Synnytykset ei olleet voimaannuttavia, huono omatunto :(

Up

Mulla kaksi synnytystä takana (eikä yhtään enää tulossa). Kummatkin olleet ihan hirveitä kokemuksia. Ei niitä auta enää pohtia, onneksi lapset on kunnossa!

No oon nyt vähän väärä henkilö vastaamaan tähän kun mulla takana vain noita luomusynnytyksiä, mutta kyllähän sekin oikeasti sattui, ei se pelkkää ihanuutta ole. Tokalla kerralla mietin synnytyssalissa että miksi helvetissä olen taas hankkiutunut tähän tilanteeseen? Ja en ole hetkeäkään kuvitellut että tuo olisi minun omaa ansiota, vaan tajuan että minulla on käynyt äärettömän hyvä tuuri. Eihän se vaadi kuin sen että sikiö ei vaikka suostukaan kääntymään pää alaspäin niin siinähän sitten mietitään keisarinleikkausta. Ja kyllähän noita kauhutarinoita kuulee. Pääasia kai että kaikki selviytyisivät hengissä!

Jokainen synnytys, äiti ja vauva ovat erilaisia joten en käytä energiaani turhaan muiden synnytysten miettimiseen ja vertailuun.

Olen vain iloinen ja kiitollinen kahdesta terveestä lapsesta ja siitä että loppujen lopuksi kaikki meni ok.

Selvisin hengissä kuten lapsetkin ja se riittää mutta ei ole tarpeen tuntea itseäni "supersynnyttäjäksi".

Olen paria kokemusta rikkaampi (raskaus, synnytys, äitiys,lapset) mutta en ole erityisen voimaantunut tai "parempi tai jalompi" ihminen kuin ennenkään.

Ei kannata kaikkien hörhöjen juttuja kuunnella. Kukin synnyttää tavallaan. Hyvin sä pärjäsit:)

Mä oon paska synnyttäjä, minusta tulee kokooni nähden liian isoja lapsia ja niiden puskeminen on tooooodella hidasta ja kivuliasta. Ei liikuta minun elämää jos jonkun kroppa toimii paremmin synnyttäessä :D

Mä ymmärrän, että se voi tuntua masentavalta, pahalta tai ahdistavalta, jos synnytys menee huonosti. Munkin ensimmäinen synnytys oli ikävä kokemus. Mutta tuo, että aloittajalla on "huono omatunto" kuulostaa vähän provolta.

Kuule, suurimman osan synnytykset ei ole mitään voimaannuttavia kokemuksia :D

Hienoa toki, että joillakin näin on. Tavallisempaa kuitenkin on, että synnytys on, no jotain muuta. Mutta pääasiahan on se lopputulos, eikö vain?

Veikkaan, että moni noista "luomuäideistä" ei ole todellisuudessa synnyttänyt luomusti, jos niitä lähipiirissä on runsaasti. Olen synnyttänyt kahdesti epiduraalin/spinaalin kanssa ja kerran ilokaasun kanssa, kun puudutusta ei ehditty laittamaan. Erona noilla kahdella ensimmäisellä oli viimeiseen "melkeinluomuun" se, että puudutuksen kanssa mulla pää pysyi paremmin mukana. Ilman puudutusta viimeiset supistukset olivat aivan hirveitä, etenkin kun niitä oli voimistettu oksitosiinilla. Panikoin, en saanut kunnolla hengitettyä ja supistukset tulivat tauotta. Vauva oli viimeisessä paljon virkeämpi ja imi tissiä paremmin samoin mulla kantoi jalat heti lapsen synnyttyä, mutta meni henkisesti pidempään toipua tuosta synnytyksestä kuin puudutuksen kanssa synnyttämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että moni noista "luomuäideistä" ei ole todellisuudessa synnyttänyt luomusti, jos niitä lähipiirissä on runsaasti. Olen synnyttänyt kahdesti epiduraalin/spinaalin kanssa ja kerran ilokaasun kanssa, kun puudutusta ei ehditty laittamaan. Erona noilla kahdella ensimmäisellä oli viimeiseen "melkeinluomuun" se, että puudutuksen kanssa mulla pää pysyi paremmin mukana. Ilman puudutusta viimeiset supistukset olivat aivan hirveitä, etenkin kun niitä oli voimistettu oksitosiinilla. Panikoin, en saanut kunnolla hengitettyä ja supistukset tulivat tauotta. Vauva oli viimeisessä paljon virkeämpi ja imi tissiä paremmin samoin mulla kantoi jalat heti lapsen synnyttyä, mutta meni henkisesti pidempään toipua tuosta synnytyksestä kuin puudutuksen kanssa synnyttämisestä.

Miks veikkaat?

Nojoo, itselläni on kolme luomusynnytystä takana (joskaan lääkkeettömyys ei ole ollut oma valinta) ja ihan silkkaa helvettiähän ne ovat olleet. En ymmärrä, miksi synnytyksen pitäisi olla jotenkin voimaannuttava kokemus. Itselleni on ollut se ja sama, kunhan vauvat ovat tulleet ulos terveinä ja minä pysyn suunnilleen kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Nojoo, itselläni on kolme luomusynnytystä takana (joskaan lääkkeettömyys ei ole ollut oma valinta) ja ihan silkkaa helvettiähän ne ovat olleet. En ymmärrä, miksi synnytyksen pitäisi olla jotenkin voimaannuttava kokemus. Itselleni on ollut se ja sama, kunhan vauvat ovat tulleet ulos terveinä ja minä pysyn suunnilleen kunnossa.

Mä tiedän, että AV:lla ei saa puhua siitä, miten tärkeitä kokemuksia synnytykset voivat olla, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Mulla oli ensimmäinen synnytys tosi hirveä kokemus, siinä meni monta asiaa täysin pieleen ja kaikki asiat päätettiin mun yli. Toipuminen vei pitkään, sekä fyysinen että henkinen. En pystynyt edes puhumaan ihmisten kanssa puhelimessa. Toinen synnytys, nopea luomusynnytys, oli nimenomaan voimaannuttava kokemus, koska koin, että olen tässä mukana ja pystyn itse vaikuttaa asioihin. Fyysinen palautuminen oli nopeaa ja mitään henkistä palautumista ei ollut, koska synnytyksestä oli vain hyvä fiilis.

Minä olen miettinyt, että jos selviää traumatisoivasta liikenneonnettomuudesta hengissä niin onko se jotenkin voimaannuttavaa? Tuskin, sitä vaan selviää mutta olis selvinnyt henkisesti paremmin ilman. Itsellä jäi tämä olo ekassa synnytyksestä. Toinen sujui normaalisti, mutta ei ollut herkkua sekään.

Miehet tulevat isiksi ilman synnytystä. Kyllä naisetkin ovat ihan täysvaltaisia äitejä ilman dramaattisia ja syviä synnytyskokemuksia.

En mäkään ymmärrä mitä voimaantuminen tarkoittaa, ainakaan synnytyksen yhteydessä. Se on vain jotain joka on pakko tehdä että saa vauvan ulos ja syliin. Itselläni on ollut tosi tylsät synnytykset, epiduraalilla kivut pois ja ponnistus päälle. Odottelua tuntitolkulla salissa että pääsee ponnistamaan. Ekalla kerralla kesti ponnistus tunnin, nyt tokalla joitain minuutteja. En voimaantunut.

Kokemusta kummastakin! Esikoisen synnyttäminen oli kamalaa - iso vauva, ei puudutetta. Onneksi ei tullut mitään repeämiä tai sellaista ja en ollut synnytyksen jälkeen kipeä, mutta olihan se ihan hirveää touhua! Kakkosen kohdalla vaadin epiduraalia ja kaikki meni ihanasti! Kahdella ponnistuksella oli vauva ulkona, ei repeämiä ja koko homma oli tosiaan sellainen "terapeuttinen" kokemus. 

Ja vitut sanon minä, kaksi luomusynnytystä, tosin kukaan ei voimaantunut 80-luvulla, onneksi, verta, paskaa, tuskaa, leikattuja välilihoja, jälkeen päin kuolemanpelkoa, suihkuavia melonitissejä, joka reiästä vuotavaksi lehmäksi itseni tunsin.

Kauhea kokemus, kun oli kerrottu että sattuu ja kyllä totisesti sattui.

Aivan kaamee kokemus ja lapsiluku jai yhteen. Luomuna tuli, kun ei ollu mitaan tarjolla ja kidutustahan se oli alusta loppuun. 

Eka synnytys oli niin kamala, että jäi trauma. Toinen synnytys taas oli hieno kokemus ja juurikin voimaannuttava. Mikä noissa oli erona, niin toinen synnytys oli paljon nopeampi, helpompi ja vähemmän kivulias. Helppo se tuollaisen helpon synnytyksen jälkeen on olla tyytyväinen. Ensimmäistä vaikeaa synnytystä taas märehdin monta kuukautta ennenkuin pääsin jotenkuten sen trauman yli.

Noni, kerrankin paikka jossa voin päästä pätemään.

Lapsen nr. 1 synnytin epiduraalin kanssa, episiotomialla ja imukupilla avustettuna.

Lapsi nr. 2 tuli niin vauhdikkaan oloisesti että päätin kokeilla josko tuo tulisi ilman puudutuksia, ja tulikin.

Molemmat sai onneksi suoraan rinnalle, ja sanoisin että molempien kanssa olin lopulta onnesta sekaisin, ja se oli minulle se tärkein kohta synnytystä.

Kakkosesta olen kuitenkin jäänyt jotenkin henkisesti huonompaan jamaan: en osaa ottaa mitenkään iisimmin kun fysiikka pelaa ihan täpöllä, mutta tuntuu siltä että kaikki pienet krempat ja hammassärytkin ovat moninkertaistuneet tuon puuduttamattoman synnytyksen jälkeen.

Puoliso veikkasi että josko olisi kyse kipuratojen jonkilaisesta voimistumisesta aivoissa: tämähän takia kivunlievitys on todella tärkeää koska kipu lievittämättömänä saattaa "jäädä päälle" ihan turhan päiten.

Mitään voimaantumista en ole tullut huomanneksi, lienee sekopäähippien erikoisalaa se. Oli ihan mielenkiintoista selvitä aikuisikäni pahimmasta kivusta ilman kivunlievitystä, mutta jos homman olisi voinut hoitaa kivuttomammin, luulen etten olisi nyt niin ärtyisä ja kivulias kuin olen.

Että tämmöinen kulma.