeen? Eli kun olet tehnyt jotain menet vaikka sohvalla ja fiilistelet "aah, olipas kiva käydä xxx".
En saa. :/
Ap
Toi on sinänsä harmi, itselle kun käyn lenkillä ja sit meen saunaan makoilee niin välillä tuntuu et leijailee ilmassa kun olo niin kevyt :D Se hyvänolon tunne varmaan myös motivoi ja sitä kauttaa jaksaa sit mennä aina uudestaan kun siitä tulee hyvä olo jälkeenpäin.
Itse aloittaisin pienestä. Joka päivä ensin 10 etunojapunnerrusta. Kun se sujuu rutiinilla (2 viikon päästä?), lisäät 10 jalkakyykkyä. Sitten nostat määriä, vaikka aina viikkoa ja kymmenen lisää.
Itsekin inhoan liikuntaa, mutta tuo kymmenen on niin pieni määrä, siihen menee ehkä minuutti. Lisäksi käyn lenkillä. En jaksa juosta edes puolen tunnin lenkkiäni, mutta sen sijaan että häpeäisin sitä, juoksen kaksi lyhtypylväiden väliä. Sitten kävelen yhden tai kaksi väliä. Sitten taas juoksen. Pikkuhiljaa jaksan juosta kolmekin väliä, jos en neljää. Mukavaltahan se ei tunnu, mutta tiedän että samalla kropalla vedetään hautaan saakka, joten jotain pitää tehdä sen eteen.
Todella kiva, että joistakin sohvaperunoista tulee himoliikkujia, mutta itse en jaksa enää toivoa. Teen oman tahtini mukaisesti sen verran mitä jaksan ja ehdin. Ajattelen niin päin, että aloitan aina uudelleen, enkä jää murehtimaan kun välillä lopetan.
Tuollaisen lajin löytäminenhän olisi ihanteellista. Budjetti rajoittaa aika paljon vaihtoehtoja, mutta esimerkiksi kiipeilyä voisin käydä kokeilemassa ja käydä aina silloin tällöin, jos ei ole hirveän kallista ja jos innostun. Samoin jonkun mainitsemaa sulkapalloa. Mutta innostusta säännölliseen liikunnan harrastamiseen tässä nyt ensisijaisesti haetaan, joten noiden lisäksi pitäisi olla vielä jotain edullista, hauskaa ja helposti järjestettävää.
Ap