Aikuisen yksinäisyys

elämä on

Ikävää. Itse lähtisin samassa tilanteessa lavatansseihin heti. Jos olet sosiaalinen, niin mielestäni se olisi oikea paikka. Ihmiset siellä eivät ole humalassa. Suosittelen.

m56

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi yksin kuin huonot ystävät :)

No älä. Hyviä ystäviä ei sitten ilmeisesti ole olemassakaan yksinäiselle? Eikä hyvää parisuhdetta sinkulle? Vai elääkö muka KAIKKI huonossa parisuhteessa huonojen ystävien ympäröimänä?

Mulla oli pitkiä suhteita, ulospäin kaikki kunnossa. Likkakaveri sanoi että on minulle kateellinen.

Kukaan ei tiedä, että suhteissa oli väkivaltaa, jouduin kärsimään kovasti. Mutta oli niin huono itsetunto, että kesti mitä tahansa.

Tällaisia suhteita on paljon, jossa on rankempi pimeä puoli. Aivan turhaa kärsimystä. Parempi olla yksin kuin huonossa seurassa.

"Parempi olla yksin, kuin huonossa seurassa" ja silti viestisi alkaa sanoilla että sinulla oli pitkiä suhteita. Kai se kuvaa sitä, että se yksinäisyys on sinullekin liian kova pala vaikka koitat sitä sanoillasi väheksyä.

T. Yksinäisyydestä kärsivä, eikä tässä ole mitään hyvää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppinen nainen, sinkku.Hirveesti kavereita, ei yhtään ystävää.En tiedä, että miksi kukaan ei halua olla Ystäväni - Kiva olisi tietää.Itse olen yrittänyt aktiivisesti pitää yhteyttä kavereihin säännöllisesti ja soitella ja ehdottaa tapaamista, mutta tämä on vain yksipuolista.Minulke soittavat vain puhelinmyyjä, ja yksi kaveri silloin, kun hän haluaa purkaa pahaa oloaan.Koskaan hän ei kysy, että miten minä jaksan!

Ymmärrän, että näillä kavereilla on työt ja parisuhteet ja perheet, mutta kuitenkin näillä kavereilla sitten kuitenkin löytyy aikaa joillekin toisille kavereille ja säännöllisesti.Minua ei tietenkään pyydetään mukaan.Jos tänään kuolisin, minua jäisi kaipaamaan vain työnantajan, ja vain siksi ajaksi, että saisi jonkun tilalleni.

Suurin haaveeni on aina ollut että minulla olisi oma perhe-avio-/avomies ja lapsia.Tätä en koskaan saanut.Kun olet ruma ja läski, niin turha edes haaveilla.Rumuutta ei voi muuttaa,laihdutinkin joskus, mutta siitä huolimatta olisin kelvannut vain varatuille miehelle tai parille muulle, joilla paljastui molemmilla päihdeongelma (toisella alkoholi, toisella alkoholi ja muut)- ei kiitos.Seinäruusuna ja seuraneitinä sain kavereille olla nuorempana ja sitten kotona yksin itkeä, kun kavereita vietiin ja minä sain pitää laukkuja ja takkeja toisten tanssiessa .Kotona sitten yksin itkin.

Lähimmäisen oli pitkään sairas, ja hänet hoidin kunniallisesti hautaan asti -samalla kun itsekäs Sisareni teki uraa, hoiti perhettään eikä edes koskaan kysynyt, että miten minä jaksan.Tämä oli niin rankkaa, kun en saanut tukea keneltäkään, että sairastui masennukseen. Siinäpä sitten meni viisi vuotta pimeässä tunnelissa.

Olen ystävänä luotettava ja empaattinen ja hauskaa seuraa.Miksi minulla ei ole ystäviä, miksi kukaan ei halua olla Ystäväni?Parisuhteesta en edes haaveile , en halua olla kenenkään miehen 30. vaihtoehto, kun on ensin yritetty niitä nuoria ja kauniita, ja kun kuitenkin pitäisi saada seksiä, ja minun pitäisi olla onnellinen , että joku haluaa näin rumaa, vanhaa ja läskiä.Tälläistä palautetta olen saanut nettideiteissä.

Jos minulla ei olisi 2x kissaa, jotka heidän kunnialla ja Rakkaudella loppuun asti, olisin varmaan jo tappanut itseni. Maailmassa on niin paljon yksinäisyyttä.....en ole vielä keksinyt, että miksi minä olen Tässä maailmassa, elämälläni ei ole mitään merkitystä.Vain se, et lähimmäisen hoidin kunnialla hautaan ja lemmikkini myös, ei mitään muuta.

Tuo sinun uhriutuva asenne karkoittaa ihmiset. Ei kukaan jaksa "miksi olen yksin ja ruma" tyyppiä. Ei täällä muutkaan niin missejä ole , mutta kummasti vientiä riittää. Reipas , uhriutumaton ja positiivinen asenne kantaa pitkälle terveisin "tyyppi joka saa treffikutsuja bussipysäkillä". Tsemppiä sulle !

"Ystävänä luotettava, empaattinen ja hauskaa seuraa" ei kuulosta minun korvaani uhriutumiselta. Ehkä hän on niinkuin minä - ei tuo kavereille esille niitä pohdintoja, mitä täällä tuo. Itse kärsin kovasti yksinäisyydestä, ja minusta on uskottu, että minulla on todella laaja ystäväpiiri ja aktiivisesti mennään eri tapahtumiin.

Täällä myös yksi viittäkymppiä lähestyvä jolla ei yhtään ystävää arjessa. Pari vanhaa kaveria asuu kaukana, kerran vuodessa näen heitä. Mielestäni olisin ihan kiva ystävä, olen lämmin, puhelias ja toista huomioiva. Hyviä ystävyyksiä on ollutkin elämässäni, päättyneet välimatkaan, ei riitoihin tms.

Mutta missä tavata ihmisiä? Jos töissä ja naapurustossa ei satu ketään sopivaa olemaan ( pieni työyhteisö). Harrastuksista ihmiset kiitävät vauhdilla pois.

Minä kokeilin ensin teatterissa ja konserteissa käyntiä yksin. Ei ollut kivaa. Sitten kokeilin toimimista seurakunnassa, en ystävystynyt kenenkään kanssa. Kansalaisopiston harrastuksesta löysin sitten itselleni tuttavia ja jopa muutaman ystävän. Deittisivulta (+50) löytyi miesseuraa satunnaiseen tapailuun. Asiat nyt hyvin

N 59

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppinen nainen, sinkku.Hirveesti kavereita, ei yhtään ystävää.En tiedä, että miksi kukaan ei halua olla Ystäväni - Kiva olisi tietää.Itse olen yrittänyt aktiivisesti pitää yhteyttä kavereihin säännöllisesti ja soitella ja ehdottaa tapaamista, mutta tämä on vain yksipuolista.Minulke soittavat vain puhelinmyyjä, ja yksi kaveri silloin, kun hän haluaa purkaa pahaa oloaan.Koskaan hän ei kysy, että miten minä jaksan!

Ymmärrän, että näillä kavereilla on työt ja parisuhteet ja perheet, mutta kuitenkin näillä kavereilla sitten kuitenkin löytyy aikaa joillekin toisille kavereille ja säännöllisesti.Minua ei tietenkään pyydetään mukaan.Jos tänään kuolisin, minua jäisi kaipaamaan vain työnantajan, ja vain siksi ajaksi, että saisi jonkun tilalleni.

Suurin haaveeni on aina ollut että minulla olisi oma perhe-avio-/avomies ja lapsia.Tätä en koskaan saanut.Kun olet ruma ja läski, niin turha edes haaveilla.Rumuutta ei voi muuttaa,laihdutinkin joskus, mutta siitä huolimatta olisin kelvannut vain varatuille miehelle tai parille muulle, joilla paljastui molemmilla päihdeongelma (toisella alkoholi, toisella alkoholi ja muut)- ei kiitos.Seinäruusuna ja seuraneitinä sain kavereille olla nuorempana ja sitten kotona yksin itkeä, kun kavereita vietiin ja minä sain pitää laukkuja ja takkeja toisten tanssiessa .Kotona sitten yksin itkin.

Lähimmäisen oli pitkään sairas, ja hänet hoidin kunniallisesti hautaan asti -samalla kun itsekäs Sisareni teki uraa, hoiti perhettään eikä edes koskaan kysynyt, että miten minä jaksan.Tämä oli niin rankkaa, kun en saanut tukea keneltäkään, että sairastui masennukseen. Siinäpä sitten meni viisi vuotta pimeässä tunnelissa.

Olen ystävänä luotettava ja empaattinen ja hauskaa seuraa.Miksi minulla ei ole ystäviä, miksi kukaan ei halua olla Ystäväni?Parisuhteesta en edes haaveile , en halua olla kenenkään miehen 30. vaihtoehto, kun on ensin yritetty niitä nuoria ja kauniita, ja kun kuitenkin pitäisi saada seksiä, ja minun pitäisi olla onnellinen , että joku haluaa näin rumaa, vanhaa ja läskiä.Tälläistä palautetta olen saanut nettideiteissä.

Jos minulla ei olisi 2x kissaa, jotka heidän kunnialla ja Rakkaudella loppuun asti, olisin varmaan jo tappanut itseni. Maailmassa on niin paljon yksinäisyyttä.....en ole vielä keksinyt, että miksi minä olen Tässä maailmassa, elämälläni ei ole mitään merkitystä.Vain se, et lähimmäisen hoidin kunnialla hautaan ja lemmikkini myös, ei mitään muuta.

Sinulla on ensinnäkin erikoinen kunniakäsitys. Ainakin meillä erilaiset arvot olisi ystävyyden este.

Usein yksinäisille ehdotetaan että pidä seuraa toisille yksinäisille, mene vapaaehtoistyöhön vaikka vanhusten pariin jne. Joillekin tämä varmasti sopii ja näillä neuvoilla ihmiset tietysti haluaa vaan auttaa. Mutta ainakin itselle yksinäisyys on sellaista ystävä-sielunkumppanin puuttumista, ei tunne olevansa kenenkään kanssa samalla aaltopituudella, kukaan ei erityisemmin kaipaa seuraani, ei ketään jolle jakaa syvällisiä pohdintoja. En koe että yksinäisyyteni ratkeisi jutustelemalla satunnaisten ihmisten kanssa. Ymmärrän kyllä että jostain se olisi aloitettava ja tälläisestä toiminnasta voisi poikiakin jotain syvempää. Tarvitsen tutustumisen ns. luonnollisissa merkeissä ja siitä pikkuhiljaa suhteen syventyen, niin kaveri kuin miesrintamalla.

Some kyllä on pahentanut yksinäisyyttä koska ihmiset näkevät ja tapaavat toisiaan vähemmän kuin ennen. Järkytys ollut huomata kuinka vaikea näin aikuisena on saada uusia kavereita

Täällä taas yksinäinen 30 vuotias mies ja kaipaisin rentoa ja mukavaa seuraa maailmanparannukseen ja vitsien ja huumorin viljelyyn yms. Vielä 24 vuotiaana mulla oli todella laaja kaveripiiri ja pikkuhiljaa viimeisen 5 vuoden aikana on loputkin vanhat hyvät kaverit muuttaneet kauas pois toiselle paikkakunnalle ja yksi hyvä kaveri hylkäsi kokonaan porukasta ja alkoi soitella vaan kun tarvitsi palveluksia ja sellainen ei ole mikään kaveri ... . Viesteillä pidetään yhteyttä kyllä mutta on todella masentavaa viikonloppuisin ja varsinkin juhlapyhinä kun muut pitää hauskaa ulkona. Äideillä yksinäisyys ei ole niin syvää mielestäni koska tapaavat ihmisiä ja sosiaalisuutta lasten harrastusten yms lasten juttujen kautta mutta yksinäisenä miehenä ei ole noitakaan

Vierailija kirjoitti:

Tuo yksinäisyys tuntuu olevan kasvava ongelma. Ja tuntuu, että some vain pahentaa sitä. Olo tuntuu yksinäisemmältä,  kun katselee somessa toisten muka aktiivista ja sosiaalista elämää. Mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että kotonaanhan ne monet yksin vain istuvat ja somessa sitten sosialisoivat entisten koulukavereiden ja etäisten sukulaistensa kanssa. Todellisuudessa moni on yksinäisempi miltä näyttää.

Tulevaisuudessa ollaan kaikki varmaan vieläkin yksinäisempiä...

tuostahan on paljon tehty tutkimuksiakin ja selkeitä tuloksia että some on pahentanut ja lisännyt ihmisten kesken masennusta ja ahdistusta koska näet siellä helposti sellaisia asioita mitä et todellakaan halua nähdä

"Mutta sitten sinä siellä etsit Herraa, sinun Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi."

5. Moos 4:29

Vierailija wrote:

Ikävää. Itse lähtisin samassa tilanteessa lavatansseihin heti. Jos olet sosiaalinen, niin mielestäni se olisi oikea paikka. Ihmiset siellä eivät ole humalassa. Suosittelen.

m56

Hmm.. olen mennyt lavatansseihin koska tykkään tanssimisesta. Lavatansseissa käy kuitenkin niin, että haetaan tanssimaan, mutta ei koskaan toista kertaa koska en osaa tanssia niin hyvin kuin muut tai ainakaan niin hyvin kuin ne jotka hakivat tanssimaan. Lavatansseissa ollaan mieluusti vain niiden kanssa, jotka osaa tanssia. Ja olen käynyt lavatansseissa useamman kerran, en luovuttanut kerrasta. 

Vierailija wrote:

Täällä taas yksinäinen 30 vuotias mies ja kaipaisin rentoa ja mukavaa seuraa maailmanparannukseen ja vitsien ja huumorin viljelyyn yms. Vielä 24 vuotiaana mulla oli todella laaja kaveripiiri ja pikkuhiljaa viimeisen 5 vuoden aikana on loputkin vanhat hyvät kaverit muuttaneet kauas pois toiselle paikkakunnalle ja yksi hyvä kaveri hylkäsi kokonaan porukasta ja alkoi soitella vaan kun tarvitsi palveluksia ja sellainen ei ole mikään kaveri ... . Viesteillä pidetään yhteyttä kyllä mutta on todella masentavaa viikonloppuisin ja varsinkin juhlapyhinä kun muut pitää hauskaa ulkona. Äideillä yksinäisyys ei ole niin syvää mielestäni koska tapaavat ihmisiä ja sosiaalisuutta lasten harrastusten yms lasten juttujen kautta mutta yksinäisenä miehenä ei ole noitakaan

Kelpaako 27v homomies?

Vierailija kirjoitti:

Usein yksinäisille ehdotetaan että pidä seuraa toisille yksinäisille, mene vapaaehtoistyöhön vaikka vanhusten pariin jne. Joillekin tämä varmasti sopii ja näillä neuvoilla ihmiset tietysti haluaa vaan auttaa. Mutta ainakin itselle yksinäisyys on sellaista ystävä-sielunkumppanin puuttumista, ei tunne olevansa kenenkään kanssa samalla aaltopituudella, kukaan ei erityisemmin kaipaa seuraani, ei ketään jolle jakaa syvällisiä pohdintoja. En koe että yksinäisyyteni ratkeisi jutustelemalla satunnaisten ihmisten kanssa. Ymmärrän kyllä että jostain se olisi aloitettava ja tälläisestä toiminnasta voisi poikiakin jotain syvempää. Tarvitsen tutustumisen ns. luonnollisissa merkeissä ja siitä pikkuhiljaa suhteen syventyen, niin kaveri kuin miesrintamalla.

--- just näin. Ei se syvääluotaava sielun yksinäisyys poistu edes satunnaisesti vanhojen ystävienkään kanssa aikaa viettämällä. Yksinäisyys tulee juuri usein siitä ettei ole omaa kumppania, parisuhdetta, sellaista ihmistä lähellä jonka kokee omakseen, johon voi luottaa jota rakastaa ja jonka tietää rakastavan itseään. 

se että me sinkkuna elävät hypätään pää kolmantena jalkana kaikenmaailman harrastuksissa, tapahtumissa, etsitään uusia tuttuja ja kavereita tekemiseen ei oikeastaan poista sisäistä yksinäisyyttä. Tuo tekeminen on vain ajan kulua ja sitä ettei tarvitsisi olla yksin kotona.

Itsellä joskus yksinäisyyden kokemus vain lisääntyy kun käyn yksin jossain ihmisten ilmoilla missä suurinosa muista on pariskuntia, perheenkesken tai kaveriporukassa. 

Olin kerran sellaisessa ryhmäkeskustelussa jossa 10 keski-ikäistä haastateltiin ja kerrottiin miksi omasta mielestä ollaan jääty sinkuiksi.

Vain neljällä oli lapsia ja kaikilla oli enemmän tai vähemmän ikäviä petetyksi ja jätetyksi tulemisen traumoja (muutamalla väkivaltaisia kokemuksia), useilla meistä jo tosi nuorena koettuja, silloin kun ollaan haavottuvimmillaan ja nuoruuden rakkaus on sokeaa ja silloin tulleet traumat jättävät sellaiset jäljet että myöhemminkään on vaikea luottaa kehenkään. Itsetunto (ja sydän) murskataan, se jättää usein sellaisia tiedostamattomiakin asioita mieleen ja kehoon, että ei vaan myöhemminkään oikein onnistuta luomaan pitkäkestoisia parisuhteita.

Onneks on nämä Keskustelupalstat niin huomaa ja tietää, että on paljon muitakin yksinäisiä. Tämä antaa taas voimaa viettää tämäkin yksinäinen lauantai.