"Lapsi pelkää, kun kohtuukäyttäjä juo"

Huhhahhei. Itse en ikinä aikuisia pelännyt kun olivat juoneet ja näin jälkikäteen se ei ollut kohtuukäyttöä (vain nämä kerrat jäänyt mieleen). Aivan varmasti siis alkoholia käyttäneet sen saunasiiderinkin silloin tällöin, mutta sitä en edes muista.

Me ollaan niitä pelottavia kohtuukäyttäjiä, lapsi ei ole siitä koskaan mitään tuumannut eikä varmasti ole pelännyt? Siis että otetaan lasi-kaksi ruoan kanssa. Toisaalta lasta ei ole kukaan koskaan alkoholilla pelotellut, eikä hän myöskään humalassa olevaa ihmistä ole koskaan nähnyt (laitapuolenkulkijoita ei täällä päin ole). Puolisoni voi ottaa useamman oluen ennen kuin huomaan yhtään mitään, yhdestä ei tosiaan huomaa.

Mä en ikinä pelännyt mun vanhempia minkään muutaman siiderin jälkeen. Äiti nyt on aina juonut sen tasan kaksi tilaisuuksissa jos mahdollista, mutta hän on kyllä yleensä kuskina (jolloin ei juo). Isäni joi kotonakin saunakaljaa, mutta olin jo aikuinen kun edes näin hänet humalassa, ja silloinkin hän vain oli huvittava, ei pelottava.

Mun vanhemmat on avoimesti puhunu alkoholista meillä kotona. Äiti on sairaanhoitaja ja monesti jutellut meidän lasten suhtautumisesta alkoholiin.

Alkoholin ei tarvitse olla mörkö. Siitä voi ihan asiallisesti keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsena oli ihanaa, jos vanhemmat "kohtuukäyttivät". Aina niin jurot, sisäänpäinkääntyneet ihmiset olivatkin hyväntuulisia ja hilpeitä. Kehuivat ja antoivat rahaakin.

Minustakin oli lapsena mukavaa, kun vanhemmat kohtuukäyttivät. Äitini oli normaalioloissa hirveän takakireä, nalkuttava ja räjähdysherkkä kontrollifriikki, mutta muuttui parin viinilasin ansiosta hyväntuuliseksi, rentoutuneeksi ja ystävälliseksi. Oikeasti jäänyt positiiviset lapsuusmuistot tästä. Olisivat ottaneet vaan useammin niin perheriitoja olisi ollut paljon vähemmän. Nykyäänkin äitini juo äärettömän vähän. Olisi varmaan onnellisempi eläkeläinen, jos maistelisi edes välillä.

Mennään kyllä jo aivan liikaa lasten ehdoilla, jos saunaoluetkin pitää unohtaa pariksikymmeneksi vuodeksi. Sitten ihmetellään laskevia synnyttyslukuja.

Kännääminen on toki toinen juttu. Mutta että järkevät aikuiset tosissaan alkaa huolestuneena kytätä, mahtaako meidän Liisi-Birgitan ilme olla nyt huolestunut, kun join yhden siiderin?

Kokemus omasta lapsuudestani. Vanhemmilla oli tapana juoda yksi, max kaksi lasia viiniä televisiota katsellessa kerran viikossa. Kun tuli vieraita, ruuan kanssa juotiin lasit viiniä, korttia pelatessa paukku tai kaksi. Ikinä en nähnyt vanhempia kännissä, iloisessa pienessä hiprakassa kyllä. Ei pelottanut millään tavoin ennen kuin yläasteella kun joku idiootti alkoholivalistaja väitti, että alkoholin kulutus AINA ja VÄISTÄMÄTTÄ lisääntyy. Huolestuin, tuleeko vanhemmistanikin juoppoja joskus. No ei tullut, ovat nyt kahdeksankymppisiä, eivätkä juo lainkaan.

My point: järkeä saa käyttää. Kännääminen ei ole ok, maltillinen kohtuukäyttö on. Jopa lapselle hyvä oppi siitä, miten alkoholia käytetään.

Jos joku vanhempi sitä paitsi juo alkoholia todella vähän - tyyppiä yhden oluen kerran kuussa - niin häneen se ehkä vaikuttaakin vähän enemmän. Ja lapset, hehän oudoksuvat tavallisuudesta poikkeavia asioita, joita olut kerran kuussa on. Kerran viikossa ei enää ehkä niinkään. Millä en yllytä ketään lisäämään alkoholinkäyttöään, vaan selitän vaan, ettei lapsi ehkä aina oudoksu jotain siksi, että pelkää, vaan siksi, että tilanne on niin harvinainen. Yhden oluen jälkeen aikuinen on vielä ajokunnossa. Ja lastenhoitokunnossa!

Itse olen toipunut alkoholisti, joka aiheutti lapsille ihan liian monta pelottavaa kokemusta, vaikka räyhääjä tai huutaja en ollutkaan. Itse en enää ota pisaraakaan, mutta aviopuolison oluet tai viinit eivät minua häiritse. Sen sijaan lapsemme ovat joskus todenneet hänelle tyyliin "miksi ostit kaksi olutta" tai "miksi otit taas viiniä". Hän ottaa ihan kohtuudella, eikä ole juuri koskaan humalassa. Ei ainakaan lasten nähden. Mutta kyllähän lapsille on traumoja ja pelkoja alkoholia kohtaan tullut minun tekemistäni vääryyksistä. Sairas olin ja vaikka kuinka päätin, etten lasten edessä kännissä ole, niin kun ei pystynyt hallitsemaan määriä, niin niitäkin tilanteita tuli turhan monta kertaa eteen. Pahoillani olen kaikesta, mutta nyt vaan pitää raittiina näyttää lapsille, että minuunkin voi luottaa.

Tämä väite pitää niin paikkaansa. 

Lapsi aistii heti onko aikuinen vetänyt yhdenkin siiderin, ja saattaa tuntea olonsa turvattomaksi. Ihan kutn joku sanoikin, niin aikuisen käytös muuttuu jo yhdenkin oluen jälkeen ja lapsi aistii kaikki ilmeet ja elkeet ja se tunneskaala menee häpeästä pelkoon. eri asia vain miten lapsi näyttää sen - vetäytyykö omiin oloihinsa vai sietääkö. 

Ihmeellisiä kommentteja tullut, koska tässä ei nyt huomioida sitä, että nämä alkoholinkäyttöä pelkäävät ja inhoavat lapset ovat usein niin pieniä, ettei niillä riitä huomiokyky, lukutaito saati yhdistämiskyky mihinkään alkoholin mörkööllistämiskampanjointeihin. Lapset pelkäävät enemmän kotona niitä aikuisia, jotka sen pari hönöksi tekevää saunasidukkaa ottavat kuin mitään valtion alkoholipolitiikan ilosanomia. Tässä pitää muistaa taas sekin, että oma kohtuukäyttö on aina kohtuukäyttöä, mutta naapurin dokaaminen taas ei, mutta mitä mieltä lapset ovat. 

Mä huomasin mun vanhemmista heti kun ne otti edes muutaman ja inhosin sitä, koska se asetelma saattoi johtaa joko siihen, että meidät lapset tupattiin pois tieltä että päästiin vähän terassille tai sitten siihen että alkoholia roudattiin jostain lisää. Aivan ala-asteen ensimmäisillä luokalla äiti saattoi ottaa muutaman himassa, ja se olisi ollut muuten ok, mutta kun se selitti aivan kuutamonpimeitä tarinoita alle seitsemänvuotiaille. Miten hänet tulee tuhkata kun hän kuolee, minne ihmiset menevät kuoleman jälkeen, ja miten meidän lasten on pidettävä huoli ettei tule kolmatta maailmansotaa. Toinen oli nämä omakehupuheet miten hän tuli maailman parhaiten koirien kanssa toimeen ja tai sitten arvausleikit "mikä tatti kasvaa saatana liedossa".  

Pari vuotta tuosta eteen päin mutsilla jäi pahempi vaihde päälle, ja siihen ei tosiaan ollut meillä lapsilla minkäänlaista sananvaltaa. Se oli joka perjantai, arkipyhä, pyhä, juhlapyhä ja vittu joulunakin sitä, että kauheat kasat kaljaa kehiin. Kerrankin ala-asteikäisenä sain mittavan raivarin kun olin kuvitellut miten kerrankin äiti jää kotiin saunan jälkeen selvin päin viettämään meidän kanssa aikaa, niin se vetikin vaatteet päälle ja halusi lähteä vähän ulos kun ei ole pitkään aikaan päässyt.. Raivarini totta kai syyllistettiin mielisairasteluksi ja oireilein kuulemma vain vanhempieni avioeroa, mutta suinkaan mutsin alkoholinkäytöllä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tästä illasta eteen päin tiesin, että alkoholinkäyttöön ei voinut vaikuttaa millään tavalla, vaan sitä piti sietää. Minkäänlaisina juhlapyhinä ei hankittu mitään lapsia koskevaa ohjelmaa, vaan pelkästään elettiin alkoholin saamispolitiikan ympärillä. Yhdenkään kesäterassin ohi ei päästy, koska mutsi halusi jäädä vähän yhdelle, vaput, juhannukset sun muut meni siinä että se joko paranteli krapulaa puoleen päivään tai ylikin tai lähti ottamaan niin että se oli kunnon kännissä. Kerrankin kun sovittiin naapurin lasten kanssa, että ne tulevat yökylään ja meidän äiti lähti käymään keskustassa asioilla, niin mun nolous ja järkytys oli melkoinen kun mutsi pääsi takaisin "asioiltaan". Se oli silminnähden humalassa, ja kun naapurin lasten äiti näki tämän, niin yökyläily peruuntui siihen. Eli äiti samalla tuhosi meidän lasten kontakteja omalla ryyppäämisellään. 

Mökkireissuja inhosin eniten, koska meidän mutsi veti hirveät saappaat sekottavat kännit tai jos halusi kännätä ajoi meidät nukkumaan ihan tolkuttoman aikaisin. Kesällä helvetin valoisassa mökissä koita saada unta, eli mun olisi hänen dokaamisensa takia pitänyt pyöriä sängyssä useampi tunti. Juttelin mustin miehen kanssa ihan niitä näitä ja juttu luisti, niin kymmenen minuutin välein muistan miten raivostuttavasti meidän mutsi vinkui heti kun oli liian mukavaa miten mun pitää mennä nukkumaan. Silloin muistan että kapinoin siksi, että sen käskyssä ei ollut mitään järkeä ja tiedostin motiivit taustalla enkä siksi että halusin olla hankala. 

Joka vappu, juhannus, perjantai ja joskus lauantainakin äiti oli aina napit seis joko kotona tai jossain muualla. Sitä tappelua sen miehen kanssa sai kuunnella, tai sitten niiden umpipimeitä humalaisia juttuja. Tai vastaavasti sai katsella sitä keittiön pöytää mikä oli lastattu aivan täyteen kaljapulloja ja tuhkakuppeja tai kaivaa mutsia ylös vessanpytyltä. Kaikkein härskeintä oli vetää nukahtamishumalat vaikka oli meidän lasten kanssa yksinään ilman muita aikuisia. 

Missään tapauksessa se ei voinut juhlapyhinä tai koskaan järjestää mitään sellaista, missä tavattaisiin muita lapsia tai hankkia sellaista tekemistä mitä muut lapsiperheet tekee ja nekin vähäiset reissut meni mistiin just ton älytömän krapuloinnissa kiukutteluun tai siihen että haluaa nopeasti pois että voi sihauttaa sen bissen auki. 

Parasta oli kun teininä vedin ekat humalat, niin äiti arvosteli miten esiinnyin siitä jotkut puolet. Todellisuudessa olin juonut ihan helvetisti, joten äitiä taisi harmittaa nähdä oma itsensä. Aikuisena kun hän aloitti taas tuon rienaamisen yksissä juhlissa, miten teininä astuin kaljapullon korkin päälle ja olin niin humalassa, niin humalassa, niin kuppi kääntyikin keskustelussa kummasti kun me lapset aloimme muistella hänen vastaavia kännisekoilujaan - ja keskustelu päättyi siihen mutsin osalta kun se sai kauhean raivokohtauksen miten valehtelemme. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko johtuu siitä että lievässäkin humalassa vanhemman käytös muuttuu ja lapsi kokee tämän pelottavana.

Ehkä näin, mutta on paljon muitakin asioita jotka saavat vanhemman käytöksen muuttumaan. Minä tulen iloseksi ja hilpeäksi kun tapaan pitkästä aikaa vanhoja ystäviä. Surulliseksi ja ehkä kiukkuiseksikin jos olen kipeä tai huonosti nukkunut. Eikö lapsi sitten koe näitä muita muutoksia pelottavana ? Ainoastaan lievän (vahva humalatila on tietysti ihan eri asia) humatilan aiheuttama käytöksen muutos on kielletty asia. Vai pitääkö minun alkaa kontrolloimaan itseäni siten että en koe enkä näytä mitään muutoksia olemuksessani ja käytöksessäni. Aina vaan olen tasainen, jossa ei mikään aiheuta tunnereaktioita.

Ihan tahallista asioiden vääristelyä ja menin vielä antamaan yläpeukun. Normaalit tunnetilat lapsi aistii ja tietää, että ne muuttuvat takaisin normaaliksi, mutta lapsi tietää että alkoholin vaikutuksen alaisena aikuinen ei muutu niin nopeasti takaisin omaksi itsekseen tai päinvastoin käytös jopa pahenee. 

Jaa että kohtuukäyttö? Sen raja on miehillä 7 annosta ja naisilla 5 annosta päivässä. Yksi annos on pullollinen olutta tai siideriä tai viskipaukku. Kyllä siinä on lapsella kestämistä, jos iskä vetäisee joka ilta 7 pulloa kaljaa ja äiti 5 viskipaukkua. Eipä tartte pyytää vanhempia kuskaamaan kauempana asuville kavereille, saati harrastuksiin.

t. alkoholistien lapsi, jonka piti keksiä ties mitä verukkeita kaverin vanhemmille siitä, miksi halusi kävellä 5 km kotiin sen sijaan, että olisi pyytänyt vanhempia hakemaan autolla

Minä olen alkoholistiperheen kasvatti, mutta minä muistan ne hetket, kun isä osti kaljaa ja aloitteli, tosi kivoina. Aikuiset oli hyväntuulisia, tunnelma oli kepeä. Isä kyseli mun kuulumisia, antoi rahaa ja käski jätskiostoksille. Kävi ehkä vieraita, kaikilla oli kivaa.

Toki sitten kun dokausta jatkoi päiviä, niin tunnelma ei enää ollut kepeä. Mutta nuo oli aurinkoisia, iloisia perjantaipäiviä eikä niissä todellakaan ollut mitään pelottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen alkoholistiperheen kasvatti, mutta minä muistan ne hetket, kun isä osti kaljaa ja aloitteli, tosi kivoina. Aikuiset oli hyväntuulisia, tunnelma oli kepeä. Isä kyseli mun kuulumisia, antoi rahaa ja käski jätskiostoksille. Kävi ehkä vieraita, kaikilla oli kivaa.

Toki sitten kun dokausta jatkoi päiviä, niin tunnelma ei enää ollut kepeä. Mutta nuo oli aurinkoisia, iloisia perjantaipäiviä eikä niissä todellakaan ollut mitään pelottavaa.

Mulla taas on päinvastanen kokemus. Selvinpäin isäpuoli oli harmiton ja hiljanen hissukka, mut sit kun alko ryyppäämään, niin rupes riehumaan ja teki vaikka mitä hulluuksia.

Jotkut ihmiset eivät myöskään muutu hirveästi juodessaan. Mun vanhemmat on kohtuukäyttäjiä, isä joi joka ilta lasin olutta, juhlina otettiin viiniä ja konjakkia kun olin lapsi. Koskaan en nähnyt heitä humalassa. Koskaan en pelännyt, koskaan ei tuntunut turvattomalta. Alkoholi oli luonnollinen osa ruokailua, ei mitään sekoilua. Sama jatkuu edelleen, kaikki perheessämme ovat kohtuukäyttäjiä, eikä kenellekään ole ongelmaa olla ilman alkoholia, kuten jotkut täällä luulevat.

Itselläni on samanlainen asenne alkoholiin, lasi silloin tällöin, ruoan kanssa, juhliessa skumppaa enemmän, mutta perusluonteeni ei muutu. Olen ihan tarpeeksi puhelias muutenkin. :) Minusta sellainen asenne on hyvä opettaa lapsillekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen alkoholistiperheen kasvatti, mutta minä muistan ne hetket, kun isä osti kaljaa ja aloitteli, tosi kivoina. Aikuiset oli hyväntuulisia, tunnelma oli kepeä. Isä kyseli mun kuulumisia, antoi rahaa ja käski jätskiostoksille. Kävi ehkä vieraita, kaikilla oli kivaa.

Toki sitten kun dokausta jatkoi päiviä, niin tunnelma ei enää ollut kepeä. Mutta nuo oli aurinkoisia, iloisia perjantaipäiviä eikä niissä todellakaan ollut mitään pelottavaa.

Mulla taas on päinvastanen kokemus. Selvinpäin isäpuoli oli harmiton ja hiljanen hissukka, mut sit kun alko ryyppäämään, niin rupes riehumaan ja teki vaikka mitä hulluuksia.

Niin, meitä ihmisiä on monenlaisia, siksi ihmettelen näitä yleispäteviä totuuksia, kuinka lapset "aina pelkäävät, kun vanhempi juo yhdenkin annoksen". Kyllä minä tunnen paljon ihmisiä, joiden ei pitäisi ottaa sitä yhtäkään. Mutta suurin osa ympärilläni olevista näin aikuisenakin muuttuvat iloiseksi, hyväntuulisiksi, tunnelma kohoaa ja kaikilla on mukavaa.

Minä tykkäsin kun vanhemmat otti kaljaa. Niillä oli aikaa enemmän ja ne oli rentoutuneita. Ei ne pahapäisiä olleet, jaanasivat maailman asioita ja kellahtivat nukkumaan. Kaverin isä veti kossua ja hinkkasi kiväärinpiippua illallispöydässä vittuillessaan perheelleen, pikkasen eri meininki. Ei kannata yleistää aikuisten ottokäyttäytymistä saatikka lasten kokemusmaailmaa.

En tajua miksi kohtuukäytöstä pitää nostaa niin hirveä haloo.

Itse olen kasvanut alkoholistiperheessä, jossa se ryyppääminen oli ihan jokapäiväistä. Äiti sammui joka päivä milloin mihinkin ja oli agressiivinen humalassa. Siihen olisi pitänyt puuttua. Ja pitäisi edelleen vastaaviin tapauksiin.

Itse olen kohtuukäyttäjä ja haluan näyttää esimerkkiä lapsilleni.

On ihan ok ottaa joskus ruuan kanssa lasi viiniä tai saunasiideri silloin tällöin.

Toivon että lapseni oppivat tämän tavan, eivätkä rupea vetämään perseitä joka päivä 18 vuotta täytettyään.

Itse seurasin aluksi vanhempieni esimerkkiä kunnes parin vuoden ryyppyputken jälkeen sain kiskottua itseni irti tuosta tavasta.

Kaverini, jonka kotona ei ikinä alkoholia juotu, joutui 18 vuotis päivänään sairaalaan alkoholimurkytyksen takia. Tuo maaginen aine mistä heidän perheessään ei saanut edes puhua, oli niin kiinnostavaa että sitä piti juoda kaksin käsin.

Omien kokemuksieni takia uskon, että kultainen keskitie on se paras ja turvallisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko johtuu siitä että lievässäkin humalassa vanhemman käytös muuttuu ja lapsi kokee tämän pelottavana.

Ehkä näin, mutta on paljon muitakin asioita jotka saavat vanhemman käytöksen muuttumaan. Minä tulen iloseksi ja hilpeäksi kun tapaan pitkästä aikaa vanhoja ystäviä. Surulliseksi ja ehkä kiukkuiseksikin jos olen kipeä tai huonosti nukkunut. Eikö lapsi sitten koe näitä muita muutoksia pelottavana ? Ainoastaan lievän (vahva humalatila on tietysti ihan eri asia) humatilan aiheuttama käytöksen muutos on kielletty asia. Vai pitääkö minun alkaa kontrolloimaan itseäni siten että en koe enkä näytä mitään muutoksia olemuksessani ja käytöksessäni. Aina vaan olen tasainen, jossa ei mikään aiheuta tunnereaktioita.

Vertaatko todella, että humalatila vastaa normaalien tunnetilojen näyttämistä lapsen silmissä? Eihän se ole sitä edes aikuisen näkökulmasta katsottuna! Miten tässä jutussa edes on määritelty kohtuukäyttö? Satunnainen saunakalja tai viinilasi ilman humaltumista on jollekin kohtuukäyttöä kun toiselle se on kerran viikossa perseet olalle humaltumista. Kumpikohan pelottaa lasta? Outoja, vähätteleviä kommentteja teillä! Olen pöyristynyt, enkä enää ihmettele, miten paljon vanhempiensa alkoholin käytöstä kärsiviä lapsia perheissä on.

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkäsin kun vanhemmat otti kaljaa. Niillä oli aikaa enemmän ja ne oli rentoutuneita. Ei ne pahapäisiä olleet, jaanasivat maailman asioita ja kellahtivat nukkumaan. Kaverin isä veti kossua ja hinkkasi kiväärinpiippua illallispöydässä vittuillessaan perheelleen, pikkasen eri meininki. Ei kannata yleistää aikuisten ottokäyttäytymistä saatikka lasten kokemusmaailmaa.

Se, että sinun kokemuksesi poikkeaa valtavirran kokemuksesta, ei ole myöskään yleistettävissä. Yleistettävissä on nimenomaan se, että lapset pelkäävät humalaisia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä väite pitää niin paikkaansa. 

Lapsi aistii heti onko aikuinen vetänyt yhdenkin siiderin, ja saattaa tuntea olonsa turvattomaksi. Ihan kutn joku sanoikin, niin aikuisen käytös muuttuu jo yhdenkin oluen jälkeen ja lapsi aistii kaikki ilmeet ja elkeet ja se tunneskaala menee häpeästä pelkoon. eri asia vain miten lapsi näyttää sen - vetäytyykö omiin oloihinsa vai sietääkö. 

Ihmeellisiä kommentteja tullut, koska tässä ei nyt huomioida sitä, että nämä alkoholinkäyttöä pelkäävät ja inhoavat lapset ovat usein niin pieniä, ettei niillä riitä huomiokyky, lukutaito saati yhdistämiskyky mihinkään alkoholin mörkööllistämiskampanjointeihin. Lapset pelkäävät enemmän kotona niitä aikuisia, jotka sen pari hönöksi tekevää saunasidukkaa ottavat kuin mitään valtion alkoholipolitiikan ilosanomia. Tässä pitää muistaa taas sekin, että oma kohtuukäyttö on aina kohtuukäyttöä, mutta naapurin dokaaminen taas ei, mutta mitä mieltä lapset ovat. 

Mä huomasin mun vanhemmista heti kun ne otti edes muutaman ja inhosin sitä, koska se asetelma saattoi johtaa joko siihen, että meidät lapset tupattiin pois tieltä että päästiin vähän terassille tai sitten siihen että alkoholia roudattiin jostain lisää. Aivan ala-asteen ensimmäisillä luokalla äiti saattoi ottaa muutaman himassa, ja se olisi ollut muuten ok, mutta kun se selitti aivan kuutamonpimeitä tarinoita alle seitsemänvuotiaille. Miten hänet tulee tuhkata kun hän kuolee, minne ihmiset menevät kuoleman jälkeen, ja miten meidän lasten on pidettävä huoli ettei tule kolmatta maailmansotaa. Toinen oli nämä omakehupuheet miten hän tuli maailman parhaiten koirien kanssa toimeen ja tai sitten arvausleikit "mikä tatti kasvaa saatana liedossa".  

Tämä mitä kuvailet, ei ole kohtuukäyttöä. Vanhempasi eivät ole juoneet vain yhtä tai kahta annosta, vaan innostuneet ryyppäämään. Äitisi ei ole ollut pikkuhiprakassa vaan humalassa ja sellaisessa kunnossa, jossa ei lapsien läsnäollessa pitäisi esiintyä.

Normaali ihminen ei muutu sekavaksi yhden tai kahden alkoholiannoksen jälkeen.

Onko lapsen pelko aina huono asia? Eikö lasta kannata opettaa voittamaan pelkonsa, kertomalla esim. että kohtuukäytössä ei välttämättä ole mitään pelättäävää, vanhempi pystyy tarvittaessa lopettamaan juomisen eikä vanhempaa tarvitse pelätä vaikka hän jossakin tilnteessa saattaa olla esim. puheliaampi kuin jossakin toisessa.

Kyllä se on vähämielistä ja tyhmää, että pitää juoda niin paljon, että on hirveässä humalassa. En ymmärrä mitä jotkut saa siitä.