Aikuisen yksinäisyys

Sori, en osaa auttaa. Nykyään on vaikea tutustua vaikka ollaan somessa aktiivisia.

Tuo yksinäisyys tuntuu olevan kasvava ongelma. Ja tuntuu, että some vain pahentaa sitä. Olo tuntuu yksinäisemmältä,  kun katselee somessa toisten muka aktiivista ja sosiaalista elämää. Mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että kotonaanhan ne monet yksin vain istuvat ja somessa sitten sosialisoivat entisten koulukavereiden ja etäisten sukulaistensa kanssa. Todellisuudessa moni on yksinäisempi miltä näyttää.

Tulevaisuudessa ollaan kaikki varmaan vieläkin yksinäisempiä...

Alkoholi ja muut päihteet turruttavat vähän. Kyllähän yksinäisyys siltikin sattuu, mutta ei niin pahasti

Aika huono ratkaisu tuo päihteet. En suosittelisi kenellekään.

Parempi yksin kuin huonot ystävät :)

Ei pysty auttamaan. Itse olen kolmekymppinen elämäntapatyötön ja enemmän syrjäytynyt. Ei olisi mitään yhteistä kanssasi.

Ensin kannattaa miettiä, mitä yksinäisyys sinulle on. Millaisissa tilanteissa tunnet yksinäisyyttä? On aika eri asia, tunteeko yksinäisyyttä esim juhlapyhinä vai arki-iltoina. Juhlapyhiin kun on paljon vaikeampi löytää seuraa kuin arki-iltoihin. Miten yksinäisyytesi ilmenee? Kaipaatko seuraa johonkin tekemiseen vai juttuseuraa? Tekemiseen kun tarvitaan toinen paikan päälle, juttuseuraan riittää puhelutkin. Kun olet kartoittanut itsellesi, millaisiin tilanteisiin ja millaisiin asioihin tarvitsisit kaveria, niin sen jälkeen voit ruveta miettimään, missä tallaisiin ihmisiin voisi tutustua. 

Kun viiskymppiset lähestyy, ei kannata odottaa löytävänsä sellaista sydänystävää kuin mitä oli teinivuosina. Ei myöskään kannata odottaa, että yksi kaveri täyttäisi kaikki toiveesi ystävästä. Itsensä kloonia kun on aika vaikea löytää enää tässä iässä. Muutama uusi kaveri, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta joista jokaisen kanssa on ainakin jotain yhteistä kiinnostuksen kohdetta. Jos hyvin käy, kaveruudesta voi syntyä ystävyys.

Vierailija kirjoitti:

Ensin kannattaa miettiä, mitä yksinäisyys sinulle on. Millaisissa tilanteissa tunnet yksinäisyyttä? On aika eri asia, tunteeko yksinäisyyttä esim juhlapyhinä vai arki-iltoina. Juhlapyhiin kun on paljon vaikeampi löytää seuraa kuin arki-iltoihin. Miten yksinäisyytesi ilmenee? Kaipaatko seuraa johonkin tekemiseen vai juttuseuraa? Tekemiseen kun tarvitaan toinen paikan päälle, juttuseuraan riittää puhelutkin. Kun olet kartoittanut itsellesi, millaisiin tilanteisiin ja millaisiin asioihin tarvitsisit kaveria, niin sen jälkeen voit ruveta miettimään, missä tallaisiin ihmisiin voisi tutustua. 

Kun viiskymppiset lähestyy, ei kannata odottaa löytävänsä sellaista sydänystävää kuin mitä oli teinivuosina. Ei myöskään kannata odottaa, että yksi kaveri täyttäisi kaikki toiveesi ystävästä. Itsensä kloonia kun on aika vaikea löytää enää tässä iässä. Muutama uusi kaveri, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta joista jokaisen kanssa on ainakin jotain yhteistä kiinnostuksen kohdetta. Jos hyvin käy, kaveruudesta voi syntyä ystävyys.

Kai se perimmäinen ongelma on parisuhteen puute; kaipuu jakaa asioita. Olisi hienoa, kun elämässä olisi ihminen, jonka kanssa olisi jatkuva keskusteluyhteys. ( En tarkoita sitä, että pitäisi elää saman katon alla tai edes samalla paikkakunnalla. Puhelimet toimivat.)

Kaipaan myös juttuseuraa ja kaveria, jonka kanssa mennä ja tehdä. Molempia minulla kyllä onkin, itsellä toki enemmän tilaisuuksia tavata kuin perheellisillä ystävilläni.

Huomaan, että pääasiassa närästää sinkkuna eläminen. Kiitos oivalluksesta!

Vierailija kirjoitti:

Parempi yksin kuin huonot ystävät :)

No älä. Hyviä ystäviä ei sitten ilmeisesti ole olemassakaan yksinäiselle? Eikä hyvää parisuhdetta sinkulle? Vai elääkö muka KAIKKI huonossa parisuhteessa huonojen ystävien ympäröimänä?

Viisikymppinen nainen, sinkku.Hirveesti kavereita, ei yhtään ystävää.En tiedä, että miksi kukaan ei halua olla Ystäväni - Kiva olisi tietää.Itse olen yrittänyt aktiivisesti pitää yhteyttä kavereihin säännöllisesti ja soitella ja ehdottaa tapaamista, mutta tämä on vain yksipuolista.Minulke soittavat vain puhelinmyyjä, ja yksi kaveri silloin, kun hän haluaa purkaa pahaa oloaan.Koskaan hän ei kysy, että miten minä jaksan!

Ymmärrän, että näillä kavereilla on työt ja parisuhteet ja perheet, mutta kuitenkin näillä kavereilla sitten kuitenkin löytyy aikaa joillekin toisille kavereille ja säännöllisesti.Minua ei tietenkään pyydetään mukaan.Jos tänään kuolisin, minua jäisi kaipaamaan vain työnantajan, ja vain siksi ajaksi, että saisi jonkun tilalleni.

Suurin haaveeni on aina ollut että minulla olisi oma perhe-avio-/avomies ja lapsia.Tätä en koskaan saanut.Kun olet ruma ja läski, niin turha edes haaveilla.Rumuutta ei voi muuttaa,laihdutinkin joskus, mutta siitä huolimatta olisin kelvannut vain varatuille miehelle tai parille muulle, joilla paljastui molemmilla päihdeongelma (toisella alkoholi, toisella alkoholi ja muut)- ei kiitos.Seinäruusuna ja seuraneitinä sain kavereille olla nuorempana ja sitten kotona yksin itkeä, kun kavereita vietiin ja minä sain pitää laukkuja ja takkeja toisten tanssiessa .Kotona sitten yksin itkin.

Lähimmäisen oli pitkään sairas, ja hänet hoidin kunniallisesti hautaan asti -samalla kun itsekäs Sisareni teki uraa, hoiti perhettään eikä edes koskaan kysynyt, että miten minä jaksan.Tämä oli niin rankkaa, kun en saanut tukea keneltäkään, että sairastui masennukseen. Siinäpä sitten meni viisi vuotta pimeässä tunnelissa.

Olen ystävänä luotettava ja empaattinen ja hauskaa seuraa.Miksi minulla ei ole ystäviä, miksi kukaan ei halua olla Ystäväni?Parisuhteesta en edes haaveile , en halua olla kenenkään miehen 30. vaihtoehto, kun on ensin yritetty niitä nuoria ja kauniita, ja kun kuitenkin pitäisi saada seksiä, ja minun pitäisi olla onnellinen , että joku haluaa näin rumaa, vanhaa ja läskiä.Tälläistä palautetta olen saanut nettideiteissä.

Jos minulla ei olisi 2x kissaa, jotka heidän kunnialla ja Rakkaudella loppuun asti, olisin varmaan jo tappanut itseni. Maailmassa on niin paljon yksinäisyyttä.....en ole vielä keksinyt, että miksi minä olen Tässä maailmassa, elämälläni ei ole mitään merkitystä.Vain se, et lähimmäisen hoidin kunnialla hautaan ja lemmikkini myös, ei mitään muuta.

Miettikää rehellisesti: Vaaditteko yhdeltä ihmiseltä jotain sellaista, jonka toteuttamiseen oikeasti tarvittaisiin vähintään viisi henkeä. Ja niin pitkään kun teillä on nuo viisi ihmistä, tunnette olonne yksinäiseksi, koska haluaisitte saada koko paketin yhdessä henkilössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi yksin kuin huonot ystävät :)

No älä. Hyviä ystäviä ei sitten ilmeisesti ole olemassakaan yksinäiselle? Eikä hyvää parisuhdetta sinkulle? Vai elääkö muka KAIKKI huonossa parisuhteessa huonojen ystävien ympäröimänä?

Mulla oli pitkiä suhteita, ulospäin kaikki kunnossa. Likkakaveri sanoi että on minulle kateellinen.

Kukaan ei tiedä, että suhteissa oli väkivaltaa, jouduin kärsimään kovasti. Mutta oli niin huono itsetunto, että kesti mitä tahansa.

Tällaisia suhteita on paljon, jossa on rankempi pimeä puoli. Aivan turhaa kärsimystä. Parempi olla yksin kuin huonossa seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppinen nainen, sinkku.Hirveesti kavereita, ei yhtään ystävää.En tiedä, että miksi kukaan ei halua olla Ystäväni - Kiva olisi tietää.Itse olen yrittänyt aktiivisesti pitää yhteyttä kavereihin säännöllisesti ja soitella ja ehdottaa tapaamista, mutta tämä on vain yksipuolista.Minulke soittavat vain puhelinmyyjä, ja yksi kaveri silloin, kun hän haluaa purkaa pahaa oloaan.Koskaan hän ei kysy, että miten minä jaksan!

Ymmärrän, että näillä kavereilla on työt ja parisuhteet ja perheet, mutta kuitenkin näillä kavereilla sitten kuitenkin löytyy aikaa joillekin toisille kavereille ja säännöllisesti.Minua ei tietenkään pyydetään mukaan.Jos tänään kuolisin, minua jäisi kaipaamaan vain työnantajan, ja vain siksi ajaksi, että saisi jonkun tilalleni.

Suurin haaveeni on aina ollut että minulla olisi oma perhe-avio-/avomies ja lapsia.Tätä en koskaan saanut.Kun olet ruma ja läski, niin turha edes haaveilla.Rumuutta ei voi muuttaa,laihdutinkin joskus, mutta siitä huolimatta olisin kelvannut vain varatuille miehelle tai parille muulle, joilla paljastui molemmilla päihdeongelma (toisella alkoholi, toisella alkoholi ja muut)- ei kiitos.Seinäruusuna ja seuraneitinä sain kavereille olla nuorempana ja sitten kotona yksin itkeä, kun kavereita vietiin ja minä sain pitää laukkuja ja takkeja toisten tanssiessa .Kotona sitten yksin itkin.

Lähimmäisen oli pitkään sairas, ja hänet hoidin kunniallisesti hautaan asti -samalla kun itsekäs Sisareni teki uraa, hoiti perhettään eikä edes koskaan kysynyt, että miten minä jaksan.Tämä oli niin rankkaa, kun en saanut tukea keneltäkään, että sairastui masennukseen. Siinäpä sitten meni viisi vuotta pimeässä tunnelissa.

Olen ystävänä luotettava ja empaattinen ja hauskaa seuraa.Miksi minulla ei ole ystäviä, miksi kukaan ei halua olla Ystäväni?Parisuhteesta en edes haaveile , en halua olla kenenkään miehen 30. vaihtoehto, kun on ensin yritetty niitä nuoria ja kauniita, ja kun kuitenkin pitäisi saada seksiä, ja minun pitäisi olla onnellinen , että joku haluaa näin rumaa, vanhaa ja läskiä.Tälläistä palautetta olen saanut nettideiteissä.

Jos minulla ei olisi 2x kissaa, jotka heidän kunnialla ja Rakkaudella loppuun asti, olisin varmaan jo tappanut itseni. Maailmassa on niin paljon yksinäisyyttä.....en ole vielä keksinyt, että miksi minä olen Tässä maailmassa, elämälläni ei ole mitään merkitystä.Vain se, et lähimmäisen hoidin kunnialla hautaan ja lemmikkini myös, ei mitään muuta.

Eihän sinun arvosi ole muiden kommenteista kiinni? Vahvista itsetuntoasi jotenkin. Mene mielenterveysyhdistykseen, syömishäiriöryhmään tai muuhun vertaisryhmään.

Itse olen yksinäinen 24/7.ketään ei käy tai soittele.

Eikö yksinäiset ihmiset voisi jonkin järjestön kautta tavata toisiaan ja ystävystyä? Olisi sitten kerralla kaksi yksinäistä vähemmän. Vai onko joku syy miksi eivät halua olla toisilleen ystäviä

Yksinäinen kirjoitti:

Itse olen yksinäinen 24/7.ketään ei käy tai soittele.

Voi ei. Ikäryhmäsi noin?

Voisin vaikka soittaa, olen aika yksin myös.

Itse olen yrittänyt erilaisten seuranhakupalstojen (joissa voi hakea ihan vaan ystäviäkin) kautta koettanut hakea seuraa, olen koettanut pyytää kahville  jotakuta yksinäisyyttä valittavaa, mutta aina vastaavat, että eivät halua tavata oikeasti, vaan haluavat vain chattailla. Tai sitten jos saan sovittua tapaamisen, niin toinen ei tule  paikalle. Ei vaikka sovittaisiin uusi tapaaminen. Hohhoijjaa.... 

Tunnistan ap:n ajatuksia ja tilanteita. Elämässäni myös tapahtui asioita, joita harvoille tapahtuu ja miksi yksinäisyyden/erillisyyden tunne vain vahvistui. JOs joku olisi muuten ollut mukava ja hyvä kaveri omat vaikeuteni vieraannuttivat meidät toisistaan. En olettanut silloin , että voin kuormittaa ihmisiä liikaa asiollani.

Minulla on kuitenkin muutama vahva ominaisuus, joilla saan helposti kontaktia ihmisiin. Olen hyvä kuuntelemaan, keskustelemaan ja osoittamaan välittämistä toisten asioita kohtaan. Se palkitsee aika usein jotakin samaa takaisin. Ei ehkä ystävyyttä, mutta jo pienikin sosiaalinen kuhina on mukavampaa kuin kokea olonsa vain yksinäiseksi. 

Iän myötä tajusin, että hyvin herkästi ihminen fakkiintuu ja luo itselleen aika tiukat rajat keiden kanssa haluaa olla tekemisissä. Huihai puheille, joissa joku väittää olevansa avoin kaikelle. Olen nähnyt sen sata kertaa, että kun avointa asennetta kaivetaan syvemmälle muhii siellä kaikenlaisia ajatuksia miten asioiden pitäisi sittenkin mennä. Me asetamme itsellemme omat vankilamme, joka estää tutustumasta ystäviin. Kun se ystävä voi olla ihan muuta kuin meistä olisi kiva ja mikä näyttäisi hyvältä muidenkin silmissä. Ihan sama parisuhteessakin. 

JOkainen voi testata avoimen asenteensa kysymällä millainen se sopiva ihminen minulle olisi. Listaa syntyy pikku hiljaa ja joka rajaa siten ihan kaikki ne hyvät tyypit, joiden kanssa voisi vaikkapa rakastua.  En nyt tarkoita,että pitäisi ryhtyä omaishoitajaksi ja sietää ketä tahansa. Lähinnä vain se, että olisi vain avoimin mielin liikenteessä ja kuuntelee, keskustelee ja on läsnä. Rikkoo omia rajojaan muiden mielipiteistä huolimatta. 

IHmisen ikä ei tee meistä kenestäkään elämäoppineita, Yksinäisyyskin voi olla tilanne, josta pitäisi selvitä ja löytää uusia ratkaisuja. Lyhyt terapiakin voi auttaa, jos yksinäisyys kasvaa liian suureksi tunteeksi.  Tai lähteä auttamaan muita yksinäisiä vapaaaehtoistyön parissa, jolloin seassa on myös mukavia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppinen nainen, sinkku.Hirveesti kavereita, ei yhtään ystävää.En tiedä, että miksi kukaan ei halua olla Ystäväni - Kiva olisi tietää.Itse olen yrittänyt aktiivisesti pitää yhteyttä kavereihin säännöllisesti ja soitella ja ehdottaa tapaamista, mutta tämä on vain yksipuolista.Minulke soittavat vain puhelinmyyjä, ja yksi kaveri silloin, kun hän haluaa purkaa pahaa oloaan.Koskaan hän ei kysy, että miten minä jaksan!

Ymmärrän, että näillä kavereilla on työt ja parisuhteet ja perheet, mutta kuitenkin näillä kavereilla sitten kuitenkin löytyy aikaa joillekin toisille kavereille ja säännöllisesti.Minua ei tietenkään pyydetään mukaan.Jos tänään kuolisin, minua jäisi kaipaamaan vain työnantajan, ja vain siksi ajaksi, että saisi jonkun tilalleni.

Suurin haaveeni on aina ollut että minulla olisi oma perhe-avio-/avomies ja lapsia.Tätä en koskaan saanut.Kun olet ruma ja läski, niin turha edes haaveilla.Rumuutta ei voi muuttaa,laihdutinkin joskus, mutta siitä huolimatta olisin kelvannut vain varatuille miehelle tai parille muulle, joilla paljastui molemmilla päihdeongelma (toisella alkoholi, toisella alkoholi ja muut)- ei kiitos.Seinäruusuna ja seuraneitinä sain kavereille olla nuorempana ja sitten kotona yksin itkeä, kun kavereita vietiin ja minä sain pitää laukkuja ja takkeja toisten tanssiessa .Kotona sitten yksin itkin.

Lähimmäisen oli pitkään sairas, ja hänet hoidin kunniallisesti hautaan asti -samalla kun itsekäs Sisareni teki uraa, hoiti perhettään eikä edes koskaan kysynyt, että miten minä jaksan.Tämä oli niin rankkaa, kun en saanut tukea keneltäkään, että sairastui masennukseen. Siinäpä sitten meni viisi vuotta pimeässä tunnelissa.

Olen ystävänä luotettava ja empaattinen ja hauskaa seuraa.Miksi minulla ei ole ystäviä, miksi kukaan ei halua olla Ystäväni?Parisuhteesta en edes haaveile , en halua olla kenenkään miehen 30. vaihtoehto, kun on ensin yritetty niitä nuoria ja kauniita, ja kun kuitenkin pitäisi saada seksiä, ja minun pitäisi olla onnellinen , että joku haluaa näin rumaa, vanhaa ja läskiä.Tälläistä palautetta olen saanut nettideiteissä.

Jos minulla ei olisi 2x kissaa, jotka heidän kunnialla ja Rakkaudella loppuun asti, olisin varmaan jo tappanut itseni. Maailmassa on niin paljon yksinäisyyttä.....en ole vielä keksinyt, että miksi minä olen Tässä maailmassa, elämälläni ei ole mitään merkitystä.Vain se, et lähimmäisen hoidin kunnialla hautaan ja lemmikkini myös, ei mitään muuta.

Tuo sinun uhriutuva asenne karkoittaa ihmiset. Ei kukaan jaksa "miksi olen yksin ja ruma" tyyppiä. Ei täällä muutkaan niin missejä ole , mutta kummasti vientiä riittää. Reipas , uhriutumaton ja positiivinen asenne kantaa pitkälle terveisin "tyyppi joka saa treffikutsuja bussipysäkillä". Tsemppiä sulle !

Suomessa on tosi paljon yksinäisiä koska kaikki on paljon kotona ja suomessa on ihmisillä pienet piirit täällä. Usein sanotaa yksinäisille että hommatkaa harrastus mutta se on aika turhaa koska sieltä harvoin löytyy ystäviä.

Olen yksinäinen kolmekymppinen ja joulu ahdistaa aina.