Koulukiusaamista EI ole se, jos joku jätetään ottamatta ryhmään.

Vierailija kirjoitti:

Systemaattinen eristäminen on kiusaamista siinä missä töniminen ja nimittelykin.

Kuvittelepa itsesi töissä (esimerkkinä nyt vaikkapa toimistotyö, mutta osaat varmasti käyttää luovuuttasi, jos työskentelet jossakin muussa työympäristössä). Ajattele, että esimiehesi sijoittaisi sinut kaikista syrjäisimpään työhuoneeseen, kauas muista työntekijöistä. Ajattele, että työkaverit jättäisivät sinut systemaattisesti pois sähköpostilistalta, eivätkä kertoisi sinulle virkistyspäivistä, palavereista tai oikeastaan mistään, josta sinun työntekijänä tulisi tietää. Ajattele, että kahvitauolle tullessasi joka ikinen työkaveri ponkaisisi nopeasti paikoiltaan ja menisi jatkamaan työtään - tai että kaikki puhuminen, supattelu ja rupattelu sammuu, kun istut pöytään, ja muutama työkaveri pyörittelee tietäväisen näköisenä silmiään. Ajattele, että sinun työtehtäväsi käyvät tavattoman hankaliksi, vaivalloisiksi ja kaikki deadlinet ylittäviksi, kun työtoverit panttaavat tietoa, eivät halua vastata puhelinsoittoihisi tai sähköposteihisi, ja ylipäätään tekevät kanssasi yhteistyötä pitkin hampain. 

Työmaailmassa tuo on työpaikkakiusaamista, ja joskus kiusaajat joutuvat myös rikosoikeudelliseen vastuuseen. Miksi siis lasten maailmassa tähän suhtaudutaan olkia kohauttaen ja selitellen, ettei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri?

Saako se lapsi siis valita kenet tahansa ihmisen/porukan ja vaatia että hän pääsee osaksi sitä. Vai miten ihmeessä täytyy menetellä?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kiusaamista. Miksi lasten pitäisi vaikka välitunnilla leikkiä jonkun kansaa vaikka eivät halua? Joku syyhän siihen on ettei haluta. Omaa lastani syytettiin ala-asteella kiusaajaksi kun kavereineen ei enää halunnut ottaa yhtä tyttöä leikkimään hippaa koska leikki meni aina siihen että jos tämä tyttö jäi hipaksi sai hän hirveän itku raivarin. Miksi ottaa joku pilaamaan leikki? Tai miksi pitäisi leikkiä sen yhden tytön ehdoilla joka saa raivarin kun ei mene niinkuin hän haluaa?

Minä näen, että meidän aikuisten tehtävä on olla jo alusta asti pitämässä huoli, että tällaiset tilanteet ratkeavat hedelmällisesti siten, että kaikki pystyvät leikkimään ilman itkupotkuraivareita. Emme voi sulkea silmiämme ja odottaa, että sosiaalisesti kehittymättömät lapset selvittävät itse kinansa viidakon säännöillä. Teemme lapsille vain karhunpalveluksen, kun istumme kädet ristissä odottamassa, että tätä ryhmään sopimatonta lasta aletaan systemaattisesti savustaa ryhmästä ja kiusata vuosi vuodelta pahemmin - koska niin käy, kun näihin tilanteisiin ei puututa alusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Systemaattinen eristäminen on kiusaamista siinä missä töniminen ja nimittelykin.

Kuvittelepa itsesi töissä (esimerkkinä nyt vaikkapa toimistotyö, mutta osaat varmasti käyttää luovuuttasi, jos työskentelet jossakin muussa työympäristössä). Ajattele, että esimiehesi sijoittaisi sinut kaikista syrjäisimpään työhuoneeseen, kauas muista työntekijöistä. Ajattele, että työkaverit jättäisivät sinut systemaattisesti pois sähköpostilistalta, eivätkä kertoisi sinulle virkistyspäivistä, palavereista tai oikeastaan mistään, josta sinun työntekijänä tulisi tietää. Ajattele, että kahvitauolle tullessasi joka ikinen työkaveri ponkaisisi nopeasti paikoiltaan ja menisi jatkamaan työtään - tai että kaikki puhuminen, supattelu ja rupattelu sammuu, kun istut pöytään, ja muutama työkaveri pyörittelee tietäväisen näköisenä silmiään. Ajattele, että sinun työtehtäväsi käyvät tavattoman hankaliksi, vaivalloisiksi ja kaikki deadlinet ylittäviksi, kun työtoverit panttaavat tietoa, eivät halua vastata puhelinsoittoihisi tai sähköposteihisi, ja ylipäätään tekevät kanssasi yhteistyötä pitkin hampain. 

Työmaailmassa tuo on työpaikkakiusaamista, ja joskus kiusaajat joutuvat myös rikosoikeudelliseen vastuuseen. Miksi siis lasten maailmassa tähän suhtaudutaan olkia kohauttaen ja selitellen, ettei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri?

Kyllä aikuisetkin systemaattisesti eristävät ihmisiä elämästään, joiden seurassa ei syystä tai toisesta halua olla. Se ei tietääkseni ole rangaistavaa kuitenkaan? Lapsilla on samat oikeudet valita ystävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa jo. Se ei ole kiusaamista, jos muut nätisti sanovat Pirkolle, että tällä kertaa ollaan välkkä/ryhmätyö ilman häntä ja voisiko Pirkko kenties etsiä itselleen jostain muualta seuraa.

"tällä kertaa"

"voisiko Pirkko etsiä muuta seuraa"

Missä vitun kuplassa elät? Kellekään kiusatulle Pirkolle ei puhuta noin. Pirkkoa ei oteta koskaan mukaan. Ja se on kiusaamista.

Koulussa pitää tulla toimeen kaikkien kanssa, niin kuin työelämässäkin, mutta vapaa-aikana ei ole pakko luuhata koulu/työkavereitten kanssa

Muistan ainakin omasta lapsuudestani, että syy toisen lapsen torjuntaan ei ollut yleensä se, että torjutussa olisi mitään vikaa tai kellään olisi mitään tätä vastaan, vaan kyse oli vaan siitä että haluttiin leikkiä niiden omien bestiksien kanssa. Ei se mielestäni ole kiusaamista, että lapsi haluaa valita leikkikaverinsa. Silti opettajien pitäisi mielestäni tukea esim. välitunneilla vähän sellaista koko luokan joukkuehenkeä jossa kaikki ovat yhtälailla mukana. Jonkun määrääminen väkisin jonkun pienen kaveripiirin keskinäisiin asioihin sen sijaan tuntuu mielestäni tunkeutumiselta lapsen henkilökohtaiselle alueelle. Painostamalla ei kenestäkään tule kaveria, vaan tällä nimenomaan luodaan niitä negatiivisia jännitteitä lasten välille.

Näissä kiusaamisissa saadaan aina ne syyt ja seuraukset sotkettua. Päästään aina lopulta toteamaan että "no niin, mitäs me sanottiin, se Pirkko on ihan tyhmä ja siksi kukaan ei haluu leikkiä sen kaa!" Ei muisteta että ensin ollaan vittuiltu, syrjitty, yritetty nokkia Pirkkoa ja vaikka mitä. Kyllä kuka tahansa napsahtaa kun ensin tarpeeksi piikitellään ja sorsitaan.

Minua naiset syrjii seksuaalisesti. Naiset antavat pillua lihaksikkaille alfamiehelle ja jättävät minut ilman. Tämä on selvää kiusaamista ja syrjintää.

Vierailija kirjoitti:

Ketään ei voi pakottaa toisen kaveriksi vastoin tahtoa, ihan niinkuin naistakaan ei voi pakottaa vastoin omaa tahtoaan harrastamaan seksiä vastenmielisen miehen kanssa. Tai voi, mutta se on moraalisesti väärin.

Sama kuin työpaikalla - ei tarvitse ystävystyä, mutta kaikkien kanssa täytyy pystyä työskentelemään. Asiattomaan käytökseen puuttuminen on sitten vielä toinen asia.

Niin että syy ei missään nimessä voi olla pirkon omassa käytöksessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Systemaattinen eristäminen on kiusaamista siinä missä töniminen ja nimittelykin.

Kuvittelepa itsesi töissä (esimerkkinä nyt vaikkapa toimistotyö, mutta osaat varmasti käyttää luovuuttasi, jos työskentelet jossakin muussa työympäristössä). Ajattele, että esimiehesi sijoittaisi sinut kaikista syrjäisimpään työhuoneeseen, kauas muista työntekijöistä. Ajattele, että työkaverit jättäisivät sinut systemaattisesti pois sähköpostilistalta, eivätkä kertoisi sinulle virkistyspäivistä, palavereista tai oikeastaan mistään, josta sinun työntekijänä tulisi tietää. Ajattele, että kahvitauolle tullessasi joka ikinen työkaveri ponkaisisi nopeasti paikoiltaan ja menisi jatkamaan työtään - tai että kaikki puhuminen, supattelu ja rupattelu sammuu, kun istut pöytään, ja muutama työkaveri pyörittelee tietäväisen näköisenä silmiään. Ajattele, että sinun työtehtäväsi käyvät tavattoman hankaliksi, vaivalloisiksi ja kaikki deadlinet ylittäviksi, kun työtoverit panttaavat tietoa, eivät halua vastata puhelinsoittoihisi tai sähköposteihisi, ja ylipäätään tekevät kanssasi yhteistyötä pitkin hampain. 

Työmaailmassa tuo on työpaikkakiusaamista, ja joskus kiusaajat joutuvat myös rikosoikeudelliseen vastuuseen. Miksi siis lasten maailmassa tähän suhtaudutaan olkia kohauttaen ja selitellen, ettei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri?

Saako se lapsi siis valita kenet tahansa ihmisen/porukan ja vaatia että hän pääsee osaksi sitä. Vai miten ihmeessä täytyy menetellä?

Jos kyseessä on ryhmätyö tai vaikkapa ulkona leikittävä isompi leikki, on mielestäni täysin asiallista edellyttää, että kaikilla on mahdollisuus päästä osalliseksi. En muutenkaan haluaisi kouluympäristössä kannustaa voimakkaaseen klikkiytymiseen: mikä tarve meillä oikeasti on siihen, että Tiina, Tomi ja Taina saavat hyppiä narua ulkona, mutta Maisaa ei saa missään nimessä päästä porukkaan? Syvää ystävyyttä ei kenenkään kanssa voi pakottaa, mutta koulumaailmassa tulee pitää huoli, että kaikilla on turvallista, ja myös inhimillistä käydä koulua. 

Tämä oli hyvä: http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/…

(ja joo, lähteenä kirkko ja kaupunki-lehti, mutta uskokaa huviksenne ateistit, että sielläkin on hyviä artikkeleita. Itsekin ateisti, tai agnostikko paremminkin mutta tykkään lueskella eri lehtiä, kirjoja tms ja poimia niistä parhaat palat, en halua alkaa rajoittamaan itseäni tuossa ;))

Etenkin tämä kohta kolahti:

Teoillasi on merkitystä

Pienillä asioilla on usein suuri merkitys. Philip Zimbardon ja Cindy

X. Wangin ohjeita pahuuden vastustamiseen:

-Älä kuvittele olevasi moraalisempi kuin muut. Tilannetekijät

vaikuttavat meihin kaikkiin. Idealisoitu mielikuva omista kyvyistä ei

auta vaan vaikeuttaa niiden hallitsemista.

-Muista vastuusi. Silloinkin kun asiat eivät tunnu olevan hallinnassa,

olemme teoistamme vastuussa – myös siitä, mitä jätämme tekemättä.

-Myönnä virheesi. Vaara astua harhaan on suuri silloin, kun haluaa

pelastaa kasvonsa. Hyvä vastalääke on sanoa heti ääneen: tein virheen,

olin väärässä.

-Älä hyväksy toisten epäinhimillistämistä. Pahuus alkaa pienistä

asioista: selän takan puhumisesta, halventavista vitseistä,

leimaamisesta.

-Muista, että ryhmällä on hallitsematon tahto. Uskalla olla eri

mieltä, silläkin uhalla, että joku ei pidä siitä.

-Tue muita, jotka uskaltavat olla eri mieltä. Yksinäinen ääni hukkuu

ryhmässä helposti, mutta kolme ihmistä on jo vakavasti otettava

oppositio.

-Toimi oikeudenmukaisemman ympäristön puolesta. Epätasa-arvo kasvattaa

kostonhimoa, joka tuntuu lopulta oikeuttavan mitä tahansa.

Muistan kun itse olin koulussa. Luokallani oli tyttö, joka valehteli kokoajan, jonka jutut olivat ihan outoja ja jos hän oli seurassamme hän levitti puhumamme asiat pitkin koulua. No, vähitellen jätimme ottamatta tätä tyttöä porukkaan, sillä hän oli oikea maanvaiva. Vastasimme kuitenkin aina hänen tekstiviesteihin, jos hän kysyi läksyjä jne. Otimme hänet ryhmätöihin ja muuhun, mutta emme kutsuneet häntä koulun ulkopuolella mihinkään. 

Tämä tyttö sitten kertoi opettajalle, että tahallamme jätämme kertomatta läksyjä/kerromme väärät, keksimme hänestä valheita ja niin edelleen. Mikään ei ollut totta. Silti meitä syytettiin koulukiusaamisesta. Onneksi meillä oli näyttää tekstiviestejä opettajille, jolloin he huomasivat, että tämä "kiusattu" oli itse se "kiusaaja", kun yritti saada meille rangaistuksen. :)

Minä olisin ottanut kiusaamisena sen että olisi vaadittu johonkin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa jo. Se ei ole kiusaamista, jos muut nätisti sanovat Pirkolle, että tällä kertaa ollaan välkkä/ryhmätyö ilman häntä ja voisiko Pirkko kenties etsiä itselleen jostain muualta seuraa. Harvassa koulussa kun on just se yksi porukka, johon pitäisi välttämättä päästä mukaan. Ellei sitten ole joku kymmenen oppilaan kyläkoulu, mutta niitä on aika harvassa.

Koulukiusaamista on lyöminen, nimittely, haukkuminen yms. Ei se, että joskus halutaan olla omien kavereiden kanssa rauhassa ilman näitä takiaistyyppejä. Jos opettajat haluavat vähentää tätä " kiusaamista", pitäisi keskittyä siihen, mikä niissä "pirkoissa" on sellaista ettei heillä ole omia kavereita.

Olet pahasti väärässä! Lyöminen on pahoinpitely, se ei ole koulukiusaamista vaan rikosoikeudellinen asia. Ei millään suostuta ymmärtämään, että koulupäivän aikana tapahtuva pahoinpitely on ihan samalla tavalla rikos kuin missä tahansa muualla tapahtuva. Opeta lapsellesi, että hän on vastuussa tekemisistään, pahoinpitelyn seuraukset voivat olla pahat ja kauaskantoiset!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Systemaattinen eristäminen on kiusaamista siinä missä töniminen ja nimittelykin.

Kuvittelepa itsesi töissä (esimerkkinä nyt vaikkapa toimistotyö, mutta osaat varmasti käyttää luovuuttasi, jos työskentelet jossakin muussa työympäristössä). Ajattele, että esimiehesi sijoittaisi sinut kaikista syrjäisimpään työhuoneeseen, kauas muista työntekijöistä. Ajattele, että työkaverit jättäisivät sinut systemaattisesti pois sähköpostilistalta, eivätkä kertoisi sinulle virkistyspäivistä, palavereista tai oikeastaan mistään, josta sinun työntekijänä tulisi tietää. Ajattele, että kahvitauolle tullessasi joka ikinen työkaveri ponkaisisi nopeasti paikoiltaan ja menisi jatkamaan työtään - tai että kaikki puhuminen, supattelu ja rupattelu sammuu, kun istut pöytään, ja muutama työkaveri pyörittelee tietäväisen näköisenä silmiään. Ajattele, että sinun työtehtäväsi käyvät tavattoman hankaliksi, vaivalloisiksi ja kaikki deadlinet ylittäviksi, kun työtoverit panttaavat tietoa, eivät halua vastata puhelinsoittoihisi tai sähköposteihisi, ja ylipäätään tekevät kanssasi yhteistyötä pitkin hampain. 

Työmaailmassa tuo on työpaikkakiusaamista, ja joskus kiusaajat joutuvat myös rikosoikeudelliseen vastuuseen. Miksi siis lasten maailmassa tähän suhtaudutaan olkia kohauttaen ja selitellen, ettei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri?

Kyllä aikuisetkin systemaattisesti eristävät ihmisiä elämästään, joiden seurassa ei syystä tai toisesta halua olla. Se ei tietääkseni ole rangaistavaa kuitenkaan? Lapsilla on samat oikeudet valita ystävänsä.

Mä en tykkää kaikista työkavereista, mutta en esim. lounastauolla sano että voitko Pirkko etsiä muuta seuraa kun me haluttais Maijan ja Liisan kanssa jutella nyt ilman sua. Enkä myöskään sano että hei Pirkko ei me haluta tätä projektia tehdä sun kanssa, valitse joku muu ryhmä. Pirkolle jutellaan normaalisti ja ollaan muutenkinkohteliaita eikä olla naama nutturalla aina kun ollaan tekemisissä.

Sen sijaan saatan mennä Maijan ja Liisan kanssa kahdestaan kahville töiden jälkeen ilman Pirkkoa, mutta näitäkään menoja ei sovita kailottamalla Pirkon vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin ottanut kiusaamisena sen että olisi vaadittu johonkin mukaan.

Minulle opettaja määräsi näin. Ei ollut kivaa kun joutui olemaan ikävän ihmisen kanssa tekemisissä aina koulussa. :/ 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kiusaamista. Miksi lasten pitäisi vaikka välitunnilla leikkiä jonkun kansaa vaikka eivät halua? Joku syyhän siihen on ettei haluta. Omaa lastani syytettiin ala-asteella kiusaajaksi kun kavereineen ei enää halunnut ottaa yhtä tyttöä leikkimään hippaa koska leikki meni aina siihen että jos tämä tyttö jäi hipaksi sai hän hirveän itku raivarin. Miksi ottaa joku pilaamaan leikki? Tai miksi pitäisi leikkiä sen yhden tytön ehdoilla joka saa raivarin kun ei mene niinkuin hän haluaa?

Tätähän ei saa sanoa, mut joskus syy ihan oikeesti on siinä "kiusatussa"

Meillä oli just perhetuttuna sellanen, joka oli opetettu uhriutumaan jo pienestä pitäen kaikin tavoin. Sen sijaan hän itse sai perseillä minkä kerkes. Kaikki tavat, jolla tää tyyppi ärsytti tahalleen muita oli sen vanhempien mielestä vaan hauskaa pilaa ja oivaltavia metkuja. Huh huh. Kyllä siihen oikeesti kyllästyttiin viimein se touhuihin... Voitte arvata mikä show siitä alkoi, kun sai edes kerranki samalla mitalla takaisin. Edes sen yhden kerran.

Edelleen minusta meidän vanhempien vastuulla on pitää huoli, että nämä tilanteet eivät kärjisty kiusaamiseksi. Ketään ei ole ok kiusata, missään tilanteessa! On täysin ymmärrettävää, että huonosti käyttäytyvästä lapsesta ei pidetä. Mutta mitä pidemmälle me aikuiset annamme asioiden mennä lasten ongelmanratkaisutaitojen mukaan, ryhmässä alkaa olla myös ok eristää tämä huonosti käyttäytynyt lapsi kokonaan, nälviä hänelle yhdessä muun ryhmän kanssa, myöhemmin tehdä hänen tavaroilleen ilkivaltaa ja ehkä myöhemmin ja vanhemana käydä kunnolla käsiksi. 

Kun me aikuiset olemme läsnä jo heti alkumetreillä auttamassa ongelmatilanteiden hedelmällisessä ratkomisessa, tämä ongelmallisesti käyttäytyvä lapsi kenties oppii toimimaan ryhmässä paremmin, ja ryhmä onnistuu ratkomaan tilanteita paljon kypsemmillä tavoilla kuin kiusaamalla.

Riippu Pirkosta.

Mä olen kasvattanut lapseni ottamaan kaikki Pirkot mukaan ym. Mut sit törmäsin yhteen Pirkkoon... Oli pakko kehottaa lastani kaveeramatta sen Pirkon kanssa. Sillä se Pirkko yrittää keinolla millä hyvänsä tunkeutua lapseni kaveriporukkaan hajota ja hallitse menetelmällä. Ei ihme, että tuo Pirkko vaeltaa yksinään. Väitän, että tässä tapauksessa jos jotain kiusataan, niin Pirkko muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin ottanut kiusaamisena sen että olisi vaadittu johonkin mukaan.

Minulle opettaja määräsi näin. Ei ollut kivaa kun joutui olemaan ikävän ihmisen kanssa tekemisissä aina koulussa. :/ 

Oletko sitä mieltä, että et oppinut tästä mitään itse?